Hienoa, Putin oikein halusi tälläistä!
Ja sehän tulee!!!!!!!
Kyseessä olisi sotilaskäyttöön suunniteltu satelliittiverkko.
Puolustusteollisuuden yhtiö Rheinmetall ja satelliittivalmistaja OHB neuvottelevat yhteishankinnasta tavoitteenaan rakentaa satelliittipohjainen verkkopalvelu Saksan asevoimille, uutisoi Financial Times sisäpiirilähteisiinsä viitaten.
Kolme sisäpiirilähdettä kertoo, että kumppanuusneuvottelut ovat alkuvaiheessa. Saksan sotilaallisen avaruusteknologian budjetti on kaikkiaan 35 miljardia euroa.
Kaavailtu yhteisyritys tarjoaisi miljardien eurojen arvoisen sopimuksen turvallisen, sotilaskäyttöön tarkoitetun satelliittiviestintäverkon luomiseksi matalalle maan kiertoradalle Saksan asevoimille Bundeswehrille.
Viranomaiset ovat kutsuneet hanketta ”Bundeswehrin Starlinkiksi”. Taustalla on Saksan pyrkimys kehittää sotilaallisia kyvykkyyksiään ja vähentää riippuvuuttaan Yhdysvalloista.
Starlink on liikemies Elon Muskin SpaceX-yrityksen vuonna 2019 käynnistämä satelliittihanke, joka tarjoaa kaupallisia internet-yhteyksiä kaikkialle maailmaan. Se on maailman suurin avaruuspohjainen laajakaistatarjoaja, jolla on yli 9000 satelliittia.
Starlink-palvelu on osoittautunut tärkeäksi Ukrainan puolustusvoimille Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Korkean nopeuden ja helposti siirreltävien päätelaitteiden ansiosta Starlink mahdollistaa erittäin kestävän viestintäyhteyden taistelukentällä, kun muut verkot ovat tuhoutuneet tai kärsivät toimintahäiriöstä.
Saksan suunnitelmat sijoittaa merkittävästi avaruusteknologiaan tekevät siitä maailman kolmanneksi suurimman alan rahoittajan Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen, arvioi avaruusalan konsulttiyhtiö Novaspace.
Saksan puolustusvoimien avaruuskoordinaattori Armin Fleischmann kertoi viime viikolla Handelsblattille, että uusi satelliittiviestintäverkko rakennetaan “lähivuosina” ja sen rakentavat pääasiassa saksalaiset yritykset.
Hän sanoi, että ensisijaisena tavoitteena on keskittyä Naton itäiseen sivustaan, jonne Saksa on perustamassa pysyvää 5000 sotilaan prikaatia Liettuaan.
Panssarivaunuja, tykistöä ja ammuksia valmistava Rheinmetall on viime vuosina laajentanut nopeasti uusiin toimialoihin Saksan lisättyä puolustusmäärärahojaan.
Yhtiö solmi viime vuoden lopussa ensimmäisen, arviolta noin kahden miljardin euron arvoisen avaruussopimuksensa, ja se toteutetaan yhteistyössä suomalaisen avaruusteknologiayhtiö Iceyen kanssa. Satelliitit rakennetaan entisessä autotehtaassa Saksassa.
Yritykset tuottavat tutkasatelliittien muodostaman satelliittijärjestelmän, joka soveltuu erityisesti havaintotoimintaan pilvisissä olosuhteissa, huonossa säässä tai yöllä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Saksalainen Rheinmetal rakentamassa omaa Starlinkiä MASSATUOTANTONA?
Pohjoismaat, Britannia ja Ranska suunnittelevat samaa. Useita eurooppalaisia satelliittiviestintäjärjestelmiä on hyvää huoltovarmuutta. Jos yksi järjestelmä pimenee, muut paikkaavat 👍 Myös tiedustelusatelliittiverkostot mm. ICEYE korvaavat jenkkien vastaavia. Macron kertoi jo 2/3 Ukrainan tiedustelutiedosta tulevan heiltä. Pian monilla Euroopan mailla omat tiedustelusatelliitit. GALILEO-paikannusjärjestelnähän meillä jo onkin.
Saksalainen moniala korporaatio Rheinmetal rakentamassa omaa dildoja MASSATUOTANTONA valmistavaa tehdasta Ukraainaan.
trolli luulee olevansa vitsikäs, säälittävää
"Saksa rakentamassa omaa Starlinkiä _ miljardihanke tukee Naton itärajaa"
Niinhän Saksa rakensi autojakin mutta Kiina tuhosi senkin. Samoin käy Saksan starnilkille.
Saksa ja USA tekevät yhä maailman parhaat autot, sieltä ne autoilun innovaatiot tulivat.
Sähköautoja osaa nyt kaikki valmistaa, kiinalaiset kai halvimmat.
Sinua kai kirvelee, kun Saksa rakentaa avaruusvalvontaa suomalaisten kanssa itärajoille ikiaikaista uhkailijaa vastaan.
Euroopalle oma satelliittivalvonta itärajalle suomalaista Iceye -innovaatiota hyödyntäen.
Juuri näin !
Siirtyy rajavalvonta aivan uudelle tasolle.
Pohjoismaille oma! ICEYE tiedustelusatelliittijärjestelmä on jo rakentumassa ja EU:n Galileo paikannusjärjestelmä käytössä 👍