Automaalaamoja ja korikorjaajia ei työt kiinnosta

Anonyymi-ap

Autossani oli ovipielustoissa molemmin puolin ja takaluukussa alkavia pieniä ruostevaurioita jotka halusin korjauttaa ja maalauttaa ennenkuin pahenevat siihen kuntoon, että pelti murenee.
Yllätys oli, että firmoja ei tuntunut työ ja raha kiinnostavan. Kaksi ekaa firmaa lupasivat soittaa perään asian tiimoilta. Ei kuulunut. Kolmanteen olin yhteydessä asenteella, että kiinnostaako teitä maksava asiakas ja maalaustyö. Ilmoittivat, että tule käymään tehdään hinta arvio. Firmaan mennessä ensi kommentti oli "jos olet hylsyn saanut katsastuksessa ei ehditä tekemään" Sanoin että ei. Kyse on pienistä alkavista ruostevaurioista. Ukko tuli ja katsoi vauriokohtia ja pyysi toisenkin. Toinen nillitti, että "kun tuosta joutuu ovet irroittamaan, jos ei maalattais ovia". Eli ilmeisesti liikaa töitä ja laiska ei olisi jaksanut, vaikka halleissa näkyi useampi ukko ja akka touhuavan auton osien kanssa. No, lopulta lupasivat soittaa ja olla sähköpostitse yhteydessä tarjouksesta. Hekin katosivat kuin tuhkatuuleen eikä näistä enää tämän jälkeen kuulunut. Ja nämä firmat tampereella.

Päädyin sitten tuttavan vinkin kautta kysymään pääkaupunkiseudulta yhdestä maalaamosta tarjousta. Kaveri oli heti asiakaspalvelija ja samantien sitä mieltä, että hiotaan ja maalataan nuo oven reunatkin samalla vaikka niissä oli vain vähäisiä kiveniskemiä. Kohta ne olisi maalattava kumminkin. Tarjous alitti sen mitä olin ajatellut maksaa näistä toimenpiteistä ja työt pääsevät alkamaan parin viikon päästä tapaamisesta.
Lopulta sain autoni sellaiselle jota työ kiinnostaa. Ihmettelen vain itsekin yrittäjänä miten voi olla mahdollista, että kolme liikettä käytännössä ghostaa samantien. Paljon autoilevana säälittää, että en voi jatkossa kenellekään suosia näitä paikallisia tamperelaisia firmoja, vaan kehoittaa menemään pääkaupunkiseudulle jos haluaa palvelua.

15

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      Ei ketään kiinnosta jotkut ruosteen poistot kun tarvii olla isompi homma. Hitsataanko nykypäivän autoja enään vai onko liian ohkasta peltiä.

    • Anonyymi00010

      Eikun ajaa vaan pääkaupunkiseudulle ruosteisien ovien kanssa juupa juu,ei sitä heti aleta tekeen niin tuukko junalla välillä Tampereelle.

      • Anonyymi00012

        Ei tullut trollatessasi sitten mieleen, että pääkaupunkiseudulla saattaa ihmisillä olla tuttuja, olla toinen auto käytössä, käydä työreissussa/lomareissussa samalla jne jne?
        Vain hyvin yksinkertainen juntti voi kirjoittaa tuollaisen kommentin. xD
        Mitäs se kommentoija tekee, jos viet auton huoltoon (mikäli edes omistat autoa)? Seisotko huoltoliikkeen pihassa päiväkaudet ja odotat, kun homma valmistuu? xD


    • Anonyymi00017

      Tammerdieseliä ei kiinnostanut kardaanin korjaus vaikka mainostaa niitä tekevänsä. Auto meni sitten vaihdossa minimihintaan ja päätyi tyypille joka laittoi sen itse kuntoon. Paska firma tuo Tammerdiesel, koskaan en ole siellä mitään saanut teetettyä.

      • Anonyymi00018

        Sulla on vaan ollu paskat autot


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Sulla on vaan ollu paskat autot

        Tämäkö oli Tammerdieselin vastaus?


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Tämäkö oli Tammerdieselin vastaus?

        Karvas totuus


    • Anonyymi00019

      Luulen että firmoissa painotetaan eri asioita. Yksi korjaa vaan konetta. Joku muu pintaa. Eri asia missä firmoja on.

    • Anonyymi00020

      varmaan kysyvät oletko vakuutusyhtiön kautta sopinut maalausasian asiallesi.
      Saavat silloin työstänsä rahat varmasti tilille ja kuten tiedämme vakuutusyhtiö maksaa maalauksessa hyvin.

    • Anonyymi00023

      Jos ne oli muka pieniä....niin olisit tehnyt sen itse. Oma asenteesi on aiheuttanut koko tilanteen.

      • Anonyymi00025

        No minkäs määrän ruostetta herra "asiantuntija" määrittelee sellaiseksi joka pitää tehdä itse ja mikä määrä sellainen joka pitää teettää ulkopuolisilla? Etkös jo aiemmin kiukutellut, että turhaa niitä "läpiruosteisia" on firmoille tarjota, kun ei ole mitään tehtävissä? Välimuotoja ei siis ole vai?😂
        Ainiin, autottomana trollina tuo oli ainoa mihin itse kykenit koko "keskustelussa". 🤭


    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe