Hallituksen taloussopeutus olikin puppua

Hallitus väittää sopeuttaneensa taloutta 10 miljardia. VTV laski että vain 3,5 miljardia. Loppu oli hallituksen unelmahöttöä tai pitäisikö sanoa suoraan valetta.
Lue tarkemmin https://yle.fi/a/74-20204795
13108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lähes 3 miljardia oli höttöä, eli veronkevennysten ja työllisyystoimien "dynaamisia vaikutuksia", eli tyhjiä toiveita. Työllisyys on vain heikentynyt, ja väärin suunnatut veronkevennykset eivät ole tuoneet talouskasvua.

Lisäksi hallitus on törsännyt mm. Turun tunnin junaan, veronkevennyksiin rikkaille ja yrityksille.

Äänestä

Kevään kehysriihessä pitäisi löytää jopa 1,4 miljardin lisäsopeutus. Asiantuntijoiden mukaan siitä suurin osa saataisiin kasaan perumalla turhaksi arvioitu yhteisöveron alennus. Siitä tulisi ihan oikeaa rahaa valtion kassaan, ei pelkkiä kuvitelmia.

Äänestä

Valtion lainanotto johtuu juuri hallituksen väärästä politiikasta. VTV arvioi jo aiemmin, että hallituksen "työllisyystoimet" hidastavat talouskasvua. https://yle.fi/a/74-20197452

Lainanotto on ollut ihan hurjaa, tänä vuonna 17 miljardia, suurin sitten koronavuoden, jolloin oli sentään ihan oikea kriisi.
https://hs.fi/politiikka/art-2000011689224.html

1Äänestä

Hallituksen "saavutuksiin" kuuluu se, että konkurssit ovat lisääntyneet eniten 30 vuoteen. https://stat.fi

Konkurssi on usein tragedia yrittäjälle, tämän perheelle, lainojen takaajille ja yrityksen työntekijöille. Ei mikään pikkujuttu.

Äänestä

Ennusteet tämän vuoden ja ensi vuoden talouskasvusta ovat heikkoja. Sillä ei velkoja maksella.
Julkisen talouden velka kasvaa tänä vuonna 90,6 prosenttiin, ja ensi vuonna 91,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Näin ennustaa Suomen Pankki.

Äänestä
  • Viime vuonna autokauppa saavutti tämän vuosituhannen pohjalukemat. Asuntokauppa on edelleen hyytyneessä tilassa.
    Mutta eihän kukaan uskalla tässä tilanteessa ottaa auto- tai asuntoluottoa.

    Äänestä

Lamasta syytetään kuluttajia, jotka säästävät kuluttamisen sijaan.

Joillakin kuluttajilla ostovoima on lisääntynyt ay-liikkeen taistelemien palkankorotusten ansiosta. Erityisesti köyhimmillä kuten yksinhuoltajilla ja työttömillä ostovoima on pienentynyt.

Lähes kaikki pelkäävät omaa tai läheisten työttömyyttä. Asuntojen hinnan lasku ja myynnin pysähtyminen tekee niistä vähemmän arvokkaita vaikkapa lainan takuina. Siksi säästetään eikä oteta lainaa.

Äänestä

Eli varaa on 6,5 miljardin sopeutukseen? Mistä sinun mielestäsi ne puuttuvat eurot pitäisi tempaista? Teitä vassareita varmaan huolettaa, kun kokkarit ei pääse tavoitteeseensa? Leikkaukset siirtyvät siis seuraavan hallituksen huoleksi? Niinkö? Buaha hahhahah.

Äänestä
  • Mistä sinä tuon 6,5 mrd tempaisit, kun hallitus puhuu 1,4 mrd lisäsopeutuksesta tänä vuonna?

    Yhteisöveron laskun peruutus toisi noin 800 miljoonaa jonkun arvion mukaan. Siihen voisi lisätä nämä hallituksen Kela-tuet varakkaille yleislääkäriin menosta, ja Turun tunnin junan saamat rahat.
    Eiköhän siitä tuo 1,4 mrd tulisi kokoon.

    Muut sopeutukset jäävät ilman muuta seuraavalle hallitukselle, ja se kai on tämän hallituksen tarkoituskin, syödä eväät seuraajilta. Mitä hauskaa sinä siinä näet, en kyllä ymmärrä.

    Kaikki taloustieteilijät varoittavat äkkinäisistä käännöksistä. Näin tehtiin Kreikassa pakon edessä, ja työttömyys nousi ihan hirveäksi. Nyt talous siellä kasvaa, ja valtion talous jopa ylijäämäinen, mutta tie oli kova.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mistä sinä tuon 6,5 mrd tempaisit, kun hallitus puhuu 1,4 mrd lisäsopeutuksesta tänä vuonna?

    Yhteisöveron laskun peruutus toisi noin 800 miljoonaa jonkun arvion mukaan. Siihen voisi lisätä nämä hallituksen Kela-tuet varakkaille yleislääkäriin menosta, ja Turun tunnin junan saamat rahat.
    Eiköhän siitä tuo 1,4 mrd tulisi kokoon.

    Muut sopeutukset jäävät ilman muuta seuraavalle hallitukselle, ja se kai on tämän hallituksen tarkoituskin, syödä eväät seuraajilta. Mitä hauskaa sinä siinä näet, en kyllä ymmärrä.

    Kaikki taloustieteilijät varoittavat äkkinäisistä käännöksistä. Näin tehtiin Kreikassa pakon edessä, ja työttömyys nousi ihan hirveäksi. Nyt talous siellä kasvaa, ja valtion talous jopa ylijäämäinen, mutta tie oli kova.

    Lisäisin vielä, että en ole vassari, enkä laitaoikeistolainen, vaan lähinnä keskustaliberaali. Ja aika varakas sellainen. Ikinä en ole kuulunut mihinkään puolueeseen.

    Mutta täällähän kaikki huolestuneet puheenvuorot leimataan jonkun ääriliikkeen, syrjäytyneen toimeentulotukiasiakkaan, juopon tms. kirjoittamiksi.

    Äänestä

Riikkas-Petteri antoi varat rikkaille.

Äänestä

Toimeentulotuen saajien määrä on vain kasvanut, vaikka hallitus yritti muka vähentää sitä. Taas yksi Orpopurran epäonnistuminen.

Äänestä

Talouspolitiikan arviointineuvosto ihmettelee, miksi hallitus ei ole koskenut eläkkeisiin eikä yritystukiin tai listaamattomien yritysten osinkoverotukseen.
Neuvoston mielestä toiminta ollut epäjohdonmukaista. Tämän vuoksi valtion talous ei tasapainotu.
https://yle.fi/a/74-20207241

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus väittää sopeuttaneensa taloutta 10 miljardia. VTV laski että vain 3,5 miljardia. Loppu oli hallituksen unelmahöttöä tai pitäisikö sanoa suoraan valetta.
Lue tarkemmin https://yle.fi/a/74-20204795

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu