Miksi iihminen on niin tyhmä, kun on saanuy syntyä terveenä, että tuhoaa itsensä ja sisksensa nuorena. Nikotiinipussut, nuuska ja sähkötupakka tekevät peruuttamattomia vahinkoja. Ne vaikuttavat muun muassa aivoihin, sydämeen, ihoon ja puolustuskykyyn. Pitkään jatkuneen käytön jälkeen haitat ovat pahimmillaan peruuttamattomia. Eikähän se ole mitään kuin tyhmä tapa. Tupakoitsijat kävivät ennen tupakkitauoilla ja haisivat pahalle. Kailki jättää jäljen. Keuhkot mustana, henki ei kulje. Ja suun limakalbot pilalka, kaikki haitat oman tyhmyyden tähden. Harmittaa jälkeenpäin mitä tuli tehtyä.
Entä energiahuomat. Kun vain söisi hedelmiä, kasviksia, narjoja niiden sijaan. Aivan turhake sekun juoma. Ei niitä ennen ollut eikää tarvi nytkään.
Lapspolot imee niitä aivan turhaan, joisivat vettä ja sitäkään ei liikaa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.