Ovatko lääkärit tietoisia

Valitettavasti sillä ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa.
Kyse on ihan muusta kuin hoidosta.
Vai onko kidutus sinun mielestä hoitoa?

Anonyymi00003 kirjoitti:

Valitettavasti sillä ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa.
Kyse on ihan muusta kuin hoidosta.
Vai onko kidutus sinun mielestä hoitoa?

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Sen asian kun kokee niin ymmärtää ajattelematta olevan sen kidutusta.
Onneksi ei ole tarvinut sitä kokea enää yli kymmeneen vuoteen.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Sen asian kun kokee niin ymmärtää ajattelematta olevan sen kidutusta.
Onneksi ei ole tarvinut sitä kokea enää yli kymmeneen vuoteen.

Jos jatkat tuolla tiellä, voi olla että tarvitset lisää hoitoa

Anonyymi00013 kirjoitti:

Sen asian kun kokee niin ymmärtää ajattelematta olevan sen kidutusta.
Onneksi ei ole tarvinut sitä kokea enää yli kymmeneen vuoteen.

Minäkin koin sitä (lääkitystä) reilusti yli 20 vuoden ajan. En ajatellut sitä kidutuksena ( ehkäpä en ymmärtänyt ajatella niin ).
Miksi minua olisi kidutettu, kun yritettiin auttaa ? Sanoin yritettiin, koska oikeasti yrittivät, mutta mikäänhän ei auttanut ennen kuin aloin itsekin osallistua hoitooni ja hyvinvointiini.
Siinä kohdassa se muutos parempaan suuntaan lähtikin käyntiin, kun aloin itsekin ottaa itsestäni vastuuta, ja halusin muuttua, halusin alkaa voimaan paremmin.
Sain vointini niinkin hyväksi, että olen pärjännyt jo yli kymmenen vuotta ilman lääkkeitä, eikä hoitokontaktiakaan ole ollut enää useampaan vuoteen.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Jos jatkat tuolla tiellä, voi olla että tarvitset lisää hoitoa

Se tekiä mikä aiheutti ne psykoosit ymmärsin jättää ne elämästä pois.
Että tuskin tarvin enää mitään hoitoa.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Valitettavasti sillä ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa.
Kyse on ihan muusta kuin hoidosta.
Vai onko kidutus sinun mielestä hoitoa?

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Niin, onko tässä loppupeleissä kysymys siitä, että yksilö haluaa kiduttaa sairauden sivutuotteena muita ihmisiä, eikä voi suvaita sitä, että osat vaihtuu lääkityksen myötä?

Anonyymi00010 kirjoitti:

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Jos jollekkin annetaan sähköhoitoa vastoin tahtoa se on kidutusta

Sen sijaan jos henkilö itse haluaa, se ei ole kidutusta

Sillä mikä on henkilön oma tahto ja suostumus on väliä siinä miten toimenpide tulkitaan

Anonyymi00023 kirjoitti:

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Lue lisää

Onneksi nykyään ei kahlita seinään, sehän se olisi sitä kidutusta.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Jos jollekkin annetaan sähköhoitoa vastoin tahtoa se on kidutusta

Sen sijaan jos henkilö itse haluaa, se ei ole kidutusta

Sillä mikä on henkilön oma tahto ja suostumus on väliä siinä miten toimenpide tulkitaan

Lue lisää

Annetaanko sähköä ilman potilaan suostumusta ?
Omalla kohdallani psykiatri kyllä kysyi minulta, olisinko valmis kokeilemaan sitä. Pitkä keskustelu myös käytiin asiasta hänen kanssaan. Lopulta suostuin, ja se oli itselleni hyödyllistä.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Lue lisää

Kannattaa ensin ne mahdolliset psykoosia aiheuttavat tekiät hoitaa elämästä pois.Ainakin kaikki mihin voi vaan ite jotenki vaikuttaa.
Sitte vasta lääkityksiin jos se ei auta.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Lue lisää

"Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä."
Sehän on oma henkilökohtainen asia mitä kokeilee.
Mutta jos sullekkin iskee akatisia päälle jo suht lyhyen lääkityksen aikana niin kuin mulle niin loppus se kokeilu sullakin kuin seinään.
Akatisia on monin verroin kiduttavampi tila kuin joku seinään kahlitseminen.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Niin, onko tässä loppupeleissä kysymys siitä, että yksilö haluaa kiduttaa sairauden sivutuotteena muita ihmisiä, eikä voi suvaita sitä, että osat vaihtuu lääkityksen myötä?

Lue lisää

Tarkoitin lähinnä sitä, kun jotkut väittävät koko psykiatrian toimintaa kidutukseksi.
Niin onko se loppujen lopuksi kuitenkaan kidutusta ? Ja jos olisi, niin miten niin ?

Anonyymi00034 kirjoitti:

"Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä."
Sehän on oma henkilökohtainen asia mitä kokeilee.
Mutta jos sullekkin iskee akatisia päälle jo suht lyhyen lääkityksen aikana niin kuin mulle niin loppus se kokeilu sullakin kuin seinään.
Akatisia on monin verroin kiduttavampi tila kuin joku seinään kahlitseminen.

Lue lisää

Minulla oli akatisiaa aikoinaan lääkkeitä käyttäessäni, mutta siltikin kärsisin mieluummin siitä, kuin että olisin kahlittuna seinään.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Annetaanko sähköä ilman potilaan suostumusta ?
Omalla kohdallani psykiatri kyllä kysyi minulta, olisinko valmis kokeilemaan sitä. Pitkä keskustelu myös käytiin asiasta hänen kanssaan. Lopulta suostuin, ja se oli itselleni hyödyllistä.

Lue lisää

Taitaa olla enempi sellainen mustavalko elokuvien myytti.

Minultakin lääkäri kysyi, enkä tunne ketään kelle sitä olisi väkisin annettu, vaikka aika monta toipujaa tunnenkin.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Minulla oli akatisiaa aikoinaan lääkkeitä käyttäessäni, mutta siltikin kärsisin mieluummin siitä, kuin että olisin kahlittuna seinään.

Tuskimpa olet sitte mitään pahempaa akatisiaa kokenut.
Sulla se akatisia on ollut aika lievä.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Se tekiä mikä aiheutti ne psykoosit ymmärsin jättää ne elämästä pois.
Että tuskin tarvin enää mitään hoitoa.

Lääkekielteisyys on usein merkki hoidontarpeesta

Anonyymi00044 kirjoitti:

Lääkekielteisyys on usein merkki hoidontarpeesta

Se hoidon tarve on sinun mielikuvituksissa.Ei missään muualla.

Anonyymi00034 kirjoitti:

"Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä."
Sehän on oma henkilökohtainen asia mitä kokeilee.
Mutta jos sullekkin iskee akatisia päälle jo suht lyhyen lääkityksen aikana niin kuin mulle niin loppus se kokeilu sullakin kuin seinään.
Akatisia on monin verroin kiduttavampi tila kuin joku seinään kahlitseminen.

Lue lisää

Joo seinään kahlitseminen on minunkin preferenssini pahan akatisian sijaan.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Minulla oli akatisiaa aikoinaan lääkkeitä käyttäessäni, mutta siltikin kärsisin mieluummin siitä, kuin että olisin kahlittuna seinään.

En tiedä minkä tasoinen akatisiasi oli mutta ei vissiin sen tasoinen kuin minulla. Käytännossä nukkumisestakin tuli ylellisyyttä ja ravasin koko hereilläoloaikani ja tuntui kuin joku kutittelisi hermostoani sisäpuolelta ja raaputtaisi sitä hiekkapaperilla niin että mikään istuminen tai paikallaanolo oli mahdotonta. Sain paniikin joka kerta kun istuin. Sen jälkeen kun muutuin ikiliikkujaksi tilapäisesti käväisin aina välillä kävelylenkeillä sillalla miettien siitä hyppäystä. Uskoisin että mukava köllöttely seinäänkahlittuna olisi ihan ok.

Esim vakavaan masennukseen verrattuna akatisia on paljon pahempi. Masentuneena nukuin ja vaan lähinnä mietin ajatuksena itsemurhaa. Akatisian kohdalla elämä muuttui enemmänkin niin että minun piti joka hetki taistella pakonomaista tarvetta itsemurhaan vastaan. Se oli itseasiassa niin etten halunnut kuolla mutta jos tila olisi jatkunut, minun olisi ollut pakko kuolla.

Itseasiassa siis kuolemakin voi tuntua toivottavammalta.

Anonyymi00060 kirjoitti:

En tiedä minkä tasoinen akatisiasi oli mutta ei vissiin sen tasoinen kuin minulla. Käytännossä nukkumisestakin tuli ylellisyyttä ja ravasin koko hereilläoloaikani ja tuntui kuin joku kutittelisi hermostoani sisäpuolelta ja raaputtaisi sitä hiekkapaperilla niin että mikään istuminen tai paikallaanolo oli mahdotonta. Sain paniikin joka kerta kun istuin. Sen jälkeen kun muutuin ikiliikkujaksi tilapäisesti käväisin aina välillä kävelylenkeillä sillalla miettien siitä hyppäystä. Uskoisin että mukava köllöttely seinäänkahlittuna olisi ihan ok.

Esim vakavaan masennukseen verrattuna akatisia on paljon pahempi. Masentuneena nukuin ja vaan lähinnä mietin ajatuksena itsemurhaa. Akatisian kohdalla elämä muuttui enemmänkin niin että minun piti joka hetki taistella pakonomaista tarvetta itsemurhaan vastaan. Se oli itseasiassa niin etten halunnut kuolla mutta jos tila olisi jatkunut, minun olisi ollut pakko kuolla.

Itseasiassa siis kuolemakin voi tuntua toivottavammalta.

Lue lisää

Akatisia ei ole vain liikehäiriö. Siihen sisältyy vakava kauhun tunne jossa koko hermosto on hälytystilassa. Siis kuin sinulla olisi kokoajan taistele pakene päällä ja samaan aikaan joku turboversio levottomista jaloista koko kehossa. Mukaan tulee dysforia eli aivan kamala synkkyys. Sain elämäni pahimman trauman tuosta. Kehoon jää muistikuvat kokemuksesta.

Olen mietrinyt ranneketta jossa lukee että minulle ei saa antaa mitään lääkkeitä missä mekanismina dopamiinin salpaus. Esim jos olen tajuttomana joku urpo antaa minulle esim pahoinvointilääkettä jossa on samoja vaikutuksia kuin antipsykooteissa. Sehän se olisikin mielenkiintoista kun olisi vaikka vakavasti vakavasti loukkaanrunu ja samaan aikaan pakko liikkua. Huhhuh mitä luonnottomuuta.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Akatisia ei ole vain liikehäiriö. Siihen sisältyy vakava kauhun tunne jossa koko hermosto on hälytystilassa. Siis kuin sinulla olisi kokoajan taistele pakene päällä ja samaan aikaan joku turboversio levottomista jaloista koko kehossa. Mukaan tulee dysforia eli aivan kamala synkkyys. Sain elämäni pahimman trauman tuosta. Kehoon jää muistikuvat kokemuksesta.

Olen mietrinyt ranneketta jossa lukee että minulle ei saa antaa mitään lääkkeitä missä mekanismina dopamiinin salpaus. Esim jos olen tajuttomana joku urpo antaa minulle esim pahoinvointilääkettä jossa on samoja vaikutuksia kuin antipsykooteissa. Sehän se olisikin mielenkiintoista kun olisi vaikka vakavasti vakavasti loukkaanrunu ja samaan aikaan pakko liikkua. Huhhuh mitä luonnottomuuta.

Lue lisää

Sairaudentunnottomuushaukkuja saisi käydä saman savotan läpi ja katotaan kuka sitten on sairaudentunnoton. Siis pointti on että lääkkeiden haitat voi monin tavoin voittaa hyödyt eikä ole perusteltua aina edes riskeerata ihmisen vointia noin jonkun marginaalisen tehon vuoksi informoimatta edes potilaita jotta hänkin saisi realistisen hyöty haitta hahmotuksen.

Ja siis en ymmärrä miksi täällä joku kokoajan kritisoi sairaudentunnottomaksi ihmisiä. Itse olin aina hyvin vahvasti sairaudentuntoinen diagnooseistani. Tosin nykypäivänä anteeksi nyt vaan jos kyseenalaistan psykiatriaa. Minulla esim jäi kuukausia saamatta akatisiadiagnoosi

Anonyymi00044 kirjoitti:

Lääkekielteisyys on usein merkki hoidontarpeesta

No ei ainakaan oman hoitoni mielestä. Kävin vielä hoidossa esim keskusteluissa kun sanoin että harmeihini loppui lääkekokeiluni ja lääkkeenkäytöt. Kelallekin oli fine. Itseasiassa ei kukaan edes hoidossa ole sanonut sairaudentunnottomaksi. Siispä, miksi sinä hoet kaikkia ihmisiä sairaudentunnottomaksi? Mistä se on oire?

Anonyymi00059 kirjoitti:

Joo seinään kahlitseminen on minunkin preferenssini pahan akatisian sijaan.

Monenlaista kukkujaa on matkanvarrella tullut vastaan, mutta en ole vielä tavannut yhtään ihmistä joka olisi sanonut lääkärille, että haluaisi jäädä laitoshoitoon mieluummin kuin ottaa lääkkeet.

Jostain syystä kaikki haluaa ensin kotiin, jotta pääsevät sitten vetämään ne lääkkeet vessanpöntöstä alas.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Sairaudentunnottomuushaukkuja saisi käydä saman savotan läpi ja katotaan kuka sitten on sairaudentunnoton. Siis pointti on että lääkkeiden haitat voi monin tavoin voittaa hyödyt eikä ole perusteltua aina edes riskeerata ihmisen vointia noin jonkun marginaalisen tehon vuoksi informoimatta edes potilaita jotta hänkin saisi realistisen hyöty haitta hahmotuksen.

Ja siis en ymmärrä miksi täällä joku kokoajan kritisoi sairaudentunnottomaksi ihmisiä. Itse olin aina hyvin vahvasti sairaudentuntoinen diagnooseistani. Tosin nykypäivänä anteeksi nyt vaan jos kyseenalaistan psykiatriaa. Minulla esim jäi kuukausia saamatta akatisiadiagnoosi

Lue lisää

Milläpä meinasit sitä savottaa mitata? Valittamisen määrälläkö?

Eikö sellainen ihminen ole voinut kokea lääkkeistä saamaansa haittaa suuremmaksi kuin hyödyt ja lopettanut lääkityksen kaikkine viekkareineen, jos ei ole jatkuvasti valittamassa ja haukkumassa hoitoa?

Anonyymi00064 kirjoitti:

Monenlaista kukkujaa on matkanvarrella tullut vastaan, mutta en ole vielä tavannut yhtään ihmistä joka olisi sanonut lääkärille, että haluaisi jäädä laitoshoitoon mieluummin kuin ottaa lääkkeet.

Jostain syystä kaikki haluaa ensin kotiin, jotta pääsevät sitten vetämään ne lääkkeet vessanpöntöstä alas.

Lue lisää

Et kyllä minuakaan tunne, mutta muutamia kymmeniä vuosia sitten menin ihan mielelläni välillä osastohoitoon, jopa vapaaehtoisesti. Tosin sielläkin oli niitä lääkkeitä syötävä.
Silloin aikoinaan pääsi helpommin osastolle kuin nykyään, on kuulemma aika vaikeaa päästä, jos haluaa vapaaehtoiseen hoitoon. Tunnen muutaman ihmisen, jotka olisivat halunneet osastolle, mutta eivät päässeet.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Taitaa olla enempi sellainen mustavalko elokuvien myytti.

Minultakin lääkäri kysyi, enkä tunne ketään kelle sitä olisi väkisin annettu, vaikka aika monta toipujaa tunnenkin.

Lue lisää

Jos väität että pakkolääkintää ei ole, valehtelet

Anonyymi00069 kirjoitti:

Jos väität että pakkolääkintää ei ole, valehtelet

Pakkohoidossa on pakko syödä lääkkeitä, muuten ei ole pakko.
Jos ei lääkkeitä suostu avohoidossa käyttämään, saattaa joutua pakkohoitoon, että voivat lääkitä, jos on tarvetta.
Tuo yksi ei maininnut pakkolääkinnästä, vaan sähköhoidosta, ettei sitä anneta, jos potilas ei suostu.
En ole itsekään koskaan kuullut tai nähnyt, että ketään olisi viety pakolla sähköhoitoon.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Monenlaista kukkujaa on matkanvarrella tullut vastaan, mutta en ole vielä tavannut yhtään ihmistä joka olisi sanonut lääkärille, että haluaisi jäädä laitoshoitoon mieluummin kuin ottaa lääkkeet.

Jostain syystä kaikki haluaa ensin kotiin, jotta pääsevät sitten vetämään ne lääkkeet vessanpöntöstä alas.

Lue lisää

No jos vaihtoehdot on akatisia tai seinässä kiinni niin seinässä kiinni. Ei se sen monimutkaisempi valinta ole mihin sisältyy laitoshoitomietteitä tai vessanpönttöjä. Ihan vaan puhdas valinta

Anonyymi00071 kirjoitti:

No jos vaihtoehdot on akatisia tai seinässä kiinni niin seinässä kiinni. Ei se sen monimutkaisempi valinta ole mihin sisältyy laitoshoitomietteitä tai vessanpönttöjä. Ihan vaan puhdas valinta

Lue lisää

Pittääpi viisastuneena hankkia tuo ranneke kaiverruksella. Ei dopamiinin salpaajia koskaan enää.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Pakkohoidossa on pakko syödä lääkkeitä, muuten ei ole pakko.
Jos ei lääkkeitä suostu avohoidossa käyttämään, saattaa joutua pakkohoitoon, että voivat lääkitä, jos on tarvetta.
Tuo yksi ei maininnut pakkolääkinnästä, vaan sähköhoidosta, ettei sitä anneta, jos potilas ei suostu.
En ole itsekään koskaan kuullut tai nähnyt, että ketään olisi viety pakolla sähköhoitoon.

Lue lisää

Ei ne pakkohoidossakaan aina pakota syömään lääkkeitä.
Sitte se on injektio minkä laittaa pakolla.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Ei ne pakkohoidossakaan aina pakota syömään lääkkeitä.
Sitte se on injektio minkä laittaa pakolla.

Tainnutus injektioita, painimista, sidontaa kunnes suostut

Anonyymi00059 kirjoitti:

Joo seinään kahlitseminen on minunkin preferenssini pahan akatisian sijaan.

Seinään ei ole kahlittu sairaita enää vuosisatoihin.
Vaikka siitä sanonta "seinähullu" onkin peräisin, kun kauan kauan sitten on "hullut" kahlittu seinään. Muistaakseni ainakin Ranskassa se oli käytössä satoja vuosia sitten.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Ei ne pakkohoidossakaan aina pakota syömään lääkkeitä.
Sitte se on injektio minkä laittaa pakolla.

Pakkohoidossa lääkitään aina jollain tavalla, jos ei muuten niin injektoimalla.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Tainnutus injektioita, painimista, sidontaa kunnes suostut

Ehkä osastohoidon aikana on parempi ne pillerinsä syödä, ettei tarvitse alkaa painimaan.
Jos painimaan alkaa, niin varmasti henkilökunta käyttää järeämpiä keinoja, lepositeitä, tms.
Se on oma valinta, haluaako mennä helpomman vai vaikeamman kautta.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Akatisia ei ole vain liikehäiriö. Siihen sisältyy vakava kauhun tunne jossa koko hermosto on hälytystilassa. Siis kuin sinulla olisi kokoajan taistele pakene päällä ja samaan aikaan joku turboversio levottomista jaloista koko kehossa. Mukaan tulee dysforia eli aivan kamala synkkyys. Sain elämäni pahimman trauman tuosta. Kehoon jää muistikuvat kokemuksesta.

Olen mietrinyt ranneketta jossa lukee että minulle ei saa antaa mitään lääkkeitä missä mekanismina dopamiinin salpaus. Esim jos olen tajuttomana joku urpo antaa minulle esim pahoinvointilääkettä jossa on samoja vaikutuksia kuin antipsykooteissa. Sehän se olisikin mielenkiintoista kun olisi vaikka vakavasti vakavasti loukkaanrunu ja samaan aikaan pakko liikkua. Huhhuh mitä luonnottomuuta.

Lue lisää

No siinähän sitä akatisiaa olisi, jos olisi kahlittuna seinään, ja olisi kauhun tunne päällä ja vielä hermosto hälytystilassa. Tuskin siinä paikallaan osaisi olla, vaan kenties hakisi jatkuvaa liikettä paniikkitilassa.

Anonyymi00060 kirjoitti:

En tiedä minkä tasoinen akatisiasi oli mutta ei vissiin sen tasoinen kuin minulla. Käytännossä nukkumisestakin tuli ylellisyyttä ja ravasin koko hereilläoloaikani ja tuntui kuin joku kutittelisi hermostoani sisäpuolelta ja raaputtaisi sitä hiekkapaperilla niin että mikään istuminen tai paikallaanolo oli mahdotonta. Sain paniikin joka kerta kun istuin. Sen jälkeen kun muutuin ikiliikkujaksi tilapäisesti käväisin aina välillä kävelylenkeillä sillalla miettien siitä hyppäystä. Uskoisin että mukava köllöttely seinäänkahlittuna olisi ihan ok.

Esim vakavaan masennukseen verrattuna akatisia on paljon pahempi. Masentuneena nukuin ja vaan lähinnä mietin ajatuksena itsemurhaa. Akatisian kohdalla elämä muuttui enemmänkin niin että minun piti joka hetki taistella pakonomaista tarvetta itsemurhaan vastaan. Se oli itseasiassa niin etten halunnut kuolla mutta jos tila olisi jatkunut, minun olisi ollut pakko kuolla.

Itseasiassa siis kuolemakin voi tuntua toivottavammalta.

Lue lisää

Olemme yksilöitä. Omia oireita, akatisiaa tai mitään muutakaan ei voi alkaa selittelemään millään eri tasoilla. Koemme kaiken omilla tavoillamme, kestämme asioita omilla tavoillamme. Joku voi tuntua toisesta henkilöstä tosi pahalta, ja toisesta taas ei.

Anonyymi00106 kirjoitti:

Olemme yksilöitä. Omia oireita, akatisiaa tai mitään muutakaan ei voi alkaa selittelemään millään eri tasoilla. Koemme kaiken omilla tavoillamme, kestämme asioita omilla tavoillamme. Joku voi tuntua toisesta henkilöstä tosi pahalta, ja toisesta taas ei.

Lue lisää

Jos valitset mielummin akatisian kuin seinäänkahlitsemisen, sinulla ei ole ollut vakava akatisia. Se ei ole kokemuksesta kiinni, se on akatisian asteesta kiinni

Anonyymi00111 kirjoitti:

Jos valitset mielummin akatisian kuin seinäänkahlitsemisen, sinulla ei ole ollut vakava akatisia. Se ei ole kokemuksesta kiinni, se on akatisian asteesta kiinni

https://youtu.be/wSx21Ml8a7o?is=nIguCJnpyOoKzflV akatisia

Anonyymi00087 kirjoitti:

Ehkä osastohoidon aikana on parempi ne pillerinsä syödä, ettei tarvitse alkaa painimaan.
Jos painimaan alkaa, niin varmasti henkilökunta käyttää järeämpiä keinoja, lepositeitä, tms.
Se on oma valinta, haluaako mennä helpomman vai vaikeamman kautta.

Lue lisää

Pakkoa ei varsinaisesti ole vaan lääkkeestä kieltäytyjä sidotaan ja tainnutusinjektio pistetään reiteen, sen jälkeen keskustellaan uudelleen haluaako vapaaehtoisesti

Anonyymi00111 kirjoitti:

Jos valitset mielummin akatisian kuin seinäänkahlitsemisen, sinulla ei ole ollut vakava akatisia. Se ei ole kokemuksesta kiinni, se on akatisian asteesta kiinni

Ja siitäkin kiinni, kuinka sen itse kokee, miltä se tuntuu, mitä siitä ajattelee, miten siihen suhtautuu.
En todellakaan vähättele sinun kokemuksiasi, mutta muiden puolesta et voi tietää, mitä he ovat kokeneet, tai miten.

Anonyymi00113 kirjoitti:

Pakkoa ei varsinaisesti ole vaan lääkkeestä kieltäytyjä sidotaan ja tainnutusinjektio pistetään reiteen, sen jälkeen keskustellaan uudelleen haluaako vapaaehtoisesti

Sehän on silloin pakkolääkitystä, kun väkisin lääkettä pistetään.
Omalla kohdalla ei ole ollut tilanteita, että olisi ollut pakko piikittää, vaikka piikitetty onkin. En ole laittanut vastaan niissä tilanteissa. Tosin niistä on jo vuosikausia aikaa.
Osastohoitojen aikana tuli nähtyä useampia tilanteita, kun joitain potilaita piikitettiin väkisin, kun eivät olisi muuten lääkitykseen suostumaan. Ei se ollut kovin hellävaraista kohtelua, kun läheltä sai nähdä tilanteita.

Anonyymi00114 kirjoitti:

Ja siitäkin kiinni, kuinka sen itse kokee, miltä se tuntuu, mitä siitä ajattelee, miten siihen suhtautuu.
En todellakaan vähättele sinun kokemuksiasi, mutta muiden puolesta et voi tietää, mitä he ovat kokeneet, tai miten.

Lue lisää

Siis älä lässytä - pahassa akatisiassa se ei ole suhtautumisesta kiinni. Sinulla ei ole ollut paha akatisia jos olet ehtinyt järkeillä siihen suhtautumisen. Koska jos on paha akatisia, silloin ravataan ja kärsitään - ei suhtauduta

Anonyymi00119 kirjoitti:

Siis älä lässytä - pahassa akatisiassa se ei ole suhtautumisesta kiinni. Sinulla ei ole ollut paha akatisia jos olet ehtinyt järkeillä siihen suhtautumisen. Koska jos on paha akatisia, silloin ravataan ja kärsitään - ei suhtauduta

Lue lisää

En lässytäkään kuin vain omasta kokemuksestani. Kommenttini lopussa kyllä mainitsin, etten vähättele kenenkään kokemuksia. Älä ota itseesi, en kohdistanut kommenttiani millään tavalla juuri sinulle, tai kenellekään muullekaan henkilökohtaisesti.
En voi tosiaankaan tietää, mitä ja miten sinä olet kokenut akatisiasi, ja minun kokemukseni on vain minun kokemuksia, et sinäkään voi tulla sanomaan, miten minä olisin sen kokenut.
Akatisia oli minullakin kyllä paha, meni onneksi ohi lääkitysten loputtua. On tässä elämässä tullut pahempaakin koettua. Akatisia ei sentään vienyt henkeä, muutamat muut jutut ovat meinanneet sen viedä.
Palstoilla ei voi koskaan sanoa omia mielipiteitä ja tuntemuksia, ajatuksia asioista, kun aina on sitten joku, joka ottaa kaiken henkilökohtaisesti. Toki eihän sillekään mitään voi.

Eikö se ole yhtä todennäköistä tulkita oireita myös haittavaikutuksina? Eihän sairaudentunnoton edes tiedä omaavansa oireita ennen lääkitystä? Sehän on heille täysin uusi kokemus, mistä pitää yrittää syyttää muita.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Eikö se ole yhtä todennäköistä tulkita oireita myös haittavaikutuksina? Eihän sairaudentunnoton edes tiedä omaavansa oireita ennen lääkitystä? Sehän on heille täysin uusi kokemus, mistä pitää yrittää syyttää muita.

Lue lisää

Riippuu puhutaanko sairaudentunnottomista vai ei. Kaikki ei oo sairaudentunnottomia eikä välttämättä edes oikealla diagnoosilla

Asiat ei oo mustavalkosia aina ja psykiatria on vaikea ala kun oireet ja haittavaikutukset voi mennä päällekkäin monen eri diagnoosin kanssa

Anonyymi00007 kirjoitti:

Riippuu puhutaanko sairaudentunnottomista vai ei. Kaikki ei oo sairaudentunnottomia eikä välttämättä edes oikealla diagnoosilla

Asiat ei oo mustavalkosia aina ja psykiatria on vaikea ala kun oireet ja haittavaikutukset voi mennä päällekkäin monen eri diagnoosin kanssa

Lue lisää

Aika hyvä tapa tulkita onko kyseessä haittavaikutus/vieroitusoire vai henkinen oire on laimeneeko se ajansaatossa lopetuksen jälkeen. Oireet voi olla pitkittyneitä PAWS. Itselläni oireet laimeni ajan saatossa lopettamisesta-kognition pulmat, uniongelmat, akatisia, anhedoninen olo. Asteittain myös autonomisen hermoston häiriöt mitkä puhkesi lopettaessa. Käytännössä pääsin eroon oireista miksi koin merkittävää pahaa oloa.

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Lue lisää

Valitettavasti kaikkiin ongelmiin ei ole olemassa muutakuin lääkkeitä

Anonyymi00006 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Lue lisää

Jotkut lääkkeet voi auttaa. Esim. ahdistukseen etenkin jos saa rinnalle terapiaa yms. Traumojen kanssa voi hyvinkin terapia+lääkehoito toimia

Anonyymi00008 kirjoitti:

Valitettavasti kaikkiin ongelmiin ei ole olemassa muutakuin lääkkeitä

Juu, ja ongelmia täytyy käsitellä ja selvitellä myös itse. Kukaan ei pysty niitä poistamaan toiselta ihmiseltä.
Ongelmat on ongelmia, ja joillekin ongelmat aiheuttaa psyykkistä oireilua. Niitä oireita sitten yritetään hoitaa esim. lääkkeiden avulla, vaikka juurisyitä ne eivät poista.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Juu, ja ongelmia täytyy käsitellä ja selvitellä myös itse. Kukaan ei pysty niitä poistamaan toiselta ihmiseltä.
Ongelmat on ongelmia, ja joillekin ongelmat aiheuttaa psyykkistä oireilua. Niitä oireita sitten yritetään hoitaa esim. lääkkeiden avulla, vaikka juurisyitä ne eivät poista.

Lue lisää

Noh traumoihin voi tarttee terapiaa. Lääkkeet vaan auttaa esim. nukkumiseen

Anonyymi00006 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Lue lisää

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Noh traumoihin voi tarttee terapiaa. Lääkkeet vaan auttaa esim. nukkumiseen

Juurikin näin. Ja se unettomuuskin voi olla yksi oire, traumoista johtuen.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Lue lisää

Tämä oli hyvä.
"Kukaan ei voi muuttaa menneisyyttäsi"
Omaa menneisyyttään ei pysty muuttamaan edes itse, mutta suhtautumista ja asennoitumista omaan menneisyyteen pystyy muuttamaan. Menneisyydenkin kanssa voi oppia elämään, vaikka menneet eivät katoa mihinkään.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Lue lisää

Terapiaa voi saada lähetteen lääkärin kautta

Anonyymi00009 kirjoitti:

Jotkut lääkkeet voi auttaa. Esim. ahdistukseen etenkin jos saa rinnalle terapiaa yms. Traumojen kanssa voi hyvinkin terapia lääkehoito toimia

Psykiatriassa kyetään korkeintaan lievittämään oireita, ei poistamaan esim. väitettyä psykoosisairautta. Ja taustalla oleviin juurisyihin ne ( lääkkeet) eivät auta yhtään mitään.

Alalla olevat hoitolinjaukset ja hoidon sisältö ovat aivan liian ohuet ja köykäiset, jotta niistä olisi merkittävää hyötyä palveluiden käyttäjille. Jotta niitä kannattaisi käyttää, palveluita, hoidon laatua ja sisältöä, alalla vallitsevia käytäntöjä ja potilaisiin kohdistuneita asenteita pitäisi uudistaa. Mutta se edellyttää alalla olevien puolelta silmien aukaisemista, eli näkemistä ja asioiden myöntämistä. Muuten sitä ei tapahdu.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Psykiatriassa kyetään korkeintaan lievittämään oireita, ei poistamaan esim. väitettyä psykoosisairautta. Ja taustalla oleviin juurisyihin ne ( lääkkeet) eivät auta yhtään mitään.

Alalla olevat hoitolinjaukset ja hoidon sisältö ovat aivan liian ohuet ja köykäiset, jotta niistä olisi merkittävää hyötyä palveluiden käyttäjille. Jotta niitä kannattaisi käyttää, palveluita, hoidon laatua ja sisältöä, alalla vallitsevia käytäntöjä ja potilaisiin kohdistuneita asenteita pitäisi uudistaa. Mutta se edellyttää alalla olevien puolelta silmien aukaisemista, eli näkemistä ja asioiden myöntämistä. Muuten sitä ei tapahdu.

Lue lisää

Linjausten muuttaminen ei auttaisi mitään siinä tapauksessa, jos potilas on ns. hoidonvastainen.
Eivätkä ammattilaiset voi poistaa taustalla olevia juurisyitä. Voivat ainoastaan tukea potilasta pärjäämään oireita aiheuttavien syiden kanssa. Juurikin koska ne oireet ovat psyykkisiä. Kuten aiemmin mainitsin, oma suhtautuminen menneisiin/menneisyyteen auttaa paljon, jos oppii suhtautumaan ja hyväksymään tapahtuneen tapahtuneeksi, vaikka sitä ei menneisyydestä pois saakaan, tapahtumattomaksi.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Linjausten muuttaminen ei auttaisi mitään siinä tapauksessa, jos potilas on ns. hoidonvastainen.
Eivätkä ammattilaiset voi poistaa taustalla olevia juurisyitä. Voivat ainoastaan tukea potilasta pärjäämään oireita aiheuttavien syiden kanssa. Juurikin koska ne oireet ovat psyykkisiä. Kuten aiemmin mainitsin, oma suhtautuminen menneisiin/menneisyyteen auttaa paljon, jos oppii suhtautumaan ja hyväksymään tapahtuneen tapahtuneeksi, vaikka sitä ei menneisyydestä pois saakaan, tapahtumattomaksi.

Lue lisää

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Jokainen meistä voi vaikuttaa hyvin paljon sen henkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Jos kykenee analysoimaan niitä asioita, mitkä esim. aiheuttavat henkistä pahoinvointia, ahdistusta ja masennusta, ja tekemään niille jotakin, niin sekin on hyvä. Ja aina kannattaa hankkia itselleen itseä tukea, kannustava ja auttava tukiverkosto. Viranomaistapuolelta sitä tarvittavaa psykososiaalista tukea ei välttämättä saa.

Mt-puolelta annettavat diagnoosit ja lääkkeet eivät välttämättä lisää sen enempää itsetuntemusta, kuin selvitä, korjaa, tai ratkaise niitä elämässä pielessä olevia asioita, tai ongelmia. Vaikka niin saattaa moni ajatella ja kuvitella. Joka tapauksessa jokainen meistä joutuu selvittämään ne elämässä olevat ongelmat, tavalla, tai toisella. Suurimmalla osalla on joko liikaa stressiä, tai liian vähän. Ongelmia ihmissuhteissa, traumataustaa, ulkopuolelle jäämisen, tai riittämättömyyden tunteita ja epävarmuutta omasta paikasta tässä yhteiskunnassa ja maailmassa. Jos kykenee näkemään oireita aiheuttavat ja taustalla olevat syyt, ja tekemään niille jotakin, niin se voi jo riittää.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Yksi asia, tai oikeastaan kysymys, mikä minulle nousee päähän on se, että edistävätkö diagnoosi ja lääkekeskeinen ongelmien lähestysmis ja ratkaisemisnäkökulma todella ja oikeasti henkistä hyvinvointia? Jos ne jäävät vain siihen. Eikä esim. keskitytä koskaan yksilön elämässä tapahtuneisiin asioihin ja nykyisiin olosuhteisiin ja elämäntilanteeseen.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Psykiatrit eivät osallistu potilaiden sosiaalisten suhteiden luomiseen tai toimimiseen, sehän on itsestään selvää.
Ja kun hoitoa on muutakin, kuin ainoastaan lääkkeet ja psykiatrin luona käynnit.
Avohoidossa on mahdollisuuksia osallistua esim. vertaistoimintaan, poliklinikoilla on ryhmiä, joihin polin asiakkaat voivat osallistua, muualla on olemassa yhdistyksiä, järjestöjä, joiden toimintaan saa mennä mukaan, niitä on mt-kuntoutujille, sekä myös muille kansalaisille.
Hoitomuotoja on erilaisia. Olisi hyvä kokeilla kaikkia mahdollisuuksia, ennen kuin alkaa valittamaan, ettei riittävää hoitoa ole. Toki on myös potilaita/ihmisiä, joille mikään hoito ei riitä.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Psykiatrit eivät osallistu potilaiden sosiaalisten suhteiden luomiseen tai toimimiseen, sehän on itsestään selvää.
Ja kun hoitoa on muutakin, kuin ainoastaan lääkkeet ja psykiatrin luona käynnit.
Avohoidossa on mahdollisuuksia osallistua esim. vertaistoimintaan, poliklinikoilla on ryhmiä, joihin polin asiakkaat voivat osallistua, muualla on olemassa yhdistyksiä, järjestöjä, joiden toimintaan saa mennä mukaan, niitä on mt-kuntoutujille, sekä myös muille kansalaisille.
Hoitomuotoja on erilaisia. Olisi hyvä kokeilla kaikkia mahdollisuuksia, ennen kuin alkaa valittamaan, ettei riittävää hoitoa ole. Toki on myös potilaita/ihmisiä, joille mikään hoito ei riitä.

Lue lisää

Paperilla. Eri asia tarjotaanko. Mulle ei ikinä tarjottu vaikka kysyin. Lääkkeitä vaa. Eli on joo mut eri asia saako

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Ei mulla ainakaan ole avohoidossa tullut kukaan kahtoon otanko lääkkeet vai ei.
On ne varmaan tietysti kantatiedoista kahtonut onko ne ostettu.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Ei mulla ainakaan ole avohoidossa tullut kukaan kahtoon otanko lääkkeet vai ei.
On ne varmaan tietysti kantatiedoista kahtonut onko ne ostettu.

Verikokeilla seurataan osassa arvoja joista näkee käytön. Riippuu läkkeistä

Anonyymi00046 kirjoitti:

Verikokeilla seurataan osassa arvoja joista näkee käytön. Riippuu läkkeistä

Niin on.Mutta tiedän että ne jotka ei pahemmin käytä.Ottaa niitä joitaki päiviä ennen kokeita.Se käyttö on siinä sitte.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Niin on.Mutta tiedän että ne jotka ei pahemmin käytä.Ottaa niitä joitaki päiviä ennen kokeita.Se käyttö on siinä sitte.

Kuulostaa aika vaaralliselle kyllä

Anonyymi00048 kirjoitti:

Kuulostaa aika vaaralliselle kyllä

No se on niitten ongelma kuka sitte sitä harrastaa.

Anonyymi00049 kirjoitti:

No se on niitten ongelma kuka sitte sitä harrastaa.

Ja muiden ihmisten jos lääkevastainen alkaa riehumaan

Anonyymi00052 kirjoitti:

Ja muiden ihmisten jos lääkevastainen alkaa riehumaan

Joillaki se riehuminen loppuu jostain kumman syystä kun eläke on myönnetty.
Eläke ainakin osan potilaista ihme parantaa.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Ja muiden ihmisten jos lääkevastainen alkaa riehumaan

No ei kaikki lääkevastaiset kuiteskaan riehu.Psykoosi potilaat ehkä joskus mutta ei aina nekään.Mielenterveys ongelmiin kuuluu paljon muutakin kuin psykoosipotilaita.Lääkevastaisuus ei ole diagnoosista riippuvainen.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Lue lisää

Psykiatrisen hoidon ja terapian tarkoituksena yleensä on se, että ihminen onnistuisi elämään menneisyytensä kanssa.
Menneisyyttä kun ei saa pois, sitä ei voi muuttaa, sen kanssa on vain elettävä. Jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Psykiatrisen hoidon ja terapian tarkoituksena yleensä on se, että ihminen onnistuisi elämään menneisyytensä kanssa.
Menneisyyttä kun ei saa pois, sitä ei voi muuttaa, sen kanssa on vain elettävä. Jotkut onnistuvat paremmin, jotkut huonommin.

Lue lisää

Tarkoititko tuolla kommentilla, että sitä terapiaa oikeasti annettaisiin julkisella puolella? Minun omien kokemuksieni mukaan siellä annetaan vain ( liukuhihnatyyliin ja jopa jo valmiiksi otetulla asenteella) diagnooseja ja määrätään kaikeksi hoidoksi lääkkeitä.

Keskustelupohjaisia hoitoja sieltä ei kyllä anneta, eikä saa. Joka muuta sanoo, niin valehtelee. Ja psykososiaalista tukeakin annetaan vähäisissä määrin lähinnä lääkkeisiin ja sairauteen liittyvissä asioissa. Sitä ei anneta esim. vaikeisiin elämäntilanteisiin, tai ongelmiin ihmissuhteissa.

Minun nähdäkseni psykiatrian puolella ajatellaan pääasiallisesti niin, että ne ( eli annetut diagnoosit ja lääkkeet) pitää riittää. Onko se kattavaa ja riittävää hoitoa? Kyllä sillä puolella aika vähän piitataan esim. yksilön elämässä aiemmin tapahtuneista asioista, nykyisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista. Tällainen kuva minulle on ainakin minulle tullut. Sitä en tiedä, että onko siellä miten sitten priorisointia, eli valikoidaan, mitä ja minkälaista hoitoa annetaan kullekin. Mutta esim. joidenkin asiantuntijoiden itsensä antamien lausuntojen perusteella, että " vastaanotolle tulee tunteissa piehtaroivia asiakkaita", että siellä on sellainen ajattelu, että kaiken pitää olla sairautta, ja että kaikkien oireiden ylipäätään syynä on sairaus. Tietysti kyllähän se antaa sellaisen kuvan, että hyvinvointia ja terveyttä edistetään psykiatrian puolella lähinnä vain lääkkeillä, tai sähköhoidolla. Siihen ei kuulu jokaisen yksilön elämään olennaisesti kuuluvat asiat, kuten elämäntilanteet, tai olosuhteet. Ja pahiten tästä on joutunut kärsimään ne ihmiset, joille on annettu jokin leimaava diagnoosi, kuten jokin psykoosisairaus, ja vaikka heillä olisi traumataustaa, niin heille ei edes tarjota mitään traumaterapiaa, vaan heitä kohdellaan diagnoosin perusteella. Eli aiemmin annettu diagnoosi määrittelee koko sen hoidonpohjan ja linjan. Onko se reilua, niin tästä voi olla monta mieltä. Hoidon ja terapiakeskustelujen laatu on minusta aika heikko. Nämä asiat eivät vaan pääse mediassa mitenkään esille, vaikka sille olisi tarvetta.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Tarkoititko tuolla kommentilla, että sitä terapiaa oikeasti annettaisiin julkisella puolella? Minun omien kokemuksieni mukaan siellä annetaan vain ( liukuhihnatyyliin ja jopa jo valmiiksi otetulla asenteella) diagnooseja ja määrätään kaikeksi hoidoksi lääkkeitä.

Keskustelupohjaisia hoitoja sieltä ei kyllä anneta, eikä saa. Joka muuta sanoo, niin valehtelee. Ja psykososiaalista tukeakin annetaan vähäisissä määrin lähinnä lääkkeisiin ja sairauteen liittyvissä asioissa. Sitä ei anneta esim. vaikeisiin elämäntilanteisiin, tai ongelmiin ihmissuhteissa.

Minun nähdäkseni psykiatrian puolella ajatellaan pääasiallisesti niin, että ne ( eli annetut diagnoosit ja lääkkeet) pitää riittää. Onko se kattavaa ja riittävää hoitoa? Kyllä sillä puolella aika vähän piitataan esim. yksilön elämässä aiemmin tapahtuneista asioista, nykyisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista. Tällainen kuva minulle on ainakin minulle tullut. Sitä en tiedä, että onko siellä miten sitten priorisointia, eli valikoidaan, mitä ja minkälaista hoitoa annetaan kullekin. Mutta esim. joidenkin asiantuntijoiden itsensä antamien lausuntojen perusteella, että " vastaanotolle tulee tunteissa piehtaroivia asiakkaita", että siellä on sellainen ajattelu, että kaiken pitää olla sairautta, ja että kaikkien oireiden ylipäätään syynä on sairaus. Tietysti kyllähän se antaa sellaisen kuvan, että hyvinvointia ja terveyttä edistetään psykiatrian puolella lähinnä vain lääkkeillä, tai sähköhoidolla. Siihen ei kuulu jokaisen yksilön elämään olennaisesti kuuluvat asiat, kuten elämäntilanteet, tai olosuhteet. Ja pahiten tästä on joutunut kärsimään ne ihmiset, joille on annettu jokin leimaava diagnoosi, kuten jokin psykoosisairaus, ja vaikka heillä olisi traumataustaa, niin heille ei edes tarjota mitään traumaterapiaa, vaan heitä kohdellaan diagnoosin perusteella. Eli aiemmin annettu diagnoosi määrittelee koko sen hoidonpohjan ja linjan. Onko se reilua, niin tästä voi olla monta mieltä. Hoidon ja terapiakeskustelujen laatu on minusta aika heikko. Nämä asiat eivät vaan pääse mediassa mitenkään esille, vaikka sille olisi tarvetta.

Lue lisää

Sen verran vielä jatkoa edelliseen, että lääketieteen, ja myös psykiatrian puolella on usein tapana ajatella, että yksilön kokemat, tai niistä kertomat oireet ovat heidän mielestään mahdollisesti, ( ja itse asiassa useimmiten ) aina jokin merkki, tai todiste psyykkisestä oireilusta, häiriöstä, tai sairaudesta. Heidän ajatteluunsa ei mahdu se, tai he eivät ota huomioon yksilön elämässä aiemmin koettuja vaikeita asioita, elämäntapahtumia, vaikeata lapsuutta, tai nykyistä elämäntilannetta, tai olosuhteita.

Veikkaan, että suurimmalla osalla kaikista niistä ihmisistä, joilla on paljon psyykkistä oireilua on niiden oireiden taustalla jokin trauma, tai ollut elämässä vaikeita kokemuksia, tai sitten on psykososiaalisia ongelmia. Ja vaikka niiden käsittelemisen pitäisi kuulua siihen apuun, tai hoitoihin, joita mt-puolella tarjotaan, niin jostakin syystä niitä ei käsitellä, eikä niihin keskitytä lainkaan. Sana henkinen hyvinvointi on toki sanana iso ja käsittää paljon enemmän, kuin vain jonkin sairauspuolen, tai siihen keskittymisen. Mutta kummalliseksi tekee asian se, että vaikka mt-puolen palveluita mainostetaan henkisen hyvinvoinnin edistämispaikkoina, niin heidän maailmaansa ei kuulu se ajattelu, että siihen ( hoitoon ja psykososiaalisen tuen antamiseen) otettaisiin laajempi perspektiivi, eli otettaisiin enemmän huomioon yksilön elämässä olevat olosuhteet ja elämäntilanteet. Kiistatonta on se, että niillä edellä mainituilla tekijöillä on vaikutusta ja osuutta jokaisen yksilön elämään ja hyvinvointiin. Ei niitä voi rajata auttamisen, hoidon ja tuen ulkopuolelle. Nykyisten käytössä olevien hoidonlinjausten, tai pohjien hyöty itse palveluja käyttäville ovat aika vähäiset. Millään määrätyillä lääkkeillä ei korjata, tai ratkaista yksilöiden elämässä pielessä olevia asioita. Monenlaiset asiat voivat aiheuttaa yksilölle mielenterveysoireita. Myös ne yksilön elämässä olevat olosuhteet. Tähän asiaan pitää enemmän keskittyä mt-puolella.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Tarkoititko tuolla kommentilla, että sitä terapiaa oikeasti annettaisiin julkisella puolella? Minun omien kokemuksieni mukaan siellä annetaan vain ( liukuhihnatyyliin ja jopa jo valmiiksi otetulla asenteella) diagnooseja ja määrätään kaikeksi hoidoksi lääkkeitä.

Keskustelupohjaisia hoitoja sieltä ei kyllä anneta, eikä saa. Joka muuta sanoo, niin valehtelee. Ja psykososiaalista tukeakin annetaan vähäisissä määrin lähinnä lääkkeisiin ja sairauteen liittyvissä asioissa. Sitä ei anneta esim. vaikeisiin elämäntilanteisiin, tai ongelmiin ihmissuhteissa.

Minun nähdäkseni psykiatrian puolella ajatellaan pääasiallisesti niin, että ne ( eli annetut diagnoosit ja lääkkeet) pitää riittää. Onko se kattavaa ja riittävää hoitoa? Kyllä sillä puolella aika vähän piitataan esim. yksilön elämässä aiemmin tapahtuneista asioista, nykyisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista. Tällainen kuva minulle on ainakin minulle tullut. Sitä en tiedä, että onko siellä miten sitten priorisointia, eli valikoidaan, mitä ja minkälaista hoitoa annetaan kullekin. Mutta esim. joidenkin asiantuntijoiden itsensä antamien lausuntojen perusteella, että " vastaanotolle tulee tunteissa piehtaroivia asiakkaita", että siellä on sellainen ajattelu, että kaiken pitää olla sairautta, ja että kaikkien oireiden ylipäätään syynä on sairaus. Tietysti kyllähän se antaa sellaisen kuvan, että hyvinvointia ja terveyttä edistetään psykiatrian puolella lähinnä vain lääkkeillä, tai sähköhoidolla. Siihen ei kuulu jokaisen yksilön elämään olennaisesti kuuluvat asiat, kuten elämäntilanteet, tai olosuhteet. Ja pahiten tästä on joutunut kärsimään ne ihmiset, joille on annettu jokin leimaava diagnoosi, kuten jokin psykoosisairaus, ja vaikka heillä olisi traumataustaa, niin heille ei edes tarjota mitään traumaterapiaa, vaan heitä kohdellaan diagnoosin perusteella. Eli aiemmin annettu diagnoosi määrittelee koko sen hoidonpohjan ja linjan. Onko se reilua, niin tästä voi olla monta mieltä. Hoidon ja terapiakeskustelujen laatu on minusta aika heikko. Nämä asiat eivät vaan pääse mediassa mitenkään esille, vaikka sille olisi tarvetta.

Lue lisää

Mikä mahtaa taas olla se todennäköisyys että suurin osa muista ihmisistä valehtelee, ja että sinä olet oikeassa, vai että se olisikin toisinpäin?

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Hoitohan on vieläkin huonompaa sen voinnin suhteen seurannan osalta, kun ei vointiakaan mitenkään seurata, vaan sitä miten olet käyttänyt lääkkeitä. Hoitotahon mukaan voit voida hyvin jos olet käyttänyt lääkkeitä kuten lääkäri on "määrännyt" kysymättä lainkaan miten voit tai miten lääkkeet sinuun vaikuttavat.
Jollain mystisellä hokkuspokkus metodilla on päätetty että juuri niillä lääkkeillä voit hyvin ja elämänlaatu paranee. Eikä se hyvinvointi tai elämänlaatukaan merkitse, vaan "adherenssi" ja lääketehtaiden manipuloimat tutkimukset kuinka juuri heidän lääkkeet estää "relapsia"(eli osastohoitoa, tai ylipäänsä hoidon tarvetta). Olkoonkin että lääkkeiden relapsin esto on negatiivinen, mutta kun lääketehtaiden silminnähden törkeästi manipuloimissa max. 6vko. kestäneissä tutkimuksissa juuri heidän lääkkeensä on tehokkain relapsin estäjä. Nykyään näitä ovat neurolepti-injektiot. Joilla kyllä elämänlaatu ja hyvinvointi romahtaa, mutta kun ne estävät sitä relapsia...vaikka oikeiden pitkäaikaisten tutkimusten mukaan ne lisäävät relapseja.
Eli hoitotahon puolelta kysymykset voinnista tai kuulumisista ovat oikeesti kysymyksiä olethan varmasti syönyt lääkkeitä "voidaksesi hyvin", tai voisitkohan syödä vielä enemmän lääkkeitä voidaksesi vielä paremmin! Tai "haluaisitko" injektiolääkitykselle voidaksesi valtavan hyvin - eli haluaisimme laittaa elimistöösi todella pitkävaikutteista haitallista kemikaalia koska mielestämme relapsoit vastuuntunnottomasti.
Jo se että vastaanotolle olet mennyt, tai ollut menemättä, on merkki relapsista ja vahva indikaatio lääkehoidon ehdottomasta tarpeellisuudesta. Hoitotahon, koko psykiatrian, mielestä tässä täysin kryptisessä relapsissa ihmisestä tulee vaarallinen ja vastuuntunnoton "hullu".
Joten kyllä siellä voinnista puhuessaan tarkkana pitää olla. Tai ylipäänsä mitä he arvioivat vointisi olevan, kun voit olla vain relapsissa tai absoluuttisessa varmuudessa ihan kohta relapsoimassa. Ja vain taivaanukkeli voi auttaa jos sinulla on lapsia, koska heidän maailmassaan relapsi on raivohullua väkivaltaa. Vaikkei edes hoitokirjauksissa olisi mitään merkintöjä agressiivisuudesta, tai edes kiihtyneisyysyydestä, ja vaikka ihminen olisi perusluonteeltaan (ja "relapsissakin") hidas passiivinen lauhkea lammas, niin eipä sitä väkivallattomuutta ja passiivisuutta kirjauksiin ole pistetty koska ns. hoidossa keskitytään vain raivohulluus relapsin löytymiseen. Joka on jo löytynyt koska vastaanotolle olet mennyt, tai ollut menemättä, ja sen estämiseen.
Niistä palveluista ei siis ole yhtikäs mitään hyötyä, paitsi jos on masokisti joka nauttii siitä että ihmiset syyttävät ja tuomitsevat sinut vaaralliseksi ja väkivaltaiseksi ihmiseksi ja lastesi pahoinpitelijäksi, mahdolliseksi tappajaksi, jos sinulla niitä on. Siksi ihmiset kokevat ne käynnit ja "voinnin seurannan" ahdistavina, koska sisimmässään tietävät mitä syyttämistä, manipulointia ja kiristystä ne on.
Luota intuitiooosi! Jokainen ihminen huomaa milloin on vallankäytön ja manipuloinnin uhri. Kukaan ei ole toista intuitiivisempi, havainnoivampi, analyyttisempi...jne. Jokainen on paras niissä omassa elämässään, ja muut huonompia. Vain psykiatrisessa hoidossa (toki muillakin elämänaloilla, mutta silloin saa puhua narsismista, psykopatiasta, alistamisesta, manipuloinnista...) diagnoosin saaneet alistetaan asemaan jossa hoitotilanteessa syntyy ahdistusta ja epävarmuutta, koska se on alistavaa pakotusta ja manipulointia. Koersiivisen manipuloinnin uhri tämän huomaa (ihminen huomaa sen aina) ja ahdistuu, manipulaattori saa tyydytystä koska ahdistus on merkki relapsista, ja relapsi "oikeuttaa" pakotukseen...

Anonyymi00081 kirjoitti:

Hoitohan on vieläkin huonompaa sen voinnin suhteen seurannan osalta, kun ei vointiakaan mitenkään seurata, vaan sitä miten olet käyttänyt lääkkeitä. Hoitotahon mukaan voit voida hyvin jos olet käyttänyt lääkkeitä kuten lääkäri on "määrännyt" kysymättä lainkaan miten voit tai miten lääkkeet sinuun vaikuttavat.
Jollain mystisellä hokkuspokkus metodilla on päätetty että juuri niillä lääkkeillä voit hyvin ja elämänlaatu paranee. Eikä se hyvinvointi tai elämänlaatukaan merkitse, vaan "adherenssi" ja lääketehtaiden manipuloimat tutkimukset kuinka juuri heidän lääkkeet estää "relapsia"(eli osastohoitoa, tai ylipäänsä hoidon tarvetta). Olkoonkin että lääkkeiden relapsin esto on negatiivinen, mutta kun lääketehtaiden silminnähden törkeästi manipuloimissa max. 6vko. kestäneissä tutkimuksissa juuri heidän lääkkeensä on tehokkain relapsin estäjä. Nykyään näitä ovat neurolepti-injektiot. Joilla kyllä elämänlaatu ja hyvinvointi romahtaa, mutta kun ne estävät sitä relapsia...vaikka oikeiden pitkäaikaisten tutkimusten mukaan ne lisäävät relapseja.
Eli hoitotahon puolelta kysymykset voinnista tai kuulumisista ovat oikeesti kysymyksiä olethan varmasti syönyt lääkkeitä "voidaksesi hyvin", tai voisitkohan syödä vielä enemmän lääkkeitä voidaksesi vielä paremmin! Tai "haluaisitko" injektiolääkitykselle voidaksesi valtavan hyvin - eli haluaisimme laittaa elimistöösi todella pitkävaikutteista haitallista kemikaalia koska mielestämme relapsoit vastuuntunnottomasti.
Jo se että vastaanotolle olet mennyt, tai ollut menemättä, on merkki relapsista ja vahva indikaatio lääkehoidon ehdottomasta tarpeellisuudesta. Hoitotahon, koko psykiatrian, mielestä tässä täysin kryptisessä relapsissa ihmisestä tulee vaarallinen ja vastuuntunnoton "hullu".
Joten kyllä siellä voinnista puhuessaan tarkkana pitää olla. Tai ylipäänsä mitä he arvioivat vointisi olevan, kun voit olla vain relapsissa tai absoluuttisessa varmuudessa ihan kohta relapsoimassa. Ja vain taivaanukkeli voi auttaa jos sinulla on lapsia, koska heidän maailmassaan relapsi on raivohullua väkivaltaa. Vaikkei edes hoitokirjauksissa olisi mitään merkintöjä agressiivisuudesta, tai edes kiihtyneisyysyydestä, ja vaikka ihminen olisi perusluonteeltaan (ja "relapsissakin") hidas passiivinen lauhkea lammas, niin eipä sitä väkivallattomuutta ja passiivisuutta kirjauksiin ole pistetty koska ns. hoidossa keskitytään vain raivohulluus relapsin löytymiseen. Joka on jo löytynyt koska vastaanotolle olet mennyt, tai ollut menemättä, ja sen estämiseen.
Niistä palveluista ei siis ole yhtikäs mitään hyötyä, paitsi jos on masokisti joka nauttii siitä että ihmiset syyttävät ja tuomitsevat sinut vaaralliseksi ja väkivaltaiseksi ihmiseksi ja lastesi pahoinpitelijäksi, mahdolliseksi tappajaksi, jos sinulla niitä on. Siksi ihmiset kokevat ne käynnit ja "voinnin seurannan" ahdistavina, koska sisimmässään tietävät mitä syyttämistä, manipulointia ja kiristystä ne on.
Luota intuitiooosi! Jokainen ihminen huomaa milloin on vallankäytön ja manipuloinnin uhri. Kukaan ei ole toista intuitiivisempi, havainnoivampi, analyyttisempi...jne. Jokainen on paras niissä omassa elämässään, ja muut huonompia. Vain psykiatrisessa hoidossa (toki muillakin elämänaloilla, mutta silloin saa puhua narsismista, psykopatiasta, alistamisesta, manipuloinnista...) diagnoosin saaneet alistetaan asemaan jossa hoitotilanteessa syntyy ahdistusta ja epävarmuutta, koska se on alistavaa pakotusta ja manipulointia. Koersiivisen manipuloinnin uhri tämän huomaa (ihminen huomaa sen aina) ja ahdistuu, manipulaattori saa tyydytystä koska ahdistus on merkki relapsista, ja relapsi "oikeuttaa" pakotukseen...

Lue lisää

Veit sanat suustani. Ei tuota voi sen paremmin kirjoittaa ja tuoda esille, minkä Sinä olet edellä tehnyt. Samanlaisia havaintoja tein minäkin. Hoitotahoa kiinnostaa enemmän se, että syötkö, eli käytätkö niitä lääkkeitä. Sairaala, tai avopuolikin on oikeastaan vain kiinnostuneempi potilaan kohdalla lääkkeiden säännöllisestä käytöstä, mutta voinnista, tai sivuvaikutuksista ei kysytä mitään ja se kaikki hoito on lähestulkoon siinä. Eli lääkityspainotteisuudessa. Jos potilas erehtyy kertomaan haittavaikutuksista, tai lääkkeistä tulevista oireista, se tosiaan katsotaan sairauteen kuuluvaksi, tai relapsiksi.

Psykiatriaa, tai mt-palveluja mainostetaan "henkisen hyvinvoinnin edistämisenä". Silti lähestulkoon ainoat asiat, mitä sieltä ainoastaan saa, on diagnoosit ja lääkemääräykset. Terapeuttisten keskustelujen määrä ja laatu ovat aika heikot, tai olemattomat. En tiedä, mikä on mennyt vikaan tässä(kin) maassa, etenkin siellä terveydenhuollon puolella. Psykiatriakin on aivan liian lääkekeskeistä.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Mikä mahtaa taas olla se todennäköisyys että suurin osa muista ihmisistä valehtelee, ja että sinä olet oikeassa, vai että se olisikin toisinpäin?

Järjestäkää kaikille aiemmin mt-palveluja käyttäneille ja nykyisin käyttäville galluppi, jossa kysytään myös niitä vaikeita kysymyksiä, kuten lääkkeiden haittavaikutuksia, potilaan asemaan ja kliinisestä ja priorisoivasta kohtelusta olevia kysymyksiä. Ja myös sitä, että kuinka moni mt-palveluja käyttävä on saanut traumaterapiaa, tai onko sitä edes tarjottu heille. Veikkaanpa, että aika monen kohdalla hierarkiseen arvojärjestykseen pohjautuva ajattelu ja toimintapa, ihmisten arvottaminen ja luokittelu johonkin lokerikkoon on aiheuttanut enemmän haittaa ihmisille, kuin mitään hyötyä. Samoin leimaavien diagnoosien antaminen on aiheuttanut enemmän vahinkoa ihmisille.

Niin, sen pääperiaatteen piti olla henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Mutta miten se ei sitä välttämättä ole? Kyllä sieltä siltä puolelta saa itselleen hyvin helposti diagnooseja ja lääkkeitä. Mutta siihen se "kaikki hoito, tuki ja apu " sitten jääkin. - Ja niin myöskin kaikki hyöty. Itseasiassa jotkut ovat saaneet niistä "henkistä hyvinvointia edistävistä hoidoista" vain pelkkiä lääkehaittoja. Tässäkin maassa on myös paljon niitä ihmisiä, jotka eivät ole saaneet traumaterapiaa aiemmin annetun jonkin leimaavan diagnoosin takia. Ja tämä on fakta. Lisäksi avopuolikin keskittyy liian paljon pelkkään jutusteluun ja "voinnin ja lääkkeiden käytön" seuraamiseen ja tarkkailuun. Ja tämä on fakta. Eikä mitään valhetta.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Veit sanat suustani. Ei tuota voi sen paremmin kirjoittaa ja tuoda esille, minkä Sinä olet edellä tehnyt. Samanlaisia havaintoja tein minäkin. Hoitotahoa kiinnostaa enemmän se, että syötkö, eli käytätkö niitä lääkkeitä. Sairaala, tai avopuolikin on oikeastaan vain kiinnostuneempi potilaan kohdalla lääkkeiden säännöllisestä käytöstä, mutta voinnista, tai sivuvaikutuksista ei kysytä mitään ja se kaikki hoito on lähestulkoon siinä. Eli lääkityspainotteisuudessa. Jos potilas erehtyy kertomaan haittavaikutuksista, tai lääkkeistä tulevista oireista, se tosiaan katsotaan sairauteen kuuluvaksi, tai relapsiksi.

Psykiatriaa, tai mt-palveluja mainostetaan "henkisen hyvinvoinnin edistämisenä". Silti lähestulkoon ainoat asiat, mitä sieltä ainoastaan saa, on diagnoosit ja lääkemääräykset. Terapeuttisten keskustelujen määrä ja laatu ovat aika heikot, tai olemattomat. En tiedä, mikä on mennyt vikaan tässä(kin) maassa, etenkin siellä terveydenhuollon puolella. Psykiatriakin on aivan liian lääkekeskeistä.

Lue lisää

Avohoidon poliklinikalla käydään ajoittain sen takia, että näkevät asiakkaan/potilaan voinnin, psyykkisen tilanteen.
Varmasti myös katsovat lääkitystäkin. Mutta jos hoito perustuisi vain lääkkeiden käyttöön, ei silloin luultavasti tarvitsisi käydä edes poliklinikalla "näyttäytymässä". Silloinhan he vain jatkuvasti uusisivat reseptejä välittämättä ihmisen voinnista ja pärjäämisestä mitään.
Vai onko jollain parempi selitys, miksi pyytävät välillä avohoidossa vastaanotolla käymään ?

Anonyymi00083 kirjoitti:

Järjestäkää kaikille aiemmin mt-palveluja käyttäneille ja nykyisin käyttäville galluppi, jossa kysytään myös niitä vaikeita kysymyksiä, kuten lääkkeiden haittavaikutuksia, potilaan asemaan ja kliinisestä ja priorisoivasta kohtelusta olevia kysymyksiä. Ja myös sitä, että kuinka moni mt-palveluja käyttävä on saanut traumaterapiaa, tai onko sitä edes tarjottu heille. Veikkaanpa, että aika monen kohdalla hierarkiseen arvojärjestykseen pohjautuva ajattelu ja toimintapa, ihmisten arvottaminen ja luokittelu johonkin lokerikkoon on aiheuttanut enemmän haittaa ihmisille, kuin mitään hyötyä. Samoin leimaavien diagnoosien antaminen on aiheuttanut enemmän vahinkoa ihmisille.

Niin, sen pääperiaatteen piti olla henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Mutta miten se ei sitä välttämättä ole? Kyllä sieltä siltä puolelta saa itselleen hyvin helposti diagnooseja ja lääkkeitä. Mutta siihen se "kaikki hoito, tuki ja apu " sitten jääkin. - Ja niin myöskin kaikki hyöty. Itseasiassa jotkut ovat saaneet niistä "henkistä hyvinvointia edistävistä hoidoista" vain pelkkiä lääkehaittoja. Tässäkin maassa on myös paljon niitä ihmisiä, jotka eivät ole saaneet traumaterapiaa aiemmin annetun jonkin leimaavan diagnoosin takia. Ja tämä on fakta. Lisäksi avopuolikin keskittyy liian paljon pelkkään jutusteluun ja "voinnin ja lääkkeiden käytön" seuraamiseen ja tarkkailuun. Ja tämä on fakta. Eikä mitään valhetta.

Lue lisää

Kukaan ulkopuolinen ei pysty edistämään tai parantamaan kenenkään henkistä hyvinvointia, kyllä se lähtee omasta itsestä. Apua ja tukea siihen voi tarvittaessa saada.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Järjestäkää kaikille aiemmin mt-palveluja käyttäneille ja nykyisin käyttäville galluppi, jossa kysytään myös niitä vaikeita kysymyksiä, kuten lääkkeiden haittavaikutuksia, potilaan asemaan ja kliinisestä ja priorisoivasta kohtelusta olevia kysymyksiä. Ja myös sitä, että kuinka moni mt-palveluja käyttävä on saanut traumaterapiaa, tai onko sitä edes tarjottu heille. Veikkaanpa, että aika monen kohdalla hierarkiseen arvojärjestykseen pohjautuva ajattelu ja toimintapa, ihmisten arvottaminen ja luokittelu johonkin lokerikkoon on aiheuttanut enemmän haittaa ihmisille, kuin mitään hyötyä. Samoin leimaavien diagnoosien antaminen on aiheuttanut enemmän vahinkoa ihmisille.

Niin, sen pääperiaatteen piti olla henkisen hyvinvoinnin edistäminen. Mutta miten se ei sitä välttämättä ole? Kyllä sieltä siltä puolelta saa itselleen hyvin helposti diagnooseja ja lääkkeitä. Mutta siihen se "kaikki hoito, tuki ja apu " sitten jääkin. - Ja niin myöskin kaikki hyöty. Itseasiassa jotkut ovat saaneet niistä "henkistä hyvinvointia edistävistä hoidoista" vain pelkkiä lääkehaittoja. Tässäkin maassa on myös paljon niitä ihmisiä, jotka eivät ole saaneet traumaterapiaa aiemmin annetun jonkin leimaavan diagnoosin takia. Ja tämä on fakta. Lisäksi avopuolikin keskittyy liian paljon pelkkään jutusteluun ja "voinnin ja lääkkeiden käytön" seuraamiseen ja tarkkailuun. Ja tämä on fakta. Eikä mitään valhetta.

Lue lisää

Miksi hoidonvastustajat eivät voi toimia niin kuin kaikki muut tahot joilla on oma akenda ja teetättää omaa kyselytutkimustaan?

Anonyymi00082 kirjoitti:

Veit sanat suustani. Ei tuota voi sen paremmin kirjoittaa ja tuoda esille, minkä Sinä olet edellä tehnyt. Samanlaisia havaintoja tein minäkin. Hoitotahoa kiinnostaa enemmän se, että syötkö, eli käytätkö niitä lääkkeitä. Sairaala, tai avopuolikin on oikeastaan vain kiinnostuneempi potilaan kohdalla lääkkeiden säännöllisestä käytöstä, mutta voinnista, tai sivuvaikutuksista ei kysytä mitään ja se kaikki hoito on lähestulkoon siinä. Eli lääkityspainotteisuudessa. Jos potilas erehtyy kertomaan haittavaikutuksista, tai lääkkeistä tulevista oireista, se tosiaan katsotaan sairauteen kuuluvaksi, tai relapsiksi.

Psykiatriaa, tai mt-palveluja mainostetaan "henkisen hyvinvoinnin edistämisenä". Silti lähestulkoon ainoat asiat, mitä sieltä ainoastaan saa, on diagnoosit ja lääkemääräykset. Terapeuttisten keskustelujen määrä ja laatu ovat aika heikot, tai olemattomat. En tiedä, mikä on mennyt vikaan tässä(kin) maassa, etenkin siellä terveydenhuollon puolella. Psykiatriakin on aivan liian lääkekeskeistä.

Lue lisää

Aivan samaa mieltä. Oon siis sen äskeisen kirjoittaja. Mut jos saan korjata, niin ei se oo lääkityspainotteista vaan lääkitystä, ja vain sitä.
Meillä elämänvaikeuksissa olevilla tai niistä toipuvilla kuitenkin ongelmia tuppaa olemaan, niin kyl sossupuoli on se missä niitä järjestellään. Jos fyrkkaa on niin ne saa itsekin järjestettyä.
Psykiatrian puoli on vaan hidasteena ja esteenä koska ne järjestää asumisen, toimeentulon, ja päivittäisaktiviteetit lääkkeellä. Ei niitä sen jälkeen järjestellä, koska ne on jo lääkkeellä annettu. Lääke meidän joka olet taivaissa...

Anonyymi00088 kirjoitti:

Avohoidon poliklinikalla käydään ajoittain sen takia, että näkevät asiakkaan/potilaan voinnin, psyykkisen tilanteen.
Varmasti myös katsovat lääkitystäkin. Mutta jos hoito perustuisi vain lääkkeiden käyttöön, ei silloin luultavasti tarvitsisi käydä edes poliklinikalla "näyttäytymässä". Silloinhan he vain jatkuvasti uusisivat reseptejä välittämättä ihmisen voinnista ja pärjäämisestä mitään.
Vai onko jollain parempi selitys, miksi pyytävät välillä avohoidossa vastaanotolla käymään ?

Lue lisää

Miten se psyykkinen tilanne ja vointi siellä nähdään? Lapinnoidat ennen vanhaan näki ne paremmin.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Tarkoititko tuolla kommentilla, että sitä terapiaa oikeasti annettaisiin julkisella puolella? Minun omien kokemuksieni mukaan siellä annetaan vain ( liukuhihnatyyliin ja jopa jo valmiiksi otetulla asenteella) diagnooseja ja määrätään kaikeksi hoidoksi lääkkeitä.

Keskustelupohjaisia hoitoja sieltä ei kyllä anneta, eikä saa. Joka muuta sanoo, niin valehtelee. Ja psykososiaalista tukeakin annetaan vähäisissä määrin lähinnä lääkkeisiin ja sairauteen liittyvissä asioissa. Sitä ei anneta esim. vaikeisiin elämäntilanteisiin, tai ongelmiin ihmissuhteissa.

Minun nähdäkseni psykiatrian puolella ajatellaan pääasiallisesti niin, että ne ( eli annetut diagnoosit ja lääkkeet) pitää riittää. Onko se kattavaa ja riittävää hoitoa? Kyllä sillä puolella aika vähän piitataan esim. yksilön elämässä aiemmin tapahtuneista asioista, nykyisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista. Tällainen kuva minulle on ainakin minulle tullut. Sitä en tiedä, että onko siellä miten sitten priorisointia, eli valikoidaan, mitä ja minkälaista hoitoa annetaan kullekin. Mutta esim. joidenkin asiantuntijoiden itsensä antamien lausuntojen perusteella, että " vastaanotolle tulee tunteissa piehtaroivia asiakkaita", että siellä on sellainen ajattelu, että kaiken pitää olla sairautta, ja että kaikkien oireiden ylipäätään syynä on sairaus. Tietysti kyllähän se antaa sellaisen kuvan, että hyvinvointia ja terveyttä edistetään psykiatrian puolella lähinnä vain lääkkeillä, tai sähköhoidolla. Siihen ei kuulu jokaisen yksilön elämään olennaisesti kuuluvat asiat, kuten elämäntilanteet, tai olosuhteet. Ja pahiten tästä on joutunut kärsimään ne ihmiset, joille on annettu jokin leimaava diagnoosi, kuten jokin psykoosisairaus, ja vaikka heillä olisi traumataustaa, niin heille ei edes tarjota mitään traumaterapiaa, vaan heitä kohdellaan diagnoosin perusteella. Eli aiemmin annettu diagnoosi määrittelee koko sen hoidonpohjan ja linjan. Onko se reilua, niin tästä voi olla monta mieltä. Hoidon ja terapiakeskustelujen laatu on minusta aika heikko. Nämä asiat eivät vaan pääse mediassa mitenkään esille, vaikka sille olisi tarvetta.

Lue lisää

En maininnut mitään siitä, että terapiaa annettaisiin julkisella puolella.
Yrittäisit sisäistää ja ymmärtää tekstin, jota luet.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Miten se psyykkinen tilanne ja vointi siellä nähdään? Lapinnoidat ennen vanhaan näki ne paremmin.

Niin no, näkee tai kuulee.
Kyllähän ammattilaiset huomaavat asiakkaastaan/potilaastaan vastaanottokäynnin yhteydessä, millainen hänen psyykkinen vointinsa on. Käyttääkö siitä sitten sanaa näkee, kuulee tai huomaa, tai miten vaan. Ihan ilman lapinnoitiakin.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Niin no, näkee tai kuulee.
Kyllähän ammattilaiset huomaavat asiakkaastaan/potilaastaan vastaanottokäynnin yhteydessä, millainen hänen psyykkinen vointinsa on. Käyttääkö siitä sitten sanaa näkee, kuulee tai huomaa, tai miten vaan. Ihan ilman lapinnoitiakin.

Lue lisää

Ammattilaiset? Lapinnoidat? Mikä ero?

Anonyymi00047 kirjoitti:

Niin on.Mutta tiedän että ne jotka ei pahemmin käytä.Ottaa niitä joitaki päiviä ennen kokeita.Se käyttö on siinä sitte.

Vuosia sitten lopetin lääkkeiden käytön, enkä edes miettinyt, että alkaisin huijaamaan hoitotahoa, että muka edelleen olisin lääkkeitä käyttänyt. Oli yksinkertaisempaa suoraan kertoa, että lopetin lääkityksen.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Ammattilaiset? Lapinnoidat? Mikä ero?

Erona ehkäpä tuo ammattinimike.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Ammattilaiset? Lapinnoidat? Mikä ero?

Viisas tietää jo valmiiksi ja muille on turha selittää.

Anonyymi00098 kirjoitti:

Vuosia sitten lopetin lääkkeiden käytön, enkä edes miettinyt, että alkaisin huijaamaan hoitotahoa, että muka edelleen olisin lääkkeitä käyttänyt. Oli yksinkertaisempaa suoraan kertoa, että lopetin lääkityksen.

Lue lisää

Jotkut kokee et pakko. Riippuu paljon lääkäreistä. Osa painostaa ja uhkailee pakkohoidolla

Anonyymi00102 kirjoitti:

Jotkut kokee et pakko. Riippuu paljon lääkäreistä. Osa painostaa ja uhkailee pakkohoidolla

Minullekin psykiatri pakkohoidosta mainitsi silloin, kun kerroin lopettaneeni lääkityksen.
Pakkohoidon kriteerit eivät kuitenkaan täyttyneet.
Ja kun mietin, niin en varmaankaan olisi kertonut lopettaneeni lääkityksen, jos olisi ollut pelko, että voisin joutua pakkohoitoon. Tiesin itsekin, etten ollut sellaisessa kunnossa, mikä vaatisi pakkohoitoa.

Anonyymi00103 kirjoitti:

Minullekin psykiatri pakkohoidosta mainitsi silloin, kun kerroin lopettaneeni lääkityksen.
Pakkohoidon kriteerit eivät kuitenkaan täyttyneet.
Ja kun mietin, niin en varmaankaan olisi kertonut lopettaneeni lääkityksen, jos olisi ollut pelko, että voisin joutua pakkohoitoon. Tiesin itsekin, etten ollut sellaisessa kunnossa, mikä vaatisi pakkohoitoa.

Lue lisää

Tottakai mut kaikki ei tiedä kriteerejä. Ja pelottelua on helppo uskoa

Anonyymi00014 kirjoitti:

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Lue lisää

Joskus kyllä vaikuttaa, että joillekin saattaisi ihan vaan se pään silityskin riittää....

Anonyymi00104 kirjoitti:

Tottakai mut kaikki ei tiedä kriteerejä. Ja pelottelua on helppo uskoa

Tämäkin kyllä totta.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Hoitohan on vieläkin huonompaa sen voinnin suhteen seurannan osalta, kun ei vointiakaan mitenkään seurata, vaan sitä miten olet käyttänyt lääkkeitä. Hoitotahon mukaan voit voida hyvin jos olet käyttänyt lääkkeitä kuten lääkäri on "määrännyt" kysymättä lainkaan miten voit tai miten lääkkeet sinuun vaikuttavat.
Jollain mystisellä hokkuspokkus metodilla on päätetty että juuri niillä lääkkeillä voit hyvin ja elämänlaatu paranee. Eikä se hyvinvointi tai elämänlaatukaan merkitse, vaan "adherenssi" ja lääketehtaiden manipuloimat tutkimukset kuinka juuri heidän lääkkeet estää "relapsia"(eli osastohoitoa, tai ylipäänsä hoidon tarvetta). Olkoonkin että lääkkeiden relapsin esto on negatiivinen, mutta kun lääketehtaiden silminnähden törkeästi manipuloimissa max. 6vko. kestäneissä tutkimuksissa juuri heidän lääkkeensä on tehokkain relapsin estäjä. Nykyään näitä ovat neurolepti-injektiot. Joilla kyllä elämänlaatu ja hyvinvointi romahtaa, mutta kun ne estävät sitä relapsia...vaikka oikeiden pitkäaikaisten tutkimusten mukaan ne lisäävät relapseja.
Eli hoitotahon puolelta kysymykset voinnista tai kuulumisista ovat oikeesti kysymyksiä olethan varmasti syönyt lääkkeitä "voidaksesi hyvin", tai voisitkohan syödä vielä enemmän lääkkeitä voidaksesi vielä paremmin! Tai "haluaisitko" injektiolääkitykselle voidaksesi valtavan hyvin - eli haluaisimme laittaa elimistöösi todella pitkävaikutteista haitallista kemikaalia koska mielestämme relapsoit vastuuntunnottomasti.
Jo se että vastaanotolle olet mennyt, tai ollut menemättä, on merkki relapsista ja vahva indikaatio lääkehoidon ehdottomasta tarpeellisuudesta. Hoitotahon, koko psykiatrian, mielestä tässä täysin kryptisessä relapsissa ihmisestä tulee vaarallinen ja vastuuntunnoton "hullu".
Joten kyllä siellä voinnista puhuessaan tarkkana pitää olla. Tai ylipäänsä mitä he arvioivat vointisi olevan, kun voit olla vain relapsissa tai absoluuttisessa varmuudessa ihan kohta relapsoimassa. Ja vain taivaanukkeli voi auttaa jos sinulla on lapsia, koska heidän maailmassaan relapsi on raivohullua väkivaltaa. Vaikkei edes hoitokirjauksissa olisi mitään merkintöjä agressiivisuudesta, tai edes kiihtyneisyysyydestä, ja vaikka ihminen olisi perusluonteeltaan (ja "relapsissakin") hidas passiivinen lauhkea lammas, niin eipä sitä väkivallattomuutta ja passiivisuutta kirjauksiin ole pistetty koska ns. hoidossa keskitytään vain raivohulluus relapsin löytymiseen. Joka on jo löytynyt koska vastaanotolle olet mennyt, tai ollut menemättä, ja sen estämiseen.
Niistä palveluista ei siis ole yhtikäs mitään hyötyä, paitsi jos on masokisti joka nauttii siitä että ihmiset syyttävät ja tuomitsevat sinut vaaralliseksi ja väkivaltaiseksi ihmiseksi ja lastesi pahoinpitelijäksi, mahdolliseksi tappajaksi, jos sinulla niitä on. Siksi ihmiset kokevat ne käynnit ja "voinnin seurannan" ahdistavina, koska sisimmässään tietävät mitä syyttämistä, manipulointia ja kiristystä ne on.
Luota intuitiooosi! Jokainen ihminen huomaa milloin on vallankäytön ja manipuloinnin uhri. Kukaan ei ole toista intuitiivisempi, havainnoivampi, analyyttisempi...jne. Jokainen on paras niissä omassa elämässään, ja muut huonompia. Vain psykiatrisessa hoidossa (toki muillakin elämänaloilla, mutta silloin saa puhua narsismista, psykopatiasta, alistamisesta, manipuloinnista...) diagnoosin saaneet alistetaan asemaan jossa hoitotilanteessa syntyy ahdistusta ja epävarmuutta, koska se on alistavaa pakotusta ja manipulointia. Koersiivisen manipuloinnin uhri tämän huomaa (ihminen huomaa sen aina) ja ahdistuu, manipulaattori saa tyydytystä koska ahdistus on merkki relapsista, ja relapsi "oikeuttaa" pakotukseen...

Lue lisää

Jos ihminen voisi hyvin, häntä ei edes hoidettaisi.

Anonyymi00116 kirjoitti:

Jos ihminen voisi hyvin, häntä ei edes hoidettaisi.

Rupesin yhdessä vaiheesa suhtautumaan psykiatrin vastaanottoihin avun sijaan siten, että mietin miten se edistää tilannettani - eli päätin erittäin tarkkaan miten puhun ja miten viestin. Tämä puhtaasti siitä syystä että psykiatrialla on valta tilanteessa (vallan ilmenemismuodoista yhteiskunnasaa voi lukea esim tiet. Tutkimuksissa) ja olen aikapäiviä sitten lakannut olemasta naiivi - jos se tuntuu manipuloinnilta, jos siinä kohdellaan potilasta siten että joku muu tietää paremmin kuin hän omasta elämästä ja pahimmillaan johtaa koersioon joka pahimmilaan johtaa kemikaalien tunkemiseen ihmiskehoon väkisin jotks voi ainakin itselleni olla hengenvaarallisia akatisiaherkkyyden vuoksi niin on syytä miettiä viestintää. Toki omalla kohdalla riskiä ei koersiosta ole mutta pelkästään sillä on merkitystä millainen fiilis on - en halua heidän raapustavan minusta kuvaa joka jatkuu hoitokertomuksissa vuosia. Koska diagnoosit on kuin amerikkalaisten poliisien tekemissä pidätystilanteissa tekemä hokema, kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan vielä joskus. .

Se on teatteria, usein mietin kun kävin psykiatrilla aina sitä mitä haluan saavuttaa ajalla - on se esim terapeuttiseen työskentelyyn pääsy jne. En todellakaan odota enää että joku minut kerran kaksi tapaava osaa tehdä elämästäni kovin kattavaa analyysiä. Osaan itse ratkoa ongelmani. Psyk potilaan rooli on ihan muunlainen kuin missään yhteiskunnassa koska ketään muuta ei kohdella noin.

Toki myönnettäköön että on myös muunlaisia psykiatreja. Plussaa siitä - merkinnät on kirjoitettu siten että niistä välittyy ensinnänin a) keskinäinen ymmärryksen taso b) toisen halu ymmärtää konteksteja tunteille ja oikeasti näkyy se halu ymmärtää ihmistä. Sitten on se toinen kategoria josss kaikki yritetään vääntää siten että siitä ei välity nämä asist ja rikkinäinen radio laulaa

. Vältän esim kaikkia ilmauksia jotka voisivat tulla väärinymmärretyksi diagnoosiksi - esim jo yksi fraasi nuorena jonka olin muotoillut väärin riitti siihen että vuosia myöhemminkin joku epäilee minulla yhtä diagnoosia. Se on lähinnä ilmennyt rikkinäisessä radiossa eli potilaskirjoituksissa kummitusmerkintänä jonka aina joku uusi lääkäri ottaa esiin lausunnoissa. Siis aivan absurdia miten epäily alkoi - sanoin yhden lauseen hieman väärää muotoa käyttäen ja lääkäri sanpi voisiko sulla olla tää - pitää kartoittaa. Ei tuskin oo mutta kartoitetaan. Sitten se vaan jäi, lääkäri häipyi muualle, epäilys jäi, siis yli vuosikymmeneksi. Silloin se olisi varmaan syytä jo hiljalleen haudata mutta psykiatrian järjestelmät muistaa. Sama lääkäri käytti itsestään puhuessa samaa normaali - ja viittasi siihen että mikä asia on normaalia hänessä ja minussa ei - sen turvin voin laittaa hänen harkintakykyään myäs epäilyksen alle - en tosin järjestelmissä enkä kirjoituksissa koska minulla ei ole valta. Diagnoosia ei ole voitu vahvistaa koskaan eikä se ole diagnoosilistalla. Kun sain lääkehaittaa, huoliani lääkehaitoista yritettiin laittaa harhaksi vaikka itseasiassa sain alkuperäisestä haittaepäilyksestä joka oikeasti aiheutti hädän diagnoosin myöhemmin. On psykiatreja netissä jotka kuvaa haittoja neurologisena häiriönä, neurologisena pireyhtymänä tai jopa tietynlaisena vauriona aivojen toiminnalle - mutta vallan vuoksi minut potilaana kun menin vastaavaa sanomaan leimattiin harhaiseksi.

Siispä, suosittelen menemään psykiatreille myös lähdeaineistojen kanssa. Väärinymmärryksiä välttääkseen

Anonyymi00118 kirjoitti:

Rupesin yhdessä vaiheesa suhtautumaan psykiatrin vastaanottoihin avun sijaan siten, että mietin miten se edistää tilannettani - eli päätin erittäin tarkkaan miten puhun ja miten viestin. Tämä puhtaasti siitä syystä että psykiatrialla on valta tilanteessa (vallan ilmenemismuodoista yhteiskunnasaa voi lukea esim tiet. Tutkimuksissa) ja olen aikapäiviä sitten lakannut olemasta naiivi - jos se tuntuu manipuloinnilta, jos siinä kohdellaan potilasta siten että joku muu tietää paremmin kuin hän omasta elämästä ja pahimmillaan johtaa koersioon joka pahimmilaan johtaa kemikaalien tunkemiseen ihmiskehoon väkisin jotks voi ainakin itselleni olla hengenvaarallisia akatisiaherkkyyden vuoksi niin on syytä miettiä viestintää. Toki omalla kohdalla riskiä ei koersiosta ole mutta pelkästään sillä on merkitystä millainen fiilis on - en halua heidän raapustavan minusta kuvaa joka jatkuu hoitokertomuksissa vuosia. Koska diagnoosit on kuin amerikkalaisten poliisien tekemissä pidätystilanteissa tekemä hokema, kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan vielä joskus. .

Se on teatteria, usein mietin kun kävin psykiatrilla aina sitä mitä haluan saavuttaa ajalla - on se esim terapeuttiseen työskentelyyn pääsy jne. En todellakaan odota enää että joku minut kerran kaksi tapaava osaa tehdä elämästäni kovin kattavaa analyysiä. Osaan itse ratkoa ongelmani. Psyk potilaan rooli on ihan muunlainen kuin missään yhteiskunnassa koska ketään muuta ei kohdella noin.

Toki myönnettäköön että on myös muunlaisia psykiatreja. Plussaa siitä - merkinnät on kirjoitettu siten että niistä välittyy ensinnänin a) keskinäinen ymmärryksen taso b) toisen halu ymmärtää konteksteja tunteille ja oikeasti näkyy se halu ymmärtää ihmistä. Sitten on se toinen kategoria josss kaikki yritetään vääntää siten että siitä ei välity nämä asist ja rikkinäinen radio laulaa

. Vältän esim kaikkia ilmauksia jotka voisivat tulla väärinymmärretyksi diagnoosiksi - esim jo yksi fraasi nuorena jonka olin muotoillut väärin riitti siihen että vuosia myöhemminkin joku epäilee minulla yhtä diagnoosia. Se on lähinnä ilmennyt rikkinäisessä radiossa eli potilaskirjoituksissa kummitusmerkintänä jonka aina joku uusi lääkäri ottaa esiin lausunnoissa. Siis aivan absurdia miten epäily alkoi - sanoin yhden lauseen hieman väärää muotoa käyttäen ja lääkäri sanpi voisiko sulla olla tää - pitää kartoittaa. Ei tuskin oo mutta kartoitetaan. Sitten se vaan jäi, lääkäri häipyi muualle, epäilys jäi, siis yli vuosikymmeneksi. Silloin se olisi varmaan syytä jo hiljalleen haudata mutta psykiatrian järjestelmät muistaa. Sama lääkäri käytti itsestään puhuessa samaa normaali - ja viittasi siihen että mikä asia on normaalia hänessä ja minussa ei - sen turvin voin laittaa hänen harkintakykyään myäs epäilyksen alle - en tosin järjestelmissä enkä kirjoituksissa koska minulla ei ole valta. Diagnoosia ei ole voitu vahvistaa koskaan eikä se ole diagnoosilistalla. Kun sain lääkehaittaa, huoliani lääkehaitoista yritettiin laittaa harhaksi vaikka itseasiassa sain alkuperäisestä haittaepäilyksestä joka oikeasti aiheutti hädän diagnoosin myöhemmin. On psykiatreja netissä jotka kuvaa haittoja neurologisena häiriönä, neurologisena pireyhtymänä tai jopa tietynlaisena vauriona aivojen toiminnalle - mutta vallan vuoksi minut potilaana kun menin vastaavaa sanomaan leimattiin harhaiseksi.

Siispä, suosittelen menemään psykiatreille myös lähdeaineistojen kanssa. Väärinymmärryksiä välttääkseen

Lue lisää

Ehtihän noita kertomuksia kertyä kirjoihin ja kansiin vuosien varrella, varmaan aika paljonkin. Olen myös päässyt takavuosina jonkin verran näkemään niitä raapustuksia.
Tekstiä oli (ja taitavat pysyä olemassa aina) sen verran laajasti, että löytyi paikkansa pitävää, mutta paljon myös sellaista, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Nykyään minulle on se ja sama, mitä siellä luki, tai vaikka lukisi edelleenkin. Elämä on mennyt eteenpäin, pääsin parempaan kuntoon, ja tärkeintä on oikeastaan se, että itse tiedän missä mennään, lukekoon jossain ihan mitä vaan.

Olihan minulla kauan kauan sitten aivan erilaiset aatokset koko psykiatriasta kuin nykyään, ammattilaisten "valtaa" myöten ajatellen. Luulin, että heillä oli joku valta minuun, kun olin itse todella huonossa kunnossa, syytin itseäni kaikesta, ja taisin jopa alistua silloiseen asemaani. Mutta ei ne ammattilaiset ole mitään jumalia tai yli-ihmisiä, joilla olisi joku valta potilaisiin. Sen ymmärsin vasta sitten, kun opin ensin ymmärtämään itseäni ja ongelmiani, niiden juurisyitä, jne.

Anonyymi00121 kirjoitti:

Ehtihän noita kertomuksia kertyä kirjoihin ja kansiin vuosien varrella, varmaan aika paljonkin. Olen myös päässyt takavuosina jonkin verran näkemään niitä raapustuksia.
Tekstiä oli (ja taitavat pysyä olemassa aina) sen verran laajasti, että löytyi paikkansa pitävää, mutta paljon myös sellaista, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Nykyään minulle on se ja sama, mitä siellä luki, tai vaikka lukisi edelleenkin. Elämä on mennyt eteenpäin, pääsin parempaan kuntoon, ja tärkeintä on oikeastaan se, että itse tiedän missä mennään, lukekoon jossain ihan mitä vaan.

Olihan minulla kauan kauan sitten aivan erilaiset aatokset koko psykiatriasta kuin nykyään, ammattilaisten "valtaa" myöten ajatellen. Luulin, että heillä oli joku valta minuun, kun olin itse todella huonossa kunnossa, syytin itseäni kaikesta, ja taisin jopa alistua silloiseen asemaani. Mutta ei ne ammattilaiset ole mitään jumalia tai yli-ihmisiä, joilla olisi joku valta potilaisiin. Sen ymmärsin vasta sitten, kun opin ensin ymmärtämään itseäni ja ongelmiani, niiden juurisyitä, jne.

Lue lisää

Tottakai psykiatreilla on valtaa potilaaseen nähden. Siitä jo Foucault kirjoitteli aikanaan

Anonyymi00123 kirjoitti:

Tottakai psykiatreilla on valtaa potilaaseen nähden. Siitä jo Foucault kirjoitteli aikanaan

Tekoälytiivistelmä:
Fouvaultin ajatuksis psykiatrian vallasta

Michel Foucault tarkasteli psykiatriaa osana laajempaa vallan ja tiedon verkostoa, ei vain lääketieteellisenä hoitona. Hänen ajattelussaan keskeistä on, että psykiatria ei ole neutraali instituutio, vaan se osallistuu siihen, miten yhteiskunta määrittelee “normaalin” ja “epänormaalin”.

Foucault’n mukaan psykiatrian valta näkyy erityisesti siinä, että:

1. Määrittelyvalta (normaalin rajat)
Psykiatria osallistuu siihen, kuka nähdään “terveenä” ja kuka “sairaana”. Tämä ei ole pelkästään biologinen kysymys, vaan myös kulttuurinen ja historiallinen. Se, mitä pidetään mielenterveyden häiriönä, muuttuu ajassa.

2. Institutionaalinen valta
Teoksessa Hulluuden historia Foucault kuvaa, miten mielisairaat eristettiin laitoksiin. Psykiatriset instituutiot eivät vain hoitaneet, vaan myös kontrolloivat ja erottivat “poikkeavat” ihmiset muusta yhteiskunnasta.

3. Tiedon ja vallan yhteys
Foucault’n keskeinen ajatus on “valta/tieto” (power/knowledge): se, mitä pidetään tieteellisenä tietona mielenterveydestä, tuottaa samalla valtaa. Psykiatrit eivät vain löydä totuutta, vaan heidän käsitteensä myös muokkaavat sitä, miten ihmiset ymmärtävät itseään.

4. Subjektin muokkaaminen
Psykiatria vaikuttaa siihen, miten yksilöt näkevät itsensä. Diagnoosit voivat ohjata ihmisen identiteettiä (“olen masentunut”, “olen skitsofreenikko”) ja siten toimia vallan välineinä.

5. Kurinpidollinen valta
Foucault liitti psykiatrian laajempaan “kuriyhteiskuntaan”, jota hän käsittelee mm. teoksessa Tarkkailla ja rangaista. Psykiatria toimii osana järjestelmää, jossa yksilöitä tarkkaillaan, arvioidaan ja normalisoidaan.

Keskeinen pointti:
Foucault ei väitä, että psykiatria olisi pelkästään “pahaa” tai turhaa, vaan että sen rooli on historiallisesti rakentunut ja sidoksissa valtaan. Hän haluaa tehdä näkyväksi sen, että hoito, tieto ja kontrolli kietoutuvat yhteen.

Anonyymi00124 kirjoitti:

Tekoälytiivistelmä:
Fouvaultin ajatuksis psykiatrian vallasta

Michel Foucault tarkasteli psykiatriaa osana laajempaa vallan ja tiedon verkostoa, ei vain lääketieteellisenä hoitona. Hänen ajattelussaan keskeistä on, että psykiatria ei ole neutraali instituutio, vaan se osallistuu siihen, miten yhteiskunta määrittelee “normaalin” ja “epänormaalin”.

Foucault’n mukaan psykiatrian valta näkyy erityisesti siinä, että:

1. Määrittelyvalta (normaalin rajat)
Psykiatria osallistuu siihen, kuka nähdään “terveenä” ja kuka “sairaana”. Tämä ei ole pelkästään biologinen kysymys, vaan myös kulttuurinen ja historiallinen. Se, mitä pidetään mielenterveyden häiriönä, muuttuu ajassa.

2. Institutionaalinen valta
Teoksessa Hulluuden historia Foucault kuvaa, miten mielisairaat eristettiin laitoksiin. Psykiatriset instituutiot eivät vain hoitaneet, vaan myös kontrolloivat ja erottivat “poikkeavat” ihmiset muusta yhteiskunnasta.

3. Tiedon ja vallan yhteys
Foucault’n keskeinen ajatus on “valta/tieto” (power/knowledge): se, mitä pidetään tieteellisenä tietona mielenterveydestä, tuottaa samalla valtaa. Psykiatrit eivät vain löydä totuutta, vaan heidän käsitteensä myös muokkaavat sitä, miten ihmiset ymmärtävät itseään.

4. Subjektin muokkaaminen
Psykiatria vaikuttaa siihen, miten yksilöt näkevät itsensä. Diagnoosit voivat ohjata ihmisen identiteettiä (“olen masentunut”, “olen skitsofreenikko”) ja siten toimia vallan välineinä.

5. Kurinpidollinen valta
Foucault liitti psykiatrian laajempaan “kuriyhteiskuntaan”, jota hän käsittelee mm. teoksessa Tarkkailla ja rangaista. Psykiatria toimii osana järjestelmää, jossa yksilöitä tarkkaillaan, arvioidaan ja normalisoidaan.

Keskeinen pointti:
Foucault ei väitä, että psykiatria olisi pelkästään “pahaa” tai turhaa, vaan että sen rooli on historiallisesti rakentunut ja sidoksissa valtaan. Hän haluaa tehdä näkyväksi sen, että hoito, tieto ja kontrolli kietoutuvat yhteen.

Lue lisää

Määrittelystä voisin sanoa, että jokainen meistä jollain tavalla määrittelee toisen ihmisen omassa mielessään. Sekä uuden tuttavuuden, kuin myös jo vanhojakin tuttuja vähän kuin määritellään (ehkä väärä sana tässä kohtaa?) . Miksi tuo teki tai sanoi juuri niin ja näin, miksi tuo käyttäytyy tuolla tavalla, miksi tuolla on eri mielipiteet, jne.

Kontrolloinnista se, että joskus myös eristäminen on tarpeen. Mietitään vaikka ihmistä, joka menee niin sekaisin, että on vaaraksi itselleen tai muille, miten hänen kanssaan toimia, hänet on saatava rauhoittumaan. Laitetaanhan rikollisetkin vankilaan, jotkut heistä ovat jopa tosi vaarallisia yhteiskunnassa, kanssaihmisten joukossa.

En oikein ymmärrä, kuinka psykiatri voisi vaikuttaa siihen, miten esim. itse ymmärrän itseni. Sairastuessani aikoinaan minulla oli kyllä vääränlainen ymmärrys itsestäni ja elämästäni, olemisestani. Hoidon avulla se muuttui.
Diagnoosin kun sain, tuli se ihan oikeasta aiheesta, olin sairas silloin (täysin terveeksi en koskaan tulekaan). Olin jo valmiiksi sairaan identiteetissä, diagnoosit eivät sitä muuttaneet. Ainoa virhe oli se, kun annoin periksi, heitin kaiken vastuun hoitotahoille, en välittänyt itsestäni, ajattelin tehkää mitä teette, ja sanokaa mitä sanotte, en jaksa välittää.

Jos on psykiatrian pariin mennyt/joutunut, niin tarkkaillaanhan siellä potilaita, ja arvioidaan. Arvioidaan heidän vointiaan, etenkin psyykkistä. Tarkoittaako tuo normalisointi ehkäpä sitä, että ihminen/potilas yritetään saada jalkeilleen, tulemaan toimeen mahdollisen sairautensa kanssa.

Ihminen, joka pärjää itsensä kanssa, toivottavasti muidenkin, ei yleensä edes ajattele, että häntä kontrolloitaisiin, tai että jollain olisi häneen jokin ylivoimainen valta.
Jos psyykkisiä ongelmia ja sairauksia ei olisi olemassa, ei olisi koko psykiatriaa. Joka tämäkin varmaan ikuisesti kiisteltävä aihe, jokaisella omat ajatuksensa ja mielipiteensä, omat kokemuksensa, jos kokemuksia on.

Ajatellaan, jos ihminen on sairas, eikä pysty huolehtimaan itsestään ja asioistaan, ei pysty ottamaan vastuuta omasta elämästään, niin joku toinenhan tekee sen hänen puolestaan, ei sairas ihminen muuten pärjää.
Eihän aivan pienet lapset tai vaikka muistisairaat vanhuksetkaan yleensä pärjää ilman muiden apua. Ja monissa asioissa se apu tulee ammattitahoilta, jos muut keinot eivät auta.

Kommenttini tuntuu ehkä jokseenkin oudolta (puolustelevilta, haastavilta...?) , mutta on hyvä ajatella asioita useammalta eri suunnalta, ei ainoastaan potilaan/sairaan näkökulmasta, vaan myös ammattilaisten silmin, ainakin sen verran mitä pystyy olematta itse ammattilainen.
Kun on pitkän tien rämpinyt psykiatrian puolella läpi, on tullut huomattua, että ajatusmallit muuttuvat aika paljon matkan varrella. Ja ehkä se isoin muutos on tapahtunut/tapahtuu juuri itsessä.

Lisään vielä tähän, että nämä ovat täysin omia pohdintojani, en ole osoittanut tätä kenellekään henkilökohtaisesti tai millään muullakaan tavalla. Pakko mainita, kun ei koskaan tiedä, miten kukakin toisten kommentit ottaa.
Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!

Mutta mitä sillä rokotteella pystytään estämään ? Ehkä se on se tärkein pointti.

Älä usko antivaxxereita joiden kaikki jutut on joltain nettisivuilta / Twitteristä kopioitu

Suomessa tietoa rokotteista löydät THL:n sivuilta, he ovat tutkineet nämä asiat

"Kun sairauden ja kivun tuntoinen pyytää apua eikä sitä saa.
Mitä sitten tehdään ?"
Tuohon on hyvin yksinkertainen vastaus, silloin on vain kärsittävä. On ihan omaakin kokemusta tuosta.

Kaikki mahdolliset lääkkeet tuli aikoinaan käytyä läpi. Ongelmana oli vain samanaikainen alkoholin käyttö, joka tietenkin aiheutti vain haittaa. 7-8 erilaatuista pilleriä kun päivässä nautti alkoholin kera, niin eihän siitä hyvää seurannut. Enemmän vain sekaisin, pillereiden vaihtelua ja annosten nostoa, sitä riitti monen vuoden ajan. Ei ollut hyötyä, haittaa kyllä.
Pakko sanoa, että tarpeeseen ne lääkkeet alkuun määrättiin, mutta äärettömän huono keino alkaa alkoholistia hoitamaan kaikenlaisilla pillereillä. Olisihan ammattilaistenkin pitänyt tajuta, miten ne toimii, ei toimi...
No, onneksi jo kaukana takanapäin.

Anonyymi00109 kirjoitti:

Kaikki mahdolliset lääkkeet tuli aikoinaan käytyä läpi. Ongelmana oli vain samanaikainen alkoholin käyttö, joka tietenkin aiheutti vain haittaa. 7-8 erilaatuista pilleriä kun päivässä nautti alkoholin kera, niin eihän siitä hyvää seurannut. Enemmän vain sekaisin, pillereiden vaihtelua ja annosten nostoa, sitä riitti monen vuoden ajan. Ei ollut hyötyä, haittaa kyllä.
Pakko sanoa, että tarpeeseen ne lääkkeet alkuun määrättiin, mutta äärettömän huono keino alkaa alkoholistia hoitamaan kaikenlaisilla pillereillä. Olisihan ammattilaistenkin pitänyt tajuta, miten ne toimii, ei toimi...
No, onneksi jo kaukana takanapäin.

Lue lisää

Korjaan vielä, 7-8 pilleriä useamman kerran päivässä (2-3). Joskus oli ajoittain yli kymmenenkin eri lääkettä samanaikaisesti käytössä.

Onneksi en koskaan kokenut asioita rangaistuksena. Miksi, ja mistä minua olisi rangaistu ?

Anonyymi00126 kirjoitti:

Onneksi en koskaan kokenut asioita rangaistuksena. Miksi, ja mistä minua olisi rangaistu ?

On ne palkinto työkyvyttömyyseläkkeestä.

Anonyymi00127 kirjoitti:

On ne palkinto työkyvyttömyyseläkkeestä.

Palkinto ?
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, enkä käytä enää lääkkeitä.

Mitä sinua pakotetaan tekemään ? Oletko siis työkyvyttömyyseläkkeellä ?
Onko vaikeuksia hoitaa omia asioita ?