Ovatko lääkärit tietoisia

Valitettavasti sillä ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa.
Kyse on ihan muusta kuin hoidosta.
Vai onko kidutus sinun mielestä hoitoa?

Anonyymi00003 kirjoitti:

Valitettavasti sillä ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa.
Kyse on ihan muusta kuin hoidosta.
Vai onko kidutus sinun mielestä hoitoa?

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Sen asian kun kokee niin ymmärtää ajattelematta olevan sen kidutusta.
Onneksi ei ole tarvinut sitä kokea enää yli kymmeneen vuoteen.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Sen asian kun kokee niin ymmärtää ajattelematta olevan sen kidutusta.
Onneksi ei ole tarvinut sitä kokea enää yli kymmeneen vuoteen.

Jos jatkat tuolla tiellä, voi olla että tarvitset lisää hoitoa

Anonyymi00013 kirjoitti:

Sen asian kun kokee niin ymmärtää ajattelematta olevan sen kidutusta.
Onneksi ei ole tarvinut sitä kokea enää yli kymmeneen vuoteen.

Minäkin koin sitä (lääkitystä) reilusti yli 20 vuoden ajan. En ajatellut sitä kidutuksena ( ehkäpä en ymmärtänyt ajatella niin ).
Miksi minua olisi kidutettu, kun yritettiin auttaa ? Sanoin yritettiin, koska oikeasti yrittivät, mutta mikäänhän ei auttanut ennen kuin aloin itsekin osallistua hoitooni ja hyvinvointiini.
Siinä kohdassa se muutos parempaan suuntaan lähtikin käyntiin, kun aloin itsekin ottaa itsestäni vastuuta, ja halusin muuttua, halusin alkaa voimaan paremmin.
Sain vointini niinkin hyväksi, että olen pärjännyt jo yli kymmenen vuotta ilman lääkkeitä, eikä hoitokontaktiakaan ole ollut enää useampaan vuoteen.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Jos jatkat tuolla tiellä, voi olla että tarvitset lisää hoitoa

Se tekiä mikä aiheutti ne psykoosit ymmärsin jättää ne elämästä pois.
Että tuskin tarvin enää mitään hoitoa.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Valitettavasti sillä ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa.
Kyse on ihan muusta kuin hoidosta.
Vai onko kidutus sinun mielestä hoitoa?

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Niin, onko tässä loppupeleissä kysymys siitä, että yksilö haluaa kiduttaa sairauden sivutuotteena muita ihmisiä, eikä voi suvaita sitä, että osat vaihtuu lääkityksen myötä?

Anonyymi00010 kirjoitti:

Ajatteleeko asiaa kidutuksena, vai ei, siinäkin on eroa.

Jos jollekkin annetaan sähköhoitoa vastoin tahtoa se on kidutusta

Sen sijaan jos henkilö itse haluaa, se ei ole kidutusta

Sillä mikä on henkilön oma tahto ja suostumus on väliä siinä miten toimenpide tulkitaan

Anonyymi00023 kirjoitti:

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Lue lisää

Onneksi nykyään ei kahlita seinään, sehän se olisi sitä kidutusta.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Jos jollekkin annetaan sähköhoitoa vastoin tahtoa se on kidutusta

Sen sijaan jos henkilö itse haluaa, se ei ole kidutusta

Sillä mikä on henkilön oma tahto ja suostumus on väliä siinä miten toimenpide tulkitaan

Lue lisää

Annetaanko sähköä ilman potilaan suostumusta ?
Omalla kohdallani psykiatri kyllä kysyi minulta, olisinko valmis kokeilemaan sitä. Pitkä keskustelu myös käytiin asiasta hänen kanssaan. Lopulta suostuin, ja se oli itselleni hyödyllistä.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Lue lisää

Kannattaa ensin ne mahdolliset psykoosia aiheuttavat tekiät hoitaa elämästä pois.Ainakin kaikki mihin voi vaan ite jotenki vaikuttaa.
Sitte vasta lääkityksiin jos se ei auta.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Omalla tavallaan mielenkiintoinen pointti, mutta jos minä itse joutuisin valitsemaan, että kahlitsisinko minä itseni seinään kiinni, vai kokeilisinko ensin neuroleptejä.

Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä.

Lue lisää

"Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä."
Sehän on oma henkilökohtainen asia mitä kokeilee.
Mutta jos sullekkin iskee akatisia päälle jo suht lyhyen lääkityksen aikana niin kuin mulle niin loppus se kokeilu sullakin kuin seinään.
Akatisia on monin verroin kiduttavampi tila kuin joku seinään kahlitseminen.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Niin, onko tässä loppupeleissä kysymys siitä, että yksilö haluaa kiduttaa sairauden sivutuotteena muita ihmisiä, eikä voi suvaita sitä, että osat vaihtuu lääkityksen myötä?

Lue lisää

Tarkoitin lähinnä sitä, kun jotkut väittävät koko psykiatrian toimintaa kidutukseksi.
Niin onko se loppujen lopuksi kuitenkaan kidutusta ? Ja jos olisi, niin miten niin ?

Anonyymi00034 kirjoitti:

"Niin kyllä minä ainakin ensin kokeilisin neuroleptejä."
Sehän on oma henkilökohtainen asia mitä kokeilee.
Mutta jos sullekkin iskee akatisia päälle jo suht lyhyen lääkityksen aikana niin kuin mulle niin loppus se kokeilu sullakin kuin seinään.
Akatisia on monin verroin kiduttavampi tila kuin joku seinään kahlitseminen.

Lue lisää

Minulla oli akatisiaa aikoinaan lääkkeitä käyttäessäni, mutta siltikin kärsisin mieluummin siitä, kuin että olisin kahlittuna seinään.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Annetaanko sähköä ilman potilaan suostumusta ?
Omalla kohdallani psykiatri kyllä kysyi minulta, olisinko valmis kokeilemaan sitä. Pitkä keskustelu myös käytiin asiasta hänen kanssaan. Lopulta suostuin, ja se oli itselleni hyödyllistä.

Lue lisää

Taitaa olla enempi sellainen mustavalko elokuvien myytti.

Minultakin lääkäri kysyi, enkä tunne ketään kelle sitä olisi väkisin annettu, vaikka aika monta toipujaa tunnenkin.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Minulla oli akatisiaa aikoinaan lääkkeitä käyttäessäni, mutta siltikin kärsisin mieluummin siitä, kuin että olisin kahlittuna seinään.

Tuskimpa olet sitte mitään pahempaa akatisiaa kokenut.
Sulla se akatisia on ollut aika lievä.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Se tekiä mikä aiheutti ne psykoosit ymmärsin jättää ne elämästä pois.
Että tuskin tarvin enää mitään hoitoa.

Lääkekielteisyys on usein merkki hoidontarpeesta

Anonyymi00044 kirjoitti:

Lääkekielteisyys on usein merkki hoidontarpeesta

Se hoidon tarve on sinun mielikuvituksissa.Ei missään muualla.

Eikö se ole yhtä todennäköistä tulkita oireita myös haittavaikutuksina? Eihän sairaudentunnoton edes tiedä omaavansa oireita ennen lääkitystä? Sehän on heille täysin uusi kokemus, mistä pitää yrittää syyttää muita.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Eikö se ole yhtä todennäköistä tulkita oireita myös haittavaikutuksina? Eihän sairaudentunnoton edes tiedä omaavansa oireita ennen lääkitystä? Sehän on heille täysin uusi kokemus, mistä pitää yrittää syyttää muita.

Lue lisää

Riippuu puhutaanko sairaudentunnottomista vai ei. Kaikki ei oo sairaudentunnottomia eikä välttämättä edes oikealla diagnoosilla

Asiat ei oo mustavalkosia aina ja psykiatria on vaikea ala kun oireet ja haittavaikutukset voi mennä päällekkäin monen eri diagnoosin kanssa

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Lue lisää

Valitettavasti kaikkiin ongelmiin ei ole olemassa muutakuin lääkkeitä

Anonyymi00006 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Lue lisää

Jotkut lääkkeet voi auttaa. Esim. ahdistukseen etenkin jos saa rinnalle terapiaa yms. Traumojen kanssa voi hyvinkin terapia+lääkehoito toimia

Anonyymi00008 kirjoitti:

Valitettavasti kaikkiin ongelmiin ei ole olemassa muutakuin lääkkeitä

Juu, ja ongelmia täytyy käsitellä ja selvitellä myös itse. Kukaan ei pysty niitä poistamaan toiselta ihmiseltä.
Ongelmat on ongelmia, ja joillekin ongelmat aiheuttaa psyykkistä oireilua. Niitä oireita sitten yritetään hoitaa esim. lääkkeiden avulla, vaikka juurisyitä ne eivät poista.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Juu, ja ongelmia täytyy käsitellä ja selvitellä myös itse. Kukaan ei pysty niitä poistamaan toiselta ihmiseltä.
Ongelmat on ongelmia, ja joillekin ongelmat aiheuttaa psyykkistä oireilua. Niitä oireita sitten yritetään hoitaa esim. lääkkeiden avulla, vaikka juurisyitä ne eivät poista.

Lue lisää

Noh traumoihin voi tarttee terapiaa. Lääkkeet vaan auttaa esim. nukkumiseen

Anonyymi00006 kirjoitti:

Edelliseen tekstiin pieni korjaus: potilaan subjektiivista kokemuksista ei siis alalla välttämättä piitata yhtään mitään. Se on itse asiassa aika tavallista ja enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Tässä kohtaa on pakko myös kirjoittaa jälleen kerran se totuus, että jos haluaa, että ei koe mitään lääkkeiden haittavaikutuksia, tai koe jonkin hoitosysteemin puolelta kliinistä ja välinpitämätöntä kohtelua, mikä siellä on enemmän tavallista, niin kannattaa etsiä muita keinoja ja tapoja selvittää elämässä olevat ongelmat, jotka tietenkin ymmärrettävästi heijastelevat jopa mielenterveysoireina; vaikka niitä siellä hoitopuolella usein medikalisoidaan ja laitetaan jonkin sairauden tilliin ja piikkiin; niin myöskin vältellä kaikkia mt-palveluita. Se on valitettavasti niin, että psykiatrian puolelta ei välttämättä saa sitä psykososiaalista tukea, apua ja sellaista riittävän laadukasta hoitoa, jota tarvitsisi. Kyllähän sieltä puolelta saa itselleen mt-diagnoosit ja määrätään lääkkeitä. Se, että missä määrin ne oikeasti auttaa esim. ihmistä, joka on kenties esim. joutunut elämässään kiusaamisen kohteeksi, tai on yksinäinen, syrjäytynyt, tai kokee liian paljon stressiä, tai sitten on traumataustaa, niin olen tämän asian kohdalla aika skeptinen.

Lue lisää

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Noh traumoihin voi tarttee terapiaa. Lääkkeet vaan auttaa esim. nukkumiseen

Juurikin näin. Ja se unettomuuskin voi olla yksi oire, traumoista johtuen.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Lue lisää

Tämä oli hyvä.
"Kukaan ei voi muuttaa menneisyyttäsi"
Omaa menneisyyttään ei pysty muuttamaan edes itse, mutta suhtautumista ja asennoitumista omaan menneisyyteen pystyy muuttamaan. Menneisyydenkin kanssa voi oppia elämään, vaikka menneet eivät katoa mihinkään.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Jos on elämässään joutunut kokemaan kiusaamista ( koulussa, kotona tai työssä) tai on yksinäinen tai stressaantunut, miten lääkäri voisi auttaa? Mitä se lääkärin apu voisi olla? Pään silitystäkö?

Tietääkseni lääkärin keinot ylipäätään on lääkkeet tai leikkaus. Lääkäri ei voi mitenkään muuttaa menneisyyttäsi.

Lue lisää

Terapiaa voi saada lähetteen lääkärin kautta

Anonyymi00009 kirjoitti:

Jotkut lääkkeet voi auttaa. Esim. ahdistukseen etenkin jos saa rinnalle terapiaa yms. Traumojen kanssa voi hyvinkin terapia lääkehoito toimia

Psykiatriassa kyetään korkeintaan lievittämään oireita, ei poistamaan esim. väitettyä psykoosisairautta. Ja taustalla oleviin juurisyihin ne ( lääkkeet) eivät auta yhtään mitään.

Alalla olevat hoitolinjaukset ja hoidon sisältö ovat aivan liian ohuet ja köykäiset, jotta niistä olisi merkittävää hyötyä palveluiden käyttäjille. Jotta niitä kannattaisi käyttää, palveluita, hoidon laatua ja sisältöä, alalla vallitsevia käytäntöjä ja potilaisiin kohdistuneita asenteita pitäisi uudistaa. Mutta se edellyttää alalla olevien puolelta silmien aukaisemista, eli näkemistä ja asioiden myöntämistä. Muuten sitä ei tapahdu.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Psykiatriassa kyetään korkeintaan lievittämään oireita, ei poistamaan esim. väitettyä psykoosisairautta. Ja taustalla oleviin juurisyihin ne ( lääkkeet) eivät auta yhtään mitään.

Alalla olevat hoitolinjaukset ja hoidon sisältö ovat aivan liian ohuet ja köykäiset, jotta niistä olisi merkittävää hyötyä palveluiden käyttäjille. Jotta niitä kannattaisi käyttää, palveluita, hoidon laatua ja sisältöä, alalla vallitsevia käytäntöjä ja potilaisiin kohdistuneita asenteita pitäisi uudistaa. Mutta se edellyttää alalla olevien puolelta silmien aukaisemista, eli näkemistä ja asioiden myöntämistä. Muuten sitä ei tapahdu.

Lue lisää

Linjausten muuttaminen ei auttaisi mitään siinä tapauksessa, jos potilas on ns. hoidonvastainen.
Eivätkä ammattilaiset voi poistaa taustalla olevia juurisyitä. Voivat ainoastaan tukea potilasta pärjäämään oireita aiheuttavien syiden kanssa. Juurikin koska ne oireet ovat psyykkisiä. Kuten aiemmin mainitsin, oma suhtautuminen menneisiin/menneisyyteen auttaa paljon, jos oppii suhtautumaan ja hyväksymään tapahtuneen tapahtuneeksi, vaikka sitä ei menneisyydestä pois saakaan, tapahtumattomaksi.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Linjausten muuttaminen ei auttaisi mitään siinä tapauksessa, jos potilas on ns. hoidonvastainen.
Eivätkä ammattilaiset voi poistaa taustalla olevia juurisyitä. Voivat ainoastaan tukea potilasta pärjäämään oireita aiheuttavien syiden kanssa. Juurikin koska ne oireet ovat psyykkisiä. Kuten aiemmin mainitsin, oma suhtautuminen menneisiin/menneisyyteen auttaa paljon, jos oppii suhtautumaan ja hyväksymään tapahtuneen tapahtuneeksi, vaikka sitä ei menneisyydestä pois saakaan, tapahtumattomaksi.

Lue lisää

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Jokainen meistä voi vaikuttaa hyvin paljon sen henkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Jos kykenee analysoimaan niitä asioita, mitkä esim. aiheuttavat henkistä pahoinvointia, ahdistusta ja masennusta, ja tekemään niille jotakin, niin sekin on hyvä. Ja aina kannattaa hankkia itselleen itseä tukea, kannustava ja auttava tukiverkosto. Viranomaistapuolelta sitä tarvittavaa psykososiaalista tukea ei välttämättä saa.

Mt-puolelta annettavat diagnoosit ja lääkkeet eivät välttämättä lisää sen enempää itsetuntemusta, kuin selvitä, korjaa, tai ratkaise niitä elämässä pielessä olevia asioita, tai ongelmia. Vaikka niin saattaa moni ajatella ja kuvitella. Joka tapauksessa jokainen meistä joutuu selvittämään ne elämässä olevat ongelmat, tavalla, tai toisella. Suurimmalla osalla on joko liikaa stressiä, tai liian vähän. Ongelmia ihmissuhteissa, traumataustaa, ulkopuolelle jäämisen, tai riittämättömyyden tunteita ja epävarmuutta omasta paikasta tässä yhteiskunnassa ja maailmassa. Jos kykenee näkemään oireita aiheuttavat ja taustalla olevat syyt, ja tekemään niille jotakin, niin se voi jo riittää.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Yksi asia, tai oikeastaan kysymys, mikä minulle nousee päähän on se, että edistävätkö diagnoosi ja lääkekeskeinen ongelmien lähestysmis ja ratkaisemisnäkökulma todella ja oikeasti henkistä hyvinvointia? Jos ne jäävät vain siihen. Eikä esim. keskitytä koskaan yksilön elämässä tapahtuneisiin asioihin ja nykyisiin olosuhteisiin ja elämäntilanteeseen.

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Psykiatrit eivät osallistu potilaiden sosiaalisten suhteiden luomiseen tai toimimiseen, sehän on itsestään selvää.
Ja kun hoitoa on muutakin, kuin ainoastaan lääkkeet ja psykiatrin luona käynnit.
Avohoidossa on mahdollisuuksia osallistua esim. vertaistoimintaan, poliklinikoilla on ryhmiä, joihin polin asiakkaat voivat osallistua, muualla on olemassa yhdistyksiä, järjestöjä, joiden toimintaan saa mennä mukaan, niitä on mt-kuntoutujille, sekä myös muille kansalaisille.
Hoitomuotoja on erilaisia. Olisi hyvä kokeilla kaikkia mahdollisuuksia, ennen kuin alkaa valittamaan, ettei riittävää hoitoa ole. Toki on myös potilaita/ihmisiä, joille mikään hoito ei riitä.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Psykiatrit eivät osallistu potilaiden sosiaalisten suhteiden luomiseen tai toimimiseen, sehän on itsestään selvää.
Ja kun hoitoa on muutakin, kuin ainoastaan lääkkeet ja psykiatrin luona käynnit.
Avohoidossa on mahdollisuuksia osallistua esim. vertaistoimintaan, poliklinikoilla on ryhmiä, joihin polin asiakkaat voivat osallistua, muualla on olemassa yhdistyksiä, järjestöjä, joiden toimintaan saa mennä mukaan, niitä on mt-kuntoutujille, sekä myös muille kansalaisille.
Hoitomuotoja on erilaisia. Olisi hyvä kokeilla kaikkia mahdollisuuksia, ennen kuin alkaa valittamaan, ettei riittävää hoitoa ole. Toki on myös potilaita/ihmisiä, joille mikään hoito ei riitä.

Lue lisää

Paperilla. Eri asia tarjotaanko. Mulle ei ikinä tarjottu vaikka kysyin. Lääkkeitä vaa. Eli on joo mut eri asia saako

Anonyymi00032 kirjoitti:

Hoidonvastainen, sairaudentunnoton jne... huoh! Tuota, jos hoidon sisältö, määrä ja laatu ovat kehnot, kapea-alaiset, tai vähäiset, niin miksi sellaiseen hoitoon (joka sisältää lähinnä lähes vain ja ainoastaan annetut diagnoosit ja määrätyt lääkkeet) kannattaa sellaiseen "hoitoon" edes suostuakaan?

Jos hoito on vain niitä, mitkä edellä luettelin, nk. ne yleensä vain ovat, johon tietenkin kuuluu hoitoon sitoutuminen, sairaudentuntoisuus ja lääkkeiden säännöllinen käyttäminen, ja sen hoidon ulkopuolelle jätetään lähes 90 %: ttia jokaisen ihmisen elämään olennaisesti kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteet, aiemmin historiassa tapahtuneet asiat, koetut traumat, nykyinen elämäntilanne, tai olosuhteet, niin mitä konkreettista hyötyä ihan oikeesti on noin huonolaatuisesta hoidosta?

En todellakaan suosittele käyttämään kyseisiä palveluita, ei, ennen kuin uudistavat merkittävästi kyseisiä hoitoja, hoitolinjauksia, ja hoidon sisältöä, laatua ja määrää. Esim. viimeisten yli 20 vuoden aikana terapialuonteisten keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi. Ja se näkyy paitsi sairaaloissa, myös avopuolella. Avopuolellakin lähinnä keskitytään vain ja ainoastaan voinnin ja lääkitysten käytön seuraamiseen ja tarkkailemiseen. Mitä todellista hyötyä sellaisesta on kenellekään? Kyseessähän on silloin vain plasebovaikutus. Eli alalla olevat ja palvelua käyttävät uskovat niistä metodeista ja nykyisestä hoidon sisällöstä olevan itselleen olevan jotakin hyötyä. Suurimmalle osalle, etenkin lääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjistä tulee käyttämistään lääkkeistä enemmän haittavaikutuksia, kuin mitään todellista hyötyä. Jotkin oireet toki vähenevät ja jopa katoavat, mutta muita, jopa vielä enemmän elämää ja hyvinvointia haittaavia oireita tuleekin sitten lisää tilalle.

Jotkut tietyn diagnoosin omaavat eivät saa välttämättä tarvitsemiaan traumaterapioita, ei, vaikka heillä olisikin traumataustaa. Aiemmin annettu diagnoosi määrittää koko sen hoidon, jota ihmiselle tarjotaan ja annetaan. Ja joillekin se tarkoittaa sitä, että tarjotaan diipa daapa, jutusteluavohoitopalvelua ja määrätään käytettäväksi lääkkeitä.

Edelleen kysyn, ja itse asiassa jokaisen kannattaa kysyä itseltään, että onko niiden palveluiden ja lääkkeiden käyttämisestä itselle todella oikeasti mitään hyötyä, vai sittenkin enemmän haittaa? Sillä on minun mielestä enemmän merkitystä, kuin sillä, että painotetaan jotakin sairaudentuntoisuutta, tai sisällöltään olemattomaan hoitoon sitoutumisesta.

Lue lisää

Ei mulla ainakaan ole avohoidossa tullut kukaan kahtoon otanko lääkkeet vai ei.
On ne varmaan tietysti kantatiedoista kahtonut onko ne ostettu.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Ei mulla ainakaan ole avohoidossa tullut kukaan kahtoon otanko lääkkeet vai ei.
On ne varmaan tietysti kantatiedoista kahtonut onko ne ostettu.

Verikokeilla seurataan osassa arvoja joista näkee käytön. Riippuu läkkeistä

Anonyymi00046 kirjoitti:

Verikokeilla seurataan osassa arvoja joista näkee käytön. Riippuu läkkeistä

Niin on.Mutta tiedän että ne jotka ei pahemmin käytä.Ottaa niitä joitaki päiviä ennen kokeita.Se käyttö on siinä sitte.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Niin on.Mutta tiedän että ne jotka ei pahemmin käytä.Ottaa niitä joitaki päiviä ennen kokeita.Se käyttö on siinä sitte.

Kuulostaa aika vaaralliselle kyllä

Anonyymi00048 kirjoitti:

Kuulostaa aika vaaralliselle kyllä

No se on niitten ongelma kuka sitte sitä harrastaa.

Anonyymi00049 kirjoitti:

No se on niitten ongelma kuka sitte sitä harrastaa.

Ja muiden ihmisten jos lääkevastainen alkaa riehumaan

Anonyymi00052 kirjoitti:

Ja muiden ihmisten jos lääkevastainen alkaa riehumaan

Joillaki se riehuminen loppuu jostain kumman syystä kun eläke on myönnetty.
Eläke ainakin osan potilaista ihme parantaa.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Ja muiden ihmisten jos lääkevastainen alkaa riehumaan

No ei kaikki lääkevastaiset kuiteskaan riehu.Psykoosi potilaat ehkä joskus mutta ei aina nekään.Mielenterveys ongelmiin kuuluu paljon muutakin kuin psykoosipotilaita.Lääkevastaisuus ei ole diagnoosista riippuvainen.

Mutta mitä sillä rokotteella pystytään estämään ? Ehkä se on se tärkein pointti.

Älä usko antivaxxereita joiden kaikki jutut on joltain nettisivuilta / Twitteristä kopioitu

Suomessa tietoa rokotteista löydät THL:n sivuilta, he ovat tutkineet nämä asiat