Mitä peilisalissa tehtiin? Kenen patsasta siellä palvottiin? Ketkä palvoivat? Miksi?
Tiedätteko joukkoliikenteestä
Anonyymi-ap
21376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä tiedän, juu. Peilisalissa mm. kestittiin ja lahjottiin erilaisia tahoja. Siellä palvottiin Rytin patsasta (kunnes Lauri teki siitä lopun). Lauttakylän Auton paroonit palvoivat, joskus myös heidän lahjottavansa. Huittisissa oli vallalla yleinen uskomus että syyttömänä tuomitun Rytin patsasta palvomalla synnin tekijät voivat saada menestystä ja syntinsä anteeksi Rytin toimiessa sijaiskärsijänä.
Mitäs mieltä Lauri oli AA:n kolkkuusta? Hyväksyikö vai tuomitsiko?
Voi Luoja, kun alkaa taas valtaremmi luistamaan. Toivottavasti ei valta-akseli katkea.
Mitä, käykö Lauri AA-kerhossa?
Ei hyväksynyt. Lauri ei olisi ikinä kolkannut Artturia.
Ei. Mutta erään toisen joukkoliikennevaikuttajan olisi pitänyt käydä. Mutta hän oli sairaudentunnoton.
Nythän oli puhetta Laurin AA:sta, älä siihen muita vedä.
Ei Artturia kukaan kolkannut, ihan itse hukuttautui 70 vuotta sitten Kokemäenjokeen, kertoman mukaan jäähän tekemäänsä avantoon.
En hyväksy.
RYKIKÄÄ VALTAAKSELIA!
RÄKIKÄÄ VALTAREMMIÄ!
Te, jotka tiedätte, julistakaa TOTUUS.
Julista sinut hulluksi ja mitä väkevimmin. Helppo hyväksyä. YLISTYS!
Hyväksyn tämän kommentin.
En hyväksy.
Ei kai kukaan luule että tämä kommentti saisi siunaukseni?
Ei sinun siunaustasi tarvita, koska totuus ei pala tulessakaan.
Tulkaahan kuulemaan oikeita elämäntotuuksia eikä noita lässytyksiä perjantaisin klo 18 alkaen...Nyt vastedes Kontulan ostarilla Hima-Baariin.
Ilmaiset kaljat Jugin piikkiin ja yrittäkää saada puhujaksi Ari kähärä mukaan paikalle.
Stindebinde meni nurin kun pidin niin kovaa järjestystä yllä, että se karkoitti huonosti käyttäytyneet asiakkaat.
Parta-Jugi
Johtaja nai flixbusin maljaa
"Johtaja" tosiaan on seksuaalisesti poikkeava
Johtaja ei kirjoita täällä.
Hourintaa! Johtaja NOSTI maljan Likspussukan alennustilalle kolmostiellä.