Sipilän hallitus laittoi alulle noita ilmastoasetuksia.
10.4.2018 15:56
Hallitus on päässyt sopuun kivihiilen energiakäytön kieltävästä laista. Asiasta kertoo Ylelle energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).
Päätöksen mukaan kivihiilen polttaminen loppuu Suomen voimalaitoksilla toukokuun alussa vuonna 2029. Lisäksi hallitus valmistelee tukipaketin energiayhtiöille, jotka luopuvat hiilestä vapaaehtoisesti jo vuonna 2025.
Kivihiililaki ja Sipilän hallitus
19
255
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Äänin 170-14.
Kivihiilen kieltolaki oli Juha Sipilän johtaman hallituksen energia- ja ilmastostrategian ensimmäinen konkreettinen toimenpide. Hallituksen energiapolitiikan tavoitteena oli luopua asteittain fossiilisten polttoaineiden käytöstä matkalla kohti päästötöntä energiajärjestelmää.
Kivihiilen energiakäytön kieltäminen innosti kaikkia poliittisia ryhmiä. Sen kieltämisestä näytti muodostuvan jopa kilpajuoksu. Poliittisia irtopisteitä ja papukaijamerkkejä oli luvassa, kunhan vain keksi ehdottaa yhä tiukempaa aikataulua kivihiilestä luopumiselle.
Poliittista suhtautumista kivihiilen käyttöön kuvastaa vuoden 2019 maaliskuussa tehty eduskunnan päätös. Kivihiilen energiakäytön kieltävä laki hyväksyttiin äänin 170–14.
Kuinka vahvasti persut vastustikaan? Ei kovin vahvasti.- Anonyymi00002UUSI
Persut oli Sipilän hallituksessa jakeluvelvoitettakin tekemässä. Kivihiilen kieltolain vahvistamisen aikaan persut oli jo hajonneet, mutta äänestivät silti oppositiopuolueena puolesta tai vastaan tai tyhjää tai olivat pois äänestyksestä. 14 äänesti vastaan, tuskin kaikki persuja nekään.
- Anonyymi00003UUSI
.
- Anonyymi00007UUSI
Persu pettää aina
- Anonyymi00016UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Persu pettää aina
Euroopan ykköseksi työttömyydessä persuosaamisella.
- Anonyymi00019UUSI
Anonyymi00016 kirjoitti:
Euroopan ykköseksi työttömyydessä persuosaamisella.
Suomi juhlii, torilla tavataan.
- Anonyymi00004UUSI
Persuilla on lyhyt muisti.
- Anonyymi00005UUSI
Riikka Purra hallitusneuvottejen jälkeen 2023.
"Tunnin juna on sovittu hallitusohjelmassa".
Saatanan vähäjärkinen perseen myyjä.- Anonyymi00006UUSI
Riikka onnensa kukkuloilla, päässyt parempiin piireihin.
https://yle.fi/a/74-20036281 - Anonyymi00008UUSI
Anonyymi00006 kirjoitti:
Riikka onnensa kukkuloilla, päässyt parempiin piireihin.
https://yle.fi/a/74-20036281
- Anonyymi00009UUSI
Tuotakin asiaa persut yrittää valehdella päinvastaiseksi.
- Anonyymi00010UUSI
Älä viitsi lässyttää paskaa.
Joka vitun jeppe tietää että vihreät ja vasemmisto on jo koko tämän vuosisadan ajaneet agendaansa ydinvoiman, hiilivoiman ja turvevoiman käytö lopettamisesta. Ja puun polton lopettamisen agenda on vielä kesken.
En todella ymmärrä että mitä yrität kertoa viestilläsi, kenelle se on tarkoitettu. Ihan sama kuin väittäisit että Kim Jong Il jakaa kansalleen ilmaista ruokaa ja kaikki he vain viettävät lomaa siellä.- Anonyymi00011UUSI
Vaikea sinun on kiistää, että Sipilän hallitus oli innokas ihan ilman vihreitäkin tekemään viheriäisiä esityksiä ja ajamaan niitä läpi.
Puhuttiin maailman kunnianhimoisimmasta bio-ohjelmasta. Kepu, persut, kokoomus hallituksessa. vaikka persut hajosikin mamujuttuihinsa kesken kauden. - Anonyymi00012UUSI
Ethän sinä ymmärrä, kun olet tyhmä.
- Anonyymi00013UUSI
Perussuomalaiset mamuttamassa ja Kreikkaa lainoittamassa 2015.
- Anonyymi00014UUSI
Ei kannata äänestää persuja. Sen on huomannut moni pettynyt, sen näki eu vaaleissakin. Yksi homppeli persuilla mepiksi.
- Anonyymi00015UUSI
Sipilän hallitus, joka teki myös kikylain persujen tuella, vaikka persut ennen vaaleja 2015 oli vastustavinaan sitä.
Persut lupasi perua kikyn 2023 vaalien alla, mutta petti siinäkin päästyään hallitukseen. - Anonyymi00017UUSI
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/da009692-9504-4e0c-8c05-8f01d700064b
Pakkaset paukkuvat ja pörssisähkön hinta huitelee tänään tiistaina kovissa lukemissa, verollisena korkeimmillaan jopa 82 sentissä kilowattitunnilta. Tahkoluodossa Meri-Porissa sijaitseva kivihiililauhdelaitos on kuitenkin pysynyt säpissä.
Voisihan tuon laittaa toimimaan, jos hallitus niin päättäisi. - Anonyymi00018UUSI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2283346- 592847
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I252463Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182461Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve731944Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841850Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401822Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191815Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911672Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli68994