Asun alueella jonne on nyt muuttanut paljon myös muslimeja. Alue on nopeasti muuttunut sontaisemmaksi. Roskakatokset ovat kuin kaatopaikkoja. Kaikki mahollinen ja mahdotonkin kannetaan sängyistä lähtien roskakatokseen. Kakarat jos vievät roskia, eivät jaksa edes roskikselle saakka kävellä vaan nakkaavat ulko-ovesta roskat pihalle. Naapuri hoitaa ne siitä perille sitten kun ei viitsi katsella. Pyöräsuojista on tullut muslimi kakaroiden hengailu paikka. Pyöriin kohdistunut ilkivalta on nyt lisääntynyt siihen pisteeseen että kukaan ei enää säilytä pyöräänsä suojassa vaan pyöriä säilytetään kotona. Pyöräsuojat ovat saastaiset, roskia ja mitä lie paskaa nurkat täynnä. Samalta näyttää varastokopit. Saunassa käymisen ajatuskin puistattaa. Ihmeellinen muslimimusiikin pimputus häiritsee lähes joka ilta. Rappukäytävä haisee halvalle hajuvedelle ja suitsukkeille. Haju on niin karmea että se tulee jopa oaan asuntoon saakka. Parveketta ei uskalla kesäisin edes avata koska sama löyhkä tulee myös sieltä. En ymmärrä miten joku voi edes haistella tuota hajua taukoamatta. Onko niiden ominaishaju niin kamala että sitä pitää peittää noin vahvasti vai miksi pitää kärytä. Ovia paiskotaan jatkuvasti niin että rappukäytävä kaikuu ja ihmeellinen älämölö aina kun rapussa liikutaan. Lapset itkee tuntitolkulla päivittäin. Mukavaa kulttuurien rikkautta tosiaan. Tykkään asuin alueestani koska lähellä luontoa. Ihanat asunnot ja palvelutkin lähellä. Nyt vaan on mitta niin täysi että pitäkööt muslimit omat vouhotuksensa, ei jaksa enää katsella ja muutan pois. Jos riittäis rahkeet, muuttaisin koko maasta helvetin kuuseen. Hävettää olla suomalainen nykyään.
Vastaukset 68
- Anonyymi00001
”Miksi raataisi, kun ilmankin saa saman?”
Suomessa riittää työttömiä maahanmuuttajia, mutta yhä lisää maahanmuuttoa olisi monien mielestä saatava.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kiteyttää ongelman kysymällä, miksi töissä kannattaisi raataa, kun ilmankin saa saman?
– Siksi sosiaaliturvaa pitää uudistaa. Tämä häkkyrä ylläpitää halpamaahanmuuttoa ja syrjäyttää kouluttamattomat ihmiset työmarkkinoilta, Purra kirjoittaa.
Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.- Anonyymi00002
Saksikäsi-Riikka on oikeassa. Ukrainalaisiltakin putoaa hanskat heti kun Suomen raja on ylitetty. Suomessa on yli 100.000 ukraonalaista maataloustyöntekijää joista kukaan ei työskentele maataloustyössä elatuksensa eteen.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Saksikäsi-Riikka on oikeassa. Ukrainalaisiltakin putoaa hanskat heti kun Suomen raja on ylitetty. Suomessa on yli 100.000 ukraonalaista maataloustyöntekijää joista kukaan ei työskentele maataloustyössä elatuksensa eteen.
Ne on meikäläisiä...
Iraksyyriaafgaanit pahoja suomessa
Rikostiöstot kertoo
- Anonyymi00004
Se on sitä debiili demarien monikulttuurisuutta 🤔taitaa samppanja demarit asua ihan muualla kun heidän ihanne yhteiskuntansa 🤣
- Anonyymi00005
yhteiskunnassa on aivan saatanan kova kilpailu ja mistä me kilpailemme kaikesta
Jos haluat jotain sellaista parempaa niin eipä ole tarjolla , muuta kun kerran 20v ja jos et silloin toimi niin se meni sitten jollekin muulle 🤔 - Anonyymi00006
suomen yhteiskunta on sellainen aivan saatanan paska , pitäisi olla siten että jos myöhästyt junasta niin eipä hätää pian tulee vielä nopeampi ja halvempi sekä paremmat tarjoilut
suomessa se menee niin että jos jollain on jotain niin verotetaan vitusti ja pyritään kaikelle köyhille saamaan sama taso , eli kehitys jää jauhamaan paikoilleen !!!- Anonyymi00007
ei tarvitse katsoa kun taloyhtiön sisääntuloa , jos alkuperäinen kenkäharja on edelleen paikallaan niin ei jeesuksen vittu 🤣🤣🤣
- Anonyymi00008
uli uli persu uli
- Anonyymi00012
ei kaikki ulisevat jotka joutuvat kärsimään heikompitasoisista ihmisistä , myös kotimaisista !
- Anonyymi00009
Tällaiseksi tämä meni ja muutosta ei tule tapahtumaa. Tämä on demarien ja vihervassarien aikaansaannosta toivovat kai saavansa näistä joskus äänestäjiä itselleen.
- Anonyymi00011
Niin ja jos kritisoit menoa kun vielä itse näkee niin hienostoalueella asuva sanoo,että ole hiljaa rasisti🤡
- Anonyymi00010
Hyi aloittajaa ! tuommoista mieltä ei saa olla.
- Anonyymi00044
Itseasiassa tuo teksti tuo mieleen oman naapuri tilanteeni. Lisänä vielä se että joutuu kuuntelemaan kun karvakäsi telottaa vaimoaan tyyliin kerran viikossa. Lapsi huutaa ja itkee. Meneppä siihen väliin ni heilahtaa veitsi kurkulle.
- Anonyymi00013
Aloittajan pitää vain sopeutua ja olla suvaitsevainen, koska kantaväestöltä vaaditaan nöyryyttä tulijoita kohtaan.
- Anonyymi00014
Ei kehitysmaa tasoon laskeutuminen KIVALTA TUNNU
- Anonyymi00015
Aloitus sopii niin hyvin omaan tilannekuvaani ,että voisin luulla itsen sen kirjoittaneeni mutta kait sen muistaisin.
- Anonyymi00016
Voi vaan kuvitella sitä, millainen helvetti täällä on päällä joskus 20-30 vuoden päästä, kun näitä on kymmenkertainen määrä.
- Anonyymi00019
Täältä muutetaan pois sotatilasta silloin....
- Anonyymi00020
ramadan onko kivaa ? me syödä mässätään yöllä jotta vain naapurit kuulee 🤣🤣🤣
- Anonyymi00046
Älä edes muistuta. Minä vastineeksi luukutan heviä päivällä ja paiskon ovia. Teen häiriöilmoituksia niin paljon kun jaksan. Kyllä niistä aina joku lähtee.
- Anonyymi00021
2015 hallitus ☝️
- Anonyymi00022
Mikä paasto se on jos yöllä syödään? Outoa elämää, ei ihme ettei töissä käydä.
- Anonyymi00023
Niinpä, eihän se mikään paasto silloin oikeasti ole, jos syödään vaan öisin, kun oikeassa paastossa ei syödä ollenkaan, ei päivällä, eikä yölläkään, naurettavaa touhua, naurettavalta "uskonnolta".
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Niinpä, eihän se mikään paasto silloin oikeasti ole, jos syödään vaan öisin, kun oikeassa paastossa ei syödä ollenkaan, ei päivällä, eikä yölläkään, naurettavaa touhua, naurettavalta "uskonnolta".
niiden aku ankka ei silloin näe että syövät 🤣 kun tuo uskontokin on noin kusetusta , niin miten niiden elämä sitten !
- Anonyymi00027
Anonyymi00024 kirjoitti:
niiden aku ankka ei silloin näe että syövät 🤣 kun tuo uskontokin on noin kusetusta , niin miten niiden elämä sitten !
Varhaiskeskiaikaiset tavat, ja uskonnot kuuluvatkin sinne varhaiskeskiajalle, eivät enää nykyaikaan, täytyy olla aika dorka, jos väittää muuta.
- Anonyymi00049
Mulla oli joskus muslimi opiskelukaveri. Ramadan aikana miekkonen oli melkoisen kireä kun yöllä pitää syödä ja päivät nälässä. Opiskelin hoitoalalla ja mietin että mitenköhän tämä mies pärjää työ elämässä. Siinä on mummot ihmeissään kun karvakäsi kiukuttelee kun pikku kakara nälissään.
- Anonyymi00025
Kunnioittavatko nuo tuliat meidän tapojamme ja perinteitämme ?
Maassa maan tavalla tai maasta pois, kuka muistaa UKK:ta hän sanoi aikoinaan että "talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan".
Miksi meidän täytyy vääntyä solmuun omassa maassamme noiden elättien vuoksi ?- Anonyymi00050
Ei tarvikkaan. Itse en ainakaan väänny yhtän mihinkään. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Onneksi asiat on ihan selvästikkin muuttumassa toiseen suuntaan.
- Anonyymi00026
EU beduiinejä kaikki.🍌
- Anonyymi00028
Haittaa on. Pelkkää haittaa. Miksi sallimme jonkun nmuinaisen rosvon piirtämää kulttia keskuudessamme?
- Anonyymi00061
Koska suomalainen on pelkuri
- Anonyymi00029
Tiettyjen puolueiden mielestä haittamaahanmuutto on kulttuuririkkautta. Mutta samaiset puolueet ovat huolissaan kun kotimaiselta kulttuurilta leikataan, mutta kukaan ei heille esitä faktoja kuinka paljon se "kulttuuririkaus" maksaa yheiskunnalle. Kun ulkomaalaista kulttuuririkkautta tuetaan, niin kotimaisesta on pakko säästä.
- Anonyymi00047
Niillä on vääristynyt käsitys kulttuuririkkaudesta. Se on rikkaus silloin kun kuulee tarinoita ja vertailee omaa. Muslimit on melkein ainoa kulttuuri joka vaatii että meidän pitäisi muuttua heidän tarpeisiinsa. Minulla on monista eri maista ja kulttuureista työkavereita koska olen isossa organisaatiossa töissä. Mikään muu kulttuuri kuin muslimit eivät vaadi juuri mitään vaan mukautuvat . Muslimit ovat syöpä töissäkin. Patalaiskoja viittakansaa. Pitäisi antaa rukoilla saatana keskellä päivää ja pitäisi sitä ja tätä. Suomalaiselta vaaditaan tiettyä työvaatetustakin ja siitä ei poiketa. Muslimit saavat pitää kaapujansa ja rättejä päässä vaikka se on ihan selkeä hygienia riski. No toinen on romanit jotka haluavat pitää kansallispukuaan. Onhan meilläkin kansallispuvut, mitä jos suomalainen haluaa pitää kansallispukua töissä. Voin sanoa että valkotakkiset olis varmaan aika lähellä sen jälkeen.
- Anonyymi00030
Kysy joskus musimilta,ampuuko herra herraa,eli itseään kun sotii toisen uskonnon herraa vastaan,,HERRA SIIS AMPUU HERAA EIKÖ SE OLE VASTAKKAIN ASETTELUA??JOPA SYNTYPERÄÄKOHTEN,,,VAUVA AMPUU VAUVAA,,MIHIN HITTOON HERROIHIN USKOVAT OVAT MATKALLA,,SUOMEN LAESSA EI EDES KIELLETÄ HERRAN PILKKAA, VAIN JUMALAN PILKKA??herra ei ole suomessa LAKIEN SUOJAAMA NIMI,,,jatkakaa muslimit VAUVOJEN HERTTAISUUS ws TOISTEN VAUVOJEN HERTTAISUUS???
- Anonyymi00031
MIHIN MUSLIMI MAAILAMA PYRKII,,HERRA NIMI EI OLE MONESSA MAASSA EDES LAKIEN SUOJAAMA,,,HERRA AMPUU HERRA KUN MUSLIMI AMPUU KRISTITTYÄ,,,,SIIS KASVATUKSENNE PERUSTUU SIIHEN ETTÄ VAUVA ANPUKOON VAUVAA...LAPSILLA ON SYNNYNÄINEN VIETTI SUOJELLA LAJITOVEREITA???EI VAHINGOITTAA LAPSET SYNTYY SELITTÄMÄÄN ONGELMIA,,AINA RYÖMIMISESTÄ TEINIIN JA TEINISTÄ MAAILMAAN JA POIS KODISTA??JA TAAS TAISTELEMAAN PAIKASTAAN MAAILMASSA JA KILPAILEMAAN ELÄMÄSSÄ,,SILLEEN LAPSI KASVAA AIKUISEKSI JOS SILLE EI TUPUTETA MITÄÄN USKONTOJA??vauva ws vauva herran/herrojen nimessä onko se muslimien sydän,vaikka herra nimellä ei ole edes koko planeettamme tuunustusta sen olemassa olosta????jumala nimi tunnustetaan lähes koko maailmassa,paitsi viidakkokansat??
- Anonyymi00032
Kantasuomalisista 80% ei halua kehitysmaamuslimeita naapurikseen, varsinkaan Somaleita…
- Anonyymi00042
"Kantasuomalisista 80% ei halua kehitysmaamuslimeita naapurikseen, varsinkaan Somaleita…"
Niin tai 80 % sen rehellisesti ilmaisee ja jäljelle jääneistä suurin osa valehtelee kun kuvittelee olevansa jotenkin parempi ja järkevämpi ihminen kuin realistit jotka eivät maahan eikä varsinkaan naapurikseen kehitysmaalaisia halua.
- Anonyymi00033
Kuulostaa sanalta ” downgreidaus”.
Kehitysmaa tuli Suomeen. - Anonyymi00034
Erikoisia ja kalliita elätettäviä.
- Anonyymi00035
Oikeastaan tympäisee maksaa heidän olemisensa .
- Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Oikeastaan tympäisee maksaa heidän olemisensa .
Onko se kristittyinä meidän velvollisuus ?
- Anonyymi00051
On joo ja jos ovat siellä kebabbilassa töissä niin siellä vaan piiri pieni pyörii ja veroja kierretään. yhtäkään suomalaista eivät työllistä eivätkä maksa veroja suomeen. Palkatkin varmaan suureksi osaksi pimeenä käteen.
- Anonyymi00052
Anonyymi00035 kirjoitti:
Oikeastaan tympäisee maksaa heidän olemisensa .
No älä. Suomella oli joskus aivan huikean hyvä sosiaalijärjestelmä joka palveli loistavasti kaikkia jossain määrin. Maahanmuuttajat pilasivat sen koska kuormittavat järjestlmää kohtuuttoman paljon. Onhan se nyt päivän selvääkin miksi täällä kaikki kiristyy ja lapset voi huonosti.
- Anonyymi00037
mitähän huumetestit kertoo jos mennään mittaamaan mamuilta?
Kathia kanssa....- Anonyymi00039
ja sekin täytyy meidän kustantaa.
- Anonyymi00053
Sanna varmaan tietää. Ehkä se on jopa niiden kaveri.
- Anonyymi00040
Viherpunikit haluaa muuttaa kaikki asuinalueet Stadissa kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN kalifaateiksi…
Onneksi on vielä näitä kehitysmaamuslimi vapaita vyöhykkeitä..- Anonyymi00041
Tammisalossa ei ole kehitysmaamuslimeita, vielä.
- Anonyymi00056
Anonyymi00041 kirjoitti:
Tammisalossa ei ole kehitysmaamuslimeita, vielä.
Mutta on demareiden muslimiveljeskunnan Tuula Haatainen…
- Anonyymi00043
Sitä saa, kun elukkaa alemmat päästetään naapuriksi ihmisten alueelle.
- Anonyymi00054
Kiitos, kepu ja viherpunikit.
- Anonyymi00055
Kyllä on huomattu myös meidän alueella!!! Jos ensimmäinen roskis täynnä ei jakseta seuraavasn vaan heitetään maahan!! Lasin siruja pitkin lattiaa!!! Mutta kyllä omatkin ei tartte välittää tähän on tultu ei saa sanoo mistään!!! Tuntuu et kaikki on hälläväliä!
- Anonyymi00058
Välinpitämättömyys tarttuu, kukapa välittäisi jos muut eivät välitä.
Vitutus toisten sotkemisesta on väistämätön seuraus.
- Anonyymi00059
Niinkuin sanottu niin nuo on ikäviä elätettäviä.
- Anonyymi00060
Miten muslimien hajua kestää?
- Anonyymi00062
On kestettävä ja maksettava.
- Anonyymi00063
Meillä on naapureina autopesula omakotialueen missä kaava-alue kieltää sellaisen toiminnan. Mutta ei, siellä ḵarvaḵädet pesee autoja 9-21 välisenä aikana autoja. Vitunmoinen imurointi, painepesurin suhina, hiomakoneen maaninen käyttö ja kompressori huutaa. Vihaan niitä ǩusipäitä!
- Anonyymi00065
"Meillä on naapureina autopesula omakotialueen missä kaava-alue kieltää sellaisen toiminnan. Mutta ei, siellä ḵarvaḵädet pesee autoja 9-21 välisenä aikana autoja. Vitunmoinen imurointi, painepesurin suhina, hiomakoneen maaninen käyttö ja kompressori huutaa. Vihaan niitä ǩusipäitä "
Jos tämä tarina on tosi niin karvakäsien toiminnalle pitäisi olla helppo saada stoppi. Onko haettu kenties poikkeuslupa ?
En tarinaa mahdottomana pidä mutta vähän epäilen.
Jos tarina on tosi niin onkohan tämäkin pesula semmonen josta ei kuittia kovinkaan helposti saa eikä ainakaan ilman perkeleellistä mölinää ja älämölöä. - Anonyymi00075
Anonyymi00065 kirjoitti:
"Meillä on naapureina autopesula omakotialueen missä kaava-alue kieltää sellaisen toiminnan. Mutta ei, siellä ḵarvaḵädet pesee autoja 9-21 välisenä aikana autoja. Vitunmoinen imurointi, painepesurin suhina, hiomakoneen maaninen käyttö ja kompressori huutaa. Vihaan niitä ǩusipäitä "
Jos tämä tarina on tosi niin karvakäsien toiminnalle pitäisi olla helppo saada stoppi. Onko haettu kenties poikkeuslupa ?
En tarinaa mahdottomana pidä mutta vähän epäilen.
Jos tarina on tosi niin onkohan tämäkin pesula semmonen josta ei kuittia kovinkaan helposti saa eikä ainakaan ilman perkeleellistä mölinää ja älämölöä.Tosi tarina. Olen aivan helvetin kyllästynyt tohon toimintaan. Mulla on alkanu iso rulla pyörimää mutta karvakäsiä on vaikea saada pois sieltä minne ovat pesiytyneet.
- Anonyymi00064
Helsingin ja koko pk seudun väestön kasvusta 80 % on maahanmuuttajia
Kiitos Vasemmisto ja ennenkaikkea kokoomus - Anonyymi00066
Syylliset istuvat täällä:
https://www.eduskunta.fi/kansanedustajat-ja-toimielimet/kansanedustajat - Anonyymi00067
Samat sanat. Syylliset istuvat Arkadianmäellä. Äänestäkää oikein!
- Anonyymi00068
Itselläni on täysin samat kokemukset venäläisistä.
- Anonyymi00069
Aloitus on aloittajan rasistinen mielikuvitustrollaus.
- Anonyymi00070
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/most-racist-countries
Muslimimaasi ovat vain maailman rasistisimpia paikkoja, Suomi taas heti Tanskan jälkeen maailman vähiten rasistisin maa, miksi totuus halutaan salata? - Anonyymi00071
"Aloitus on aloittajan rasistinen mielikuvitustrollaus."
Vai niin,en ole aloittaja mutta niin hyvin sopii muuten omaan kokemaani ja näkemääni että voisin olla aloittaja. Kaikki täsmää paitsi että asun rivi- enkä kerrostalossa.
Missäs suvakki asuu jos tuo niin ihmeelliseltä ja erikoiselta trollaukselta kuulostaa ? Enontekiöllä omakotitalossa vai ?
- Anonyymi00072
ne on pakko heittää ulos kuitenkin. Miksi ei heti?
- Anonyymi00074
"ne on pakko heittää ulos kuitenkin. Miksi ei heti? "
Taitaa olla asiat ikäväksemme siinä pisteessä että päinvastoin. Joko tolkun ihmiset siis muuttuvat pois Suomesta tai sopeutuvat kehitysmaalaisten alati voimistuvaan perseilyyn on vaihtoehdot.
Suvakkien järjenjuoksua on mahdoton ymmärtää. Miten perkeleessä esimerkiksi on Suomelle hyödyksi laskea maahan kehitysmaalaisia työttömiksi ? Suvakin logiikalla tietenkin siksi koska ei läheskään kaikki ole kumminkaan raiskareita. Eikö suvakit ymmärrä kuinka saatanan tyhmältä tuo kuulostaa ja pelkästään siksi kun sattuu olemaan ihan saatanan typerää.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082072
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491237Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1851130- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56871- 71803
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348695- 33685