Lain palvojat

Suomeenkin on pesiytynyt kummallinen porukka, joka väittää, että kristittyjen tulee noudattaa Mooseksen lakia.

Tämän sekoboltsiporukan yksi mielihokemista on sössöttää, että Kristus ei ole lain loppu vaan päämäärä.

Mitä on päämäärä?

Se on jotain, joka yritetään saavuttaa, jotain, johon yritetään päästä.

Kun päämäärä saavutetaan, silloin se, minkä avulla se on saavutettu, menettää merkityksensä.

Kun haluan Ouluun, astun Ouluun päästyäni junasta pois enkä jää junaan maleksimaan, koska olin junassa ainoastaan päästäkseni Ouluun. Junamatkan päämäärä oli Oulu.

Kun haluan ajokortin, ajokokeen suoritettuani en tarvitse enää autokoulua.
Autokoulun päämäärä oli ajokortin saaminen.

Kun haluan voittaa olympiakultaa, sen voitettuani minun ei tarvitse enää käydä lenkillä voittaakseni sen. Treenaamisen päämääränä oli olympiakulta.

Tämä "Kristus on Lain päämäärä" -sössötys ei ole muuta kuin mielipuolinen yritys tunkea Mooseksen lakia kristittyjen elämään.

Mutta on aivan sama, lukeeko "Kristus on lain loppu" -jakeessa loppu vai päämäärä - joka tapauksessa on niin, että kun usko Kristukseen on syttynyt, laki on tehnyt tehtävänsä ja joutaa syrjään. Sitä paitsi miljoonat ja taas miljoonat ihmiset ovat tulleet uskoon täysin ilman mitään Mooseksen lain vatkaamista mielessään, joten sekin osoittaa, että Paavali ei edes suuntaa noita sanojaan pakanakristityille.
64380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Pois kaikki liikennemerkit. Järkevä ihminen osaa ajaa ilman niitäkin.

Äänestä
  • Kannatetaan !

    Äänestä

Lakihenkisyys mahdollistaa muiden herjaamisen laittomuuden tekijöiksi. Siinä sen ns. lain pitämisen viehätys, vaikka lain korostaminen ei liity mihinkään asiaan oikeasti, vaan sillä voi niin kätevästi mitätöidä muiden usko ja juuri lakihenkiset ovat kaikkien rienauksien ja herjaamisten takana. He eivät kammo herjata edes Paavalia, niin saati sitten kenenkään muun uskoa ja toimia.

Sillä tavalla he ovat paholaisen asialla saaden uskovat vain herjaamaan keskenään sekä unohtaen rakkauden sekä sen, että tarkoitus olisi saada ihmiset uskomaan sanaan eikä vain herjata toinen tosiaan.

He ovat olevinaan raamatullisia, ei yksikään piirto katoa, mutta heidän raamatullisuutensa on korvasyyhyä tai sitä että Paavali valehtelee. Oikeaa sanomaa he eivät pysty Raamatusta lukemaan ja Pyhä Henki sekä sen johdatus ovat heille kauhistus ja herjaamisen aihe.

Äänestä
  • Raamatussa ei arvostella ketään lakihenkiseksi vaan arvostellaan lain rikkomisesta. Raamatussa ei ole edes mainittu sanaa lakihenkinen.

    Äänestä

Se porukka edustaa adventisteja. Kieltävät olevansa adventisteja, mutta lakihenkisyys kertoo totuuden. Patistelevat noudattamaan Mooseksen kymmentä käskyä ja painottavat nimenomaan lepopäiväkäskyä, mutta muut käskyt eivät saa ns. 'jalansijaa' adventismissa.

Äänestä
  • Ympärileikkauskäsky on unohtunut elämässään.

    Äänestä

  • Adventistien kirjanen:
    KYMMENENKÄSKYÄ. ELÄMÄN KÄYTTÖOHJE.

    Ota selvää, ennen kuin pöliset "jalansijoista"

    1234567---

    Äänestä

Monista selityksistä huolimatta Raamtaun tarkoittama Laodekean synti oli Mooseksen lain sekoittaminen uuden liiton vanhurskauteen. Mooseksen laista löytyy käsky:
Älä pue yllesi vaatetta, joka on kudottu kahdenlaisista langoista, villaisista ja pellavaisista sekaisin. Ilmestyskirjan sanoma Laodikean seurakunnalle pohjautuu tähän Mooseksen määräykseen.
"Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!" Pellava oli kuuman ilman vaate ja villa kylmän. Pellava on kuva pyhien vanhurskaudesta.
Kaikenlainen sekoittaminen on Sanan antamassa merkityksessä pahaa, niin myös Mooseksen lain tekojen sekoittaminen uuden liiton uskon kautta saatavaan vanhurskauteen.
Adventistelle ja kaikille, jotka sekoittavat Mooseksen lain uuteen liittoon, Jeesus sanoo:
Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

Äänestä
  • "Älä pue yllesi vaatetta, joka on kudottu kahdenlaisista langoista, villaisista ja pellavaisista sekaisin"

    Tämä on erittäin järkevä käsky, koska villasta ja pellavasta valmistettu kangas ei kestä vesipesua ja kangas kutistuu ja repeytyy käytössä. Villan ja pellavan kuidut eivät sovi yhteen kankaassa.

    Äänestä

Lakihenkinen usko on siitä ongelmallinen ettei se johda kuin riitoihin lain tulkinnasta. Kuten kävi fariseuksilla Jeesuksen aikaan kun Jeesuksen viettämä sapatti ei kelvannut heille. Eikä silloin lakia voi muuttaa paremmaksi, ei voi tehdä uutta lakia, että höllennetään tätä vähän, sallitaan nyt tämäkin ja ehkä vielä tämä, mutta tätä nyt ainakaan saa tehdä. Siten lakihenkinen usko on täysi mahdottomuus ilman riitoja, kinoja jo omien keskuudessa. Jos on jotain yksimielisyyttä, niin se on teeskentelyä.

Äänestä

Toraisti ei muutu. Yksikään toraisti ei ole hylännyt toraismia, lakannut olemasta toraisti.

Äänestä
  • Ahdistaako sinua?

    Äänestä

Ihana juosta omaa rataa kuitenkin ilman kepulitaktiikoita. Eiksje.

Äänestä

Vanhaliitto oli väliaikainen. Aabraham eli uudessaliitossa.
Aabrahamista 430 vuoden päästä tuli vanhaliitto ja loppui Jeesuksen kuolemaan.

Äänestä
  • Luehan tarkemmin.

    En minä ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan noudattamaan.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

    Äänestä

  • Jumalan tekemät liitot ovat ikuisia.

    1. Moos. 17:13

    Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Luehan tarkemmin.

    En minä ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan noudattamaan.

    Matt. 5:18

    Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

    Toraisti kirjoitappa jae kokonaan. Jumalan Sanasta ei saa jättää mitään pois! Esim. täyttämään!!!!

    Matteuksen evankeliumi:
    5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

    Äänestä

Lait on Jumalan rakkauden osoitus ihmiskuntaa kohtaan, ei mikään kirous.

Jumala kirosi murhamies Paavalin ja lähetti häneen Saatanan enkelin, mitä ei otettu hänestä pois rukouksista huolimatta.

Äänestä
  • Jumalan lait ja liitot ovat ikuisia. Liittoja voi olla yhtä aikaa voimassa useita erilaisia. Ne eivät kumoa toisiaan, vaan täydetävät toisiaan.

    Äänestä

Helluntailaiset eivät rakasta Jumalaa.

1. Joh. 5:3

Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. [Matt. 11:30]

Äänestä

Eivät herjat ja korvasyyhyt ole uskoa.

