Hallitukseen valitut oletteko mielestänne terveitä

Yli 40.vuotta samassa NS. Työpaikassa on jo liikaa voi olla loppuun palanut käkkäre puoli kuollut ja nämä sairaat tekee Kokoomukses sa päätöksiä jotka ovat tuhonneet Suomen talouden konkurssi on edessä
3103
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki valitaan vaaleissa.
Siellä ei ole ketään, joka olisi valittu 40 vuotta sitten.

Äänestä

Kyllä keski-ikä on huipussaan.
Kansanedustajille pitää saada ala - ja yläikäraja.

Äänestä
  • Alaikäraja ennen kaikkea ja 30 minimissään .Nykyään aikuistuminen ja kypsyminen ottaa aikaa kun vastuu itsestä on siirtynyt pitkälti yhteiskunnalle ja työt jotka tuovat vastuun itsestä ja toimeentulosta on siirtynyt myöhäis iälle, joten todellisuus siitä mitä työ on ja kuinka paljon vaatii leivän pöytään ,sekä oman katon päänsä päälle itse hankkiminen ei ole enää itsestään selvyys varhais aikuisillemme. Ikävä tosi asia.

    Kun sitten siirrytään päättämään toisten asioita ilman varsinaista kokemusta arjen kovuudesta ei päätöksenteko enää kohtaa arkea.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yli 40.vuotta samassa NS. Työpaikassa on jo liikaa voi olla loppuun palanut käkkäre puoli kuollut ja nämä sairaat tekee Kokoomukses sa päätöksiä jotka ovat tuhonneet Suomen talouden konkurssi on edessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu