Mahtavaa, yhteensä yli 2 % kulutuksesta eli 13000 MW:sta. Mihin olisimme joutuneet ilman kunnianhimoista tavoitetta olla hiilineutraalisuuden kärkimaa?
Tuulivoimaa 138 MW ja aurinkovoimaa 133 MW
Anonyymi-ap
23171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Sipilän hallitus persuineen aloitti "Maailman kunnianhimoisimman bio-ohjelman".
Polttoaineiden jakeluvelvoitekin saatiin aikaan silloin ja suureelliset ilmastotavoitteet.
Kepu, persut ja kokoomus.
Persut vastusti noina aikoina kiky-sopimustakin, mutta hallituksessa takki kääntyi.
2023 vaaleissa persut lupasi perua kiky-sopimuksen takaisin entiselle tolalle, mutta taas takki kääntyi.
Kannattaa laskea noita prosentteja vuositasolla, ei yksi pääsky kesää tee.
Laskin, että persut on ollut kahdesti hallituksessa ja kummallakin kerralla on seurannut katastrofi. Nyt jopa persujen kannatuksen kannalta, ensimmäisen kerranhan persut onnistuivat sysäämään entisen jumalansa Soinin niskoille.
Kreikkapaketti kolmonenkin tuli persujen päästyä 2015 hallitukseen. vaikka persujen vaalipuheet oli siinäkin ihan muuta.
Ai, silloinkin persut päättivät kaikesta? Aika jännää, ettei pääministeripuolue ole ikinä vastuussa mistään. 🤷♂️
Miksi ihmeessä Petteri Orvon ja Kokoomuksen tulisi lunastaa Riikka Purran ja Perussuomalaisten valheelliset vaalilupaukset?
Osaat siis laskea jo kahteen!?! 🤗🥳
Purralta odotellaan vielä vappusatasta toukokuussa.
Miksi ihmeessä jätät lääkkeesi ottamatta?
Suomi ei ole ollut sähkön suhteen omavarainen ainakaan 2000 luvun aikana. Lähimpänä omavaraisuutta oltiin kai vuonna 2023 eli 98 % mutta kylmimpään talviaikaan on jouduttu tuomaan jopa tuhansia MW. Onneksi meillä on "ystävälliset" naapurit Ruotsi ja Norja, kun Venäjän tuonti loppui.
Rupellin nettotuotto on : 7.
Eli
kouluarvosana: ala- arvoinen.
Rupellifirma meni äsken pohjoisessa konkurssiin
takaajana valtio
muistoksi jäi: 140 miljoonan velat
Hyvä vihreät !
Oliko Mauri Pekkarinen vihreä? Tai Pekkarisen vävy, jolla sattui olemaan tuulivoimabisneksiä?
Älkää vihreät käyttäkö sähköä, sitä tuotetaan epäeettisesti ja ilmastoa tuhoavilla tavoilla. Menkää sähkölakkoon ja istumaan voimaloiden porteille.
Elokapina, sähkö TAPPAA!
Helposti jopa testattavissa.
Niin menkääpä nyt makoilemaan -20C pakkaseen elokapinat, vai tuleeko vilu?
Mahtavaa, yhteensä yli 2 % kulutuksesta eli 13000 MW:sta. Mihin olisimme joutuneet ilman vihreiden ja Super- Sannan hallituksen kunnianhimoista tavoitetta olla hiilineutraalisuuden kärkimaa?
Laske uudelleen mutta laske koko vuoden ajalta.
Kesällä on kuitenkin suurempi osuus, mutta kulutus pienempää kuin pakkasilla.
Turha kenenkään itkeä tuhansien eurojen sähkölaskuja. Oma valinta asua eristämättömässä liian isossa ladossa.
Tuulivoima voisi tappaa, kun jopa 350-400 km/h liikkuvan lavan päästä irtoaisi iso jääkimpale. Se lentäisi vauhdilla ja kauas lähtiessään sopivaan suuntaan. Siksi voimalat seis. Järkevää vihertekniikkaa?
Tuulivoimalat voisivat kilpailla kenen jääkimpale lentää pisimmälle.
Koko vuoden tasolla tuulivoima on todella kannattavaa.
Paljonko ydinvoima tuli maksamaan? Tsernobil miljardeja...
Ossoo se olla tuulemata vaikka ei ole pakkastakaan.
Pari astetta miinuksella ja 45 MW voimmoo.
Se hyvä puol on asjassa että ei mee myllyt ehkä nii paljua miinukselle kun ei oo tämän kylymempää.