Ähtärin eläinpuisto aikoo jatkaa toimintaansa. Asiasta päätettiin Ähtärissä torstaina 29. tammikuuta järjestetyssä sijoitusillassa.
Lehdistötiedotteen mukaan eläinpuiston eläimien hyvinvoinnista tällä hetkellä vastaavan Vieraile ja välität ry, jota johtaa puheenjohtaja ja eläinpuiston intendentti, FT, ekologian ja evoluutiobiologian dosentti Marko Haapakoski. Yhdistyksen rinnalle perustetaan uusi taloutta, myyntiä ja markkinointia hoitava osakeyhtiö Mesizoo oy.
– Ähtärin eläinpuiston toimintaa tullaan kehittämään kokonaan uudella rakenteella ja toimintamallilla. Eläinten hyvinvointi ja vastuullinen luontokasvatus pysyvät keskiössä, ja samalla toiminnan taloudellista kestävyyttä parannetaan, tiedotteessa kerrotaan.
Tiedotteen mukaan on toiveissa, että eläinpuiston uusi aika alkaisi jo helmi-maaliskuussa.
Zoo jatkaa! Yhtä varmaa kuin donutin akku
30
1184
Vastaukset 30
- Anonyymi00001
Huomioikaa "uusi rakenne ja toimintamalli" eli uutta ja elinvoimaisempaa syntyy!
- Anonyymi00024
Pandat jatkaa osa-aikaisina ulkoistetun yhtiön halpatyövoimana.
- Anonyymi00002
Minusta Ähtärin kaupunki pitäisi laittaa liiketoimintakieltoon. Mesikämmen yms
- Anonyymi00013
No teeppä esitys, älä täällä turhia mölise.
- Anonyymi00003
Helmi-maaliskuussa sehän on YLIHUOMENNA! Haluan yhtyä avaajaan🥰
- Anonyymi00008
Halunsa kullakin. Ei siihen lupia tarvita jos haluat tunkee korkkiruuvin ahteriis.. Rohkeasti vaan.
- Anonyymi00004
Pitäkää huoli ettei tämä maksa kaupungille mitään.
Eikä kaadu konkurssissakaan veronmaksajien niskaan. - Anonyymi00005
Voi sitä erään katkeruuden määrää
- Anonyymi00006
Toivotaan että homma toimii.Vai onko mikon vaali kikkailua homma ohi vaalien jälkeen.
- Anonyymi00007
Katohan vaan. Ähtärin kaupunki tulee antamaan jonkinmoisen lainan tai takauksen tuolle hankkeelle. Ei Ähtäriin turisteja enää tuu, ihmiset ei enää kuluta rahaa, on niin epävakaa aika👍
- Anonyymi00009
Jos hommaan laitetaan latiakaan veronmaksajien rahaa , niin silloin alkaa tapahtua . Takaan sen .
- Anonyymi00014
Suomessa kunnilla on lakiin perustuva mahdollisuus tukea alueensa elinkeinotoimintaa, kunhan päätökset tehdään kunnallislain määrittelemällä tavalla. Kirjoituksesi on tyhjää täynnä, etkä Sinä takaa Ähtärissä yhtään mitään.
- Anonyymi00011
Ähtärin eläinpuisto saa uuden jatkajan:
https://yle.fi/a/74-20207293
Linkitystä KÄÄK ;)- Anonyymi00012
Jolla ei ole tarvittavaa rahoitustakaan kasassa... 🥱
- Anonyymi00015
Huippua! Hieno uutinen! Suurin osa Ähtäriläisistä toivoi tätä.
- Anonyymi00020
Ei muuten toivonut. T. kaikki muut Ähtärin asukkaat paitsi Kepun tupailtoja harrastavat mädät omenat.
- Anonyymi00016
Prime timessä on laskelma miten yhtiön käy ,karua tekstiä.
- Anonyymi00021
Juu, ei taida olla vielä ihan vakaalla pohjalta laskelmien mukaan. Saati ees varmaa että toteutuuko.
- Anonyymi00017
Sheriffit ovat taas asian ytimessä lainaus Fasebook :
Aikoinaan Zoon johto julkaisi mediassa pääsylippu tulonsa muistaakseni se oli vajaa 700 000 euroa, nyt Zoon pyörityskulut kuukaudessa 60 000 euroa ja siitä puuttuu RY Pj. palkka eli vuodessa noin 720 000 + palkka sivukuluineen 70 000, eli pelkkä pyöritys noin 800 000 euroa. Kävijämäärä on romahtanut, eli tarvitaan aggressiivista mainostamista siihen muutama satatuhatta, Zoon infran ylläpitoon menee rahaa aina tulee yllätyksiä, henkilökuntaan on pakko lisätä jotta lakisääteiset vapaat ja lomat pyörivät. Mihinkään investointeihin ei pystytä. Yhteenveto: hanke on kannattamaton eli pääoma jota kerätään menetetään jo ensimmäisenä vuonna. Aikoinaan MMM kansliapäällikkö Husu-Kallio moitti että Ähtärissä ei osata laskea, ettei vaan taas toistettaisi samaa virhettä. Zoo hurmio menee järjen ohi. Toisaalta jokainen voi tehdä rahoillaan ihan mitä lystää, mutta aina pitäisi pyrkiä siihen että liiketoiminta luo uutta arvoa yhtiölle.- Anonyymi00019
Oletko jotenkin osapuoli tai osakas käynnistyvässä yksityisessä yrityksessä, vai loiskiehutko vahasta muistista, etkä osaa lopettaa?
- Anonyymi00018
Eikö jokin taho tehnyt suuren lahjoituksen.
- Anonyymi00022
Lähinnä luvannut "sijoittaa". Laittaa pääomaa ja saa arvottomia osakkeita vastineeksi. Koska kääriliinoissa ei ole taskuja ja rahoista ei ole tuonpuoleisessa hyötyä, niin käyttäkööt niitä vaikka näin. Saapahan muutama kepulainen kesätöitä.
- Anonyymi00023
Sheriffin laskelma osoittaa miten hataralla pohjalla uusi Oy on se ylipäätään saadaan kokoon.
- Anonyymi00029
Apulaisheriffi ei osaa laskea
- Anonyymi00025
Ähtäriin mä kaipaan taas uudelleen
- Anonyymi00027
Älä tule tänne pysy poissa !
- Anonyymi00028
Ojasta allikkoon, vararikosta konkurssiin.
- Anonyymi00033
Nyt näkyy olevan työpaikkoja laitettu avoimeksi Eläinpuistossa. Mol.fi:n kautta voi niihin näköjään ainakin hakea.
Haussa näkyy olevan määräaikaisia kokkeja ja kahvilatyöntekijöitä Ähtärin eläinpuiston kahvilaan ja kesäkioskiin sekä 4 määräaikaista työntekijää lipunmyyntiin, kassatyöhön ja avustaviin töihin Ähtärin eläinpuiston matkamuistomyymälään ja kahvilaan.- Anonyymi00034
Paikkoja on tällä hetkellä auki yhteensä 7. Aikonevat pärjätä selvästi aiempaa pienemmällä henkilökunnalla nyt kun hotelli ja leirintäalue ei enää eläinpuistoon kuulu.
- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Paikkoja on tällä hetkellä auki yhteensä 7. Aikonevat pärjätä selvästi aiempaa pienemmällä henkilökunnalla nyt kun hotelli ja leirintäalue ei enää eläinpuistoon kuulu.
Fiksulta vaikutti se, että ilmoituksen mukaan "Työ käsittää lipunmyyntiä, matkamuistomyymälän kassatöitä, tiskausta, astioiden plokkausta ja siivousta."
Eli kuuluu vähän kaikenlaisia. Silloin kun on paljon asiakkaita, voi myydä lippuja ja matkamuistoja, ja silloin kun taas asiakkaita ei niin ole, kuuluu näköjään siivouskin toimenkuvaan. Eli jatkossa ei liene enää erillisiä työntekijöitä, jotka vain istuvat kopissa. Joskus vuosia sitten kun eläinpuistossa kävin, lipunmyyjä istui kopissa lukemassa kirjaa. Nykyaikana liput ostettaneen pääasiallisesti netistä, jolloin ei tarvitse olla erillisiä lipunmyyjiä vain lipunmyyntiä varten, vaan sama henkilö voi hoitaa muutakin myyntiä ja hiljaiseen aikaan osallistua siivoukseenkin. Kuulostaa ihan fiksulta, kunhan vain sesongin huipuissakin myynti- ja siivouskapasiteetti riittää. 50 asiakkaan päivänä ja 2000 asiakkaan päivänä työkuorma on työntekijöillä aika erilainen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432020- 791341
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841331Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151214Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291095Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.951015- 751000
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160847Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61748Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13729Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86727Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698- 45691
- 148685
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24671Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93652- 28648
- 51637