Punkalaidun, huumekaupan tehtailun paikkakunta

Helsingin Sanomat (8.2.2026) tietää kertoa usein sivuin, kuinka muuten niin pieneen kuolevaan kuntaan on herännyt vilkas huumekauppa.
Arvelantiellä ja Lauttakyläntiellä, mutta kuitenkin tarpeeksi liki paikallista "keskustaa" , tehtaillaan huumekauppaa.
Kuka niitä pienessä kunnassa pystyy ostelemaan, missä kaikki nuoret muutenkin on ? Vai onko lähinnä kyse tuottamisesta, levitys on enimmäkseen muualla ?
Säälin todella nykyistä kehitystä. Varmaan edes postinkantaja ei pysty postia viemään, jo tien reunaa koristaa useat varoitukset. Paikallinen poliisi suhaa varmaan monen muunkin paikan väliä eikä ehdi /uskalla/viitsi puuttua näin laajoihin ongelmiin.
Lukekaa Hesarista, siinä haastatellaan punkalaitumelaisia, nehän asian parhaiten ytimissään tuntee. Silloin myös rikollisuus kohdistuu pienen kunnan pieniin yrityksiin.
3568
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta kun media ja muukin markkina tykkää pöhinästä!!!

Äänestä

Maaseudun valitettaviin puoliin (kaikesta ihanasta luonnosta ja rauhasta huolimatta ) jää piileskelevä rikollisuus. Kylällä ei ole mitään omaa jeppeä, poliisi tulee 40 minuutin matkan takaa eli myöhässä. Autiotaloja saa halvalla.
Vankilasta kotiutuvat jatkavat virkaansa hämärähommissa. Punkalaitumella jo joka tilalla on valvontakamerat. Silti pihoilta viedään tavarat ! Taloihin murtaudutaan !
Nykyistä maaseudun elämää, joo.

4Äänestä

Punkalaitumella on ainakin harvasssa kesämökit . Tämän jälkeen vielä harvemmassa. Viimeksi kun ajettiin sieltä kesällä läpi , keskusta on puolikuollut, palvelut näivettyneet, olemattomat.

2Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingin Sanomat (8.2.2026) tietää kertoa usein sivuin, kuinka muuten niin pieneen kuolevaan kuntaan on herännyt vilkas huumekauppa.
Arvelantiellä ja Lauttakyläntiellä, mutta kuitenkin tarpeeksi liki paikallista "keskustaa" , tehtaillaan huumekauppaa.
Kuka niitä pienessä kunnassa pystyy ostelemaan, missä kaikki nuoret muutenkin on ? Vai onko lähinnä kyse tuottamisesta, levitys on enimmäkseen muualla ?
Säälin todella nykyistä kehitystä. Varmaan edes postinkantaja ei pysty postia viemään, jo tien reunaa koristaa useat varoitukset. Paikallinen poliisi suhaa varmaan monen muunkin paikan väliä eikä ehdi /uskalla/viitsi puuttua näin laajoihin ongelmiin.
Lukekaa Hesarista, siinä haastatellaan punkalaitumelaisia, nehän asian parhaiten ytimissään tuntee. Silloin myös rikollisuus kohdistuu pienen kunnan pieniin yrityksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu