Sotaharjoitukset ja tukikohdat ahvenanmaalle, mikä etuoikeus venäjällä muka on ahvenanmaalle oltava ?
Ahvenanmaan demilitarisointi olisi aika purkaa.
Anonyymi-ap
1511152
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 151
Vanhimmat
Miks ruotsalaisia ei kiinnosta koko Ahvenanmaa ottaa etupiirikseen ollenkaan? Ei ole kiinnostanut koko Suomen historian ajan? Kumma juttu ,siellä kuitenkin kaikki puhuvat ruotsia ,miksi ei ryotsalaiset halua sitten miehittää sitä? Eihän Venäjä mahtaisi mitään sille...vai onko USAlla taas näppinsä pelissä.jotenkin.? Jo yksinSuomelle nuo saaret on liian suuri pala jos suuri sota syttyis..
Näin on. Joku vitun Ahvenanmaa ei kiinnosta ketään. Grönlanti on uhattuna.
Ruotsi miehitti Ahvenanmaan 1918 kun Suomessa oli sisällissota. Asia meni sitten Kansainliiton käsittelyyn eikä Ruotsi saanut sitä vaikka väärensi karttojakin niin että näytti siltä että Suomen puolella oli vain merta ilman mitään saaria.
Suomen olisi pitänyt jatkosodan rauhanneuvotteluissa tarjota aluetta Neuvostoliitolle vaihtokauppana Viipurin alueesta. Sillä olisi asukkaat päässeet lukemaan pakko-venäjää kuten nyt Suomessa kouluissa on pakko-ruotsi. Olisi ollut mahtava juttu !!!
Kyllä ilmanmuuta ahvenanmaalla pitää järjestää sotaharjoituksia ja sinne rakentaa tukikohtia ja ehkä pysyvä varuskunta.
Onneksi Ålannin Demilitarisaatio estää sellaisen huuhailun.
Varuskunta ja varusmiespalvelus myös ahvenanmaalle.
Näin tullee käymään.
Sielä taitaa Ålannissa venäläinen varuskunta ja venäläisiä sotilaita ollakin aika paljonkin ihan perinteisesti, suomalaisten sinne tuomina, niistä ajoista kun Nato-suomi oli kiinteä osa Venäjää.
Ne joilla viiraa päässä, käyvät Nato-suomessa armeijan.
Onneksi Ålannti on Demilitarisoitu ja Netralisoitu alue. Natolla tai Nato-suomella ei ole sinne mitään asiaa.
"Anonyymi00059
2026-02-15 21:36:17
Onneksi Ålannti on Demilitarisoitu ja Netralisoitu alue. Natolla tai Nato-suomella ei ole sinne mitään asiaa."
<<<<<<<
Ahvenanmaasta on suomelle vain kuluja.
"Erot muuhun Suomeen ovat huomattavat. Ahvenanmaalla valtion menot ovat 13 225 euroa asukasta kohden, kun muualla maassa euroja kuluu 6 997 euroa per henkilö"
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001669973.html
Suomihan menee alusmaahansa milloin ja miten haluaa.
Ei ainakaan tällä vuosisadalla!
Eivät joudu asepalvelukseen, se siinä luultavasti on taustalla. Siksi vastustavat.
Olisi aika laittaa ruotuun tuo ahvenanmaakin.
Ahvenanmaalle täytyy saada oma varuskunta.
Hieno avaus ehdottomasti purettava.
Varuskunta, tukikohdat, varusmiespalvelu ja sotaharjoitukset käyntiin.
Suomella on monta paikkaa missä pitää sotaharjoituksia, ei siihen Ahvenanmaata tarvita.
Venäjällä ei ole mitään oikeuksia valvoa Ahvenanmaata. Suomi voi ihan vapaasti lopettaa
Venäjän konsulaatin, ei sillä ole mitään virkaa olla siellä vakoilukeskuksena.
Länsihän ei sitä luovuta ryssiksen sotkettavaaksi ei koskaan, tuolle varjolaivasto maalleh
Ahvenanmaan demilitarisointi onkin purettava ensi tilassa.
Kannatetaan.
Venäläiset ulos ja ahvenanmaalaiset ruotuun !
Jos nyt Venäjä hyökkäisi Ahvenanmaalle, mitä tapahdu, mutta ajatusharjoituksena.
