onko kukaan joka olisi kokenut suurta tuskaa ja surua aviopuolisosta vaikka erosta on kulunut 10 vuotta. Olen yksin ja itken tuskaani tyhjille seinille. enkä itsekkään ymmärrä kuinka tästä selviän .lapsilla on omat surunsa ja perheensä sekä olkapäät.
suru
Nimetön
5828
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Varsinkaan jos on kauan oltu yhdessä.vaan pitää silti yrittää aloittaa uusi elämä.hakeutua ihmisten pariin ja hakea uusia harrastuksia.Minun erosta on 13v.Aluksi olisin halunnut olla yksin,vaan onneksi ystäväni eivät antaneet minulle rauhaa samoin poikani.Nyt kun katselen asioita taaksepäin huomaan että olen oppinut paljon uusia asioita.Teen kaikkea sellasta mitä en olis uskonut osaavani.Yksin elelen edelleen mutta minulla on ainainen kiire.Kotona on ihana rauhoittua.Sinunkin pitäisi rueta käymään jossain ja tehdä asioita joista olet aina haaveillut.(siis ennen avioliittoa).Minunkin elämäni täytti perhe ja kun sitä ei enää ollut.Poikani muutti kuukautta ennen pois kotoa,kun tuli ero.Minun oli pakko rueta tekemään jotain kun asiat pyöri samaa ympyrää ja minussa alkoi kasvaa viha.Kyllä minulla vieläkin välillä tulee kaikki mieleen,mutta nyt näen asiat toisin.Mene jonnekkin ikäistesi pariin.On kaikenlaisia kerhoja ja muuta toimintaa.Kyllä sinä siitä selviät kun lähdet liikkeelle ja hommaat muuta ajteltavaa.Semppiä sinulle elämääsi!!!
tämän ero prosessin olen jo vuosia sitten selvittänyt ja elänyt kovin vaiherikasta elämää. Mutta tämä suru ja ikävä tuli elämääni entisen puolison ja lasteni isän kuoltua viikko sitten tulipalossa. Olimme jo kauan olleet hyvissä väleissä ja ystäviä sekä paljon tekemisissä toistemme kanssa jo lastenkin takia Molemmilla oli omat ystävät ja kuviot .mutta nyt äkki kuolema toi suuren tuskan ja surun sanoin kuvamaton ikävä josta olenitsekin yllättynyt kuinka kovi koskee. pitäisi tukea ja auttaa lapsia mutta voimat ei riitä. eikä auta vaikka olekin ammatti ihminen silti rikki.
Ei se mikään ihme ole että olet surullinen ja voimaton.Teillä oli kuitenkin yhteinen elämä ja yhteiset lapset.Vielä kun toinen kuolee tapaturmaisen kuoleman.Minulle oli yllättävän vaikea kun minun entinen appiukko kuoli.Enhän minä hautajaisiin tietysti mennyt kun meidän poikaakaan ei sinne käsketty.Vaan hautajaisten jälkeen kävin haudalle viemässä kukkasen.Minua itketti valtavasti.Se oli minunn elämää yli 20 vuotta.Surraanhan sitä enoja ja tätejäkin.Vaikka niiden kanssa ei olla eletty.Tämä sinun mies elää ikuisesti sinun lapsissasi.Joten elä ota mitään paineita suremisestasi.Sitäpaitsi tehän olitte hyvät ystävät.Koeta kestää ja anna itsellesi aikaa.Osaanottoni...
lasteni isä kuoli yllättäen tänä kesänä. erostamme on lähes 10-vuotta. Olin aivan ymmälläni siitä kuinka paljon se minuun vaikuttaa.
Koko mennyt yhteinen elämä vilisee vieläkin silmissä ja muistoja toinen toisensa jälkeen nousee mieleen. Sitten on vielä lasten suru joka välillä raastaa sydäntä. Olisin niin halunnut pitää heillä isän. Tiedän että selviämme mutta aikaa tämä kyllä vie. Mennään päivä kerrallaan eteen päin hyvää kesän jatkoa sinulle
Sinulla on oikeus suremiseen. Ei suru ole yhden päivän asia joillekkin se ottaa lähestulkoon koko iän.. Sinulla se ottaa monta aikaa..
Laita surusi paperille. Kirjoita kaikkea mikä oikein kovasti itkettää... Anna itsesi itkeä ei se pahaa tee ihmiselle itku..
Laita paperille kaikki lue kirjoituksiasi ja itke jos itkettää..
Kerro lapsillesi että suret yhtäpaljon kuin hekin ei sinun tarvitse pelata jotain ihmeellistä auttajaa ja kuuliaa hyvää se itkeminen heillekkin tekee.. Itkekää yhdessä..Miksi ihmiset pelkäävät itkemistä? Itkeminenhän parantaa kaikki henkiset sairaudet varsinkin surun.