Alempana tässä ketjussa ollut ajatusviritelmä sai minut tykästymään ajatukseen että pohtisi oikein tosissaan että miten kaikki oikein on omasta mielestä.
Tämä voi olla vaikea selittää.
Mutta olen vuosien varrella kasvanut tähän näkemykseen, että alussa oli YKSI. Tämä Yksi halusi muutakin kuin vain olla, ja sen vuoksi se alkoi luoda Itsestään Itsessään Itseensä Itselleen. Se jakoi Itsensä osiin.
Yksi venyi ja toiseen ääripäähän muodostui fyysinen materia, toiseen jäi henki. Tavallaan Yksi jakautui kahdeksi, mutta tämä jakautuminen eli hajoaminen on vain näennäistä, sillä mikään ei voi olla Yhdestä erillinen. Henkipäässä tämä ykseys on itsestäänselvää, mutta materian päässä vaikuttaa kuin erillisyys ja kyky kuolla eli loppua olisivat todellisuutta.
Materia on Hengen peilikuva. Tämä on makrokosmos.
Mikrokosmos on se että osa Henkeä menee materian tasolle ja luo itselleen käyttövälineitä. Nämä ovat eläviä olentoja, jotka kuvittelevat materian tasolla olevansa erillisiä ja kuolevansa. Olennot alkavat touhuta kaikenlaista, ja keräävät kokemuksia jotka rikastuttavat Henkeä.
Henki pyrkii kohti materiaa ja yrittää tehdä siitä tietoista Itsestään, materia pyrkii kohti Henkeä ja yrittää tulla ikuiseksi.
Elävät olennot ovat Hengen projektioita, niiden henget ovat osa Henkeä. Olentojen kehot ovat materiaa. Olentojen sielu on risteyskohta jossa Henki ja materia voivat kohdata. Useimmiten materian raskaus voittaa, eikä Henki pääse tulemaan esille elävässä olennossa. Ja olennon pitää vielä tietenkin tiedostaa olevansa MINÄ, jotta Henki voi edes yrittää tulla esiin. Ainoastaan älylliset olennot ovat minä-olentoja.
Koska minä-olennot ovat Hengen kaltaisia, ne osaavat projisoida itsestään ulos kaikenlaisia kuvajaisia, mutta kuolevaisen olennon luomat kuvajaiset ovat voimattomia ja olemattomia harhoja. Näihin kuvajaisiin kuuluvat käsitykset Jumalasta, Saatanasta ja sen sellaisesta. Ne ovat kaikki vain mielen tuotetta. Minä voi toki uskoa näihin omiin luomuksiinsa niin pontevasti, että se saa itsensä ja lajitoverinsa suoranaisen hysterian valtaan, ja saa aikaan tilanteita joissa Hengen tietoisuutta rikastetaan kärsimyksen (kuin toki myös nautinnon) kokemuksilla.
Tämä voi olla vaikea selittää.
Mutta olen vuosien varrella kasvanut tähän näkemykseen, että alussa oli YKSI. Tämä Yksi halusi muutakin kuin vain olla, ja sen vuoksi se alkoi luoda Itsestään Itsessään Itseensä Itselleen. Se jakoi Itsensä osiin.
Yksi venyi ja toiseen ääripäähän muodostui fyysinen materia, toiseen jäi henki. Tavallaan Yksi jakautui kahdeksi, mutta tämä jakautuminen eli hajoaminen on vain näennäistä, sillä mikään ei voi olla Yhdestä erillinen. Henkipäässä tämä ykseys on itsestäänselvää, mutta materian päässä vaikuttaa kuin erillisyys ja kyky kuolla eli loppua olisivat todellisuutta.
Materia on Hengen peilikuva. Tämä on makrokosmos.
Mikrokosmos on se että osa Henkeä menee materian tasolle ja luo itselleen käyttövälineitä. Nämä ovat eläviä olentoja, jotka kuvittelevat materian tasolla olevansa erillisiä ja kuolevansa. Olennot alkavat touhuta kaikenlaista, ja keräävät kokemuksia jotka rikastuttavat Henkeä.
Henki pyrkii kohti materiaa ja yrittää tehdä siitä tietoista Itsestään, materia pyrkii kohti Henkeä ja yrittää tulla ikuiseksi.
Elävät olennot ovat Hengen projektioita, niiden henget ovat osa Henkeä. Olentojen kehot ovat materiaa. Olentojen sielu on risteyskohta jossa Henki ja materia voivat kohdata. Useimmiten materian raskaus voittaa, eikä Henki pääse tulemaan esille elävässä olennossa. Ja olennon pitää vielä tietenkin tiedostaa olevansa MINÄ, jotta Henki voi edes yrittää tulla esiin. Ainoastaan älylliset olennot ovat minä-olentoja.
Koska minä-olennot ovat Hengen kaltaisia, ne osaavat projisoida itsestään ulos kaikenlaisia kuvajaisia, mutta kuolevaisen olennon luomat kuvajaiset ovat voimattomia ja olemattomia harhoja. Näihin kuvajaisiin kuuluvat käsitykset Jumalasta, Saatanasta ja sen sellaisesta. Ne ovat kaikki vain mielen tuotetta. Minä voi toki uskoa näihin omiin luomuksiinsa niin pontevasti, että se saa itsensä ja lajitoverinsa suoranaisen hysterian valtaan, ja saa aikaan tilanteita joissa Hengen tietoisuutta rikastetaan kärsimyksen (kuin toki myös nautinnon) kokemuksilla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Minä voi toki uskoa näihin omiin luomuksiinsa niin pontevasti, että se saa itsensä ja lajitoverinsa suoranaisen hysterian valtaan, ja saa aikaan tilanteita joissa Hengen tietoisuutta rikastetaan kärsimyksen (kuin toki myös nautinnon) kokemuksilla."
Voipa se uskoa niihin niinkin pontevasti, että alkaa vainoamaan "harhaoppisia" ja polttamaan "keretiiläisiä"!
Ykseyden kokeminen kaikien luodun jakamattomassa Keskuksessa voisi olla voitto kuolemasta. Olisihan kaikki osa Minua, ei vanhaa vaan uutta, uudelleen luomisen kautta!
Missä Elämä on? Eikö juuri kaiken keskuksessa, jakamattomassa Hengessä. Jos Minuuteni on tuossa tosi Olemisessa, niin minä elän kaikkien kautta kaikissa. Olen tullut Yhdeksi koko luomakunnan kanssa Hengestä syntymisen kautta.
Tässä ei ole silloin juutalaista, konnaa, barbaaria, köyhää eikä rikasta. Vaan kaikki ja kaikissa on Yksi ja Sama. Taivasten Valtakunta tässä ja nyt!
"olen vuosien varrella kasvanut tähän näkemykseen, että alussa oli YKSI."
Totta. Alussa täytyy olla jotakin jakamatonta. Uskon, että jakamattomuus on paitsi kaiken olevaisen perusta myös kaiken päämäärä. Uskon myös, että tämä Elämän prinsiippi, so. Hengen ykseys, edustaa meille meidän todellista Minuuttamme.
Luulen luomisessa olevan kysymys siitä, että YKSI synnyttää itsensä uudelleen. Kun tämä YKSI luo ihmisen omaksi kuvaksensa, ei synny kahta toisistaan erillistä "olentoa", vaan YKSI sisällyttää luotunsa itseensä.
Siksi ihmisen minuus on pohjimmiltaan samaa olemusta kaikkivaltiaan kanssa. Jos vain tuntisimme itsemme, tuntisimme Jumalan.
Jumalan voimme tuntea ainostaan kaiken olevaisen ykseydessä, emme enää Jumalasta erillisinä kokijoina, vaan olemalla samaa olemusta hänen kanssaan. Tätä suoraa oivallusta voimme kuvata vain yhdellä tavalla: "Minä Olen". Siksi Jumalan kokeminen on pohjimmiltaan syvää ja kaiken käsittävää Minuuden kokemista.
"Emme voi käsittää totuutta olematta itse totuus."
"Kaikki" ei siis ole voinut syntyä mistään, koska jotain on ollut aina. Elementit ovat ikuisia mitä ne sitten ovatkin.
On totta, että meissä jokaisessa on jotain aina ollutta. "Älyä eli totuuden valkeutta ei ole luotu eikä tehty eikä sitä myöskään voida luoda eikä tehdä."
No joo... Vauvakaan ei voi syntyä äidistään, koska geenit ovat olleet olemassa aina...
Kalevalassakin muistaakseni Ilmatar asettuu Veen Emoksi ja sotka tulee ja munii hänen polvelleen munan, josta tulee maailma. Pekka Ervast taisi sanoa että tämä kuvaa sitä kuinka edellisen maailmankaikkeuden äly palaa hommiin.
Sanotaanko sitten että aika on nukkua ja aika on olla hereillä. Aivan kuten oletan ihmisten elävän useita inkarnaatioita, miksei niin tekisi maailmankaikkeuskin.
Alkuräjähdyksestä.
Jotakin Yakovin viestiä silmätessäni mieleeni juolahti että Raamatun luomiskertomus voitaisiin hyvinkin esittää vaikka näinkin:
1. taivas ja maa
Nämä voisivat olla avaruus (tila) ja materia yhtenä suurena klönttinä. Materia ei muodosta vielä atomiketjuja, sillä tässä äärimmäisen tiiviissä tilassa sellainen ei ole mahdollista.
2. valkeus tulee
Big Bang!
3. kaartuva kansi vesiä erottamassa
Tämä on vähän hämärämpi kohta, mutta voisi nähdä tässä atomien syntyvän, kehittyvän varsinaiset materian olomuodot kuten kiinteä ja kaasu. Tämähän on edellytys tähtien ja planeettojen muodostumiselle.
4. vihreys
Ja sitten päästäänkin jo planeettoihin joilla on elämää. Kuinka yleistä se on, voi itsekukin pohtia keskenänsä kun tietää kuinka vihamielisissä ympäristöissä sitä Maassakin on. Tulikuumissa lähteissä merenpohjassa ja jäisilläkin seuduilla.
5. valoja taivaankanteen erottamaan päivä yöstä
Maan ilmeisesti alunperin tiivis kaasukehä alkaa sen verran seljetä vesihöyrystä että aurinko ja tähdet erottuvat?
Se mikä luomiskertomuksessa ehkä hieman häiritsee on se että siitä puuttuu tyystin hirmuliskojen kausi. Muuten touhu vaikuttaa varsin evoluutioteoriaan istuvalta.
Hoo. Selväjärkisiä löytyy sittenkin. Viestisi rikastutti ajatusmaailmaani taas yhdellä asialla :)) Kiitän.
Mitäs näistä. Kunhan pohdiskelen... :)
Yhdestä syntyi Jeesus talliin, Beetlehemin kaupunkiin. Hän oli Jumaluuden persoona. Eikä ollut mielikuvituksen kuvajainen.
Saarnasi Jumalan Valtakuntaa ja palasi takaisin Isän luo Taivaaseen, mikä ei myöskään ole kuvajainen, vaan uskoville valmistettu paikka.