Tehokas polttis

Täällä kauhistellaan yleisesti esim. akkujen korjauksien kustannuksia. Jos ostat moneen sähköautoon verrattavan yhtä tehokkaan polttiksen, niin ei ole halpaa lystiä sekään. Pelkät koneen totaalihajoamisen estävä huolto 17k€.
https://www.youtube.com/shorts/iFe91aK8ics
53362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Muutenkin on aika kummallista kauhistella sellaisia korjauksia ja niiden kustannuksia, jotka lienevät kaikkein epätodennäköisiä. Sähköautojen akuthan taitavat olla ylivoimaisesti kaikkein kestävin osa autossa ja auton elinkaaren aikana siihen ei suurimmalla todennäköisyydellä koskaan tarvitse tehdä korjauksia.
Jo sekin, että valmistajat antavat näille 8-10 vuoden takuita, osoittaa sen. Polttiksissakin vielä hyvin monilla on vain kahden vuoden takuu.

Aina tietysti on niin, että kaikkiin ihmisen tekemiin värkkeihin saattaa tulla vikoja eikä tietysti ajoakutkaan ole poikkeus, mutta kuuluu niihin osiin, joissa vikaantuminen on kaikkein harvinaisempia tapahtumia.

Täytyy myöntää, etten koskaan ole uutta autoa ostaessani kriteerinä pitänyt auton yllättävää hajoamista valmistusviasta tms syyn vuoksi. Nuorempana käytettyjä ostaessani en silloinkaan tuota ensimmäisenä ajatellut.

Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/cd438911-ec39-4d29-9f7f-116b12f87612

    Ja kummasti vaan vaihdellaan 150 tkm tjsp ajettuihin autoihin jo akkumoduleita. Jos vaihdellaan.

    Mersullahan on linjaus, että oli vika mikä tahansa, pitää vahtaa koko akku. Onneksi se kustataa vain 60 000 €.

    Nu norjalaiset tapaukset koskevat vain yhtä automerkkiä, vähän harvinaisempaa Noissakin tapauksissa nuo kuuluvat takuun piiriin.
    Tapaukset, joissa kustannukset lankeavat auton omistajalle, ovat siten kovasti harvinaisia kun koko sähköautokantaa ajatellaan.
    Ajoakkuhan lienee koko auton kestävin ja parhaiten suojattu osa. Ja sille uskaltaa kaikki valmistajat antaa 8-10 vuoden takuut, kun polttiksilla hyvin usein takuu on vain kaksi vuotta.
    Onhan se tietysti aina niin, että kaikki ihmisen kehittävä tekniikka voi mennä rikkikin. Ja mitä monimutkaisempi, niin sitä suurempi riski.

    Tottakai noista uutisoidaan isoin kirjaimin, koska ne ovat harvinaisia ja kyseessä on sähköauto, aivan kuten hyvin harvinaisista autopaloistakin. Polttiksia särkyy ja syttyy palamaan niin paljon, ettei niillä ole uutisarvoa eikä ne kiinnosta yleisesti, vaan otetaan luonnollisina sattumina.
    Kyse on kuitenkin koko autokannan yhä kiihtyvästä siirtymisestä sähköön, jolloin asialla on isosti uutisarvoa tässä vaiheessa.

    Äänestä

  • "Sähköautojen akuthan taitavat olla ylivoimaisesti kaikkein kestävin osa autossa ja auton elinkaaren aikana siihen ei suurimmalla todennäköisyydellä koskaan tarvitse tehdä korjauksia."

    Niinpä, sähköauton elinkaari kun yleensä päättyy silloin kun akku hajoaa.

    Äänestä

  • Miksi niitä vähän käytettyjä rahdataan tänne?? Kuka nyt ajaa jonkun 40-60 t km ja vaihtaa? Onko sitten mällättyjä?

    Äänestä

Jos niiden tehoo käyttää vähänkään rajummin akut lämpenee ja hajoo
Laita hakkoo puslatnhajoo ja renkaat men enne syksyn

Patterilaati on niin heikko tekele

Saksa ja suomessa Tesla mod 3 on katsasusyikastojennwntennhylätty romu

Äänestä
  • Mitähän yrität sanoa? Ei tuosta saa selvää edes vanha apteekkari.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mitähän yrität sanoa? Ei tuosta saa selvää edes vanha apteekkari.

    Sähköauto on paska

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mitähän yrität sanoa? Ei tuosta saa selvää edes vanha apteekkari.

    Kyl mä ymmärsin. Normi viat (kuluvat osat), akku hajoo (riittää sopiva monttu), renkaat kuluu nopeammin, kun enemmän painoa ja suuremmat näyttämishalut, "kyl lähtee"

    Äänestä

Daria Kin menee paremmin katsojien läpi kuin tesla

Äänestä
  • Onko Daria Kin joku henkilö, minkä katsojien läpi se on menossa?

    1Äänestä

Kirjoitustaito on nykyaikana harvinainen taito. Sitten ihmetellään kun ei nuori pärjää missään.

Äänestä
  • Maailma on täynnä virheitä, myös kirjoitusvirheitä. Ole sinä tyytyväinen itseesi kun olet niin virheetön. Asia tuli kyllä selväksi vaikka virhe löytyikin.

    Virheistä oppii ainakin sipilän birheistä on opittu
    Suomen kansa

    ÄänestäMaailma on täynnä virheitä, myös kirjoitusvirheitä. Ole sinä tyytyväinen itseesi kun olet niin virheetön. Asia tuli kyllä selväksi vaikka virhe löytyikin.

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Maailma on täynnä virheitä, myös kirjoitusvirheitä. Ole sinä tyytyväinen itseesi kun olet niin virheetön. Asia tuli kyllä selväksi vaikka virhe löytyikin.

    SDP aate avautuu vain 2 promillen humalassa.

    Nuoriso ei enää ole samalla lailla viinan perään -> kannatus laskee sitä myötä kun äänestäjäkunta ryyppää itseään hengiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Maailma on täynnä virheitä, myös kirjoitusvirheitä. Ole sinä tyytyväinen itseesi kun olet niin virheetön. Asia tuli kyllä selväksi vaikka virhe löytyikin.

    Virheistä oppii ainakin sipilän birheistä on opittu
    Suomen kansa

    ÄänestäMaailma on täynnä virheitä, myös kirjoitusvirheitä. Ole sinä tyytyväinen itseesi kun olet niin virheetön. Asia tuli kyllä selväksi vaikka virhe löytyikin.

    Virheistä oppii ainakin sipilän birheistä on opittu
    Suomen kansa

    Äänestä

    Kyllä, maailma on täynnä virheitä. Kirjoitusvirheitä ja asiasisältövirheitä.

    Äänestä

Tietenkin se on niin kun muussakaan ei ole vielä käyty

Mutta nyky patterilaatikot on niin ongelman huoniåoja niissä,ei ole edes huolto ohjelmaa kun valmistajat luulee niiden olevan ikuista

Katsastuksessa siten haetaan viat ja sitten ne korjataan kalliisti jälkikäteen

Kun takuut loppuu koota on pommi , siis arvoton

Niin kuuhun mennään nyt ensi kuussa

Äänestä

Järjetöntä verrata samantehoiseen. Vertaa samalla teho/paino suhteella olevaan, niin näet totuuden.

Äänestä
  • Eipä se isosti tilannetta muuta, tuollainen Audikin kun painaa sen noin 2000 kg, eli samoissa suuruusluokissa kuin sähköautotkin.

    Äänestä

  • Ei pelkkä tehopainosuhdekaan ole hyvä mittari.

    Patterivatkaimiin laitetaan isot akut, jotta saadaan esitteisiin painettua 500+ km toimintamatkalupaus. Isosta akusta saa ulos ison tehon -> laitetaan tehokas moottori tai pari. Saadaan myös huikeat kiihtyvyyslukemat.

    Polttomoottoriautoissa niissä tehomalleissa on myös tehokkaammat jarrut ja kovempaan ajoon viritetty alusta.

    Patterivatkaimissa jäykempi alusta saattaa tulla jo vähän pakotetusti, 2000 kg massan vuoksi. Mutta moni näistä tehomalleista, etenkin kiinanihmeet, on tehty pelkkiin liikennevalokiihdytyksiin. Mutkissa ja liukkaalla ovat oitis vaikeuksissa ja jarrut antautuu nopeasti, jos näillä lähtee radalle leikkimään.

    Sellaiset vatkaimet, joiden ajettavuutta voi luonnehtia hyväksi tai joilla voisi halutessaan lähteä leikkimään radalle, ovat harvinaisia poikkeuksia. Ks vaikka TM 14B/2025 sähköautot radalla.

    TM kokemuksia BYD Sealion 7 "ratatykistä". Hurja 390 kW teho, jolla sataseen loikataan 4,4 sekunnisa. Vastaavasta kiihtyvyydestä saa polttomoottoriauton kanssa maksaa itsensä kipeäksi, mutta...

    "Aikakierroksilla radan varrelta voi nähdä, miten etujarruista pölähtää ruskea pilvi jokaisessa jarrutuksessa. Teho laskee jo ensimmäisellä kierroksella, ja kolmannen kierroksen päätteeksi jarrut häviävät niin pahasti, että ajaminen on jo vaarallista."

    Eli möhkäleessä on normi perheauton alusta, ajo-ominaisuudet ja jarrut. Loppujen lopuksi aika vaarallinen yhdistelmä näin päin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei pelkkä tehopainosuhdekaan ole hyvä mittari.

    Liikennesääntöjen mukaan ajamalla aika vaikea kuvitella ettei alustan ominaisuudet riittäisi. Rata-ajo sitten erikseen, mutta sinne nyt muutenkaan mikään +2000 kg möhkö ei ole omiaan, oli voimanlähde mikä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Liikennesääntöjen mukaan ajamalla aika vaikea kuvitella ettei alustan ominaisuudet riittäisi. Rata-ajo sitten erikseen, mutta sinne nyt muutenkaan mikään +2000 kg möhkö ei ole omiaan, oli voimanlähde mikä tahansa.

    Jos tarkoitus on ajella liikennesääntöjen mukaan, niin mihin tarvitaan 390 kW teho?

    a) liikennevalokisoihin

    b) leuhkimiseen

    c) sekä että

    Näitä kuitenkin lehdet (vaikkapa HS ) kehuu maasta taivaisiin, kun saa "niskat nyrjäytävän" kiihtyvyydena ja näitä ostetaan.

    Autohan on oikeasti vaarallinen, jos ja kun alusta ei ole lainkaan tehojen tasalla. Joku sillä kuitenkin jossain vaiheessa ryhtyy leikkimään. Viimeistään sitten, kun ollaan hinnan puolesta teiniautoluokassa.

    Ja kun laitetaan isot akut ja neliveto, niin tulee lisää massaa, mutta siihen auttaa, kun laitetaan vieläkin isommat akut ja tehokkaammat moottorit.... ja ympäristö kiittää, kun saatiin aikaan omamassaltaan 2435 kg järkäle. Jytkähtää komeammin, kun tällä suistuu tieltä!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei pelkkä tehopainosuhdekaan ole hyvä mittari.

    Patterivatkaimiin laitetaan isot akut, jotta saadaan esitteisiin painettua 500+ km toimintamatkalupaus. Isosta akusta saa ulos ison tehon -> laitetaan tehokas moottori tai pari. Saadaan myös huikeat kiihtyvyyslukemat.

    Polttomoottoriautoissa niissä tehomalleissa on myös tehokkaammat jarrut ja kovempaan ajoon viritetty alusta.

    Patterivatkaimissa jäykempi alusta saattaa tulla jo vähän pakotetusti, 2000 kg massan vuoksi. Mutta moni näistä tehomalleista, etenkin kiinanihmeet, on tehty pelkkiin liikennevalokiihdytyksiin. Mutkissa ja liukkaalla ovat oitis vaikeuksissa ja jarrut antautuu nopeasti, jos näillä lähtee radalle leikkimään.

    Sellaiset vatkaimet, joiden ajettavuutta voi luonnehtia hyväksi tai joilla voisi halutessaan lähteä leikkimään radalle, ovat harvinaisia poikkeuksia. Ks vaikka TM 14B/2025 sähköautot radalla.

    TM kokemuksia BYD Sealion 7 "ratatykistä". Hurja 390 kW teho, jolla sataseen loikataan 4,4 sekunnisa. Vastaavasta kiihtyvyydestä saa polttomoottoriauton kanssa maksaa itsensä kipeäksi, mutta...

    "Aikakierroksilla radan varrelta voi nähdä, miten etujarruista pölähtää ruskea pilvi jokaisessa jarrutuksessa. Teho laskee jo ensimmäisellä kierroksella, ja kolmannen kierroksen päätteeksi jarrut häviävät niin pahasti, että ajaminen on jo vaarallista."

    Eli möhkäleessä on normi perheauton alusta, ajo-ominaisuudet ja jarrut. Loppujen lopuksi aika vaarallinen yhdistelmä näin päin.

    Kyllä hyvä kiihtyvyys on myös turvallisuusasia esim. ohitustilanteissa ym.
    Meinaatko että videon audi olisi tehty rata-ajoa varten ja ihmiset sen rata-ajoa varten ostaisi?
    Tuon videon audin hinnalla ostaa kolme, jopa neljä saman tehoista sähköautoa niin kai siinä täytyy jotain parempaakin olla.
    Lähtikö juttu vähän laukalle, kun kysehän oli korjauskustannuksista...

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jossain 10 s kieppeillä se vedenjakaja on. Selvästi päälle 10 s 0-100 niin voi jo tulla haasteita sekä ohituksissa että valtaväylälle liittymisissä, kun on lyhyt liittymiskaista ja/tai se sijaitsee ylämäessä. Saa pyöritellä päissään laskelmaa, kannattaako tuohon väliin edes lähteä yrittämään, kun on vasta/myötätuuli, on/ei ole matkustajia kyydissä yms. Enemmän kuin tarpeeksi kokemusta tällaisistakin.

    Pari sekuntia pois ajasta, niin ajo muuttuu vaivattomammaksi. Mutta tästä eteenpäin... ei sekuntien vuoleminen enää arkiajoissa mitään muuta. Ellei sitten ole hinkua liikennevalokisoihin. Aika vähän näkyy sähköautoillakaan olevan. Taitaa käydä liikaa akun päälle ne lappu lattiassa kiihdytykset.

    Tässä ruvettiin kehumaan, miten kustannustehokkaista patterivatkaimet on vs tehokkaat polttomoottoriautot. Tehokkaissa polttomoottoriautoissa tulee vakio-ominaisuuksina myös ajo-ominaisuudet. Ja noin niinkuin niissä vähemmän tehokkaissa sitten alusta usein kestäisi kovemmat tehot kuin pellin alla on.

    Vatkaimissa nyt paljon sitä, että laitetaan hirveät tehot "koska me voidaan" mutta alusta, ajettavuus ja jarrut on suoraan jostain perhepulla/hinnat alkaen mallista. Onhan se toki kustannustehokkaampaa näin, pääsee leuhkimaan naapurille tehoilla ja pääsee esittelemään urheilumallin jarruja (perusmalin jarrusatuloiden päälle liimattu kirkkaanväriset kotelot... muistaakseni MG tehomallin ratkaisu).

    Kyllä sähköautoissa on sähköautoihin suunnitellut ja rakennetut alustat, jarrut, ajo-ominaisuudet yms. Jopa rengasvastimuksetkin kantavuudektaan ovat jykevämmät.
    Ei niissä ole sama alusta varusteineen kuin vastaavassa polttiksessa.

    Jossain vanhemmissa tesloissa oli ongelmia alustan kanssa, jotka mm näkyivät katsastuksen hylkyinä, mutta tuskinpa enää uudemmissa.

    Ja kuinka yllättävää, myös sähköautoissa on parempia ja huonompia merkkejä/malleja. Sehän näkyy hinnoittelussakin. Ihan kuin polttiksissakin.
    Naurettavaa on kuvitella niiden olevan yksi homogeeninen ryhmä. Jos jossain sähköautomallissa on jokin puute, tyyppivia tms, niin eihän se tarkoita, että kaikissa sähköautoissa olisi sama tilanne.
    Tuliko tämä sulle yllätyksenä ja uutena asiana? Siltä vähän näyttää noiden jatkuvien kummallisten kommenttiesi ja kirjoituksiesi perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jos tarkoitus on ajella liikennesääntöjen mukaan, niin mihin tarvitaan 390 kW teho?

    a) liikennevalokisoihin

    b) leuhkimiseen

    c) sekä että

    Näitä kuitenkin lehdet (vaikkapa HS ) kehuu maasta taivaisiin, kun saa "niskat nyrjäytävän" kiihtyvyydena ja näitä ostetaan.

    Autohan on oikeasti vaarallinen, jos ja kun alusta ei ole lainkaan tehojen tasalla. Joku sillä kuitenkin jossain vaiheessa ryhtyy leikkimään. Viimeistään sitten, kun ollaan hinnan puolesta teiniautoluokassa.

    Ja kun laitetaan isot akut ja neliveto, niin tulee lisää massaa, mutta siihen auttaa, kun laitetaan vieläkin isommat akut ja tehokkaammat moottorit.... ja ympäristö kiittää, kun saatiin aikaan omamassaltaan 2435 kg järkäle. Jytkähtää komeammin, kun tällä suistuu tieltä!

    Niinpä. Liikennesäöntöjen mukaan ajettaessa riittää ihan kivasti 50 hv:n moottori, alempitehounenkin. Kiihtyvyyskin alle 20s nollasta sataan riittää rekkojen ohituksiin turvallisesti, kunhan huolehtii että tilaa ohitukseen on, ihan niinkuin laki edellyttää.
    Auton nopeuskatoksi Suomessa riittää 120 km/t.

    Noiden ylittävät arvot ovat turhia ja vii tosiaan kysyä mihin niitä tarvitaan.
    Liikennevalokisoihin, leuhkimisiin tai sekä että?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kyllä hyvä kiihtyvyys on myös turvallisuusasia esim. ohitustilanteissa ym.
    Meinaatko että videon audi olisi tehty rata-ajoa varten ja ihmiset sen rata-ajoa varten ostaisi?
    Tuon videon audin hinnalla ostaa kolme, jopa neljä saman tehoista sähköautoa niin kai siinä täytyy jotain parempaakin olla.
    Lähtikö juttu vähän laukalle, kun kysehän oli korjauskustannuksista...

    On nähty tuo teho pariin kertaan , kiihtyy joo pellolle, kun ei hallita sähkäriä ollenkaan. Parempi olisi noin 10 sec 0/100km ei enempää. Ohituskiihtyvyys on riittävä lähes kaikissa autoissa jos osaa ajaa. Ylinopeuksissa tietysti eri asia. Pahinta on nämä esim. Tesla kuskit jotka alkavat estellä ohitusta jos ovat madelleet ensin. Myös polestarkuskit tätä tekevät.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Jossain 10 s kieppeillä se vedenjakaja on. Selvästi päälle 10 s 0-100 niin voi jo tulla haasteita sekä ohituksissa että valtaväylälle liittymisissä, kun on lyhyt liittymiskaista ja/tai se sijaitsee ylämäessä. Saa pyöritellä päissään laskelmaa, kannattaako tuohon väliin edes lähteä yrittämään, kun on vasta/myötätuuli, on/ei ole matkustajia kyydissä yms. Enemmän kuin tarpeeksi kokemusta tällaisistakin.

    Pari sekuntia pois ajasta, niin ajo muuttuu vaivattomammaksi. Mutta tästä eteenpäin... ei sekuntien vuoleminen enää arkiajoissa mitään muuta. Ellei sitten ole hinkua liikennevalokisoihin. Aika vähän näkyy sähköautoillakaan olevan. Taitaa käydä liikaa akun päälle ne lappu lattiassa kiihdytykset.

    Tässä ruvettiin kehumaan, miten kustannustehokkaista patterivatkaimet on vs tehokkaat polttomoottoriautot. Tehokkaissa polttomoottoriautoissa tulee vakio-ominaisuuksina myös ajo-ominaisuudet. Ja noin niinkuin niissä vähemmän tehokkaissa sitten alusta usein kestäisi kovemmat tehot kuin pellin alla on.

    Vatkaimissa nyt paljon sitä, että laitetaan hirveät tehot "koska me voidaan" mutta alusta, ajettavuus ja jarrut on suoraan jostain perhepulla/hinnat alkaen mallista. Onhan se toki kustannustehokkaampaa näin, pääsee leuhkimaan naapurille tehoilla ja pääsee esittelemään urheilumallin jarruja (perusmalin jarrusatuloiden päälle liimattu kirkkaanväriset kotelot... muistaakseni MG tehomallin ratkaisu).

    ”Tässä ruvettiin kehumaan, miten kustannustehokkaista patterivatkaimet on vs tehokkaat polttomoottoriautot. Tehokkaissa polttomoottoriautoissa tulee vakio-ominaisuuksina myös ajo-ominaisuudet. Ja noin niinkuin niissä vähemmän tehokkaissa sitten alusta usein kestäisi kovemmat tehot kuin pellin alla on.”

    No miten paljon kustannustehokkaampi sähköauto onkaan kun otetaan huomioon tuollaisen audin ja vaikka tesla plaid.in lähtöhinnat, polttoainekulut ja huoltohinnat?
    Kumpi noista on radalla nopeampi, en tiedä, eikä kiinnosta kun kumpaakaan ei siihen ole suunniteltu. Olen varma, että teslan akku kestää kauemmin kuin tuon audin kone.
    Mitä tulee alustan kestävyyteen, niin esim ferrarin alustaa korjataan jopa 30 tkm kohdalla, hintaan 10 k€. Teslassa pitkälle alle tonnin. Myös tavallisten polttisten alustaa korjaan työssäni päivittäin alle 100 tkm ajetuista, ettei alustaviat ole mitenkään vain sähköautojen ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Niinpä. Liikennesäöntöjen mukaan ajettaessa riittää ihan kivasti 50 hv:n moottori, alempitehounenkin. Kiihtyvyyskin alle 20s nollasta sataan riittää rekkojen ohituksiin turvallisesti, kunhan huolehtii että tilaa ohitukseen on, ihan niinkuin laki edellyttää.
    Auton nopeuskatoksi Suomessa riittää 120 km/t.

    Noiden ylittävät arvot ovat turhia ja vii tosiaan kysyä mihin niitä tarvitaan.
    Liikennevalokisoihin, leuhkimisiin tai sekä että?

    Perille pääsee pienilläkin tehoilla, on riittävästi kokemusta 60 hv:n diesel-Mersulla ajamisesta. Mutta kyllä teho tuo mukavuutta ja jouhevuutta, tehokkaammalla autolla pääsee ohi paikoissa missä tuolla Mersulla on turha yrittää ohitusta.

    Nykyisessä autossa on tietyssä mielessä liikaakin tehoa (reilu 400 hv), en muista yhtään liikennetilannetta missä olisi tarvinnut painaa kaasu pohjaan, vaikka ohitan yleensä reippaasti. Ehkä sopiva määrä olisi noin 300 hv (keskikokoisessa autossa), sekin riittää siihen että missään tilanteessa ei tarvitse miettiä riittääkö kiihtyvyys, eikä esim. ohituksia tarvitse erityisesti suunnittella etukäteen (niin kuin em. vanhalla dieselillä joutuu).

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kyllä sähköautoissa on sähköautoihin suunnitellut ja rakennetut alustat, jarrut, ajo-ominaisuudet yms. Jopa rengasvastimuksetkin kantavuudektaan ovat jykevämmät.
    Ei niissä ole sama alusta varusteineen kuin vastaavassa polttiksessa.

    Jossain vanhemmissa tesloissa oli ongelmia alustan kanssa, jotka mm näkyivät katsastuksen hylkyinä, mutta tuskinpa enää uudemmissa.

    Ja kuinka yllättävää, myös sähköautoissa on parempia ja huonompia merkkejä/malleja. Sehän näkyy hinnoittelussakin. Ihan kuin polttiksissakin.
    Naurettavaa on kuvitella niiden olevan yksi homogeeninen ryhmä. Jos jossain sähköautomallissa on jokin puute, tyyppivia tms, niin eihän se tarkoita, että kaikissa sähköautoissa olisi sama tilanne.
    Tuliko tämä sulle yllätyksenä ja uutena asiana? Siltä vähän näyttää noiden jatkuvien kummallisten kommenttiesi ja kirjoituksiesi perusteella.

    > Kyllä sähköautoissa on sähköautoihin suunnitellut ja rakennetut alustat, jarrut, ajo-ominaisuudet yms. Jopa rengasvastimuksetkin kantavuudektaan ovat jykevämmät.

    No ei ole!

    Curpa Born oli taannoin 4 / 5 paikkainen riippuen akun koosta. Samat palikat alustassa = kantavuus ei riittänyt isolle akulla JA 5 henkilölle! Nykymalliin tämä on korjattu.

    Jarrut tuntuu VAG vahkeissä olevan aina samat (takana rumpujarrut) myös tehoversioissa (VZ yms). Polttomoottoriautoissa tulee aina järeämmät (suurempi läpimitta yms.) laikat tehokkaimpien moottoriveihtoehtojen parina. Usein jopa niin, että menee vaikeaksi löytää vanteet, jotka mahtuvat jarrusatulan päällä pyörimään.

    Kannattaa lukea myös vuoden takainen TM sähköauotojen ratatesti. Siinä yhtä kiinanihmettä "kehuttiin", kun joka jarrutuksessa jarruista pöllähti ruskeaa savua ja tehokin hiipui jo 1. ratakierroksella. Onneksi tämä oli myös niitä autoja, joilla kiihdytys onnistui vain ohjauspyörän ollessa suorassa. Siis ihan puhtaasti liikennevalokisaa / esiteisiin painettavaa 0-100 kiihtyvyyslukemaa varten suunniteltu auto, jossa alusta ja jarrut "hinnat alkaen" perhepulkasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Niin, renkaiden kantavuusvaatimukset pitää tosiaan patterilaveteissa olla kovemmat, kun massaa on 1900-2600 kg. Siis omamassaa. Kokonaismassa vielä tästä ylöspäin. Hyvä selvittää etukäteen, tarvitaanko kuorma-autokortti.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    > Kyllä sähköautoissa on sähköautoihin suunnitellut ja rakennetut alustat, jarrut, ajo-ominaisuudet yms. Jopa rengasvastimuksetkin kantavuudektaan ovat jykevämmät.

    No ei ole!

    Curpa Born oli taannoin 4 / 5 paikkainen riippuen akun koosta. Samat palikat alustassa = kantavuus ei riittänyt isolle akulla JA 5 henkilölle! Nykymalliin tämä on korjattu.

    Jarrut tuntuu VAG vahkeissä olevan aina samat (takana rumpujarrut) myös tehoversioissa (VZ yms). Polttomoottoriautoissa tulee aina järeämmät (suurempi läpimitta yms.) laikat tehokkaimpien moottoriveihtoehtojen parina. Usein jopa niin, että menee vaikeaksi löytää vanteet, jotka mahtuvat jarrusatulan päällä pyörimään.

    Kannattaa lukea myös vuoden takainen TM sähköauotojen ratatesti. Siinä yhtä kiinanihmettä "kehuttiin", kun joka jarrutuksessa jarruista pöllähti ruskeaa savua ja tehokin hiipui jo 1. ratakierroksella. Onneksi tämä oli myös niitä autoja, joilla kiihdytys onnistui vain ohjauspyörän ollessa suorassa. Siis ihan puhtaasti liikennevalokisaa / esiteisiin painettavaa 0-100 kiihtyvyyslukemaa varten suunniteltu auto, jossa alusta ja jarrut "hinnat alkaen" perhepulkasta.

    "Polttomoottoriautoissa tulee aina järeämmät (suurempi läpimitta yms.) laikat tehokkaimpien moottoriveihtoehtojen parina. Usein jopa niin, että menee vaikeaksi löytää vanteet, jotka mahtuvat jarrusatulan päällä pyörimään."

    Mikähän siinä on vaikeaa? Tietääkseni jokainen auto mallista riippumatta tulee tehtaalta sellaisilla vanteilla mitkä mahtuvat auton alle pyörimään.

    Lisäksi ketä normaalia autonkäyttäjää oikeasti kiinnostaa häipyykö jarrut rata-ajossa vai ei, kun erittäin suurella todennäköisyydellä autoa ei radalle koskaan viedä. Etenkään tuon vertailun BYDin kaltaista autoa mitä ei edes millään tavalla markkinoida "urheilullisena" autona.

    Äänestä

Miksi polttisaloitus on töpseliautopalstalla ?

No siksi että se on taas pietarin putintrollin säälittävä aloitus.

Äänestä
  • Polttisaloitus??
    Lue ensimmäinen lause. Täällähän jatkuvasti sähköautokriittiset päivittelevät niitä akkuviallisten autojen klikkiotsikoita ja hintaa. Miksei muka saisi tehdä vastinetta sähköautokriittisten lempilapsesta?

    Äänestä

Tuo video on niin totta. Tuo turbon tai jakoketjun hajoamisen jälkeinen moottorintuho on erittäin yleistä, ja niitä tapahtuu yleisesti jo 100 tkm kohdilla, joskus aikaisemminkin. Eikä kyseessä ole pelkästään videon kaltainen tehokas ja kallis auto vaan niitä on miltei kaikissa nykyautoissa. Tavallisen nykyaikaisen koneen täystuho kustantaa melkein aina vähintään yli kymppitonnin, yleensä niitä ei enää korjata vaan romutetaan.
T. Moottorikorjaaja.

Äänestä
  • Patterivatkaimiin vaihdellaan jo 100 tkm ajettuina sähkömoottoreita!

    Syynä jäähdytysnestevuoto. Esim. audi eTron takamoottori.

    Alkuun puhuttiin kyseessä olevan 10 000 € keikka, mutta korjaamoilla alkaa jo olla niin hyvä rutiini näissä, että hinta on tippunut melkein puoleen.

    Syytä kuitenkin muistaa, että 4-vetoautoissa on 2 moottoria, joten tätä jumppaa voi kilometrien myötä piisata useampaankin otteeseen.

    Ja tällaisia 5 k€ korjauskohteita piisaa muitakin. Esim. sis. rak. latauslaite (AC lataus), lämpöpumppu (joka vastaan myös akuston jäähdytyksestä), muutaman kyykähtäneen akkumodulin vaihto (jos akun korjaus edes on sallittua... muutoin laskua 60 000 €).

    Myös koko kojelaudan levyiset näytöt voi olla suht hinnakkaita korkatessaan....

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Patterivatkaimiin vaihdellaan jo 100 tkm ajettuina sähkömoottoreita!

    Syynä jäähdytysnestevuoto. Esim. audi eTron takamoottori.

    Alkuun puhuttiin kyseessä olevan 10 000 € keikka, mutta korjaamoilla alkaa jo olla niin hyvä rutiini näissä, että hinta on tippunut melkein puoleen.

    Syytä kuitenkin muistaa, että 4-vetoautoissa on 2 moottoria, joten tätä jumppaa voi kilometrien myötä piisata useampaankin otteeseen.

    Ja tällaisia 5 k€ korjauskohteita piisaa muitakin. Esim. sis. rak. latauslaite (AC lataus), lämpöpumppu (joka vastaan myös akuston jäähdytyksestä), muutaman kyykähtäneen akkumodulin vaihto (jos akun korjaus edes on sallittua... muutoin laskua 60 000 €).

    Myös koko kojelaudan levyiset näytöt voi olla suht hinnakkaita korkatessaan....

    Yleistät siis parin valmistajan suunnitteluvirhettä koskemaan kaikkia sähköautoja? Tuohonkon audin ongelmaan on jo halpa ennaltaestävä korjaus joten tippui pohja heti argumentiltäsi.
    Lämpöpumppuongelma on vain yhden merkin ongelma, sekin on jo pitkälti selätetty.
    Latauslaitekin on kertomasi hintainen tietääkseni vain yhdellä automerkillä.
    Uuden akun hintakin on merkkikohtainen, vain euroautot rokottaa ihmisiä akkujen hinnalla kun eivät muuten markkinoilla pärjää, m3 teslaan uusi akku maksaa noin 12 k€, eli saman kuin fiestan hajonneen koneen hinta, ja noita fordin konerikkoja on 10 kertaisesti teslojen asiakkaan maksaviin koko akun vaihtoihin verrattuna.
    Nuo polttisten konerikot ovat yleinen ongelma kaikilla automerkeillä joissa on turboahdin tai uiva jakohihna / ketju. Eli miltei kaikissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Parin valmistajan? Moottorinvaihtojan tehään liukuhihnalla VAG tuotteisiin, mutta tuttua puuhaa se näkyy myös olevan Teslojen kanssa.

    TM käyttötestissä olleesta Datsunista leipoi kanssa moottori reilusti ennen kuin 60 tkm mittarissa. Tämä ei ollut sähköauto, vaan vehje, mikä kulkee aina polttomoottorin voimin, mutta voimansiirto sähköinen (generaattori - sähkömoottori). Mutta samanlainen se sähkömoottori silti on kuin täyssähköautoissa.

    Myös opel amperat vaativat usein sähkömoottorin laakeriremontin 100 tkm tienoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tartut nyt yksittäisiin tapauksiin joita yleistät. Wag tuotteisiin vaihdetaan moottoreita lähinnä maahantuojan huolloissa koska ne eivät niitä korjaa. Noissa kaikissa on sama suunnitteluvirhe. Kuten edellä sanoin, euromerkit rahastavat huolloilla vaihtamalla koko konaisuuden kun autojen myynti on kannattamatonta. Teslojen moottoriviat eivät todellakaan ole nykymalleissa yleisiä.
    Amperat olivat ensimmäisiä sähköllä kulkevia autoja tesla s modelin kanssa, niissä oli moottoreissa suunnittelun kukkasia.
    Mainittakoon, että wag on kopioinut teslan vanhan nestejäähdytetyn moottorin ja käyttää niitä nykyään. Teslalla on ollut jo kauan öljyjäähdytetyt moottorit joissa viottumiset ovat harvinaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ainahan tällaiset viat ovat yksittäistapauksia, kun merkkihuollolta kysytään. Ei ole ennen vastaan tullut jne. Myyjät ja asiakaspalvelijat ohjeistetaan toimimaan näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ainahan tällaiset viat ovat yksittäistapauksia, kun merkkihuollolta kysytään. Ei ole ennen vastaan tullut jne. Myyjät ja asiakaspalvelijat ohjeistetaan toimimaan näin.

    No minä en ole merkkihuollossa töissä joten heidän sanomisistaan en tiedä. Perustan juttuni omaan kokemukseeni ja korjaamopiireissä vallitsevaan tietoon.

    Äänestä

Dacian vaihtomoottori kymppitonnin

Äänestä
  • Saman maksaa Teslan akku.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Saman maksaa Teslan akku.

    Vaihtotyöt päälle....

    plus tesloihinkin vaihdellaan lämpöpumppuja sekä sähkömoottoreita.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vaihtotyöt päälle....

    plus tesloihinkin vaihdellaan lämpöpumppuja sekä sähkömoottoreita.

    Teslojen lämpöpumppujen ongelmat ovat jo pitkälle ratkaistu pääasiassa softalla, joka estää pumpun täysillä ajon heti jäisenä. Moottoreita meni vain alkupään S-tesloihin, vm -2016 jälkeisiin ei juurikaan.
    Tesloihin vaihdetaan uusi akku 10 kertaa harvemmin kuin esim. fordiin moottori, vaikkakin esim. fiestat silloin romutetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    K: Mistä tietää, että patteripetteri valehtelee?

    V: Patteripetteri valehtelee aina.

    Tällä kertaa petteri yrittää uskotella, että polttomoottoriautoissa moottoriremontit 100 tkm välein normi juttu.

    Totta, joskus 60-70 vuotta sitten.

    Isompi remontti on aina niin kallis, että peruskippo menee ennemmin paaliin ja näitä remontteja tehdään vain kalliisiin malleihin ja/tai omatoimisesti, enempi harrastuspohjalta. Polttomoottoriautojen romutusikä on yli 20 vuotta ja kun viimeiset vuodet ollaan tonniluokassa hinnan puolesta, niin on selvää, ettei niihin enää mitään 5000 € remontteja tehdä, vaan ajetaan niin kauan kuin kulkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Olen huoltoteknikko ja korjaan noita miltei päivittäin, miksi valehtelisin, ei minulla ole sellaisia intressejä. Pienet turbokoneet uivalla jakoketjulla tai hihnalla ovat aikapommeja.
    Suuremmatkaan eivät mitään kestävyyden esimerkkejä ole kuten aloituksessakin todetaan.

    Äänestä

Kyllä polttiksien korjaaminen ja huoltaminen on todella kallista isossa kuvassa verrattuna sähköautoihin. Tuohan on todettu jo kauan sitten.

Äänestä
  • Polttomoottoriautojen omistajat ovat tavanneet repiä pelihousut, kun tulee parin tonnin lasku ilmastoinnin korjaamisesta, vaihdelaatikon laakeriremontista tms.

    Nyt patterivatkaimien (plugarit mukaanluettuina) kanssa joku 5000 € (lämpöpumppu poks, sis. rak. latauslaite poks, akusta pari modulia uupunut, sähkömoottorissa jäähdytysnestevuoto) tuntuu olevan ihan normisuoritus ja välilä viuhuu kymppitonnit, kun on koko akusto vaihtokunnossa tai plugarin pätkäkäytön rasittama kone leipoo.

    Hinnat on ihan järjettömiä, kun välillä annetaan pelkälle akuston tarkastukselle tai sis. rak. latauslaitteen uusimiselle tai plugarin pienen akun uusimiselle yli 10 000 € hinta ja vatkaimen koko akusta kun puhutaan niin näissähän nähty yli 60 000 € hintalappuja.

    Polttomoottoriauto päätyy paalattavaksi, jos kone kilahti eikä valmistaja/myyjä osallistu kustannuksiin. Liian kallista (suhteessa käytety, ehjän, auton arvoon) leipoa 10 000 € korjaukseen ellei auto ollut lähes pakasta vedetty.

    Ihan samalla lailla vatkaimet päätyy paaliin
    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/c8816c3f-4dcf-4959-afce-e06d1a214a90

    Sähköautoissa vaan on paljon enemmän näitä mahd. vikakoteita, joiden korjauskustannus menee liian lähelle vajaan 10 vuoden ikäisen käytetyn arvoa -> fiksumpaa myydä auto purkuosiksi.

    Polttomoottoriautojen keskimääräinen romutusikä on yli 20 vuotta. Vatkaimien korjauskulujen pitää laskea todella paljon, jos niillä meinataan ylätää lähellekään samaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Polttomoottoriautojen omistajat ovat tavanneet repiä pelihousut, kun tulee parin tonnin lasku ilmastoinnin korjaamisesta, vaihdelaatikon laakeriremontista tms.

    Nyt patterivatkaimien (plugarit mukaanluettuina) kanssa joku 5000 € (lämpöpumppu poks, sis. rak. latauslaite poks, akusta pari modulia uupunut, sähkömoottorissa jäähdytysnestevuoto) tuntuu olevan ihan normisuoritus ja välilä viuhuu kymppitonnit, kun on koko akusto vaihtokunnossa tai plugarin pätkäkäytön rasittama kone leipoo.

    Hinnat on ihan järjettömiä, kun välillä annetaan pelkälle akuston tarkastukselle tai sis. rak. latauslaitteen uusimiselle tai plugarin pienen akun uusimiselle yli 10 000 € hinta ja vatkaimen koko akusta kun puhutaan niin näissähän nähty yli 60 000 € hintalappuja.

    Polttomoottoriauto päätyy paalattavaksi, jos kone kilahti eikä valmistaja/myyjä osallistu kustannuksiin. Liian kallista (suhteessa käytety, ehjän, auton arvoon) leipoa 10 000 € korjaukseen ellei auto ollut lähes pakasta vedetty.

    Ihan samalla lailla vatkaimet päätyy paaliin
    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/c8816c3f-4dcf-4959-afce-e06d1a214a90

    Sähköautoissa vaan on paljon enemmän näitä mahd. vikakoteita, joiden korjauskustannus menee liian lähelle vajaan 10 vuoden ikäisen käytetyn arvoa -> fiksumpaa myydä auto purkuosiksi.

    Polttomoottoriautojen keskimääräinen romutusikä on yli 20 vuotta. Vatkaimien korjauskulujen pitää laskea todella paljon, jos niillä meinataan ylätää lähellekään samaa.

    Nuo sähköautojen akkuviat ovat miltei kaikki lähelle 300 tkm ajettuja, ja niistä yleensä selviää 4 - 6 k€ kustannuksella. Kyllä se vaan niin on, että harva polttomoottoriauto tuollaista matkaa edes selvittää ilman isoja korjaus ja huoltokustannuksia.
    Sähköauto on helposti säästänyt tuolla matkalla viisinkertaisesti tuon korjaussumman pelkästään polttoainekuluissa.

    Äänestä

Vaan löytyyhän niitä halpoja toimivia..esim kia Rio...5 vuotta ollut ja ei mitään vikaa ...otapppavm 2021 vasta pieni sähköauto ja vertaa hinnan alennuksia ...

Äänestä
  • Sulla hieman pieni otanta johtopäätöksiin.

    Äänestä

Kikismaiha puhutaan patteroåilaatinin,suuresta tehosta
Kun sitä,ei voi käyttää

Renkaat ei kestäaslustaneimkestä
Puslatneimkestä

Aina jokin yksittäinen patteri mene oikaeiin ja koko Aku hajoo

Lisöskimjarrut jumittuu kun autossa ei ole edes huolto- ohjelmaa

Äänestä
  • On näköjään perjantaipullon korkki auennut melko varhain.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä kauhistellaan yleisesti esim. akkujen korjauksien kustannuksia. Jos ostat moneen sähköautoon verrattavan yhtä tehokkaan polttiksen, niin ei ole halpaa lystiä sekään. Pelkät koneen totaalihajoamisen estävä huolto 17k€.
https://www.youtube.com/shorts/iFe91aK8ics

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu