Antaa mennä, kun on alamäki

Anonyymi-ap

On meillä hallitus.

Hallitus halusi vähentää toimeentulotuen saajien määrää, mutta nyt luku on kasvamaan päin. Uudistuksen myötä tukihimmeli on entistä mutkikkaampi.

https://yle.fi/a/74-20207281

6

71

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kokoomuksen ja persujen vainolaiset pitää pysäyttää.

      • Anonyymi00005

        Keskustan Kaikkonen jyrähtää Demokraatti-lehdessä: kohu on SDP:n sisäinen asia jota on parempi olla arvioimatta

        Asia on siis loppuunkäsitelty.

        Jyrähdyksestä kertoi Demokraatti-lehti.

        Kaikkosen mukaan Suomi on vajonnut suurtyöttömyyteen, jota Petteri Orpon (kok.) hallitus on useilla virheellisillä toimillaan pahentanut. Brysselistä palannut Kaikkonen kertoi muiden maiden meppien hämmästelleen suuresti suomalaisia työttömyyslukuja, jotka ovat Euroopan pahimmat.

        – Kansainvälisillä suhdanteilla ja Ukrainan sodalla on vaikutusta, mutta ei voi olla niin, että vaikuttavat vain Suomeen, Kaikkonen kommentoi Vantaalla keskustan puoluepäivässä lauantaina.

        EU-alueen keskimääräinen työttömyysaste on 5,9 ja Suomen 10,3. Alhaisin työttömyyslukema eli 3,1 prosenttia on Tshekissä, jonka ei varsinaisesti voi katsoa olevan Ukrainan sodan ja muiden suhdanteiden vaikutusten ulkopuolella.

        Keskusta teki jo viime syksynä välikysymyksen suurtyöttömyydestä, ja tuolloin siinä oli mukana muusta oppositiosta vain Liike Nyt. Monet keskustan listaamat keinot työllisyyden ja talouskasvun vauhdittamiseksi ovat samansuuntaisia kuin demareillakin, esimerkiksi työttömyysturvan suojaosan palautus, rakennusalan laajamittainen tukipaketti ja kotitalousvähennyksen palautus.


    • Anonyymi00002
    • Anonyymi00003

      Perustoimeentulotuen menot ennätyksellisellä tasolla 2024 +15% ja 2025 kasvu huimat +21%. Myös työttömyysturvamenot ja asumistukimenot kasvussa leikkureista huolimatta. Työttömyys saatettu marraskuusta lähtien EU:n korkeimmiksi ja konkurssit 2024 ja 2025 korkeimmiksi 30 vuoteen kulutuksen ja talouden jarrulla. Ei ihme että velkaa otettu kasvavasti: 2024 15,3 mrd€, 2025 uusi Suomen Ennätys 17,8 mrd€ ja kahdessa vuodessa 2024-2025 historialliset 33,1 mrd€ velkaa!

    • Anonyymi00004

      Olisivat yrittäneet lisätä toimeentulotukien saajia, sitten varmaan olisi vähentynyt.
      Olisivat yrittäneet lisätä työttömiä ja valtion velkaa, nekin olisi silloin vähentyneet.
      RiippaPetteri kun jotain yrittää, tulos on näköjään päinvastainen kuin tavoite.
      Mutta sai persut sentään yhden homon mepiksi, ei mennyt sentään kaikki paikat.

    • Anonyymi00006

      Pääasia on että jaettava rahasumma pienenee, sehän siinä se pääasia on. Ei jakajien määrä. Ja mitä enemmän jakajia niin.... jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      334
      30154
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      60
      2526
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      65
      1892
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1757
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      166
      1655
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1371
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      88
      1223
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1058
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1001
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      962
    Aihe