Köyhyydelle on vaihtoehto

Täällä keskustellaan usein vain köyhyydestä, aivan kuin se olisi ainoa mahdollinen elämäntapa. Haluan siksi tuoda esiin toisen näkökulman – sen, että myös hyvin toimeentuleva elämä on mahdollinen ja jopa tavoiteltava, jos joku haluaa valita sen köyhyyden sijaan.

Tulen hyvin toimeentulevasta yrittäjäperheestä. Meitä sisaruksia on peräti yhdeksän, mutta rahaa on aina riittänyt kaikkeen tarpeelliseen. Vanhempani tukivat koulunkäyntiäni ja muita harrastuksia. Tämän taustan ansiosta olen nyt koulutukseltani insinööri.

Teen työtä korkeateknologiayrityksessä, jossa viihdyn erinomaisesti. Palkkani on noin 6000 euroa kuukaudessa, mutta rehellisesti sanottuna se ei ole tärkein syy miksi tykkään työstäni. Meillä on mahtava työporukka, ja töissä on usein hauskaa. Iltaisin nukkumaan mennessä odotan jo seuraavaa työpäivää – harva voi sanoa noin, tiedän sen.

Asun vaimoni ja lapsemme kanssa omakotitalossa. Taloudellinen tilanteemme on vakaa. Harrastan muun muassa osakesijoittamista, ja osakesäästötilini on jo kuusinumeroinen. Käytämme rahaa mielellämme esimerkiksi matkusteluun – ja hiljattain ostin myös uuden auton.

Haluan lopuksi sanoa, että hyvin toimeentuleva elämä ei ole mitään hävettävää eikä huonoa elämää. Se on turvallisuutta, vapautta ja mahdollisuutta nauttia elämästä.

Toivon, että tämä kirjoitus tuo esiin vaihtoehto köyhyydelle. Elämä voi olla muutakin kuin jatkuvaa niukkuutta.
33331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mielelläni olisin mieluummin yli 3000€/kk palkkatyössä,kuin Kelan työkyvyttömyyseläkkeellä 980€/kk. On vaikuttanut kyllä elämään kokonaisvaltaisesti.

Äänestä
  • Kyllä työstä pitääkin saada se "yli 3 t€", koska jo keskivertoeläkekin hipoo 3t€ rajaa.
    Eikä tarvitse tehdä töitä kun se 35-40 vuotta niin voi rallatella oman maailman tappiin
    asti sen eläkkeen turvin ihan rattoisasti. Talous on koko ajan turvattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä työstä pitääkin saada se "yli 3 t€", koska jo keskivertoeläkekin hipoo 3t€ rajaa.
    Eikä tarvitse tehdä töitä kun se 35-40 vuotta niin voi rallatella oman maailman tappiin
    asti sen eläkkeen turvin ihan rattoisasti. Talous on koko ajan turvattu.

    Keskimääräinen eläke on 2100 € . Hipoo se 3 t€ .

    Äänestä

Pärjäisiko AP alle tonnin tuloilla? Luuletko, että olisit tuolloin edes parisuhteessa?

Äänestä

Eilen illalla meni 3-4 annosta riisiä mariinituotteella, kausimausteella ja suolalla varustettuna. Jos olisi ollut maitoa olisi voinut syntyä riisipuuroa. Kun oli halpisriisi, niin ei tiennyt sen luonnetta.
Aamulla meni kolme pekonislaissia, karjalanpiirakka kahdella kananmunalla keitettynä, tuorelurkkuslaisseilla, siibukinkulla, kevyt juustolla ja aikaa kokeneella meeterfurstilla light. Marmelatia ei otettu, vaan valinta kohdistui mandariiniin. Juomana buustasivat sekainen mehu marjoista ja keskikevyt maito lurumaitojen sarjoista.
Arvosanaa etsittäessä aamupala sai arvosanan Bueno -. Ja iltapala arvosanan regular -.

Äänestä
  • Kylähullu.

    Äänestä

Köyhyydestä pitää pyrkiä eroon kaikin voimin niin elämä alkaa hymyillä.

Äänestä
  • Jotkut kenties ryöstävät pankin, eivätkä ole enää köyhiä. Onko sellainen mielestäsi oikein?

    Äänestä

Aloittaja mukamas insinööri heh pohtii että on muitakin elämäntapoja kuin köyhyys.Ei ihan kylläkään Ainstaini.Jossei huomaa niin on köyhyyspalstalla. Moni elää varm toimeentulotuella ja kirjoitukset sen suuntaisia.

Äänestä
  • "Moni elää varm toimeentulotuella ja kirjoitukset sen suuntaisia."

    Niinkuin sinä pölvästi paitsi tt-tuen sijaan takuueläkkeellä.

    Äänestä

Työttömät ja köyhät ja heikkotuloiset ovat eriarvoisuuden maksumiehiä niin että tulot ja eriarvoisuus jakaantuvat vain hyvinvoivien ja rikkaiden eduksi eikä heillä ole vaikutusvaltaa päättäjiin sillä heillä ei ole hyvä veli järjestelmää eikä mahdollisuutta vaikuttaa päättäjiin samassa määrin kuin hyvinvoivilla ja rikkailla. Heitä rangaistaan, ja varsinkin työttömiä, lisäämällä heidän "vastuitaan" vetoamalla siihen että he eivät pyrkisi tarpeeksi työelämään. Myös koulutusmahdollisuus työttömillä ja heikompiosasilla ja köyhillä heikkenee ja kilpailun heikkeneminen heidän keskuudessaan heikentää talouskasvua. Viimeisin osoitus, jonka ylpeästi kerrotaan edistävän työllisyyttä, on että muodostettiin 38 uutta virkaa selvittämään jo ruuhkaksi asti muodostuneita työttömien "rangaistuslomakkeiden" selvityksiä jotka virat enemmänkin lisäävät byrokratiaa ja saavat 38 jo ennestään hyvinvoivaa "virkailijaa" kannattamaan sortavaa hallitusta ja sen päätöksiä.

Äänestä
  • Esimerkiksi ansiosidonnaisten työttömyysjaksojen eläkekarttuman poistaminen olisi ollut työttömien etuusleikkauksia vähemmän haitallinen vaihtoehto.

    Äänestä

Hyvää palkkaa olisi vailla myös köyhätkin, mutta eivät siihen kykene, kun on josjonkinlaista estettä sen saamiseksi.
Köyhien on tyytyminen roporahoille vastoin tahtoaan.
Itse olen ollut takuueläkeläinen yli 10 vuotta ja tosiaankin minimi eläke johon olisin tällähetkellä tyytyväinen on noin 1900e/kk nettona ja sehän on kaukana nykyisestä 990e/kk olevasta takuueläkkeestä.
1900e eläkkeellä olisi mahdollista saada autolainaa, niin autonpitokin olisi silloin mahdollista, kun takuueläkeläinen ei voi ottaa autolainaa johtuen eläkkeen pienuudesta.
No, minulla on kyllä uudehko auto nyt hankittuna ja maksettuna ilman autolainaa, kun voitin veikkauspelistä sievoisen summan, mutta tämähän on äärimmäisen harvinaista että käy mäihä isompaan pottiin, niin sen takia minimi eläke olisi hyvä olla 1900e kuin alle tonnin, että kaikilla halukkailla olisi autonpito mahdollista ja elämä sujuisi kevyemmin kuin koko ikänsä vain polkupyörää veivaten.

Äänestä

Aloittaja kuvittelee köyhyyden olevan jokin oma valinta.

Äänestä
  • Voi poloista. Sinua säälisin armolaukauksen verran.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Voi poloista. Sinua säälisin armolaukauksen verran.

    Vau, harkittua loukkaamista. Oletko miettinyt mikä sinun sisimmässäsi on vialla? Ota yhteys asuinkuntasi terveyskeskukseen ja varaa aika psykiatrille.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Voi poloista. Sinua säälisin armolaukauksen verran.

    Kun äly ei riitä järkevään keskustelun käymiseen, niin alkaa haukkumiset.

    Äänestä

Kyllähän töitä on aina ollut tietylle määrälle Suomessakin.

Äänestä
  • Nyt ei ole. Työttömiä on iso määrä.

    Äänestä

Neuvo poju niitä jotka sulta neuvoja pyytää. Jos neuvot muuten vaan, se kertoo siitä että koet olevasi ihmisenä ylempi, arvokkaampi ja viisaampi kuin ne, joita neuvot.

Äänestä

Pohjattomalle tyhmyydelle ja tarkoitukselliselle ärsyttämiselle on vaihtoehto! Hanki vaikka joku lemmikkieläin, pidä siitä hyvää huolta. Näin voit saada kokemuksen että sinunkin olemassaolollasi on jokin tarkoitus!

Äänestä

Täällä keskustellaan usein vain köyhyydestä,

Siellähän keskustelet köyhyydestä.

Köyhyyspalstalla sentään persaukiset vängäävät keskenään.

Äänestä
  • Miksi köyhien lausunnoissa on aina katkera sävy ?
    Eikö osata iloita niistä olosuhteista, mitkä on saatu luotua itselle ja olla tyytyväinen.
    Aina pitäisi saada lisää ja kitistään koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miksi köyhien lausunnoissa on aina katkera sävy ?
    Eikö osata iloita niistä olosuhteista, mitkä on saatu luotua itselle ja olla tyytyväinen.
    Aina pitäisi saada lisää ja kitistään koko ajan.

    KELA täydentää vaimoni sairaseläkettä yli 200€/kk kokonaisuuden muodostaen noin 1200€/kk eikä tuo ole koskaan ollut katkera vaan kiitollinen KELAlle.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miksi köyhien lausunnoissa on aina katkera sävy ?
    Eikö osata iloita niistä olosuhteista, mitkä on saatu luotua itselle ja olla tyytyväinen.
    Aina pitäisi saada lisää ja kitistään koko ajan.

    Mene poika jatkamaan .....vetoennätyksen tavoitteluasi!

    Äänestä

Kehitysmaissa kun on kurjuutta niin viisathan sieltä haluaa pois eikä vaan tyydy koska päivän riisiannos tulee. Rankka elämä ihmisellä jos koko ikänsä köyhyydessä on.Suomessa köyhät ei jaksa mitään tehdä muuta kuin istuu kotona kädet ristissä koska kelasossuraha tulee.

Äänestä

Muistakaa tämä, taloudellinen romahdus voi kohdata kenet tahansa. Naurakaa sitten köyhemmille. Minä tulen hyvin toimeen, mutta on minulla kavereita joilla mennyt kaikki. En todellakaan väheksy heitä.

Äänestä

Suomi on rikkaiden ja hyvin toimeentulevien maa. Enemmän meillä on rikkaita kuin köyhiä. He ovat hienosti tehneet kaiken ja itse ansainneet vaurautensa.

Työttömyys on hyvö asia työnanatajille. Ei pummpu haukkaa tyhjää, Jos olis pulaa työntekijöistä, palkat vois nousta! Jännä että kokopäiväisestäkään työstä ei saa sellaista palkkaa että esim. mies voisi elättää perheensä! Että on asumistukia, lapsilisiä, maksutukia jne. oikeesti ne on työnantajille tulonsiirtoja. Veronmaksajilta.
Tuloeroja on vain nyt pyritty kasvattamaan ja jopa keskituloisuudesta on pudottu köyhyyteen, kun tehdas myytiin, ikää mittarissa yli 50, paikkakunnalla maksettu omakotitalo, jota kukaan ei osta.

Moni kai myisi kaikki ja lähtisi kaupunkiin leivän perässä. Jos pääsisi?
Tai kouluttautuisi uuteen ammattiin?

Äänestä
  • Kokopäiväisestä - - jn.
    Alakohtaiset työehtosopimukset määrittävät vaativuus- ja joissakin kokemusvuosiryhmittäin minimipalkat!
    Paikkakuntakohtaisia omistusasunnon myyntiongelmia on. Oma kokemus toukokuun alusta alkaen.

    Äänestä

Kun Riikka Purran esitys Kelan etuuksien rajaamisesta vain Suomen kansalaisille menee toivottavasti läpi ennen seuraavia vaaleja niin voi olla pieni mahdollisuus, että jakovaraa jää tuolloin jaettavaksi enemmän ja esim, pienempiä työkyvyttömyyseläkkeitä olisi vihdoin mahdollista nostaa edes vähän ylöspäin. Poliittista arvovalintoja.

Äänestä

Kelan etuuksien määrä, mitä maksetaan pelkästään toimeentulotuen muodossa maahanmuuttajille on yli 2 miljardia euroa vuodessa. Tähän sitten kaikki asumistuet, kodinhoidon tuet jne päälle. Veikkaan, että yli 10 miljardissa liikutaan.

Äänestä

Suomen sopeutustarve olisi hallituksen mukaan vielä toiset 10 miljardia edellisen lisäksi. Joten tuosta ne voitaisiin ottaa, eikä leikata enää Suomalaisilta!

Äänestä

Vai taustalla insinööriksi...Itse olen vittumaisesta köyhyydestä huolimatta potkinut aikuisuuteen yhden toisen vuoden insinööriopiskelijan ja kohta lähtee toinen kotoa jolla taiteellisia lahjoja..Nuorin onkin sitten vammainen.t.yh.mutsi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä keskustellaan usein vain köyhyydestä, aivan kuin se olisi ainoa mahdollinen elämäntapa. Haluan siksi tuoda esiin toisen näkökulman – sen, että myös hyvin toimeentuleva elämä on mahdollinen ja jopa tavoiteltava, jos joku haluaa valita sen köyhyyden sijaan.

Tulen hyvin toimeentulevasta yrittäjäperheestä. Meitä sisaruksia on peräti yhdeksän, mutta rahaa on aina riittänyt kaikkeen tarpeelliseen. Vanhempani tukivat koulunkäyntiäni ja muita harrastuksia. Tämän taustan ansiosta olen nyt koulutukseltani insinööri.

Teen työtä korkeateknologiayrityksessä, jossa viihdyn erinomaisesti. Palkkani on noin 6000 euroa kuukaudessa, mutta rehellisesti sanottuna se ei ole tärkein syy miksi tykkään työstäni. Meillä on mahtava työporukka, ja töissä on usein hauskaa. Iltaisin nukkumaan mennessä odotan jo seuraavaa työpäivää – harva voi sanoa noin, tiedän sen.

Asun vaimoni ja lapsemme kanssa omakotitalossa. Taloudellinen tilanteemme on vakaa. Harrastan muun muassa osakesijoittamista, ja osakesäästötilini on jo kuusinumeroinen. Käytämme rahaa mielellämme esimerkiksi matkusteluun – ja hiljattain ostin myös uuden auton.

Haluan lopuksi sanoa, että hyvin toimeentuleva elämä ei ole mitään hävettävää eikä huonoa elämää. Se on turvallisuutta, vapautta ja mahdollisuutta nauttia elämästä.

Toivon, että tämä kirjoitus tuo esiin vaihtoehto köyhyydelle. Elämä voi olla muutakin kuin jatkuvaa niukkuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu