Terveyspilalla

Miksi iihminen on niin tyhmä, kun on saanut syntyä terveenä, että tuhoaa itsensä ja sisksensa nuorena. Nikotiinipussit, nuuska ja sähkötupakka tekevät peruuttamattomia vahinkoja. Ne vaikuttavat muun muassa aivoihin, sydämeen, ihoon ja puolustuskykyyn. Pitkään jatkuneen käytön jälkeen haitat ovat pahimmillaan peruuttamattomia. Eikähän se ole mitään kuin tyhmä tapa. Tupakoitsijat kävivät ennen tupakkitauoilla ja haisivat pahalle. Kailki jättää jäljen. Keuhkot mustana, henki ei kulje. Ja suun limakalbot pilalka, kaikki haitat oman tyhmyyden tähden. Harmittaa jälkeenpäin mitä tuli tehtyä.
Entä energiahuomat. Kun vain söisi hedelmiä, kasviksia, narjoja niiden sijaan. Aivan turhake sekun juoma. Ei niitä ennen ollut eikää tarvi nytkään.
Lapspolot imee niitä aivan turhaan, joisivat vettä ja sitäkään ei liikaa
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kukaan kun ei voi toisen ihmisen elämäntavoille mitään.
Eikä se tee ihmisestä tyhmää, jos hän tietoisesti tuhoaa itseään, hän on vain välinpitämätön, ei pidä huolta itsestään.
Itse olen polttanut tupakkaa lähes koko ikäni, aikoinaan olin myös alkoholin suurkuluttaja, se oli täysin oma valintani, itsetuhoista käytöstä.
En koe itseäni kuitenkaan sen takia millään tavalla tyhmäksi, pärjännyt elämässäni suhteellisen hyvin. Jopa sen verran hyvin, että olen edelleen hengissä.

Äänestä

Luulisi olevan helppoa senkun katsoo vanhemmilta ihmisiltä miten tupakoitsija on vanhentunut, sairastunut ikäisiään nopeammin. Lehdistä saa lukea popcornkeuhkoista joiden kanssa joutuu loppuelämän pärjäämään.
Itämainen ruokavalio terveellisempisiitäkin luettu lehdistä. Sulti mätetään eineksiä.
Suomalainen on tyhmä.

Äänestä
  • Käyttäisin mieluummin sanaa hölmö, kuin tyhmä.

    Äänestä

Joka päivä Suomessa todetaan 110 uutta syöpää. Tänään vietetään Maailman syöpäpäivää. ELI vuodessa 39600 saa tietää että on syöpä!!!

miten eihän tässä mene kymmentä vuotta ,niin kaikki on saaneet sen.

ja nyt tuli päästö että koronapiikki oli terveellinen ,mutta tämä tautien paljous
puhuu toista totuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi iihminen on niin tyhmä, kun on saanut syntyä terveenä, että tuhoaa itsensä ja sisksensa nuorena. Nikotiinipussit, nuuska ja sähkötupakka tekevät peruuttamattomia vahinkoja. Ne vaikuttavat muun muassa aivoihin, sydämeen, ihoon ja puolustuskykyyn. Pitkään jatkuneen käytön jälkeen haitat ovat pahimmillaan peruuttamattomia. Eikähän se ole mitään kuin tyhmä tapa. Tupakoitsijat kävivät ennen tupakkitauoilla ja haisivat pahalle. Kailki jättää jäljen. Keuhkot mustana, henki ei kulje. Ja suun limakalbot pilalka, kaikki haitat oman tyhmyyden tähden. Harmittaa jälkeenpäin mitä tuli tehtyä.
Entä energiahuomat. Kun vain söisi hedelmiä, kasviksia, narjoja niiden sijaan. Aivan turhake sekun juoma. Ei niitä ennen ollut eikää tarvi nytkään.
Lapspolot imee niitä aivan turhaan, joisivat vettä ja sitäkään ei liikaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu