Pelastumiseksi suomennettu alkukielen sana tarkoittaa ennen kaikkea järkiinsä tulemista, tervehtymistä ja eheytymistä. Toisin sanoen kun ihminen Uuden testamentin mukaan pelastuu, hän tulee tolkkuihinsa. Uudessa testamentissa ei missään kohtaa mainita, että ihminen pelastuisi helvetiltä.
Kun Jumala SOVITTAA jonkun, kenet hyvänsä, ITSENSÄ KANSSA, ja kun tämä sovitus tapahtuu vkaiken lisäksi Jumalan Pojassa JA Ihmisen Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa, kuinka KUKAAN, jonka Jumala on tällä tavoin sovittanut itsensä kanssa, voisi joutua hukkaan? Jumalahan nimenomaan on saattanut hänet jo sovintoon ja yhteyteen kanssaan, tiesipä hän sitä tai ei, piittasipa hän siitä tai ei, uskoipa hän siihen tai ei tai hyväksyipä hän sen tai ei.
AIVAN SAMOIN kuin Jumala keneltäkään ihmiseltä lupaa kysymättä salli Aadamin lankeemuksen koituvan KOKO MAAILMAN kohtaloksi ja sen seurausten tulevan koko ihmiskunnan ylle, niin Hän myös näki hyväksi myös oman Poikansa vanhurskaan teon seurausten koituvan KOKO MAAILMAN kohtaloksi.
Minua suoraan sanoen RAIVOSTUTTAA, että ihmiset pitävät Aadamin lankeemusta niin loputtoman paljon väkevämpänä ja rakkaampana tapahtumana kuin sitä, että Jeesus antoi vapaaehtoisesti täydellisen puhtaan olemuksensa maailman lunnaiksi ja sovitukseksi, että he väittävät TÄYSIN POKKANA, että edellistä - siis lankeemusta ja sen seurauksia - EI TARVITSE kenenkään yksilön "vastaanottaa", kun taas jälkimmäinen EI ASTU VOIMAAN, JOLLEI SITÄ "VASTAANOTA".
Voiko olla MITÄÄN niin Jeesuksen ristintyötä HALVEKSIVAA ajatusta kuin tämä???
Että Jeesuksen ristinkuolema oli vaikutukseltaan NIIN SANOMATTOMAN PALJON MITÄTTÖMÄMPI kuin Aadamin lankeemus, että se tarvitsee JOKAISELTA IHMISELTÄ ERILLISEN, YKSILÖLLISEN SUOSTUMUKSEN JA HYVÄKSYNNÄN ja "VASTAANOTTAMISEN" astuakseen yksitellen ihmisten kohdalla voimaan, kun taas Aadamin lankeemus ei kaivannut YHTÄÄN KENENKÄÄN "VASTAANOTTAMISTA"????
Maailmassa on elänyt joitenkin arvioiden mukaan yhteensä noin sata miljardia ihmistä.
Infernalistien sianpaskaoppi väittää, että kaikkien ihmisten pelastuminen edellyttää SATA MILJARDIA ERILLISTÄ, YKSILÖLLISTÄ "SOVITUKSEN VASTAANOTTAMISTA", kun taas kaikkien ihmisten kadotustuomio EI EDELLYTÄ YHTIKÄS MITÄÄN -
ts. että Jumalan määäräämä UNIVERSUMIN PERUSASETUS on se, että Aadamin lankeemuksen seuraus ja vaikutus on satamiljardikertainen Jeesuksen ristinkuolemaan verrattuna.
Ja ihmiset kykenevät hulludessaan TOSIAAN AJATTELEMAAN NÄIN luettuaan roomalaiskirjeen viidennen luvun.
5:12 Sentähden, niinkuin YHDEN ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut KAIKKIEN ihmisten osaksi, koska KAIKKI ovat syntiä tehneet -
5:13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
5:14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin YHDEN lankeemuksesta MONET ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja YHDEN IHMISEN, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut MONIEN osaksi.
5:16 Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli YHDEN synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli YHDESTÄ IHMISESTÄ kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
5:17 Ja jos YHDEN IHMISEN lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut YHDEN KAUTTA niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan YHDEN, Jeesuksen Kristuksen, KAUTTA. -
5:18 Niinpä siis, samoin kuin YHDEN IHMISEN lankeemus on koitunut KAIKILLE ihmisille kadotukseksi, niin myös YHDEN IHMISEN vanhurskauden teko koituu KAIKILLE ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
5:19 sillä niinkuin YHDEN IHMISEN tottelemattomuuden kautta MONET ovat joutuneet syntisiksi, niin myös YHDEN kuuliaisuuden kautta MONET tulevat vanhurskaiksi.
5:20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
5:21 että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Peleastus, Aadam ja Jeesus
12
100
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Kukaan EI kyllä sovita minun kanssa! Olen umpihetero!
- Anonyymi00003UUSI
Minä en voi kirjoittaa noita alkukielen sanoja, kun kirjaimia ei ole tietokoneessani tarpeeksi.
Kantasanasta johdettu verbi siis säilyttää ( ehyenä, koskemattomana ) pelastaa ( vaarasta, sairaudesta, kuolemasta, KADOTUKSESTA ) vapahtaa.
....sanoihin sisältyy myös ajatus suojeluksesta, varjeluksesta, armahduksesta.
Sanoilla oli myös moraalinen ja uskonnollinen merkitys.
Ajatus vapauttajasta ja vapautuksesta sisältyy monien Raamatun henkilöiden ,kuten esim. Hoosea, Jesaja, Joosua ja Jeesus nimiin.
Olen pahoillani, että en voi kirjoittaa noita nimiä. Voisin matkia käsin kirjoittamalla, mutta en koneellani. - Anonyymi00008UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Minä en voi kirjoittaa noita alkukielen sanoja, kun kirjaimia ei ole tietokoneessani tarpeeksi.
Kantasanasta johdettu verbi siis säilyttää ( ehyenä, koskemattomana ) pelastaa ( vaarasta, sairaudesta, kuolemasta, KADOTUKSESTA ) vapahtaa.
....sanoihin sisältyy myös ajatus suojeluksesta, varjeluksesta, armahduksesta.
Sanoilla oli myös moraalinen ja uskonnollinen merkitys.
Ajatus vapauttajasta ja vapautuksesta sisältyy monien Raamatun henkilöiden ,kuten esim. Hoosea, Jesaja, Joosua ja Jeesus nimiin.
Olen pahoillani, että en voi kirjoittaa noita nimiä. Voisin matkia käsin kirjoittamalla, mutta en koneellani.Sovituksen sanan mitätöinnin yksi keino on korostaa pelastus-sanan merkitystö. Ikään kuin "pelastuminen" olisi Uudessa testamentissa olisi se ratkaisevin sana ihmiskunnan kohtaloa kuvaamaan.
Mutta kuinka on? Monestiko Paavali liittää pelastua- tai pelastaa-verbin ristiin, ristin TAPAHTUMAAN?
EI KERTAAKAAN.
Pelastua-verbi on saanut täysin suhteettoman painoarvon sovituksen sanan mitätöinnissä ja nimenomaan mahdollistaa sen.
Juuri tästä syystä on keksitty mielipuolisuuksia, kuten "sovitus tulee ottaa vastaan" (ja kun SEN tekee, niin PELASTUU).
Sanojen merkitykset ovat vääntyneet muodottomiksi.
Kaikki asettuu popaikoillleen - pelastuminenkin - kun sannoille annetaan se painoarvo ja MERKITYS kuin minkä Paavali antooi niille.
Ja kaikki lähtee siitä, että ei samenna eikä hämärrä EIKÄ SELITÄ kaiken maailman pelastumis-verbeillä JEESUKSEN KUOLEMAA RISTILLÄ, KUN SITÄ EI TEE PAAVALIKAAN.
Kun KAHDELLE TÄRKEIMMÄLLE VERBILLE - sovittaa ja lunastaa - annetaan se merkitys, minkä Paavali niille antoi eli ristin tapahtuma on kaiken lähtökohta ja keskipiste, silloin tämä PELASTUA-verboin epäjumalanpalvonta lakkaa ja sekin sana saa sen merkityksen, mikä sillä on ja mikä sille kuuluu. - Anonyymi00009UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Minä en voi kirjoittaa noita alkukielen sanoja, kun kirjaimia ei ole tietokoneessani tarpeeksi.
Kantasanasta johdettu verbi siis säilyttää ( ehyenä, koskemattomana ) pelastaa ( vaarasta, sairaudesta, kuolemasta, KADOTUKSESTA ) vapahtaa.
....sanoihin sisältyy myös ajatus suojeluksesta, varjeluksesta, armahduksesta.
Sanoilla oli myös moraalinen ja uskonnollinen merkitys.
Ajatus vapauttajasta ja vapautuksesta sisältyy monien Raamatun henkilöiden ,kuten esim. Hoosea, Jesaja, Joosua ja Jeesus nimiin.
Olen pahoillani, että en voi kirjoittaa noita nimiä. Voisin matkia käsin kirjoittamalla, mutta en koneellani.KADOTUS-sanalle EI OLE VASTINETTA KOINEEKREIKASSA . Koineekreikassa EI OLE KADOTUSTA TARKOITTAVAA SUBSTANTIIVIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi00010UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Minä en voi kirjoittaa noita alkukielen sanoja, kun kirjaimia ei ole tietokoneessani tarpeeksi.
Kantasanasta johdettu verbi siis säilyttää ( ehyenä, koskemattomana ) pelastaa ( vaarasta, sairaudesta, kuolemasta, KADOTUKSESTA ) vapahtaa.
....sanoihin sisältyy myös ajatus suojeluksesta, varjeluksesta, armahduksesta.
Sanoilla oli myös moraalinen ja uskonnollinen merkitys.
Ajatus vapauttajasta ja vapautuksesta sisältyy monien Raamatun henkilöiden ,kuten esim. Hoosea, Jesaja, Joosua ja Jeesus nimiin.
Olen pahoillani, että en voi kirjoittaa noita nimiä. Voisin matkia käsin kirjoittamalla, mutta en koneellani.Apt 16: 31
Niin he sanoivat: " Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä PELASTUT , niin myös sinun perhekuntasi. "
Tässä sananpaikassa on alkukielellä PELASTUS
Tehdä eheäksi, pelastaa, parantaa, pass. pelastua, parantua ( eheä, terve, vahingoittumaton )
- Anonyymi00002UUSI
pelastus aku ja ankka ei langennut syntiin vaikka ilman housuja kulki
- Anonyymi00004UUSI
1Kor.15:22 Sillä niinkuin kaikki Adamissa kuolevat, niin he myös kaikki pitää Kristuksessa eläväksi tehtämän. Biblia (1776) 1Kor.15:22-28.
- Anonyymi00005UUSI
- Anonyymi00006UUSI
Aloitus on valetta.
- Anonyymi00007UUSI
Aloitus on täysin linjassa tämän sanan kanssa:
1Kor.15:22 Sillä niinkuin kaikki Adamissa kuolevat, niin he myös kaikki pitää Kristuksessa eläväksi tehtämän. Biblia (1776)
- Anonyymi00011UUSI
Ne, jotka eivät usko Jeesukseen eivätkä siis ole pelastuneet, vaan ovat oletusarvoisesti menossa helvettiin, tulevat pian tajuamaan tilansa. Uskovien kristittyjen ylöstempaus tekee eron pelastettujen ja pakanoiden välillä. Siihen asti voi aloittaja jankuttaa, että kyllä kaikki itlerit ja poolpotit ja stalinit ja paavit ja muut pelastuvat, koska Jeesus pakottaa heidät verensä kautta taivaaseen, nih. Millainen taivas se olisi?
Miksi Paavali ja muut apostolit olisivat alistuneet kuolemaan hirveillä avoilla, jos he olisivat luulleet, että kaikki pelastuvat? Täytyisi olla seinähullu kärsimään 'itsestäänselvyyden' levittämiseksi. Suostuisitko sinä heitettäväksi leijonille julistaessasi, että jokainen pysyy hengissä kuolemaansa asti, kunhan hengittää ilmaa? Kökkö vertaus, mutta ehkä tajuat.- Anonyymi00012UUSI
Kun ihmisen mieli on tuolla tavoin sumentunut kuin sinulla, on aivan selvää, ettet sinä sitä voi ymmärtää.
Hauskaa ja erikoista, että ET pidä itseäsi Hitlerin, Pol Potin tai Stalinin kaltaisena. Siis noiden, jotka niin paljon muistuttavat sitä jumaluuden irvikuvaa, johon sinä väität uskovasi. Sinä vetoat helvettiin tuomitessasi ihmisiä, jotka olisivat Jumalan valtuudet saadessaan ilman muuta keksineet juuri tuollaisen helvetin, johon sinä uskot.
Ja kuvitteletko sinä vakavissasi TUOLLAISENASI olevasi aikanaan kirkkaudessa? Eikö SINUSSA tapahdu MITÄÄN muutosta astuessasi ajan rajan tuolle puolelle?
Tuollaisia fariseuksia te kaikki infernalistit jostain syystä olette - on kuin jokin virus pesisi teidän aivoissanne - joka tekee teidät immuuneiksi omalle typeryydellenne, ristiriidoillenne ja absoluuttiselle omahyväisyydellenne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1533430Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk842976Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva602450Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro412340Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?532270Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152235Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,172217Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1512149Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121576Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville301565