Vasemmistoliiton pohjanoteeraus Minja Koskela

Vasemmistoliiton video järkyttää: ”Holokaustin uhreista tehdään syyllisiä”


Juutalaisvaikuttajan mukaan kyseessä on Neuvostoliitossa kehitetty vääristelyn muoto.


Tiistaina 27. tammikuuta vietettiin holokaustin uhrien muistopäivää. Samana päivänä vasemmistoliitto julkaisi Instagram-palvelussa videon holokaustin uhrien muistoksi. Videolla puolueen europarlamentaarikot Merja Kyllönen, Jussi Saramo ja Li Andersson kertaavat toisen maailmansodan aikaisia hirmutekoja ja toteavat, että holokaustin aikaisilla tapahtumilla on yhtäläisyyksiä nykyajan kanssa.

Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik pitää vasemmistoliiton toimintaa iljettävänä. Hänen mukaansa videolla muistetaan vain näennäisesti holokaustia, mutta todellisuudessa siinä on kyse jostain aivan muusta.

Learn more
– Kyseessä on Neuvostoliitossa 1960-luvulla kehitetty holokaustin vääristelyn muoto, jossa historian uhrit käännetäänkin syyllisiksi, Nadbornik kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Hänen mukaansa videolla kuultu strategia on tuttu. Siinä toisen maailmansodan aikaisia hirmutekoja käytetään hyväksi oman poliittisen agendan edistämisessä.

– Jo 1970- ja 80-luvuilla marxilais-leninistisessä kielenkäytössä natsien rikoksia kuvaava kieli omaksuttiin sionismin kuvaamiseen. Tämä johti juutalaisten epähumanisointiin, jolloin he lakkasivat olemasta uhreja ja heistä tuli vallankumouksellisten ”pahimpia vihollisia”, Nadbornik kirjoittaa X:ssä.

Seuraavaksi hän perustelee, miten tämä kielenkäyttö liittyy vasemmistoliiton some-videoon. Nadbornik viittaa videon kohtaan, jossa Jussi Saramo sanoo seuraavasti: ”Kun seuraa viime aikojen uutisointia vaikka Yhdysvalloista tai Gazasta, ei voi olla näkemättä yhtäläisyyksiä, kun ihmisiä vainotaan tai tapetaan ja vangitaan taustansa, uskontonsa tai mielipiteidensä vuoksi.” Sen jälkeen Li Andersson jatkaa, että ”siksi nyt, holokaustin muistopäivänä vuonna 2026, onkin erityisen tärkeää vaatia: ei koskaan enää”.

Nadbornik paheksuu vasemmistopoliitikkojen tapaa yhdistää natsien hirmuteot nykyajan tapahtumiin.

– Tämä on iljettävä ja vihamielinen jatkumo, joka laittaa maailman juutalaisyhteisöt entistä ahtaammalle ”ihmisoikeuksien” varjolla. Videon logiikalla holokaustin uhrit ovatkin itse syyllisiä. Häpeällistä historian vääristelyä, Nadbornik päättää.

Holokaustilla tarkoitetaan natsien toisen maailmansodan aikana toteuttamaa kansanmurhaa, jossa kuoli arviota kuusi miljoonaa ihmistä. Suurin osa tapetuista oli juutalaisia. Holokaustin uhrien muistopäivää vietetään vuosittain 27. tammikuuta. Päivämäärä on valikoitunut siksi, että Auschwitz-Birkenaun keskitys- ja tuhoamisleirin vangit vapautettiin kyseisenä päivänä vuonna 1945. Nykyään Auschwitz-Birkenau toimii museona.
6181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sdp

Äänestä

Eikö kukaan muu ole kiinnittänyt huomiota vihervassarien toimintaan siitä, että huolet ja ykkösasiat on jossain muualla, kuin suomalaisissa ja Suomen taloudessa?
Miksi nuo on edes ehdolla Suomen vaaleissa, kun hoidetaan ja huolehditaan vaan muusta maailmasta? Eivät kuulu eduskuntaan!

Äänestä

5445

Äänestä

dvsdv

Äänestä

cvx

Äänestä

rert

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasemmistoliiton video järkyttää: ”Holokaustin uhreista tehdään syyllisiä”


Juutalaisvaikuttajan mukaan kyseessä on Neuvostoliitossa kehitetty vääristelyn muoto.


Tiistaina 27. tammikuuta vietettiin holokaustin uhrien muistopäivää. Samana päivänä vasemmistoliitto julkaisi Instagram-palvelussa videon holokaustin uhrien muistoksi. Videolla puolueen europarlamentaarikot Merja Kyllönen, Jussi Saramo ja Li Andersson kertaavat toisen maailmansodan aikaisia hirmutekoja ja toteavat, että holokaustin aikaisilla tapahtumilla on yhtäläisyyksiä nykyajan kanssa.

Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik pitää vasemmistoliiton toimintaa iljettävänä. Hänen mukaansa videolla muistetaan vain näennäisesti holokaustia, mutta todellisuudessa siinä on kyse jostain aivan muusta.

Learn more
– Kyseessä on Neuvostoliitossa 1960-luvulla kehitetty holokaustin vääristelyn muoto, jossa historian uhrit käännetäänkin syyllisiksi, Nadbornik kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Hänen mukaansa videolla kuultu strategia on tuttu. Siinä toisen maailmansodan aikaisia hirmutekoja käytetään hyväksi oman poliittisen agendan edistämisessä.

– Jo 1970- ja 80-luvuilla marxilais-leninistisessä kielenkäytössä natsien rikoksia kuvaava kieli omaksuttiin sionismin kuvaamiseen. Tämä johti juutalaisten epähumanisointiin, jolloin he lakkasivat olemasta uhreja ja heistä tuli vallankumouksellisten ”pahimpia vihollisia”, Nadbornik kirjoittaa X:ssä.

Seuraavaksi hän perustelee, miten tämä kielenkäyttö liittyy vasemmistoliiton some-videoon. Nadbornik viittaa videon kohtaan, jossa Jussi Saramo sanoo seuraavasti: ”Kun seuraa viime aikojen uutisointia vaikka Yhdysvalloista tai Gazasta, ei voi olla näkemättä yhtäläisyyksiä, kun ihmisiä vainotaan tai tapetaan ja vangitaan taustansa, uskontonsa tai mielipiteidensä vuoksi.” Sen jälkeen Li Andersson jatkaa, että ”siksi nyt, holokaustin muistopäivänä vuonna 2026, onkin erityisen tärkeää vaatia: ei koskaan enää”.

Nadbornik paheksuu vasemmistopoliitikkojen tapaa yhdistää natsien hirmuteot nykyajan tapahtumiin.

– Tämä on iljettävä ja vihamielinen jatkumo, joka laittaa maailman juutalaisyhteisöt entistä ahtaammalle ”ihmisoikeuksien” varjolla. Videon logiikalla holokaustin uhrit ovatkin itse syyllisiä. Häpeällistä historian vääristelyä, Nadbornik päättää.

Holokaustilla tarkoitetaan natsien toisen maailmansodan aikana toteuttamaa kansanmurhaa, jossa kuoli arviota kuusi miljoonaa ihmistä. Suurin osa tapetuista oli juutalaisia. Holokaustin uhrien muistopäivää vietetään vuosittain 27. tammikuuta. Päivämäärä on valikoitunut siksi, että Auschwitz-Birkenaun keskitys- ja tuhoamisleirin vangit vapautettiin kyseisenä päivänä vuonna 1945. Nykyään Auschwitz-Birkenau toimii museona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu