Katsoin ensimmäisen kauden muutama vuosi sitten ja näinä aikoina olen katsonut kakkoskauden ja kolmas meneillään. Suoratoistosta kaikki, nyt MTVKatsomossa.
Mielenkiintoinen ja koukuttava sarja, mutta ihmetyttää se pommien määrä, mitä pomminpurkajat joutuvat purkamaan ja realismin kannalta "hyvä", että välillä epäonnistuvatkin.
Ihmetyttää tilanteet, että poliisit/pomminpurkajat lähtevät yksin vaarallisiin tilanteisiin eikä oteta kaveria turvaamaan tai odoteta apuvoimia.
Yksi ihmetys oli kun pomminpurkaja oli pelastamassa ketjuilla kiinnitettyä ihmistä, niin uhri pyysi kuuntelemaan asiansa ja pelastaja keskeytti työn kuullakseen. Vesi oli nousemassa jo uhrin kaulalla ja nousi lopulta niin, että hukkui. Miksei pysty keskustelamaan ja pelastamaan samaan aikaan... Sitten naispomminpurkaja kiskoi tajuttoman ison miespelastajan vedestä kuiville (ei näytetty).
Jossain muussa enkkusarjassa on ollut tilanne, että mies kiristi autonrenkaan muttereita ja lapsi alkaa kertomaan tärkeää asiaansa. Mies sanoo, että nyt ei ole aikaa kuunnella, joten lapsi lähti pois. Itse pystyn vaihtamaan rengasta ja keskustelemaan samaan aikaan...
Brittisarja Trigger Point
Anonyymi-ap
0
80
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2833522Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221958Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.411603- 841451
- 1431139
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.751115- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91928Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210811Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61747