Jumalan siunaus suomen ylle/ Herätys

Anonyymi-ap

Jumala haluaa herätyksen Suomeen. Miksi uskonnosta ei saa puhua. Tehkää parannus. Ei teidän tule sanoa toisille mikä on oikein ja väärin vaan toimia raamatun mukaan. Yhdistykää uskovaiset ja kertokaa Jeesuksesta muilme niin saadaan herätys Supmeen

9

169

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Aika pitkälti on tultu pois / luovuttu tällaisesta kristillisestä yhdistymisestä - vieläköhän tuollaiseen olisi mahiksia?

      "Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat."

      "Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan."

      • Anonyymi00010

        "Kukaan ei kärsinyt puutetta."

        Meidän keskuudessamme tänä päivänä taas toteutuu tämä Jumalan sana: "Köyhät teillä on aina keskuudessanne...", koska me emme elä Jeesuksen, apostolien ja muiden ensimmäisten kristittyjen esimerkilläään viitoittamalla tavalla yhteydessä toisiimme. Siksi meiltä puttuuu myös Jeesus, kuten hän jatkoikin: "...mutta minua teillä ei aina ole" - ja tietenkin myös hänen armonsa sekä siunauksensa tälle meidän tänä nykyaikana valitsemallemme elämäntavalle.


    • Anonyymi00002

      Herätys tuli kun Pyhä Henki laskeutui.

      Mutta sitten alkoi vaikeudet, kun juutalaiset fariseukset alkoivat syyttämään ja vainoamaan sekä tuli keskinäisiä riitoja.

      Siihen se tyrehtyi.

      • Anonyymi00003

        Ei tähän nyt tuollaisia historialähteettömiä mutu-kuvitteluja kaivata. Itse kallistun sille kannalle, että Jerusalemin seurakunta hajaantui ja heikentyi Jerusalemin hävityksessä vuonna 70 jkr.

        Näin Gemini AI kirjoittaa aiheesta:

        Vuoden 70 tuho ja myöhempi Bar Kokhban kapina (132–135) johtivat siihen, että juutalaiskristityt ja rabbininen juutalaisuus erkaantuivat toisistaan lopullisesti.

        Alkuseurakunnan painopiste siirtyi lopullisesti juutalaiselta alueelta pakanakristittyjen pariin, mikä muutti kirkon teologista ja kulttuurista suuntaa.

        Jerusalemin hävitys oli ratkaiseva käännekohta, joka päätti alkuseurakunnan juutalaisjohtoisen vaiheen, mutta ei ollut kuitenkaan uskonnon itsensä loppu.


    • Anonyymi00004

      Kyllä se herätys vain tuli helluntaina Pyhän Hengen kanssa, jos uskotaan siihen mitä Raamattu asiasta kirjoittaa. Eihän muilla sepitteillä ole mitään merkitystä.

      Ja Paavali kirjoittaa niistä vaikeuksista mitä alkuseuraunnalla oli kun juutalaisuuteen uskovat eivät sietäneet puhetta Jeesuksesta, vaan ankarasti kiellettiin puhumasta ja piti piileskellä kodeissa ja pelättiin Paavaliakin ennen kuin oli tullut kääntymykseen. Sellaista piilottelua se oli heti herätyksen jälkeen ja sitten vielä tuli erimielisyyksiä laista sekä kaikkea muuta mistä Paavali aivan rehellisesti kirjoittaa eikä niitä tarvitse arvailla miten mahtoi käydä.

      Joten toivottavasti ei tule mitään samaa kuin mitä alkuseurakunnan aikaan oli.

      Ja jos nyt tulee Hengen herätys, se tulee aivan omalla tavallaan eikä toistaen jotain kaavaa miten ihmisen tulisi toimia ja olla. Se tulee Jumalan voimasta, Jumalan vaikutuksesta eikä siitä että ihmiset pähkäilevät sitä sun tätä.

      • Anonyymi00006

        Niin, yksityisomistuksellisessa mammonan palvonnassa kiinni roikkuvat ihmiset eivät tietenkään kaipaa eivätkä toivo kirjoitusten mukaista Jumalan valtakuntaa tänne maan päälle. Sillä näillehän koko kristinusko on vain toissijaista muka-harrasta höpinöintiä Jumalan muka-tekemisistä kun samaan aikaan itse eivät kykene eivätkä ole edes valmiita millään tasolla tekemään mitään konkreettisia uskon tekoja.
        _ _ _ _

        "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa."

        "Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on."

        - Jeesus -


    • Anonyymi00005
    • Anonyymi00007

      Jokainen uskova tehköön sen mihin saa voiman ja viisauden, ja mihin ei ole voimaa ja viisautta, rukoilkoon niitä Jumalalta Jeesuksen nimessä.

      1. Korinttilaiskirje 1:21-24 FB38
      [21] Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, [22] koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, [23] me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, [24] mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

      Julistetaan ei ihmeitä ja merkkejä eikä viisautta, vaan ristiinnaulittua Kristusta. Lopulta mikään ei voi pelastaa sitä ihmistä, kenen korvaan evankeliumi on hullutus. Sitä ihmistä ei pelasta myöskään ihmeet eikä mikään viisaus.

    • Supmeen 😹👍

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1541
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1174
    3. 85
      1038
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      14
      737
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      73
      537
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      43
      536
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe