Työttömyystilasto näyttää tällä hetkellä hurjalta, kun työttömiksi on tullut valtava määriä uusia työnhakijoita. Syyt ovat moninaiset. Työllisyystilastot eivät näytä lainkaan yhtä huonoilta. Kun nousukausi tulee, on hyvä, että on paljon reservejä. Työn tarjonnan lisääminen estää työvoimapulan syntymistä ja estää palkkojen holtittoman nousun.
Hallitus on onnistuneesti lisännyt työn tarjontaa
Anonyymi-ap
773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotenkin tuntuu ettei nuo työttömänä olevat ole reservi, he vain eivät kykene tuottavaan työhön.
Yrityksiä menee konkurssiin ja uusia perustetaan mutta arvatkaa ottaako uudet firmat töihin niitä saavutettujen etujen kerääjiä ja töissä oleilevia?
Ei uudet firmat ottavat töihin ne jotka tuottavat yritykselle rahaa.
Nykyään ei pelkkä työssä oleminen riitä.
Eipä ole Suomessa monillakaan yrityksillä edellytyksiä laajalle työllistämiselle.
Periaatteessa yrityksellä olisi oltava jotain sellaista tuotantoa, jonka tulokset se pystyy myymään kustannuksia korkeammalla hinnalla.
Tämä on tilanne myös Suomella valtakuntana.
Ja nykyisin kustannusrakenne on erittäin epäsuotuisa niin kotimaan sisäisessä toiminnassa, kuin varsinkin vientiyrityksillä.
Joten, kun markkinat on rajoitettu kotimaahan tai länsimaihin, poislukien USA (tullimuurit), energian ja raaka-aineiden hinnat korkeat ja se rajallinen markkinakin ostokyvytöntä, eivät näkymät juuri anna aihetta toiveikkuuteen Orpon toistuvista lupauksista huolimatta.
Eipä ihme että yhä useampi alkaa muistelemaan, että mistä ilmansuunnasta se aurinko nousikaan.
Siitähän tässä onkin ollut puhe, työn hinta suomessa on aivan liian korkea ja ne jatkuvat reilut palkankorotukset eivät paranna tilannetta.
Suomessa on paljonkin potenttiaalia jos se hinta saadaan kohdalleen.
Sitten tuohon muna vai kana ongelmaan.
Aina valitetaan että rahat ei riitä kun kaikki on kallista ja kaikki on kallista kun kaiken tuotaminen maksaa niin pirusti.
Olenkin kirjoittanut että nyt on menossa sisäinen devalvatio ja sen tekijöinä ovat markknavoimat kun porukka ei itse sitä saanut sovittua.
Kun markkinavoimat muuttaa suomen kustannustason matalammaksi niin siinä väkisin käy osalle kipeää.
Työn hinta on vain yksi syy.
Energia, raaka-aineet ym. kustannukset ovat toimialasta riippuen isoja tekijöitä.
Ja sitten tulee hallinnolliset ympäristö- yms syistä tulevat maksut ja rajoitukset.
Jo pelkästään näiden viimemainittujen takia on suuri määrä tuotantoa jättänyt Suomen ja siirtynyt helpompiin maihin.
Sellainen "joku tunne" tulee, koska sitä on totuutena syötetty pitkää ja hartaasti. Että vähän huonompia ne työttömät, laiskoja ja saamattomia, ja siksi ovat työttömiä. Että paremmat ihmiset ovat kyllä töissä ja työttömät vain loisia. Jne.
Niin se puree, propaganda.
Heh heh, vai että oikein työttömien reservi.
Se on mukava sadoilla tuhansilla suomalaisilla elää nälkärajoilla ollakseen "parempien" ihisten reservi, että saa sitten halpaa työvoimaa, jos sattuu tarvitsemaan.
Mutta senhän sinä muotoilit, mitä oikeistopolitiikka ajaa. Kun on riittävästi köyhyyteen ajettuja, riittää epätoivoista tulijaa halvalla, kun tarvitaan joko lisää työvoimaa tai kalliimman työvoiman vaihtamista halvempaan ja joustavampaan.
Sillä tavalla saa lisätttyä mukavasti voittoja toisten työllä.