Onnea Espoo!

Osassa kouluja ulkomaalaisten osuus jo 92%. Näin se väestö vaihtuu. Tosiasiallinen fakta.
13314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Surullista.

Äänestä

Poimit yksittäisen ääritapauksen – **Kirstin koulun** – ja yrität yleistää sen koko kaupungin tai maan kohtaloksi.

Tämä on oppikirjaesimerkki tilastollisesta kirsikanpoiminnasta ja pelon lietsonnasta.

Se, että yhdessä koulussa on 92 % vieraskielisiä, johtuu kaupunkisuunnittelusta ja asuinalueiden eriytymisestä (segregaatiosta), ei koko väestön 'vaihtumisesta'.

Samassa kaupungissa on kymmeniä kouluja, joissa luku on täysin päinvastainen. Yhden koulun tilasto ei ole ennuste koko Suomen tulevaisuudesta, vaan oire epäonnistuneesta asuntopolitiikasta tietyllä postinumeroalueella.

Termi 'vieraskielinen' ei tarkoita 'ulkomaalaista'. Monet näistä lapsista ovat Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia, jotka puhuvat kotonaan kakkoskieltä, mutta kasvavat suomalaiseen yhteiskuntaan, arvoihin ja työelämään.

He ovat espoolaisia, eivät 'vaihtoväestöä'.

Käytät 'väestönvaihto'-termiä, joka on tieteellisesti perusteeton ja ideologinen leima. Todellisuudessa yhteiskunnat muuttuvat ja monimuotoistuvat aina.

Pelkkä ihonväri tai äidinkieli ei määritä yhteiskunnan suuntaa, vaan sen arvot. Ja tällä hetkellä ne arvot liikkuvat kohti sekulaaria humanismia, vaikka kuinka yrittäisit hakea shokkiefektejä yksittäisistä koulutilastoista.

On helppoa pelata prosenteilla, jos tavoitteena on vain lietsoa vastakkainasettelua. On kuitenkin älyllisesti rehellisempää myöntää, että Espoo on edelleen Suomen koulutetuimpia ja vauraimpia kaupunkeja, ja sen tulevaisuuden rakentavat nimenomaan nämä nuoret.

Äänestä
  • Miten ne arvot ko. koululla muka liikkuvat kohti sekulaaria humanismia, koska osa oppilaistakin viedään Somaliaan lukemaan koraania, jotta eivät liikaa länsimaistu ? Sekularismi on islamin vihollinen, jonka Espoon imaami varsin hyvin tietää kertoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miten ne arvot ko. koululla muka liikkuvat kohti sekulaaria humanismia, koska osa oppilaistakin viedään Somaliaan lukemaan koraania, jotta eivät liikaa länsimaistu ? Sekularismi on islamin vihollinen, jonka Espoon imaami varsin hyvin tietää kertoa.

    Et sitten ymmärtänyt lukemaasi. Sille en voi mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miten ne arvot ko. koululla muka liikkuvat kohti sekulaaria humanismia, koska osa oppilaistakin viedään Somaliaan lukemaan koraania, jotta eivät liikaa länsimaistu ? Sekularismi on islamin vihollinen, jonka Espoon imaami varsin hyvin tietää kertoa.

    Eilenkö oli tilastotietoa uutisoinnista, vuoden aikana Suomeen muuttaneita 39000henkilö. On muistettava myös ne jotka muuttaneet Suomeen edellisinä vuosina kymmenet tuhannet.

    Lisäksi kuten joskus oli ohjelmaa paperittomista joita kuulemma jopa jotku lääkärit hoitaa koska paperittomat eivät halua lähteä Suomesta.

    Mikäs sitten on asumine, monikohan ukrainalainen asuu kadulla, oletettavasti ei yksikään? Useat tuhannet suomessa syntyneet asuvat kadulla, ostoskeskuksissa, metrossa, rappukäytävissä pääkaupungissa koska valtio ei anna Suomen kansalaisille kotia. Jokunen aika sitten alle vuosi sitten kertoi uutisissa Helsingin asunnottomien jossain talossa on vaarallista asua, turvallisuutta saavat vain työntekijät.

    Harva taitaa tietää. Työpäivän jälkeen monet menee / menneet Nuuksion metsiin telttaan nukkuun keskellä "saatanallisia" kylmyyksiä. Jotku asuvat autossa, melkein aina ovat vaalean näköisiä suomalaisia miehiä joukossa tietysti jokunen nainen. Nuuksion jutun tiedän siitä kun aikoinaan tein pitkiä päivä vaelluksia. Jo tuolloin avannut valtavat määrät asui pienten asutusalueiden läheisyydessä yöt, todennäköisesti monet heistä kävi työssä päivällä?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    koska valtio ei anna helposti Suomen kansalaisille kotia, jos suomalaisella ei ole rahaa. Ennen Ukrainan sotaa oli ohjelma huumeiden laajasta käytöstä myös Ukrainassa, oletettavasti sodan alussa linja-autoihin mahtui Ukrainan köyhemmätki jotka asuivat kaduilla jo ennen sotaa? Sitten tulee pelastajat Euroopan maista ja siirtää heidät omien maiden sosiaaliturvaan.
    Nyt sitten hyvin nopeasti on huumeet levinneet ympäri Suomea (on ollut ennenkin vaan ei näin pahasti) , ympäri Eurooppaa. Sodalla on erityisen kova hinta Suomen kansaan, pohjakosketusta ei vielä ole nähty mutta lähes joka päivä kuulemme uusista säästökohteita. Ehkä huomenna sinä olet säästökohde tai työpaikkasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Huume-/katujengeissä jengiläiset ovat muita ulkomaalaistaustaisia kuin ukrainalaisia.
    Ukrainalaisten auttaminen on koko Eu-alueen asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Huume-/katujengeissä jengiläiset ovat muita ulkomaalaistaustaisia kuin ukrainalaisia.
    Ukrainalaisten auttaminen on koko Eu-alueen asia.

    Väki vaihtuu. Kantasuomalaisten suhteellinen osuus on ollut jo laskutrendissä pidemmän aikaa ja tilanne huonontuu koko ajan. Yleisimmät nimet eivät enää ole mitään matteja vaan mohamatteja, valitettavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Väki vaihtuu. Kantasuomalaisten suhteellinen osuus on ollut jo laskutrendissä pidemmän aikaa ja tilanne huonontuu koko ajan. Yleisimmät nimet eivät enää ole mitään matteja vaan mohamatteja, valitettavasti.

    Mohametteja tulee eniten Vantaalle ja Vantaan talous onkin 82 milj. tappiolla eli maan heikoin.
    Vantaa ja Espoo tulee liittää Helsinkiin kun niissä ei osata muuta kuin houkutella tähän maahan huonosti kotiutuvaa sakkia maailmalta ?

    Äänestä

Se, että yhdessä koulussa on 92 % vieraskielisiä, johtuu kaupunkisuunnittelusta ja asuinalueiden eriytymisestä (segregaatiosta), ei koko väestön 'vaihtumisesta'. Näin tähän ketjuun.

Äänestä
  • Ruotsissa Malmö, Suomessa Vantaa ja Espoo. Samalla tiellä ollaan Ruotsin kanssa.

    Äänestä

Hihiii..koettakaa kestää. tv. perukkalainen

Äänestä

Espoolaisista enää 61% on suomalaisia.

https://x.com/i/status/2019704997907202065

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Osassa kouluja ulkomaalaisten osuus jo 92%. Näin se väestö vaihtuu. Tosiasiallinen fakta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu