Raamattu kertoo:
1. Moos. 6:4
Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
Koska vain Nooa perheineen selviytyi vedenpaisumuksesta ja jumala tuhosi enkelten jälkeläisten maalliset olemukset, on selvää, että Nooan suvussa oli enkelten perimää.
Me olemme jättiläisten perillisiä!!
11
124
Vastaukset
- Anonyymi00001
nooako sen sanoi kuin enkeli ottaisi suihin ?
- Anonyymi00007
Lääkkeet vaihtoon!!!
- Anonyymi00002
Aloittaja, olet ihmisapinoille sukua, et jättiläisille. Aivosi voisit kuitenkin mennä kuvauttamaan. Olisivatko surkastuneet?
- Anonyymi00003
No niin, aloitukseen on siunaantunut oikeita järjen jättiläisiä.
Onhan tuo nyt selvää, jos kerran jättiläisiä oli vedenpaisumuksen jälkeen, se on voinut siirtyä vain Nooan kautta. Jättiläiset ovat tosiaan historiallinen tosiasia, joista on löytynyt runsaaasti todisteta ynmpäri maapalloa. Esimerkiksi Tyrnävältä on kaivauksissa löydetty jättiläismäiset Raappahousut. Kaivauksia johtanut Arglonoomi Holtzkopf arvioi niiden kokonumeroksi 666.
Kun jättiläisyhdyskunnat päästelivät jättiläismäisiä Peräilmapurkauksia, niin niistä kaasuista syntyi pikkuhiljaa Maan ilmakehä. Tieteellisesti olisikin oikeampi puhua Peräilmakehästä.- Anonyymi00005
Siihen aikaan ja myöhemminkin. Ei siis vain ennen vedenpaisumusta, kuten Vartiotorni väittää.
- Anonyymi00006
Juurikin näin.
- Anonyymi00008
Soopaa!
- Anonyymi00009
Lääkkeet otetaan päivittäin!!!
- Anonyymi00011
Kova on usko huuhaa lääkkeisiin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 33430154
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?602526Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien651892- 2071757
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1661655- 341371
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.881223- 1221058
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex1031001Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30962