epäuutinen

VM on ilmoittanut, ettei Suomi tule luopumaan autoverosta. Näin sanoi täti MTV:n talousuutisissä äsken. Tanskan vastaava ilmoitus uutisoitiin jo viikko sitten samalla kun EU:n esityskin. Se siitä sitten.
2521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikkea voi toivoa, mutta olisi hyvä, että toiveissa on jonkinlainen realistinen pohja. Sitä ei valitettavasti nyt ole. Verotus yhtenäistyy nopeammin, kuin on Suomessa osattu arvioida ja se on venyt suunnitelmallisuuden esimerkiksi autoverotuksesta. Johtamistyyli on ollut se kuuluisa paniikista paniikkiin.

Kaikki asianosaiset tietävät tuloksen: yhtenäistetään suurten autonvalmistajien tarpeiden mukaan ympäristöpainotteisesti. Käytännössä tämä meille tarkoittaa yhdentymistä Saksan verotuskäytäntöjen kanssa, mikä taas ei välttämättä ole Suomen etu. Pitkien välimatkojen maana, tavoitteemme tulee olla Keski-Eurooppaa hieman alhaisempi verokanta kokonaisuudessaan kuljetuksissa, siis sekä tavara- että henkilöliikenteessä. Vain näin kykenemme säilyttämään työtä ja tuotantoa Suomessa.

Pahinta on, että emme ole aktiivinen toimija tällä hetkellä autoverotuksessa, vaan ajaudumme päätöksestä toiseen ilman strategiaa. Autoverotuksemmehallitsematon alasajo ei ole suomalaisen veronmaksajan etu! Tarvitaan selkeä kirjattu ja aikataulutettu ohjelma, jolloin voimme itse vaikuttaa myös purkamisjärjestelyiden nopeuteen paremmin.

Äänestä
  • Näinhän suomalaiset päättäjät aina toimivat: pää pensaaseen vaan ja yritetään viimeiseen asti toimia vanhalla tavalla ja sitten kun on pakko niin muutetaan. Jotenkin voisi kuvitella tosiaan että kannattaisi laatia strategia ja suunnitelma miten se toteutetaan. Voi olla että sellaista tehdäänkin, mutta en ymmärrä mitä hyötyä on siitä että asiasta ei kerrota vaan kommentoidaan vaan että nyt on hyvä systeemi ja siitä ei luovuta kun kaikki älyää että näin ei tule kyllä jatkumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmoitus kirjoitti:

VM on ilmoittanut, ettei Suomi tule luopumaan autoverosta. Näin sanoi täti MTV:n talousuutisissä äsken. Tanskan vastaava ilmoitus uutisoitiin jo viikko sitten samalla kun EU:n esityskin. Se siitä sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu