Onko köyhyys ansaittu?

Hyvin toimeentulevien on helppo puhua köyhyydestä kuin se olisi luonteenvika. Kun leipäjonot kasvavat, niistä tehdään joillekin todiste “laiskuudesta” ja “välinpitämättömyydestä”, vaikka todellisuudessa yhä useampi työssäkäyvä ei pärjää palkallaan, vuokra nielee tulot ja arki muuttuu jatkuvaksi selviytymiseksi. Samaan aikaan päätökset, jotka leikkaavat perusturvaa ja heikentävät työntekijän asemaa, paketoidaan “kannustavuudeksi” – ikään kuin köyhyys olisi tehokas opetusmenetelmä.

Tässä näkyy kokoomuslaisen talousajattelun kylmyys: jos järjestelmä tuottaa voittajia ja häviäjiä, häviäjien kuuluu vain kiristää vyötä ja vaieta. Köyhyys muuttuu moraaliseksi mittariksi, jolla voi osoittaa sormella ja pestä kädet: “oma syy”. Kun vastuu sysätään yksilölle, ei tarvitse puhua siitä, miksi työ ei enää elätä, miksi asuminen on karannut käsistä ja miksi turvaverkkoihin tehdään reikiä juuri silloin kun niitä eniten tarvitaan.

Samaan syyllistämiseen osallistuvat myös perussuomalaiset, vaikka heidän äänestäjissään on paljon niitä, joihin kova linja osuu kovimmin. Silti huomio ohjataan muualle: maahanmuuttajiin, “vihervasemmistoon” ja loputtomiin kulttuurisotiin. Kun riittää, että on joku jota syyttää, ei tarvitse katsoa niitä päätöksiä, jotka leikkaavat arjesta ja tekevät epävarmuudesta pysyvän olotilan.

Hyvinvoiva eliitti ei joudu valitsemaan ruoan ja lääkkeiden välillä. He eivät mieti, miten seuraava lasku maksetaan, eivätkä tunne sitä pelkoa, kun pienikin vastoinkäyminen kaataa talouden. Heillä ovet aukeavat suhteilla, rahalla ja valmiiksi rakennetuilla poluilla. Ja samalla köyhälle kerrotaan, että kyse on vain asenteesta ja yrittämisestä.

Tämä maa on rakennettu ajatukselle, että ketään ei jätetä. Nyt se periaate murenee, kun köyhyydestä tehdään hyväksyttävä sivuvaurio ja häpeästä poliittinen työkalu. Jos halutaan Suomi, jossa työ kantaa ja elämä on ennakoitavaa, suunta on vaihdettava: turvaverkko ei ole hemmottelua, vaan yhteiskunnan perusta. Nyt riittää se, että heikoimpien arki maksetaan vahvimpien ideologialla.