Miksi puolueemme ei maksa kunnon korvausta RUUSUAVAUSEN toistamisesta? Nyt kun niitä tarvittaisiin, niin mitään ei näy!
Nyt on aika laittaa ikävät uutiset RUUSUJEN avulla pois näkyvistä
Anonyymi-ap
19143
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hyvä kommentti. Rahanyörejä on löysättävä.
Petteri: Nämä ovat aivan välttämättömiä leikkauksia. Millä muulla voimme tasapainottaa taloutta? (Huomatkaa, ettei yritystukiin tai suuriin palkkoihin ei saa tehdä muita muutoksia kuin verojen alentamista!)
Petteri: Nyt keksin miten saadaan vietyä Valtion rahoja paljon enemmän. Puolustusmenoja tulee kasvattaa monta sataa prosenttia, ja samalla luoda lisää Venäjä-uhkaa, että se menee läpi.
Orpo Petteri: Velkaa, velkaa, lisää velkaa. Sillä voidaan kustantaa enemmän rikkaiden rientoja, eikä vasurihallitukset pääse rahoihin käsiksi.
Oikeistohallituksen toimet ovat pääsääntöisesti tulonsiirtoa köyhiltä ja duunareilta suuryritysten osakkeenomistajille, ja nyt suuripalkkaisille.
Eihän talous nouse sillä, kun oikeistohallituksen toimet ovat pääsääntöisesti tulonsiirtoa pienyrittäjiltä, köyhiltä ja duunareilta suuryritysten osakkeenomistajille.
Nyt Orpon oikeistohallitus raapii jo duunarilaarin pohjaa, kun ottaa työttömiltä rangaistusrahaa muutaman miljoonan, jos työttömät ei tee mitä määrätään.
Persun ei tarvitse olla älykääpiö, mutta se tekee puoluetoiminan mielekkäämmäksi.
Persun ei tarvitse olla homo, mutta se tekee puolueen pikkujoulut mielekkäämmäksi.
Persun ei tarvitse olla rasisti, mutta se tekee puoluetoiminan mielekkäämmäksi.
kas kummaa-moktar gubta samaan aikaan katosi?
yhdessä
Emmehän me koskaan saksia unohda. Niitä tarvitaan tulevissa vaaleissa, kun persujen kannatuksesta on pakko leikata. ✂️✂️✂️
Eduskuntaryhmän tuoreet kopelointitiedot hiljentävät hölmöjen idealistien ruusuavaukset.
Tekeekö puoluejohto päätöksensä käsikopelolla. Ehkäpä. Ainakin se siltä näyttää ja kuulostaa. Nokialla joku koiranleuka jo risti kansanedustajan Senaattori Kopeloiksi eli kaimaksi venäläiselle gynekologille Nikolai Kopeloille.
Onko puolueemme tehnyt parannuksen ja lopettanut häiriköinnin rahoituksen, vai onko kyse saraustapauksesta?
Puolueen palkanmaksu on näköjään jälleen sovittu.
Sanni Lotto-Laasonen: Yksityistetään, yksityistetään. Suomen rahat pitää tyrkyttää monikansallisille yrityksille. Sillä Suomi rahastetaan.
Tuttujuttu-sirkus.
Puolueemme käyttää kummallisia keinoja.
Perustuu ulkopuolisella konsultilla teetettyyn selvitykseen.