Suomen ei pidä sellaisessa tilanteessa koskaan suunnitellakkaan maajoukkojen lähettämistä itse pääsaarille. Suomella on jo valmiiksi 1300 km rajaa Venäjän kanssa, joukot on varattava sitä puolustamaan. Puolustakoon Ruotsi saaria yhdessä naton kanssa. Suomen ei pidä käyttää vähäisiä laskuvarjojoukojaan saarella. Ainoastaan Suomi voisi antaa mahdollisuuksien mukaan ilmatukea saaren puolustajille
Oikein. Suomen armeijan päätehtävä on täällä mannermaalla. Jos Ahvenanmaata kohtaisi joku uhka, uskon, että sitä varten ruotsalaisilla Gripeneineen on ihan omat suunnitelmansa ja sopimuksensa Suomen kanssa. Ruotsi ei tulisi sallimaan vieraan vallan tukikohtaan pääkaupunkinsa edustalla.
Sitä paitsi Ahvenanmaasta ei olisi nykyoloissa mitään sotilaallista hyötyä. Sen arvo kuului purjelaivojen aikakaudelle. Silloin sen maaperällä viimeksi taisteltiinkin.
Tänä päivänä vieras valta, joka päättäisi miehittää joukoillaan Ahvenanmaan, asettaisi joukkonsa turhaan tarjottimelle ilmasta pommitettavaksi.
Ahvenanmaalla on edelleen pari toveria konsulaatissa.
Sen takia että Suomi antaa heidän olla siellä. Ei meillä ole tapana tappaa muita kuten Venäjällä on.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan loppuu joskus ja pidämme siihen asti rajoitettua määrää ryssiä juopottelemassa mörskässään.
Säilyy ns. puheyhteys......
Tietenkin ahvenanmaan puolustusta täytyy harjoitella yhdessä vähintään ruotsin mutta myös tanskan ja viron kanssa.
Ahvenanmaan sotilaallinen tyhjiö ei ole yksin suomen päänsärky, ahvenanmaa on pantava ruotuun ja venäjän suurlähetystö on heitettävä sieltä ulos.
Suomen velvollisuus on laittaa ahvenanmaa ruotuun.
"Nato-suomen velvollisuus on laittaa ahvenanmaa ruotuun." 🤡
Ålantiin Nato-suomi ei voi koskea.
Vikiskää ja hapantukaa Nato Tiltut sielä Demil. rajan takana. 😂
https://www.youtube.com/watch?v=bzD_9OcTL5g&list=RDbzD_9OcTL5g&start_radio=1
Ahvenenmaa on hampaisiin asti aseistettava.
Demilitarisaatio on pelkkä vitsi nykyaikana.
Nato-suomen erikoisjoukot Grönlannissa oli huono vitsi.
Åland ei luota Nato-suomen velliperse armeijaan.
Ahvenanmaata on hieman kannustettava ottamaan lusikka kauniiseen käteen.
Pari tuhatta Flamingoa säilöön sinne niin Venäjän tulevaisuuden uusi Admin Kuzze+ maihinnousujoukot yms pääsevät ravitsemaan suomen lahtea,
Ja rapua nousee niin maan perkuleesti.
Miksi ahvenanmaalaisilla pitäisi olla tässäkin erivapaus.
Varmaan suurin enemmistö ahvenanmaalaisistakin haluaisi olla mukana turvallisuuden tuottamisessa.
"Ahvenanmaan demilitarisointi olisi aika purkaa."
Mutta Ålannin DEMILITARISAATIO KESTÄÄ JA KESTÄÄ Naato tiltun voimattomat hyökkäykset.
Demilitarisaatio tarkoittaa sitä, että se estää sotilaiden sijoittamisen ja linnoitusten ja tukikohtien rakentamisen aluueelle. Tavoitteena on usein alueen neutralisointi, konfliktien ehkäisy JA rauhanomaisen käytön varmistaminen.
Juuri tuo demilitarisointi pitääkin lopettaa, tuosta hyötyy ainoastaan venäjä.
Joo ahvenanmaan on aika ottaa tilanne haltuun.
Åland sen sijaan on AIVAN LIIAN KOVA PALA hampaattomalle Nato Tiltulle.
Nyt vauhtia , ahvenaiset !
Ruotuun vaan ahvenanmaa.
Åland sen sijaan on AIVAN LIIAN KOVA PALA hampaattomalle Nato Tiltulle.
Muuuutta jos Nato tiltulla on aikaa odottaa niin kattellahan .... tik tak tik tak tik tak ...
😉👉👌✌
Nato Tiltu voi keskittyä' purkamaan MIKÄ-KEKÄ MAAn demilitarisointia.
Kyllä sen joutaa purkaan, ketkä siitä aikoinaa sopi ?
Tsaarin venäjä, mikä lie saksan kreivikunta, vissiin ruotsi ja joku kansainliitto ja tätäkö me muka yhä jumaloimme.
Nato Tiltu on purkanut Ålanninkin demilitarisaatioa jo ainakin 2014 vuodesta asti, muttei siitä mitään ole tullut.😁👉👌
Åland on AIVAN LIIAN KOVA PALA hampaattomalle Nato Tiltulle. 😂😂😂
olISI, tulISI, menISI, kusISI, ISI, ISI, ISI,
Nuita sopiapuolia ei enään ole olemassakaan, sopimuksella saa pyhkiä perseensä.
Åland on ja se riittää Nato Tiltun himojen torppaamiseen. 😁👍
Vainoharhat eivät ole peruste Ålannin Demilitarisoinnin purkuun! 😈
Vainoharhat ovat vain Nato Tiltun mielisairauden oireita. 💩
Ålannin mukaan sellaista aikaa ei tulekaan että he demilitarisoinnista ja neutralisoinnista luopuisivat.
Ne ovat saavutettuja etuja!
Ålannissa pitää suorittaa remilitarisaatio.
https://youtu.be/nwwjrkl6tDE?si=WUUjiIVyKtnHVaft
Siinä tuli paljon asiaa.
Ålannin mukaan: Sitä päivää ei tulekaan, jotta demilitarisoinnista ja neutralisoinnista luovuttais.
Ne on kattokaas saavutettuja etuja!
Mutta TEILLE Nato Tiltuille nää RE- militarisoinnit osuu varmasti kohalle, kunhan Nato-suomen hallinto nyt saa tuon HIMOITUN sotansa lietsottua käyntiin.
ålandd on oikeassa. Miksi vaihtaa huonompaan?
😂😂😂
Tuollainen demilitarisointi ahvenanmaan kohdalla ei ole enään tätä päivää, ei sopinut edes viimevuosituhannelle.
Mokomakin satavuotta sitten kiireessä viritelty höpötys, ehdottomasti tilanne korjattava.
Se venäjän vakoilukeskus myös myös sieltä pois.
Ålannin mukaan: Sitä päivää ei tulekaan, jotta demilitarisoinnista ja neutralisoinnista luovuttais.
Ne on kattokaas saavutettuja etuja!
Åland on oikeassa. Miksi vaihtaa huonompaan?
Kyllä tuo tähän aikaan täysin sopimaton demilitarisointi täytyy purkaa, jokainen joka asiaa katsoo puolueettomasti on purkamisen kannalla.
Mutta toivottavasti TEILLE Nato Tiltuille nuo RE- militarisoinnit osuu kohdalle mahdollisimman nopeasti, kunhan Nato-suomen hallinto nyt saa tuon HIMOITUN sotansa lietsottua käyntiin.
Ålannissa teille hurrataaan ja yllytetään huikeisiin hyökkäyksiin. 😜👉👌✌
"Ålannin mukaan: Sitä päivää ei tulekaan, jotta demilitarisoinnista ja neutralisoinnista luovuttais.
Ne on kattokaas saavutettuja etuja!"
Åland on aivan oikeassa. Miksi vaihtaa HYVÄ puolustusratkaisu huonompaan toimimattomaan?
Grönlanti osoitti Naton tyhjäksi propaganda hötöksi.
Ei Ålannin kannata hyvää ja toimivaa demilitarisaatiotaan, itse itsensä tuhoavaan Natoon vaihtaa.
No no tullaanpas vaan maanpinnalle, on pää niin täynnä kusta ja yläpilvissä että jotta.
Aivan. Miksi purkaa toimivaa Demilitarisaatiota toimimattomaan Nato diktatuuriin?
Ahvenanmaa on erinomainen paikka sijoittaa ydinohjuksia.
Joo. sinne vaan. Ålantiin niitä ei saa sijoittaa koska DEMILITARISAATIO ...
Tukikohdat ja varuskunna niin ja tietenkin asevelvollisuus, siis miksi ei ?
Lätkän Olympiapronssi meni PUOLUEETTOMAN Sveitsin naisillle. Onneksi olkoon Sveitsi!
Seuraavaksi pieni, Demilitarisoitu, Neutralisoitu ja Itsenäinen Åland voittaa naisten lätkän Maailmanmestaruuden, kukistamalla nato-suomen.
Aloitukselle: - Ahvenanmaa tulee yksiselitteisesti linnoittaa tarvittavilla puolustus- ja vastahyökkäys aseistuksella. Demilitarisoinnin aika on ohi.
Åland jatkaa Nato-suomen kipeitten ahvenmaha leikkausten jäökeen Demilitarisoituna, Neutralisoituna ja Itsenäisenä maana.
Natolle tulee heti antaa tarvittavan suuri ja lujasti puolustettu laivastotukikohta Ahvenanmaalta, sekä myös Maarianhaminan lentokenttä priorisoida ensisijaisesti sotilasliikenteen lentokentäksi. Lisäksi Suomen ulkosaaristoon voidaan avata tarpeellinen määrä tukikohtia.
Niinhän Trumppikin antaa Puuttinille Donbassin.
Ahvenanmaan demilitarisointi on aika purkkaa Nato Tiltulle jauhettavaksi. ei tule valmista ei sitten millään..
Kyllä vaan tulee ja venäjä ankkuroidaan aivan kaikkeen kärsijäksi. Alikehittynyt slaavilainen ja niin rupuinen saastavaltio, joka kohtaa tuhoaan jo neljättä vuotta Ukrainassa. Venäjä hajoitetaan palasiksi.
Ahvenanmaan demilitarisointi ol-ISI ISI ISI ISI aika purkkaa Nato Tiltulle jauhettavaksi. ei tule valmista ei sitten millään..
-ISI purkaa?
-ISIii - purkkaa!
Purettava ehdottomasti, ahvenanmaa tällevuosituhannelle.
Joo lopultakin ahvenanmaalaiset pilvilinnoistaan meidän muiden kuolevaisten joukkoon.
Ahvenanmaa eli oikeasti Åland on määrätty Suomelle, mutta Nato-suomi vaikertaa kaiken aikaa, jottei se pysty Ålantia puolustamaan. Tuo ns.omistussuhde voidaan siten katsoa rauenneeksi ja Åland voi julistautua Itsenäiseksi tai liittyä Sveitsin exklaaviksi.
Tuo on kyllä niin totta ja tätä vuosituhatta.
Nato-suomi on tehtävänsä tehnyt, nato-suomi voi poistua...
Varmasti ahvenanmaalaiset itsekin haluaisivat puolustaa aluettaan ryssältä.
Haluavatkohan, joskus kuulostaa että eivät halua.
Nato tiltu: "Ahvenanmaan demilitarisointi olisi aika purkaa."
No jos sulla on turhaa aikaa niin pura sitä edelleen.
Ei se taida olla yhtään edistynyt useiden vuosien yrittämisestä huolimatta?
On Nato Tiltulla ollu AIKA purkaminen tuossa ahvenmaansa demilitarisoinnissa.
Kyllä, rantaruotsalaiset, kokoomuslaiset, somput ja Epstein nato tiltut voivat käydä seuraavan sodan Venäjää vastaan.
Åland on ilmoittanut olevansa Puolueeton ja Demilitarisoitu, sekä neutralisoitu, joten he eivät osallistu minkäänlaisiin väkivaltaisuuksiin Nato-suomen rinnalla.
Ovatko ilmoittaneet myös olevansa kuohittuja ?
"Ovatko ilmoittaneet myös olevansa kuohittuja ?"
Se on oikeastaan perus edellytys Nato-suomen armeijaaan pääsemiseksi.
Demilitarismiin kietoutuminen on pahanlaatuista itsensä pettämistä.
No sitkee puolustus se on tuo Demilitarisaatio.
Motako vuotta sinäkin Nato Tiltu olet jo sitä ollut samanmielisten kanssa purkamassa, eikä naarmuaakaan näy. 🤡
Paljon puhetta, vähän villoja ... sanonta viittaa katteettomiin puheisiin:
Puhutaan paljon, mutta saadaan vähän aikaan. Ålands Demilitarisaatio ja Neutralisoitu status on liian kova pala.
Ja se Venäjän federaation suurlähetystö Mariehamnissa ... Ei lähde ei sitten millään! 😁👉👌✌
Olenkin oikeastaan sitä mieltä että ahvenanmaalaisten itsensä tulisi tulla järkiinsä.
No nehän on varmaan tulleetkin jo kauan sitte järkiinsä, mut nato-suomalaisil ei viel oo ollu kait aikaa sellasseen.
Jos vaan Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkamiseen olisi aikaa, mut kun ei oo.
Vai miksei nato tiltu sitä saa purettua?
Aika meni ohi tuommoisesta demilitarisoinnista, nyt vaan reippaasti 2000 luvulle siellä saaressakin.
Saarelaiset ruotuun !
Nuo sadan vuoden takaiset sopimukset eivät kyllä päde enään , sopijapuoletkin on jo aikoja sirtten hävinneet.
Åland päättää. Nato-suomi saa itkeä ittensä uneen.
Jo vain joutaa purkaa nuo ikivanhat sopimukset.
Miksi ahvenanmaalle ei kuulu minkäänlaista vastuuta turvallisuudesta ?
Koska suomalaiset puolustavat sitä viimeiseen mieheen saakka.
Sitten asiaan. Meillä on oltava mahdollisimman suuri armeija Venäjän takia joten homma pitäisi purkaa ja linnoittaa Ahvenanmaa.
Ei tarvitse välittää vihervassareista. Rautaa lisää Ahvenanmaalle ja heti!
On se aika purkkaa. nato Tltun leuat alkaa väsymään...
Ålannilla on paras puolustus, niinkuin Sveitsilläkin. Ei siitä kannata luopua.
Nato-suomi vinkuu turvaa Demil. Rajan takana mutta saa kohta rys.......siltä turpaan.
Joo aikansa elänyt typerä julistus jolla jokainen on jo kauan pyrkinyt perseensä.
Nato Tiltu Peppu-Hepun pyrkimuykset kyllä tiedetään. 🌈🤡🌈
OL-ISIsiko kenellään aikaa purkaa Ahvenanmaan demilitarisointi?
Mulla ei ole.
Olis RKP:n hommia , taitaa niiltä vätyksiltä vaan jäädä tekemättä.
Jää Nato-Koalitiolta sekin tekemättä. HUOH!
Aika olisi ahvenanmaankin tulla tavallisten kuolevaisten joukkoon.
Tottakai pitäisi purkaa, ainoa syy miksi mokoma yhä on olemassa on meidän tapa totuttaa ruotsinkieliset erityiskohteluun.
Tottakai pitäisi purkaa, ainoa syy miksi mokoma yhä on olemassa on meidän tapa totuttaa ruotsinkieliset erityiskohteluun.
Naulan kantaan! Ostetaan ahvenanmaallekin Trumpilta ne ilmaiset turvatakuut.
Ahvenanmaan asema nykymaailmassa erittäin haavoittuvainen.
Ahvenanmaan demilitarisointi purettava, onhan hammurabin lakikin jo muutettu vaikka oli aikoinaan käänteentekevä yhteiskunnallinen järjestelmä.
Vanhentunut mikä vanhentunut, olisi aika purkaa.
Etkö sää saatanan Nato-HÖNÖ ole vieläkään saanut sitä purettua!
Järkevämpää olisi yhtyä Ahvenanmaan demilitarisaatioon. Näin turvattaisiin koko suomen turvallisuus.
Voisitte pyytää venäjää liittymään teidän demilitarionnelaan.
Kuha ei sipsit.🐟🥔
Putinille ahvenanmaa ja Suomen velat, kaksi kärpästä yhtä aikaa,
ahvenanmaalla suomen kieli on kriminalisoitu, perkele!
Elätämmekö me kyytä povellamme .
Edullinen öljy ja kaasu virtaa nyt Ålantiin. Myyvät kuulemma Nato-suomelle sitä NATO-jäsenhintaan 150€/barreli. 😉👍
ydin aseet tulee sijoittaa juuri ahvenanmaalle.
Vanhentunut sopimus, olisi aika purkaa.
Javist.
Ahvenanmaa on suomen ainoa vapaa alue. Siellä ei Nato määräille. He ovat Itsenäisiä.
Nato Tiltulla ei ole aikaa purkaa Ahvenanmaan demilitarisointia.
Höpsis ei siihen aikaa mene, mokomakin paperi.
Jätte bra👍
Puretaan vaan !!
Korkea aika purkaa.
Vaikea kyllä ymmärtää, miksei saarta saisi varustaa ja linnoittaa. Maanalaisia käytäviä ja sinne varastoon meritorjuntaohjuksia ja droneja. Pieni 007-tyyppinen salainen ohjusveneiden ja piensukellusveneiden tukikohta.
Onko se värusväen käyminen niin kova paikka oolantilaisille? Luulisi jonkun verran vapaaehtoisia löytyvän. Pääosin muualta suomesta tuoduilla joukoilla voidaan kai toteuttaa, mutta olisihan se paras jos olisi paikalliset olosuhteet tuntevat sotilaat.
Kiva että se vaivaa Nato Tiltun mieltä. 😂
Tulee tarkoin muistaa Ålannin DEMILITARISOITU ja NEUTRALISOITU suoja Natolta. 😉👍
Åland on Natolle No-Go aluetta.
Hälsningar från Åland!
Åländska medborgare går med i NATO-finska armén bara för att sedan bli gränsbevakare i Ålands kustbevakning och bevaka de demilitariserade och neutraliserade gränserna på det SJÄLVSTÄNDIGA och SUVERÄNA Åland.
Låt oss hålla NATO utanför de demilitariserade gränserna i rädsla!
Terveiset Ålannista!
Ahvenanmaan kansalaiset menevät Nato-suomen armeijaan vain jotta pääsisivät Ahvenanmaan rannikkovartiostoon rajavartijaksi ja valvomaan Ahvenanmaan Demilitarisoituja ja Neutralisoituja ITSENÄISEN ja SUVEREENIN Ahvenanmaan rajoja.
Pidetään NATO pelon vallassa demilitarisoitujen rajojemme ulkopuolella! 😉👉👌✌
"Axel Olof Freudenthal harrasti rotuoppeja ja uskoi suomalaisten alempiarvoisuuteen."
Ålannin demilitarisaatioa vihaava ja koaksiaalisia minisukellusveneitä fanittava Nato Tiltu osoittaa toiminnallaan Axel Olof Freudenthalin oletuksen oikeaksi. 😂👍
Javist!
Ahvenanmaan demilitarisointi on ollut jo kauan aikamoista purkkaa purtavaksi.
Siihen ei Naton mätä hammas pysty.
Jokainen sen ymmärtää että tuo on aikansa elänyt sopimus, ilmanmuuta purkuun !
Nato-AKTIVISTIT ovat valittaneet:
Ahvenanmaan demilitarisointi on aika pirullisen sitkeetä purkkaa!
Se ei jauhamalla muutu miksikään!!!
kunhan nyt saatte ne tukikohtanne perustettua lähi-itään, niin katsotte sitten sodan jälkeen jos teitä HALUKKAITA on enää jäljellä Ahveanmaasta jauhamaan.
Ahvenanmaan strateginen arvo jäi purjelaivojen aikakaudelle.
Suomi pitäköön huolen, että väkeä ja ammunitioonia riittää itärajan valvomiseen. Ahvenanmaalla ei ole nykyaikana mitään sotastrategista merkitystä elleivät Suomi ja Ruotsi päätä olla sodassa keskenään.
Erittäin keskeinen siainti ja sopiva paikka nato satamalle ja lentokentälle niin ja tietenkin harjoituksille.
Turhan keskeinen sijainti. Maaliksi napakymppi. Kannattaa pysytellä PUOLUEETTOMANA.
Siksi Itsenäinen, Demilitarisoitu ja Neutraalista statuksesta nauttiva Åland ei huoli Natoa aluevesilleen, saati sitten mantereelleen. 😉👉👌✌
Roskiin vaan ne laput !
Naton lippu meni roskiin jo. Menköön loputkin Nato Tiltun ehdotukset.
Aika meni sopimusten ohi.
Aika PURKKAA se on. Sitkeää jauhaa. 😜
Loogistahan se olisi.
Aika purkkaahan se on...
Sitkeetä jauhettavaa on Ahvenanmaan demilitarisaatio. Leuat kuluu siitä kirjoitellessa ...
Paljon tästä tuntuu juttua syntyvän ja enemmistö purkamisen kannalla.