Kyllä on vihervassarit olleet taas vauhdissa

Nauraahan tälle jo variksetkin!

Voisivatko Tampereen poliitikot kertoa, kuka teki surullisen kuuluisan empatiakaavion ja miten se "livahti" vahingossa päättäjien pöydälle? Suomen 2. suurimman kaupungin hallinnollinen toiminta kiinnostelee. Vai haudataanko tämä asia? Kukaan ei tiedä? Vastuu katoaa kuin tuhnu Tohloppiin?

Kaupunginvaltuuston vihreä siipi psykologi-Sangervon ympärillä väänteli naamaansa valtuutettu Hirvelän puhuessa salissa. Arvokasta valtuutetun käytöstä? Esimerkillistä #empatiaa?

Sitten vielä sellainen havainto, että vääntelevätkö naamojaan enää, kun Aamulehden pääkirjoitus oli täysin perussuomalaisten linjoilla: "Tavallisten ihmisten luokittelu heidän ulkoisten ominaisuuksiensa tai asuinpaikkansa perusteella ei johda mihinkään hyvään. Tätä perusasiaa eivät Tampereen pormestari Ilmari Nurminen (sd.) ja kaupunginhallitus ole muistaneet, ja siispä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina asia väännettiin heille rautalangasta valtuutettujen puheenvuoroissa. Niistä huolimatta kaupunginhallitus päätti palauttaa hyvinvointisuunnitelman liitteenä olleen ”empatiataulun” jatkovalmisteluun.

Oikea päätös olisi ollut poistaa tämä liite hyvinvointisuunnitelmasta, pahoitella kaupungin resurssien tuhlaamista ja päättää, että tästä lähtien sama resurssi suunnataan kaupungin palveluiden yhdenvertaisuuden toteutumista konkreettisesti edistäviin toimiin."
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sanna marinin kultapoika

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nauraahan tälle jo variksetkin!

Voisivatko Tampereen poliitikot kertoa, kuka teki surullisen kuuluisan empatiakaavion ja miten se "livahti" vahingossa päättäjien pöydälle? Suomen 2. suurimman kaupungin hallinnollinen toiminta kiinnostelee. Vai haudataanko tämä asia? Kukaan ei tiedä? Vastuu katoaa kuin tuhnu Tohloppiin?

Kaupunginvaltuuston vihreä siipi psykologi-Sangervon ympärillä väänteli naamaansa valtuutettu Hirvelän puhuessa salissa. Arvokasta valtuutetun käytöstä? Esimerkillistä #empatiaa?

Sitten vielä sellainen havainto, että vääntelevätkö naamojaan enää, kun Aamulehden pääkirjoitus oli täysin perussuomalaisten linjoilla: "Tavallisten ihmisten luokittelu heidän ulkoisten ominaisuuksiensa tai asuinpaikkansa perusteella ei johda mihinkään hyvään. Tätä perusasiaa eivät Tampereen pormestari Ilmari Nurminen (sd.) ja kaupunginhallitus ole muistaneet, ja siispä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina asia väännettiin heille rautalangasta valtuutettujen puheenvuoroissa. Niistä huolimatta kaupunginhallitus päätti palauttaa hyvinvointisuunnitelman liitteenä olleen ”empatiataulun” jatkovalmisteluun.

Oikea päätös olisi ollut poistaa tämä liite hyvinvointisuunnitelmasta, pahoitella kaupungin resurssien tuhlaamista ja päättää, että tästä lähtien sama resurssi suunnataan kaupungin palveluiden yhdenvertaisuuden toteutumista konkreettisesti edistäviin toimiin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu