K-ryhmä voitti markkinaa v. 2025 lopulla

K-ryhmän markkinaosuus kääntyi selkeään nousuun vuoden viimeisellä kvartaalilla (0.5%yks). Tämä tarkoittaa 30 miljoonan euron lisäsiivua heille markkinasta. Suurin häviäjä markkinassa lienee s-ryhmä, jonka Israel-boikottipäätöksen seurauksena merkittävä määrä s-ryhmän asiakkaita siirtyi toisten kaupparyhmien asiakkaiksi juuri tuona ajankohtana.

Kalliiksi käy S-ryhmälle heidä poliittinen boikottiseikkailunsa, jonka summa nousee koko ajan.

https://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/sijoittajauutiset/2026/keskon-paivittaistavarakaupan-strategia-puree---k-ruokakauppojen-markkinaosuus-kaantyi-kasvuun/
291218
55Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Hyvä. En ole S-Ryhmän kaupassa käynyt tämän vuoden puolella.

43Äänestä
  • Minä aloitin Ässän ostoboikotin jo marraskuun lopulla ja täällä Eepeen alueella meitä on paljon!

    42Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minä aloitin Ässän ostoboikotin jo marraskuun lopulla ja täällä Eepeen alueella meitä on paljon!

    Samoin täällä Pirkanmaalla, vaikka yritetään antaa ymmärtää että kyse vain pienestä porukasta. Toivottavasti monet muut lähtisivät tähän mukaan vielä, saisivat kaksi etua, huomaisivat K-ryhmän paremman valikoiman ja tuotteet ja S-ryhmä oppisi olemaan aliarvioimatta asiakasomistajiaan ja keskittymään kauppaan politikoinnin sijaan.

    36Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minä aloitin Ässän ostoboikotin jo marraskuun lopulla ja täällä Eepeen alueella meitä on paljon!

    Kymenlaaksossakin tähän on kyllä reagoitu, vaikka osa ihmisistä on vasta heräämässä, kun tajuavat tämän epäoikeudenmukaisuuden.

    33Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kymenlaaksossakin tähän on kyllä reagoitu, vaikka osa ihmisistä on vasta heräämässä, kun tajuavat tämän epäoikeudenmukaisuuden.

    Tiesin, että näin tulee käymään. Olisin toivonut isompaa tappiota S-ryhmälle, kuin vain kymmeniä miljoonia, mutta kyllä tuokin vuodessa tekee jo yli 100 miljoonaa ja se alkaakin sitten jo vaikuttamaan.

    28Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Keskimaaltakin löytyy meitä enemmän tai vähemmän S:n kauppoja, huoltamoita ja ravintoloita välttäviä. Osa meistä on jäänyt seuraamaan , mitä S:llä asian suhteen tehdään. Olin aika varma, että S:llä olisi päätös jouluun mennessä peruttu. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, etsin tietoa tästä juuri viikonloppuna. Kurjaa, ettei Keskimaalla ja SOK:lla ole arvioitu päätöstä uudelleen. Nyt sitten S:n boikottipäätös näyttäytyy epäammattimaisena ja poliittisena, koska yhden maan tuotteet näkyvästi poistettiin, mutta samaan aikaan Iranin, Afganistanin ja Kiinan kaltaiset maat ovat heillä myynnissä.

    Yhdenvertaisuus olisi tärkeä periaate, joka toisi luotettavuutta ja kuuluisi myös osuuskunnan arvoihin ja periaatteisiin.

    28Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kyllä Keski-Suomessa on paljon S-ryhmää boikotoivia, täällä vaan herätään asiaan vähän hitaammin, eikä siitä pidetä mitenkään meteliä. Vaihdettiin vaan asiointikauppaa. Ja jatkossa se täälläkin alkaa varmasti näkymään entistä enemmän.

    Otetaan tavoitteeksi, että vähintään tuo 15 miljoonan kuukausittainen tappio S-ryhmälle tänäkin vuonna, se tekee 180 miljoonaa vuodessa. Sellainen alkaa jo vaikuttamaan heidänkin myynneissään.

    29Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Keskimaaltakin löytyy meitä enemmän tai vähemmän S:n kauppoja, huoltamoita ja ravintoloita välttäviä. Osa meistä on jäänyt seuraamaan , mitä S:llä asian suhteen tehdään. Olin aika varma, että S:llä olisi päätös jouluun mennessä peruttu. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, etsin tietoa tästä juuri viikonloppuna. Kurjaa, ettei Keskimaalla ja SOK:lla ole arvioitu päätöstä uudelleen. Nyt sitten S:n boikottipäätös näyttäytyy epäammattimaisena ja poliittisena, koska yhden maan tuotteet näkyvästi poistettiin, mutta samaan aikaan Iranin, Afganistanin ja Kiinan kaltaiset maat ovat heillä myynnissä.

    Yhdenvertaisuus olisi tärkeä periaate, joka toisi luotettavuutta ja kuuluisi myös osuuskunnan arvoihin ja periaatteisiin.

    Vastuutonta ja vaarallista on S- ryhmän antisemitismin kanssa flirttailu. Kun vain yhteen maahan kohdistivat boikotin, osoittivat mitä poliittisia suuntia päätöksen takana on ollut.

    22Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Minä aloitin Ässän ostoboikotin jo marraskuun lopulla ja täällä Eepeen alueella meitä on paljon!

    S-ryhmän vastaista ostoboikottia on jatkettava edelleen. Vaikutukset ovat jo näkyvissä. Kun sinnikkäästi osoitetaan S-ryhmän johdolle, että tällainen epäreiluus ei käy, niin lopulta uskon oikeuden voittavan. Omantunnon mukaan kannattaa toimia.

    21Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tiesin, että näin tulee käymään. Olisin toivonut isompaa tappiota S-ryhmälle, kuin vain kymmeniä miljoonia, mutta kyllä tuokin vuodessa tekee jo yli 100 miljoonaa ja se alkaakin sitten jo vaikuttamaan.

    Kyllä uskon, että tämän vuoden osalta S-ryhmä häviää markkinaosuutta enemmän kuin tuon 100 miljoonaa euroa. Vuosien kasvun mukanaan tuoma arroganssi näkyy S-ryhmän toiminnassa nyt niin vahvasti, että laskukaudesta on tulossa heille pitkä, jos eivät ryhdistäydy ja ala taas nöyrästi tekemään perusasioita paremmin kuin aiemmin. Virheiden myöntämisestäkään ei olisi heille haittaa.

    15Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kymenlaaksossakin tähän on kyllä reagoitu, vaikka osa ihmisistä on vasta heräämässä, kun tajuavat tämän epäoikeudenmukaisuuden.

    Täällä Savon sydämessä asiaan on herätty vasta viime aikoina. Monet ovat odottaneet, että tuo päätös olisi peruttu, mutta kun ovat tajunneet että härkäpäisesti halutaan pitää kiinni väärästä päätöksestä, niin moni on vähentänyt S-kaupoissa käymistä ja siirtyneet muihin kauppoihin.

    Jos S-ryhmän päätös tässä on noin epäjohdonmukainen, sekavasti perusteltu ja ilmeisen poliittinen, niin millaisia muut heidän päätöksensä ovat, jotka eivät vaan tule julkisuuteen.

    13Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tiesin, että näin tulee käymään. Olisin toivonut isompaa tappiota S-ryhmälle, kuin vain kymmeniä miljoonia, mutta kyllä tuokin vuodessa tekee jo yli 100 miljoonaa ja se alkaakin sitten jo vaikuttamaan.

    Tappio S-ryhmälle on tulossa paljon tuota suurempi. Tänä vuonna pelkästään 250 miljoonaa, ellei enemmän.

    https://www.kaupantila.fi/kesko-q2-2026-molemmat-paatoimialat-kasvavat-vahvasti/

    10Äänestä

Kesko on yksi Euroopan parasta tulosta tekevistä keskusliikkeistä.

Sitä voi pohtia kun miettii ruoan hintaja Suomessa ja maataloustuottajien ahdinkoa.

Itse käytän Keskoa silloin kun siihen on syynsä (lähimarket), mutta suosin muita ketjuja kilpailun säilyttämisen takia.

1Äänestä
  • Mikähän se maataloustuottajien ahdinko mahtaa olla?

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mikähän se maataloustuottajien ahdinko mahtaa olla?

    Maataloustuottajille maksetaan liian pientä korvausta elintarviketeollisuudelle ja -ketjuun tuotetuista raaka-aineista.

    Loppuhinta kuluttajille kuitenkin on Suomessa korkea, johonkin se kate siinä matkalla häviää.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Maataloustuottajille maksetaan liian pientä korvausta elintarviketeollisuudelle ja -ketjuun tuotetuista raaka-aineista.

    Loppuhinta kuluttajille kuitenkin on Suomessa korkea, johonkin se kate siinä matkalla häviää.

    Miten niin maataloustuottajille maksetaan liian pientä hintaa? Juuri sen korvaamiseksihan he saavat messevät maataloustuet.

    Maksetaanko Suomessa tosiaan alempia tuottajahintoja kuin muualla EU:ssa? Ovatko ne tosiaan vielä tukienkin jälkeen alemmat?

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miten niin maataloustuottajille maksetaan liian pientä hintaa? Juuri sen korvaamiseksihan he saavat messevät maataloustuet.

    Maksetaanko Suomessa tosiaan alempia tuottajahintoja kuin muualla EU:ssa? Ovatko ne tosiaan vielä tukienkin jälkeen alemmat?

    Kannattaa perehtyä maatalouden tilanteeseen jos se ei ole tuttu asia, mutta haluaa siitä kommentoida. Tässä yksi hyvä linkki:

    Lainaus:
    Kasvukausi 2025 oli kasvinviljelytiloille huomattavasti paria edellistä kasvukautta parempi. Viileä ja kostea alkukesä sekä poutainen ja lämmin loppukesä näkyivät viljasadossa ja sadon laadussa. Alueellisesti tilanne poikkeaa yleisnäkymästä taas kerran poikkeuksellisten sääolojen takia, sillä kasvukauden aikana on kärsitty sekä liiallisesta kosteudesta että kuivuudesta. Viljan viljelyn kannattavuus pysyy kuitenkin heikkona viljan hinnan voimakkaan laskun ja keskeisen tuotantopanoksen lannoitteiden yli 10 prosentin hinnannousun takia. Vaihtelu tilojen välillä on tänäkin vuonna merkittävää tilan sijainnista ja myyntihintojen kiinnitysajankohdasta riippuen.

    Kotieläintuotannossa erityisesti maidolla ja naudanlihalla kannattavuus on parantunut vuoden takaisesta. Suomessa tuottajahinnat ovat kuitenkin laahanneet EU:n keskihintojen perässä, mikä tarkoittaa näille sektoreille vuositasolla noin 150 milj. euroa toteutumatta jääneitä myyntituloja. Tämä osoittaa toimivien markkinoiden tärkeyden ja vaikutuksen yksittäisen viljelijän tai tuotantosuunnan talouteen. Ennusteissa naudanlihan hintojen odotetaan pysyvän vakaina lähitulevaisuudessa, mutta maidontuotannon puolella kansainväliset markkinat ovat olleet laskuvireiset viime aikoina. Tilat ovat viimeisen neljän vuoden aikana tinkineet ylläpitoinvestoinneista. Jos tämä korvausinvestointien vaje alkaa purkautua, niin se näkynee kannattavuudessa kiinteiden kustannusten nousun myötä.
    jne...

    https://www.mtk.fi/-/lauskannattav1025

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eli huolimatta massiivisista tuista tuottajahinnat Suomessa ovat edelleen jäljessä?

    Toistaalta on kyllä melkoista kommunismia vaatia, että maatalouden voittoaste nostettaisiin esim Etelä-Euroopan tasolle, jossa satotasot ovat selvästi korkeammat ja kustannukset matalammat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eli huolimatta massiivisista tuista tuottajahinnat Suomessa ovat edelleen jäljessä?

    Toistaalta on kyllä melkoista kommunismia vaatia, että maatalouden voittoaste nostettaisiin esim Etelä-Euroopan tasolle, jossa satotasot ovat selvästi korkeammat ja kustannukset matalammat.

    Meillä on yleisesti ottaen ihan hyvät kasvuolosuhteet etenkin etelässä. On paljon valoa ja vettä riittää varsin hyvin.

    Kaikki maat tukevat elintarviketuotantoaa mm. huoltovaruuden takia. Jos se Suomessa lopetettaisiin, kävisi kalpaten. Mielsetäni on ihan ensiarvoisen tärkeeä, että meillä on riittävä kotimainen elintarviketuotanto.

    Kesko on osa sitä ketjua ja sillä on omalta osaltaan vastuu siitä, että se toimii jatkossakin.

    Äänestä

Hyvä, että S-ryhmä on kunnolla menettänyt myyntiä ja asiakkaita tämän vuoksi. Ymmärrän, että kiivastahtisessa liiketoiminnassa tulee välillä tehtyä virheitä, mutta olen pettynyt siihen miten asiaa on heillä käsitelty. Selväksi on käynyt, että silloin tehdyn päätöksen perusteita ei ole sovellettu muihin maihin, vaan se kohdistui tarkoituksellisesti vain yhteen maahan, vaikka aluksi muuta annettiin ymmärtää.
Siksi itse aloitin välttää S-ryhmän kauppoja ja huoltoasemia enemmän vasta tänä vuonna.
Rehellisyydellä ja selkeydellä S-ryhmä olisi selvinnyt asiassa paremmin, eikä heidän maineeseensa olisi jäänyt tällaisia tahroja, mitä nyt jäi.

33Äänestä
  • Tuo Israel-boikotti oli kyllä S-ryhmältä nolo suoritus. Jatkuvasti muuttuvat selitykset ja HOK-Elannon edustajiston poliitikkojen asian masinointi, johon heikkotahtoinen SOK:n johto ja hallitus taipuivat. Tyylipisteitä ei heille tuosta voi antaa ja aika paljon menettivät luottamuspääomaa tuon myötä. Pitäisi itsekin alkaa tarkemmin katsomaan, että missä kaupassa jatkossa käy.

    33Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tuo Israel-boikotti oli kyllä S-ryhmältä nolo suoritus. Jatkuvasti muuttuvat selitykset ja HOK-Elannon edustajiston poliitikkojen asian masinointi, johon heikkotahtoinen SOK:n johto ja hallitus taipuivat. Tyylipisteitä ei heille tuosta voi antaa ja aika paljon menettivät luottamuspääomaa tuon myötä. Pitäisi itsekin alkaa tarkemmin katsomaan, että missä kaupassa jatkossa käy.

    Tässä on hyvin sanottu se, mitä itsekin ajattelen

    26Äänestä

  • S-ryhmän toiminnasta on jäänyt epämiellyttävä fiilis. Ei tee mieli käydä heidän kaupoissaan, ellei ole aivan pakko. Politiikka ei sovi kaupan toimintaan!

    4Äänestä

Hyvä uutinen. Kaiken epäoikeudenmukaisuuden ja poliittisten pelien jälkeen S-ryhmä on ansainnut kaiken tuon myynnin laskemisen. Tutut ovat kertoneet, että Prismoissa on alkuvuonna ollut paljon hyllyjä tyhjillään ja moni muukin asia niissä ei toimi. Siellä on kahvialennuksilla yritetty ostaa takaisin heiltä lähteneitä asiakkaita, mutta tulevat huomaamaan ettei tuollaiset auta. Vahvoja ovat kyllä aatteessaan, kun hyväksyvät tappiotkin kun vaan agiteeraamiansa asioita saavat edistää.

14Äänestä

Kuten oletettavaa olikin, niin tämä kehityskulku on jatkunut tämänkin vuoden puolella. Viime vuoden lopulla K-ryhmän asiakkaiksi siirtyneet ovat huomanneet, että siellä pääsee henkilökohtaisesti kohdennetuilla tarjouksilla helposti vähintään yhtä edulliseen ostoskassiin kuin aiemmin S-kaupoissa ja valikoima on ollut parempi ja asiat toimivat paremmin.

SOK:n johdolta ja hallitukselta osoitti huonoa harkintaa lähteä mukaan poliittisiin agendoihin. Olisi kannattanut vaan keskittyä kaupan kannalta olennaisiin asioihin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/211a867a-203d-46be-bc23-e03ae17775f6

11Äänestä

Se on kyllä harmi jos tuottajat eivät pysty joka vuosi vaihtamaan uutta traktoria ja autoa. Puimirinkin olisi hyvä olla uusi, max. 2v.

Äänestä

Otsikon voisi vaihtaa, että ..voitti markkinaa v. 2025 lopulla ja alkuvuonna 2026. Selkeä pitkäaikainen käännehän tuossa on viime vuoden lopulla tapahtunut.

9Äänestä

K-ryhmä edelleen voittaa markkinaa S-ryhmältä kiihtyvällä vauhdilla. Suomalaiset ovat onneksi suurelta osin vastuullista ja suoraselkäistä porukkaa, eivätkä hyväksy S-ryhmän toimintaa tässä Israel-boikottikysymyksessä. Toivottavasti syksyn aikana vielä useampi osoittaisi tämän myös ostospaikkansa valinnoissa. Jos edes suurimman osan ostoksista siirtäisi pois S-kaupoista, niin kymmenenkin tuhannen lisäihmisen vaikutus olisi jo merkittävä.

7Äänestä

K-ryhmä on ollut toiminnassaan selkeämpi ja suoraselkäisempi. He ymmärtävät, että kannattaa keskittyä kaupan ydinasioihin, jos haluaa asiakkaat pitää kaupoissa. S-ryhmän poliittiset seikkailut tulevat heille kalliiksi, kun asiakkaat äänestävät jaloillaan. Ihme jos ei siellä jossain vaiheessa laiteta johtoa vaihtoon.

4Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

K-ryhmän markkinaosuus kääntyi selkeään nousuun vuoden viimeisellä kvartaalilla (0.5%yks). Tämä tarkoittaa 30 miljoonan euron lisäsiivua heille markkinasta. Suurin häviäjä markkinassa lienee s-ryhmä, jonka Israel-boikottipäätöksen seurauksena merkittävä määrä s-ryhmän asiakkaita siirtyi toisten kaupparyhmien asiakkaiksi juuri tuona ajankohtana.

Kalliiksi käy S-ryhmälle heidä poliittinen boikottiseikkailunsa, jonka summa nousee koko ajan.

https://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/sijoittajauutiset/2026/keskon-paivittaistavarakaupan-strategia-puree---k-ruokakauppojen-markkinaosuus-kaantyi-kasvuun/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu