Pörssisähköilijät, teille valehdellaan

Monet pörssisähkön käyttäjät seuraavat tarkasti halvimpia tunteja ja ajoittavat paljon energiaa vievien laitteiden käytön edullisiin ajankohtiin. Päälle saatetaan naksauttaa yhtä aikaa esimerkiksi sähkökiuas, pyykinpesukone, astianpesukone ja auton lämmitys.

Honkapuro on sitä mieltä, että tehomaksu ei hankaloita pörssisähkön käyttäjien elämää.

– Ei sen auton latauksen tarvitse tapahtua samaan aikaan kuin sähkökiuas on päällä. Halpoja tunteja kyllä löytyy. Esimerkiksi yön tunnit ovat pääsääntöisesti halpoja, ja auton voi ladata silloin, hän sanoo.

– Ja jos kaikkea ei voi ajoittaa aivan halvimmalle tunnille, on se toiseksi halvin tunti yleensä melkein yhtä halpa, eikä ero ole kovinkaan suuri, Honkapuro sanoo.




Onneksi on kiinteähintainen sopimus.
26226
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mulla on lämmönlähteenä maalämpö ja siinä pörssisähköasetus sekä sähkönsiirtoon vaikuttava yösähköasetus.
Autossa on myös pörssisähköasetus päällä.
Ja jos olisi sähkösauna niin voisin asentaa maalämpöpumpun mukana tulleet virta-anturit paikalleen ja silloin pumppu pudottaisi tehoja pois kun kiuas päällä.

Kun asetukset on kerran tehty niin ei niitä tarvitse sen jälkeen huolehtia vaan automatiikka hoitaa homman.

Äänestä
  • Maalämpö kun naksahtaa päälle niin paljonko kuluu virtaa? Sähköllä se sekin käy meinaa..

    Äänestä

Ei ihme että mielenterveys potilaat lisääntyy, kun joka hetki pitää kytätä mitä sähkö milloinkin maksaa. Kaikki asiat menneet tähän. Kytätään rangea autossa ja hintaa sähkössä ym turhaa.

Äänestä
  • Päinvastoin. Pieni aivojumppa pitää mielen virkeänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Päinvastoin. Pieni aivojumppa pitää mielen virkeänä.

    Stressiä se vain lisää kun halpoja tunteja ei vuorokauteen mahdu.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Päinvastoin. Pieni aivojumppa pitää mielen virkeänä.

    ...joo, ja lompakon kevyenä...

    Äänestä

Kaikessa nykyään valehdellaan, ei pelkästään sähkön myynnissä. Veden ja ruoan hinnan nousua perustellaan erilaisilla syillä, mutta silti kaikki tekevät voittoa reippaasti. Vähän kyseenalaista toimintaa,

Äänestä

Suurin osa näistä Suomi24:lle tehdyistä aloituksista on kyseenalaista palstojen aktivointeja...

Äänestä

Valehdellaan juu. Pihalla tuulee ja myllyt pyörii, sähkön hinta 30 centtiä ?

Äänestä

Sähkölaitteita ei ladata ilman valvontaa. Laitteet on kytkettävä pois päältä, jos kukaan ei ole valvomassa. Jääkaappi on poikkeus, että kolmen päivän kotivara ei happane.

Äänestä

Kävin keskustelun tekoälyn kanssa aluksi ilmoitti Pörssisähkön olleen edullisempi vaihtoehto mutta kun kerroin Faktoja että sähköä kuluu paljon kovien pakkasten aikana jolloin myös pörssisähkö on kallista leutona aikana sähköä ei kulu paljoa Niin pyysi anteeksi viheellistä tietoaan ja totesi Kiinteän n 8c hinnan olevan sähkölämmittäjälle edullisempi

Äänestä
  • Kovien pakkasten aikana talo lämpiää tietysti omasta metsästä tehdyillä pilkkeillä. Muuna aika jytkytellään pörssisähköllä. On halapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kovien pakkasten aikana talo lämpiää tietysti omasta metsästä tehdyillä pilkkeillä. Muuna aika jytkytellään pörssisähköllä. On halapaa.

    Onko Traktorit energiakourat kärryt tilatankit klapikoneet ja säilytystallit noihinkin kuluu vähän rahaa ja tietty työaikaa

    Äänestä

  • Minä kysyin laskimelta että mitä maksaa kWh kun vuoden sähkölaskut lasketaan yhteen ja jaetaan vuoden kulutuksella.
    Vastaus oli alle 3sent/kWh.
    En tarvinnut tekoälyä sen toteamiseen että 6-8sent/kWh hinta on kalliimpi vaihtoehto.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Minä kysyin laskimelta että mitä maksaa kWh kun vuoden sähkölaskut lasketaan yhteen ja jaetaan vuoden kulutuksella.
    Vastaus oli alle 3sent/kWh.
    En tarvinnut tekoälyä sen toteamiseen että 6-8sent/kWh hinta on kalliimpi vaihtoehto.

    Mutta kun sitä sähköä kuluu juuri kalliiseen aikaan laskut on kovia oli mikä keskihinta tahansa sitä moni Tyhmä ei osaa ajatella

    Äänestä

kokoomus vihreä malli on tämä energia korruptio,
sähköllä ja sähkön siirrolla kiskonta !!

Äänestä

Jos joku valitsee pörssisähkön tai sähköauton, niin miksi siitä pitää sivullisten nillittää.

Jokaisen kannattaa keskittyä omiin valintoihinsa ja tulla niillä onnellisiksi.

Hyvä, että on valinnan vaihtoehtoja.

Äänestä
  • Demarit halaa viedä terveydenhuollosta valinnanvapauden.

    Äänestä

Pörssisähkö on tehty keräämään voittoja ei se ole hyväntekeväisyyttä Sähköstä ei haluta halpaa esim jos on vesivarastot täynnä jolla saataisiin halpaa sähköä sitä lasketaan turbiinien ohi ettei hinta laske liikaa

Äänestä

Ensikesänä vaihdetaan pois pörssisähköstä, nyt riittävän kauan kokeiltu ja kalliiksi on tullut ja kalliimmaksi tulee, kun tehomaksu tulee. Pelkkä 9kw saunankiuas paukauttaa tehomaksurajan rikki. Yleensä samaan aikaan ollut myös pesukone ja tiskikone. Nyt loppui pörssisähkön kanssa pelleily. Liian kalliiksi on tullut.

Äänestä
  • Älä helkkarissa kesällä vaihda, kesällä on lähes ilmaista tuo pörssisähkö.
    Vaihda vasta syksyllä ja ota vain 6kk sopimus ja vaihda taasen keväällä pörssisähköön.

    Äänestä

Pörssikeinottelijat huomasi että tulot putoaa kun kuluttajat käyttää sähköä halpaan aikaan no siihen tietty lätkäistään tehomaksu niin taas tulee rahaa

Äänestä
  • Tehomaksu määräysten mukaan ei saa nostaa keskimääräistä siirtomaksua.
    Tasaisesti kuluttavan maksu alenee!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tehomaksu määräysten mukaan ei saa nostaa keskimääräistä siirtomaksua.
    Tasaisesti kuluttavan maksu alenee!

    Voisin lyödä vetoa ettei kenenkään maksut alene aina keksitään jokin veruke tms muuttuja

    Äänestä

Mäntykannas ennusti tätä viikkoa talven kylmimmäksi 😁

Äänestä

Pekka Pouta pakkasista: "Ensi viikko näyttää aika pahalta" – helmikuusta tulossa hyytävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Monet pörssisähkön käyttäjät seuraavat tarkasti halvimpia tunteja ja ajoittavat paljon energiaa vievien laitteiden käytön edullisiin ajankohtiin. Päälle saatetaan naksauttaa yhtä aikaa esimerkiksi sähkökiuas, pyykinpesukone, astianpesukone ja auton lämmitys.

Honkapuro on sitä mieltä, että tehomaksu ei hankaloita pörssisähkön käyttäjien elämää.

– Ei sen auton latauksen tarvitse tapahtua samaan aikaan kuin sähkökiuas on päällä. Halpoja tunteja kyllä löytyy. Esimerkiksi yön tunnit ovat pääsääntöisesti halpoja, ja auton voi ladata silloin, hän sanoo.

– Ja jos kaikkea ei voi ajoittaa aivan halvimmalle tunnille, on se toiseksi halvin tunti yleensä melkein yhtä halpa, eikä ero ole kovinkaan suuri, Honkapuro sanoo.




Onneksi on kiinteähintainen sopimus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu