Ei rikkaat halua asua missään kehitysmaassa.
Kaikki vaan eivät voi olla rikkaita kun ei ole korvien välissä riittävää kapaisteettia. Ne voi lähettää siirtotyöläisiksi jonnekin köyhään maahan. Ei sellaisia kannata elättää millä ei ole mitään toivoa kumminkaan.
Kaikki vaan eivät voi olla rikkaita kun ei ole korvien välissä riittävää kapaisteettia. Ne voi lähettää siirtotyöläisiksi jonnekin köyhään maahan. Ei sellaisia kannata elättää millä ei ole mitään toivoa kumminkaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Radikaalia.
Mutta eihän köyhä mikään ongelma ole, ellei se ole myös tyhmä ja kateellinen ja luule että sille muka kuuluu asioita joita se ei itse edes ansaitse.
Köyhille yleensä nousee kus´piähän ja sitten alkaa älyttömät vaatimukset.
Niillä on se kusi siellä jo valmiiksi. Ei muuten köyhä ole.
Viro on lähettänyt toivottomimpansa kehitysmaa-Suomeen siirtämään rahaa Viroon.
Varoitan, aloitus saattaa olla rasistin tekemä.
Rasistit ovat yleensä myös trumpisteja, usanisteja, vasemmistovastaisia, maahanmuuttovastaisia, paitsi venäläisiä kyllä haluavat maahan, rikollisia ja monet eläkkeellä ennenaikaisesti.
Varmasti on, sillä kovan luokan woke-vasuri pystyy peräti taikomaan nimittäin rasistinkin ihan mistä vain.
Mikä ihmeen woke? Miten mustien valveutuneisuus liittyy siihen, että sinä saatat olla rasisti?
Se kun sinullekin selviäisi, niin kovasti se pääkin tulisi silloin ulos ideologisesta ahterista. 😂
Miten kuvailisit rikasta josta kirjoitat. Jos väestö asetetaan jonoon köyhimmästä rikkaampaan, niin mihin vedät rajan josta ylöspäin sijoittuvan väestön lasket kuulumaan rikkaiksi tässä kommentissasi?
Hyvä kysymys.
Ja ennen kuin joku tohelo innostuu antamaan vakaita ja absoluuttisia raja-arvoja, niin palautetaanpa mieleen:
1) Kaikki suomalaiset on sika-rikkaita globaalisti arvioituna.
2) Ja kaikki suomalaiset yhdessäkin jää toiseksi maailman rikkaimmalle ihmiselle.
Turha kysyä, ei oikeistolainen osaa laskea edes omia sormiaan.
Paitsi vieressä istuvan reidelle, kun alkaa hipelöimään.
Kysymys oli nähtävästi liian vaikea aloittajalle.
Osaatko aloittaja kuvailla sitten miten määrittelet köyhän?
No harmittaako kun se "viereinen" hymyilee ja levittää - toisin kun sulle?
Jaksat sitten tuota argumentointivirhettäsi jankuttaa.
Ota mikä vaan tilasto mistä maasta vain niin rikkaudet ovat tuoneet aina valtavasti hyvinvointia kaikille.
Sen verran vedän takaisin että ei ehkä arabimaissa. Että ne pudotan suosiolla listasta pois.
Ei tässä tarvita mitään määrittelyjä.
Rahat jäi valtiovierailulle lopullisesti.
Ihan sama mitä suomalainen puuhaa ja missä, aina siitä jää lasku suomalaisen käteen.
Mitähän te ootte vetäneet?
Ei muiden tarvi mitään lisäaineita käyttää, jos mittauksen referenssinä on tahmeaa siirappia.
Mitä enemmän sul on fyrkkaa, sen parempaan elintasoon sul on varaa.
1+1=2
Ja miä enemmän rikkaat tekevät raksahommiaan, mm ilaiseksi Ukaurankin jälleenrakennuseen, siitä se lähtee.
Kyösti- kKakkosenkin perhe hei rakerahommiin ukrainaan ilamiseksi.