Äänestä

Paavali ei noudattanut lakia, vaan murhasi Stefanoksen ja tuli lain mukaan kirotuksi.

Jumala lähetti häneen Saatanan enkelin eli demonin kurittamaan ja lopulta tappamaan miehen Roomassa.

Äänestä
  • Kenet Paavali Roomassa tappoi?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kenet Paavali Roomassa tappoi?

    Saatanan enkeli tappoi Paavalin Roomassa. Paavali ei enää ketään tappanut Stefanoksen jälkeen. Häntäkään ei kivittänyt henkilökohtaisesti vaan ainoastaan hyväksyi teon ja vartioi kivittäjien vaatteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kenet Paavali Roomassa tappoi?

    Paavali sai Saatanan enkelin, joka tappoi hänet Roomassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Saatanan enkeli tappoi Paavalin Roomassa. Paavali ei enää ketään tappanut Stefanoksen jälkeen. Häntäkään ei kivittänyt henkilökohtaisesti vaan ainoastaan hyväksyi teon ja vartioi kivittäjien vaatteita.

    Paavali oli Roomanvallan palkkamurhaaja, murharyhmän johtaja, joka hyväksyi ne teot. Eikä se Stefanoksen murha ollut ainoa laatuaan...silloinkin...

    Ap. t. 22:20

    Silloinkin, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.'

    Paavali nautti Roomanvallan suojeluksesta, siksi häntä ei saatu vastuuseen pahoista teoistaan.

    Ap. t. 22:29

    Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.

    Siksi Jumala lähetti Paavaliin Saatanan enkelin tekemään oikeutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Eikä se Stefanoksen murha ollut ainoa paha teko, mitä Paavali teki.

    Paavali oli murharyhmän johtaja. Kyse oli vallankaappauksen estäminen. Paavali oli Rooman hirmuvallan edustaja.

    Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän surmaamisestaan, äänestin sen puolesta. (Apt.26:10)

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    1. Joh. 3:15

    Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Eikä se Stefanoksen murha ollut ainoa paha teko, mitä Paavali teki.

    Paavali oli murharyhmän johtaja. Kyse oli vallankaappauksen estäminen. Paavali oli Rooman hirmuvallan edustaja.

    Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän surmaamisestaan, äänestin sen puolesta. (Apt.26:10)

    Paavalin rienaajat ovat jumalattomia!
    Heillä on mustaraamattu!

    Äänestä

Paavali olisi yhdellä nyrkinlyönnillä pystynyt tappamaan ihmisen. Nyrkkeily oli siihen aikaan taistelulaji, jonka tarkoitus oli tappaa vastustaja.

1. Kor. 9:26

Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.

Äänestä
  • Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Paavali kokeneena murhamiehenä olisi ollut yksi pääepäilty siihen tekoon.

    Paavaliin ei vaan uskallettu kajota miehen Roomanvallan ja mafiayhteyksien takia.

    Ap. t. 22:29

    Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Paavali kokeneena murhamiehenä olisi ollut yksi pääepäilty siihen tekoon.

    Paavaliin ei vaan uskallettu kajota miehen Roomanvallan ja mafiayhteyksien takia.

    Ap. t. 22:29

    Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.

    "Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Paavali kokeneena murhamiehenä olisi ollut yksi pääepäilty siihen tekoon." hha hehhe! heehaahhAA HEE!
    Suuren opettajajan San tuntemus, hee ha Haaheeh ha ha!

    Äänestä

"Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan monia pyhiä, ja kun tuli kyse heidän surmaamisestaan, äänestin sen puolesta."
(Apt.26:10)

Äänestä
  • Ei se Stefanoksen murha ollut ainoa laatuaan, kuten usein annetaan ymmärtää.

    Äänestä

Lain noudattaminen ei ole lain palvontaa. Je on Jeesuksen käskyn noudattamista.

Matt. 5:18

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

Äänestä
  • Ilm. 14:12

    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Äänestä

  • No niin koitappas tarkistaa että vyölläsi on aina åieni lapio ja tupsut ehjänä!

    Äänestä

Suomen lakia yritän noudattaa. Muita lakia en. Uskontona buddhalaisuus ja meditoin joka päivä toivoen , ettei tämä maa vie itseään suohon. No KD ja PS on sinne meitä viemässä. Ikävä kyllä. Kristinuskon heitin pois koska on sotaisa ja ahne paska.

Äänestä

Paavalin rienaajat menevät kadotukseen näin kirjoitti Pietari, joten näiden rienaajien kirjoituksia ei kannata lukea!

Äänestä

Sehän on selvä ettei kukaan rienaaja tai herjaaja peri Jumalan valtakuntaa.

Äänestä
  • Gal.5:20..."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset....ERISEURAT, LAHKOT....eivät peri Jumalan valtakuntaa."

    Hellareiden kannattaisi tutkia ja miettiä oman lahkokuntansa perustajia ja historiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Gal.5:20..."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset....ERISEURAT, LAHKOT....eivät peri Jumalan valtakuntaa."

    Hellareiden kannattaisi tutkia ja miettiä oman lahkokuntansa perustajia ja historiaa.

    Koko lahko hylätään, ei sieltä kukaan voi periä Jumalan valtakuntaa, jos on liitynyt eriseuraan tai lahkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Koko lahko hylätään, ei sieltä kukaan voi periä Jumalan valtakuntaa, jos on liitynyt eriseuraan tai lahkoon.

    Menkää omalla tontillenne, lutterin sekottajat, ziellä riittää selviteytävää.
    Helluntaissa viiv veisataan hölmöistä jankutuksistanne

    Ette ymmärrä yhtään mitään mistään raamatun asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Menkää omalla tontillenne, lutterin sekottajat, ziellä riittää selviteytävää.
    Helluntaissa viiv veisataan hölmöistä jankutuksistanne

    Ette ymmärrä yhtään mitään mistään raamatun asioista.

    Teillä on siellä n 30 eri kuppikuntaa, eikä kenelläkään hajuakaan raamatun opista ja elämästä puhumattakaan uudestisyntymisestä!

    Vettä ja henkeä hoetaan mutta mikään ei yksilössä muutu paitsi että jumalaton meno kiihtyy päivä päivältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Gal.5:20..."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset....ERISEURAT, LAHKOT....eivät peri Jumalan valtakuntaa."

    Hellareiden kannattaisi tutkia ja miettiä oman lahkokuntansa perustajia ja historiaa.

    Tsrkottanet parinvaihtopileitä himoksella ja kaljalaivan vuokrausta himopilesiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tsrkottanet parinvaihtopileitä himoksella ja kaljalaivan vuokrausta himopilesiin!

    Parhami teki poikatyötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Gal.5:20..."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset....ERISEURAT, LAHKOT....eivät peri Jumalan valtakuntaa."

    Hellareiden kannattaisi tutkia ja miettiä oman lahkokuntansa perustajia ja historiaa.

    Hyvin täsmää, Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Hyvin täsmää, Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.

    Miksi ei niitä 3000 himoksen kiemurtelijaa viety kiven sisään samalka tavalla !?

    Eikä siitä ole sataa vuotta vaan muutana vuosi !

    Kasteen armossa toki.

    Äänestä

Paavali todellakin tarkoitti, että Kristus on lain päämäärä.

Kreikan sana TELOS on käännettävä tässä asiayhteydessä nimenomaan päämääräksi, kuten se on Pietarinkin kirjeessä käännetty:

1 Piet 1:9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Ei kai Pietari tarkoittanut, että uskon loppuminen johtaa sielujen pelastukseen? Ei tietenkään.

Professori Aapeli Saarisalo käänsi jakeen oikein:

Room 10:4: Sillä Kristus on lain päämäärä vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle.

Mikä viittaa tähän (STLK 2017):

Jer 23:5 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin herätän Daavidille vanhurskaan Vesan. Hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
6 Hänen päivinään pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra vanhurskautemme.'

Äänestä
  • Kun sielu lopulisesti pelastuu, USKO MUUTTUU NÄKEMISEKSI ELI LAKKAA.

    Eli turha sinun on tuolla päämäärä-sössötykselläsi yrittää survoa Mooseksen lakia kristittyjen elämään.

    Äänestä

Ei-helluntailainen kommentti:

Kreikan telos voi tarkoittaa täyttymystä, veroa. Esim. Kristus oli lain täyttymys, lain vaatimaa veroa/maksua. Tälläkin tavalla löytyy yhteys eri asioiden välille, että miten laki ja evankeliumi liittyvät toisiinsa.

Äänestä
  • Telos tarkoittaa tässä asiayhteydessä päämäärää. Toki se voi tarkoittaa myös lopputulosta ja loppua, joka tarkoittaa maaliin pääsemistä ei niinkään asian loppumista.

    Kristus ei missään nimessä ollut lain loppu tai tullut lopettamaan lakia. Jeesus itsekin sanoi, ettei tullut lakia kumoamaan vaan sitä noudattamaan.

    Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
    18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Ei kai Pietari tarkoittanut, että uskon loppuminen johtaa sielujen pelastukseen? Ei tietenkään. TELOS tarkoittaa päämäärää:

    1 Piet 1:9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Telos tarkoittaa tässä asiayhteydessä päämäärää. Toki se voi tarkoittaa myös lopputulosta ja loppua, joka tarkoittaa maaliin pääsemistä ei niinkään asian loppumista.

    Kristus ei missään nimessä ollut lain loppu tai tullut lopettamaan lakia. Jeesus itsekin sanoi, ettei tullut lakia kumoamaan vaan sitä noudattamaan.

    Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
    18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Ei kai Pietari tarkoittanut, että uskon loppuminen johtaa sielujen pelastukseen? Ei tietenkään. TELOS tarkoittaa päämäärää:

    1 Piet 1:9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

    Kun sielu lopullisesti pelastuu, USKO MUUTTUU NÄKEMISEKSI ELI LAKKAA.

    Eli turha sinun on tuolla päämäärä-sössötykselläsi yrittää survoa Mooseksen lakia kristittyjen elämään.

    Äänestä

Ei luterilaiset ymmörrä mitään lakiliitosta eikä mistään muustakaan raamatun asiasta!

Missä he olisivat jotain oppineet ei yhtään missään !

Äänestä

Luterilaisia ei voisi vähempää kiinnostaa lain höpinät.

Se juuri siinä hyvää onkin.

Äänestä
  • Mutta maksavat silti jopa kymmeniä tuhansia että saavat kuulua tuohon sekokwrhoonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mutta maksavat silti jopa kymmeniä tuhansia että saavat kuulua tuohon sekokwrhoonsa.

    Pääasia että eivät tee julkisyntiä muita herjaamalla eivätkä häpäise sillä tavalla uskoa ja Jumalaa.

    Se on jo paljon se.

    Äänestä

Ei usko vapauta lakien ja käskyjen noudattamiselta. Päinvastoin.

Room. 3:31

Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

Äänestä
  • Ei tietenkään uskossa riko lakia, koska Pyhä Henki johdattaa hyvään eikä missään nimessä ala hirnumaan kansanmurhan puolesta, ei vaatimaan ihmisten tappamista, nimittelemään heitä eikä keksimään mitä eriskummallisempia tarinoita synnin puolustamiseksi.

    Vain lakihenkinen voi tehdä niin, vain sellainen, jolle laki on lain kirjain, jonka voi tulkita ja selittää miten tahansa, niin sellaisesta tulee laittomuuden tekijä, ei siitä joka kulkee Pyhän Hengen johdossa ilman lakia, niin hän ei riko lakia koska sydämessä asuu Jumalan rakkaus, joka ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Hyvyys ei tule lain kirjaimesta, vaan Jumalan Pyhästä Hengestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei tietenkään uskossa riko lakia, koska Pyhä Henki johdattaa hyvään eikä missään nimessä ala hirnumaan kansanmurhan puolesta, ei vaatimaan ihmisten tappamista, nimittelemään heitä eikä keksimään mitä eriskummallisempia tarinoita synnin puolustamiseksi.

    Vain lakihenkinen voi tehdä niin, vain sellainen, jolle laki on lain kirjain, jonka voi tulkita ja selittää miten tahansa, niin sellaisesta tulee laittomuuden tekijä, ei siitä joka kulkee Pyhän Hengen johdossa ilman lakia, niin hän ei riko lakia koska sydämessä asuu Jumalan rakkaus, joka ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Hyvyys ei tule lain kirjaimesta, vaan Jumalan Pyhästä Hengestä.

    Eipä tuollaista ole nähty. Puhut teoriaa.

    Äänestä

Raamattu on alusta loppuun yksinomaan vilkkaan mielikuvituksen tuote, joten on aivan sama mitä siitä itsekukin ajattelee, sillä periaatteessa millään siitä esitetyillä näkökannoilla ei ole merkitystä muuta kuin siinä katsannossa, että on synnytetty valtava harha, jota edelleen pönkitetään kun uskontovirus raivoaa kritiikkiin kykenemättömien ihmisten aivoissa.

Äänestä

Ei uskossa tietenkään rikota lakia. Ei aleta herjaamaan Paavalia, ei väittämään vastoin Jumalan sanaa, vaan uskotaan siihen mitä Raamatun on kirjoitettu. Eikä se tapahdu sen mukaan mitä laki sanoo, vaan sen mukaan mihin Henki johdattaa. Lain mukaan ihminen voi kyllä herjata Paavalia, ei ole lakia, että älä herjaa Paavalia, mutta uskossa, Hengen uskossa niin ei voi tehdä ja siten Jumalan Pyhä Henki johdattaa ihmisen hyvään enemmän kuin mitä lain pitäminen jossa on porsaanreikiä vaikka millaisille synneille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomeenkin on pesiytynyt kummallinen porukka, joka väittää, että kristittyjen tulee noudattaa Mooseksen lakia.

Tämän sekoboltsiporukan yksi mielihokemista on sössöttää, että Kristus ei ole lain loppu vaan päämäärä.

Mitä on päämäärä?

Se on jotain, joka yritetään saavuttaa, jotain, johon yritetään päästä.

Kun päämäärä saavutetaan, silloin se, minkä avulla se on saavutettu, menettää merkityksensä.

Kun haluan Ouluun, astun Ouluun päästyäni junasta pois enkä jää junaan maleksimaan, koska olin junassa ainoastaan päästäkseni Ouluun. Junamatkan päämäärä oli Oulu.

Kun haluan ajokortin, ajokokeen suoritettuani en tarvitse enää autokoulua.
Autokoulun päämäärä oli ajokortin saaminen.

Kun haluan voittaa olympiakultaa, sen voitettuani minun ei tarvitse enää käydä lenkillä voittaakseni sen. Treenaamisen päämääränä oli olympiakulta.

Tämä "Kristus on Lain päämäärä" -sössötys ei ole muuta kuin mielipuolinen yritys tunkea Mooseksen lakia kristittyjen elämään.

Mutta on aivan sama, lukeeko "Kristus on lain loppu" -jakeessa loppu vai päämäärä - joka tapauksessa on niin, että kun usko Kristukseen on syttynyt, laki on tehnyt tehtävänsä ja joutaa syrjään. Sitä paitsi miljoonat ja taas miljoonat ihmiset ovat tulleet uskoon täysin ilman mitään Mooseksen lain vatkaamista mielessään, joten sekin osoittaa, että Paavali ei edes suuntaa noita sanojaan pakanakristityille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu