Herran päivä on lähellä, ihan OVEN EDESSÄ!

Joel 2

Puhaltakaa pasunaan Siionissa,
toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani.
Jokainen maan asukas on vapiseva,
sillä Herran päivä tulee.

Niin, se on lähellä:

pimeyden ja synkeyden päivä,
pilvien ja pilkkopimeän päivä.
Vuorille levinneenä niinkuin aamurusko
on lukuisa ja väkevä kansa,
jonka vertaista ei ole ollut ikiajoista asti
eikä tämän jälkeen enää tule,
tulevaisten polvien vuosiin saakka.

Sen edellä käy kuluttava tuli,
sen jäljissä polttava liekki.
Niinkuin Eedenin puutarha on maa sen edessä,
sen jäljissä on autio erämaa,
eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut.

Ne ovat näöltänsä kuin hevoset,
ja niinkuin ratsut ne juoksevat.

Ryskyen kuin sotavaunut
ne hyppivät vuorten huipuilla,
räiskyen kuin tulen liekki,
joka kuluttaa oljet;
ne ovat kuin väkevä kansa,
sotarintaan asettunut.

Niitten edessä kansat vapisevat,
kaikki kasvot kalpenevat.

Ne juoksevat kuin sankarit,
kuin soturit ne nousevat muurille.
Jokainen kulkee tietänsä suoraan,
ei mutkittele polullansa.

Toinen ei sysi toistansa:
jokainen kulkee omaa suuntaansa.
Heittoaseitten välitse ne syöksyvät pysähtymättä.

Kaupunkiin ne hyökkäävät,
ryntäävät muurille,
nousevat taloihin,
tulevat ikkunoista sisään kuin varas.

Niitten edessä maa vapisee,
ja taivaat järkkyvät;
aurinko ja kuu käyvät mustiksi,
ja tähdet kadottavat valonsa.

Ja Herra antaa äänensä jylistä
sotajoukkonsa edellä,
sillä ylen lukuisa on hänen väkensä,
sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä,
sillä suuri on Herran päivä
ja sangen peljättävä;
kuka voi sitä kestää?

Mutta vielä nytkin, sanoo Herra,
kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne,
paastoten, itkien ja valittaen.

Reväiskää rikki sydämenne,
älkää vaatteitanne,
ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö;
sillä hän on armahtavainen ja laupias,
pitkämielinen ja armosta rikas,
ja hän katuu pahaa.

Ehkä hän vielä katuu
ja jättää jälkeensä siunauksen:
ruokauhrin ja juomauhrin Herralle,
teidän Jumalallenne.

Puhaltakaa pasunaan Siionissa,
kuuluttakaa pyhä paasto,
kutsukaa koolle juhlakokous.

Kootkaa kansa,
pitäkää pyhä seurakuntakokous,
kerätkää vanhukset,
kootkaa lapset ja rintoja imeväiset;
lähteköön ylkä huoneestansa
ja morsian kammiostansa.

Eteisen ja alttarin välillä
itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta,
ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi
äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi,
pakanain pilkattavaksi.
Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa:
'Missä on heidän Jumalansa?'"

Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa.

Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen: Katso, minä lähetän teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette niistä ravituiksi. Enkä minä anna enää häväistä teitä pakanain seassa.

Ja mikä pohjoisesta tulee, sen minä karkoitan teistä kauas ja syöksen sen kuivaan ja autioon maahan, sen alkupään Idänmereen ja sen loppupään Länsimereen. Ja siitä nousee löyhkä, nousee katku. Sillä suuria se on yrittänyt.

Älä pelkää, maa.
Iloitse ja riemuitse,
sillä Herra on tehnyt suuria.

Älkää peljätkö, metsän eläimet,
sillä erämaan laitumet viheriöivät,
sillä puu kantaa hedelmänsä,
viikunapuu ja viiniköynnös antavat voimansa.

Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa
Herrassa, teidän Jumalassanne,
sillä hän antaa teille syyssateen,
vanhurskauden mukaan,
vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen,
niinkuin entisaikaan.

Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen,
ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä.

Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.

Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.

Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.

(3:1) Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni
kaiken lihan päälle,
ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
vanhuksenne unia uneksuvat,
nuorukaisenne näkyjä näkevät.

(2) Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle
minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.

(3) Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa:
verta ja tulta ja savupatsaita;

(4) aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi,
ennenkuin Herran päivä tulee,
se suuri ja peljättävä.

(5) Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä,
pelastuu.
Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa
ovat pelastuneet,
niinkuin Herra on sanonut;
ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne,
jotka Herra kutsuu.
27296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

" Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa
ovat pelastuneet,
niinkuin Herra on sanonut;
ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne,
jotka Herra kutsuu."

Mitä tämä tarkoittaa ? Milloin tämä tapahtuu? Ketkä pelastuneet? Ketkä pakoonpäässeet? Ketkä Herra kutsuu?

Äänestä
  • häivy täältä. en tiedä. eipä muutkaan taida tietää. älä kysele tällaisia jatkossa.

    Äänestä

  • Ne jotka jää henkiin ydinsodasta. Eli hyvin harva.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ne jotka jää henkiin ydinsodasta. Eli hyvin harva.

    Maa ei surmattujansa peitä.

    Äänestä

"Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni
kaiken lihan päälle,
ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
vanhuksenne unia uneksuvat,
nuorukaisenne näkyjä näkevät."

Monet haluaa kuvitella että tuo on totta jo nyt. Vaikka siinä lukee "näitten jälkeen".
Nykyään ei haluta uskoa että valtavat metropolit tulee sortumaan maan tasalle. "Nehän on niin valtavia, ei niitä kukaan voi tuhota".
Kun ei edes tajuta miten ääretön on Kaikkivaltias niin luullaan ettei Hän kykene mihinkään.

Äänestä
  • Adventisti ylifariseuksen näky.
    KANSAKUNNAT KAATUVAT NÄYSSÄNI.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Adventisti ylifariseuksen näky.
    KANSAKUNNAT KAATUVAT NÄYSSÄNI.

    1234567---

    Olen erittäin hämmästynyt, kuinka helluntailaiset voivat pitää riivattuja ja jumalattomia Jumalan pilkkaajia adventisteja, kristittyinä. Adventistit väite: "Ellen Whiten Totuuden Valoksi ja oikeaksi profeetaksi", on Sanan valossa suoraan pahan hengen puhetta ja ellenin asettamista Jumalaksi, Jeesuksen sijaan.
    PAHAT HENGET PUHUVAT ADVENTISTIEN SUULLA!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Näen näin, että Ellenillä oli profetoimisen lahja. Raamatusta luettua: Profetoiminenkaan ei ole täydellistä.
    Elleni kehottikin tutkimaan Suurempaa Valoa RAAMATTUA.

    RAAMATUSTA luemme Jeesuksen sanat: Sapatti on asetettu ihmistä varten.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Monet ovat kutsutut, harvat ovat valitut.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Näen näin, että Ellenillä oli profetoimisen lahja. Raamatusta luettua: Profetoiminenkaan ei ole täydellistä.
    Elleni kehottikin tutkimaan Suurempaa Valoa RAAMATTUA.

    RAAMATUSTA luemme Jeesuksen sanat: Sapatti on asetettu ihmistä varten.

    1234567---

    Adventistit ovat oman uskontonsa harjoittajia, jotka pyrkivät sisälle Jumalan valtakuntaan oman ellen-oppinsa kautta: "Emmekö me!"
    Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Adventisti ylifariseuksen näky.
    KANSAKUNNAT KAATUVAT NÄYSSÄNI.

    1234567---

    Adventistit seuraavat riivaajien oppia ja ovat osallisia auringon jumalan patsaan palvonnasta.
    Sanassa on varoitettu: "äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana".
    Ellen on adventistien profeetta ja opettaja ja adventismin perusta. Vaikka ellenin pahuus on selvästi todistettu, niin kuitenkin adventistit kuittaavat ellenin noituudet ja yhteydet riivaajiin kevyesti tokaisemalle: 'kaikki erehtyvät'.
    Sen sijaa Sanassa on kehotus:
    jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Jumala Sana ei kelpaa adventisteille elämän ohjeeksi, vaan he ovat ottaneet noidan omaksi opettajakseen. Adventistit eivät seuraa Jeesusta eivätkä ole Hänen opetuslapsiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Seuraa sinä Jeesusta, ja pidä rukoushuoneessasi sapattina Jumalanpalveluksia, Jeesuksen esimerkin mukaan.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Adventistit ovat oman uskontonsa harjoittajia, jotka pyrkivät sisälle Jumalan valtakuntaan oman ellen-oppinsa kautta: "Emmekö me!"
    Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Raamatut vuosilta 1642 ja 1903 Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.

    Jeesus ei päitä silittele sanoessaan: Menkää pois minun edestäni te laittomuuden tekijät, en ole koskaan tuntenut teitä.

    Se on varmaan monille kauhun hetki, jäädä ulkopuolelle.

    Kuvittele miltä se tuntuisi, jos vanhempasi vetäisi edessäsi oven kiinni.

    1234567---

    Äänestä

Joka päivä lähempänä !

Äänestä

Ainakin olemme kaikki jokaisena päinänä lähempänä kuolemaa.

Siksi aika tulee käyttää hyödyksi, ei harhaoppien parissa eikä pahoja asioita kannattaen, vaan pyrkien rauhaan kaikkien kanssa kuten sana kehoittaa Hengen kautta tekemään eikä etsimään vain vikoja ja virheitä muista ihmisistä ja heidän uskostaan.

Äänestä
  • Jos on mennyt harhaan, niin eikö tule ohjata oikealle tielle ?

    Äänestä

  • Olemme myös lähempänä aikaa, jolloin peto saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi.

    1234567---

    Äänestä

Kiire paeta pois helluntailaisuuden harhaoppisista uskonlahkoista.

Äänestä

Herjaamalla ei ketään ohjata, vaan syöstään vain helvetin tuleen.

Äänestä
  • Miksi Herra Sebaot kiduttaa ikuisesti itse vajavaiseksi luomaansa ihmistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miksi Herra Sebaot kiduttaa ikuisesti itse vajavaiseksi luomaansa ihmistä?

    Jumala ei ole ikuisesti tulella poltteleva sadisti.

    1234567---

    Äänestä

Joko taas . .
Johan tässä on pari vuosituhatta ajastaikaa samaa asiaa toitotettukin, vaan onko sandaalihemmoa näkynyt🤭

Äänestä
  • Kaikki ajallaan !

    Äänestä

Jooel.1:15 Voi, voi sitä päivää! sillä Herran päivä on juuri läsnä, ja tulee niinkuin kadotus Kaikkivaltiaalta. Biblia (1776) Jes.13:6. Jooel.2:1.

Äänestä
  • Aamen !

    Äänestä

Mistä tietää vaikka menisi vielä 100 vuotta kun aikaa ei kukaan tiedä paitsi Jumala.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Joel 2

Puhaltakaa pasunaan Siionissa,
toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani.
Jokainen maan asukas on vapiseva,
sillä Herran päivä tulee.

Niin, se on lähellä:

pimeyden ja synkeyden päivä,
pilvien ja pilkkopimeän päivä.
Vuorille levinneenä niinkuin aamurusko
on lukuisa ja väkevä kansa,
jonka vertaista ei ole ollut ikiajoista asti
eikä tämän jälkeen enää tule,
tulevaisten polvien vuosiin saakka.

Sen edellä käy kuluttava tuli,
sen jäljissä polttava liekki.
Niinkuin Eedenin puutarha on maa sen edessä,
sen jäljissä on autio erämaa,
eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut.

Ne ovat näöltänsä kuin hevoset,
ja niinkuin ratsut ne juoksevat.

Ryskyen kuin sotavaunut
ne hyppivät vuorten huipuilla,
räiskyen kuin tulen liekki,
joka kuluttaa oljet;
ne ovat kuin väkevä kansa,
sotarintaan asettunut.

Niitten edessä kansat vapisevat,
kaikki kasvot kalpenevat.

Ne juoksevat kuin sankarit,
kuin soturit ne nousevat muurille.
Jokainen kulkee tietänsä suoraan,
ei mutkittele polullansa.

Toinen ei sysi toistansa:
jokainen kulkee omaa suuntaansa.
Heittoaseitten välitse ne syöksyvät pysähtymättä.

Kaupunkiin ne hyökkäävät,
ryntäävät muurille,
nousevat taloihin,
tulevat ikkunoista sisään kuin varas.

Niitten edessä maa vapisee,
ja taivaat järkkyvät;
aurinko ja kuu käyvät mustiksi,
ja tähdet kadottavat valonsa.

Ja Herra antaa äänensä jylistä
sotajoukkonsa edellä,
sillä ylen lukuisa on hänen väkensä,
sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä,
sillä suuri on Herran päivä
ja sangen peljättävä;
kuka voi sitä kestää?

Mutta vielä nytkin, sanoo Herra,
kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne,
paastoten, itkien ja valittaen.

Reväiskää rikki sydämenne,
älkää vaatteitanne,
ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö;
sillä hän on armahtavainen ja laupias,
pitkämielinen ja armosta rikas,
ja hän katuu pahaa.

Ehkä hän vielä katuu
ja jättää jälkeensä siunauksen:
ruokauhrin ja juomauhrin Herralle,
teidän Jumalallenne.

Puhaltakaa pasunaan Siionissa,
kuuluttakaa pyhä paasto,
kutsukaa koolle juhlakokous.

Kootkaa kansa,
pitäkää pyhä seurakuntakokous,
kerätkää vanhukset,
kootkaa lapset ja rintoja imeväiset;
lähteköön ylkä huoneestansa
ja morsian kammiostansa.

Eteisen ja alttarin välillä
itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta,
ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi
äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi,
pakanain pilkattavaksi.
Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa:
'Missä on heidän Jumalansa?'"

Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa.

Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen: Katso, minä lähetän teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette niistä ravituiksi. Enkä minä anna enää häväistä teitä pakanain seassa.

Ja mikä pohjoisesta tulee, sen minä karkoitan teistä kauas ja syöksen sen kuivaan ja autioon maahan, sen alkupään Idänmereen ja sen loppupään Länsimereen. Ja siitä nousee löyhkä, nousee katku. Sillä suuria se on yrittänyt.

Älä pelkää, maa.
Iloitse ja riemuitse,
sillä Herra on tehnyt suuria.

Älkää peljätkö, metsän eläimet,
sillä erämaan laitumet viheriöivät,
sillä puu kantaa hedelmänsä,
viikunapuu ja viiniköynnös antavat voimansa.

Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa
Herrassa, teidän Jumalassanne,
sillä hän antaa teille syyssateen,
vanhurskauden mukaan,
vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen,
niinkuin entisaikaan.

Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen,
ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä.

Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.

Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.

Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.

(3:1) Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni
kaiken lihan päälle,
ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
vanhuksenne unia uneksuvat,
nuorukaisenne näkyjä näkevät.

(2) Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle
minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.

(3) Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa:
verta ja tulta ja savupatsaita;

(4) aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi,
ennenkuin Herran päivä tulee,
se suuri ja peljättävä.

(5) Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä,
pelastuu.
Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa
ovat pelastuneet,
niinkuin Herra on sanonut;
ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne,
jotka Herra kutsuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu