Sillä lailla

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että maanantai-iltana 26.1. noin kello 19 Espoossa, Kala-Maijan polulla, nainen käveli rollaattorin kanssa, kun häntä kohti heitettiin jääkimpale. Jää osui naista takaraivoon ja aiheutti lieviä vammoja.

Poliisin tietojen mukaan heittäjä liikkui useamman nuoren pojan joukossa. Pojat olivat arviolta 13–15-vuotiaita ja porukassa oli yhteensä arviolta neljä poikaa. Poliisin tietojen mukaan pojat olivat heittäneet jäätä muitakin ihmisiä kohti ja muinakin päivinä. Poliisi tutkii maanantaista tapausta pahoinpitelynä.
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poliisi toivoo mahdollisia lisätietoja ja tekijät ovat aiemminkin harrastaneet samankaltaista toimintaa. Tuollaiseen tulee puuttua, ennen kuin joku vammautuu tai jopa kuolee! On se yhtä perkelettä etteivät vanhemmat osaa opastaa empatiakyvyttömiä murkkujaan siitä mikä on oikein mikä väärin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että maanantai-iltana 26.1. noin kello 19 Espoossa, Kala-Maijan polulla, nainen käveli rollaattorin kanssa, kun häntä kohti heitettiin jääkimpale. Jää osui naista takaraivoon ja aiheutti lieviä vammoja.

Poliisin tietojen mukaan heittäjä liikkui useamman nuoren pojan joukossa. Pojat olivat arviolta 13–15-vuotiaita ja porukassa oli yhteensä arviolta neljä poikaa. Poliisin tietojen mukaan pojat olivat heittäneet jäätä muitakin ihmisiä kohti ja muinakin päivinä. Poliisi tutkii maanantaista tapausta pahoinpitelynä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu