Työmatkalla sen taas huomasi miten teollisuuslaitoksien täyttämän alueen henkilöstöparkit olivat täynnä todella uutta autokalustoa. Puhtaan kiiltäviä (siellä ei ollut rapakeli) ja erikoisvanteet ja spoilerisarjaa monissa autoissa. No siellä oli hämmästyttävän paljon varustelukauppoja ja pesu/vahauspalveluita ja hintataso selvästi edullisempi kuin Suomessa, vaikka palkat siellä on parempia.
Palattuani Suomeen fiilis on vähän kuin itäisessä Euroopassa 10 vuotta sitten: vanhaa likaista ja ruosteista loppuun ajettua romua. Itse korjataan tarvikeosilla, jotka nekin on täällä Suomi-hinnoiteltu. Todella ahdistavan masentunut ilmapiiri täällä Suomessa nykyään.
No onpahan näillä muiden maiden edustajilla ihmettelemistä, jos eksyvät joskus tänne suolakura-Suomeen.
Mistähän syystä monissa muissa maissa duunareillakin on uuden kiiltävät autot?
20
288
Vastaukset
- Anonyymi00001
Sdp on lypsänyt yli- verotuksella kansan kuivaksi
Unelma autoasi et koskaan pysty hankkimaan
Anna kenkää demarille
ja pidä itse omat rahasi.- Anonyymi00002
Onhan se verotus ihan kohtuullinen palkasta.
Kohtuuton ehkäpä ajoneuvoissa mutta onneksi vauraammille annetaan verohelppiä sähköautoon.
Sillä aika harva duunari sellaista ostaa tai uutta ylipäänsä.
Tuollainen Amerikan ihailu se vasta on köyhää ehkä vero olisi tasavero eli rikkaat voittaa kunnolla mutta keskiluokka maksaa kakaroiden koulut omat terveyden hoidot jne..
Jenkeissä synnytyksen hinta on kymppitonneja.
Suomessa poliklinikka maksut jne.
Jos siellä duunari tienaa enemmän vaikka autonkorjaaja 90 000 dollaria so what ei taatusti ole rikkaampi kun asuminen ja muu maksaa omat lavaautot ovat halpoja mutta tuotteina kovin laadutonta kuluttavat järjettömiä..
Mutta rikkaille hyvä maa. - Anonyymi00003
Syynä on jatkuva EK.n ulina kilpailukyvystä . Sen varjolla on aina tehty liian pieniä korotuksia palkkoihin . Verotus ei ole kovaa , kuin näiden " ämpäri yrittäjien " mielestä .
- Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Onhan se verotus ihan kohtuullinen palkasta.
Kohtuuton ehkäpä ajoneuvoissa mutta onneksi vauraammille annetaan verohelppiä sähköautoon.
Sillä aika harva duunari sellaista ostaa tai uutta ylipäänsä.
Tuollainen Amerikan ihailu se vasta on köyhää ehkä vero olisi tasavero eli rikkaat voittaa kunnolla mutta keskiluokka maksaa kakaroiden koulut omat terveyden hoidot jne..
Jenkeissä synnytyksen hinta on kymppitonneja.
Suomessa poliklinikka maksut jne.
Jos siellä duunari tienaa enemmän vaikka autonkorjaaja 90 000 dollaria so what ei taatusti ole rikkaampi kun asuminen ja muu maksaa omat lavaautot ovat halpoja mutta tuotteina kovin laadutonta kuluttavat järjettömiä..
Mutta rikkaille hyvä maa.Jenkeissä normaalin synnytyksen hinta on noin 10000$ (ilman vakuutusta)
Suomessa normaalin synnytyksen hinta on noin 10000€ (ilman vakuutusta)
Eikö ole mielenkiintoista !
Suomen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 57% (maailman korkein)
Yhdysvaltojen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 39% - Anonyymi00006
Myös jos yritykset maksaisivat suurta palkkaa, niin ei olisi köyhiä ja ihmisillä olisi varaa ostaa.
On jopa ääneen Kokoomuksen suunnasta lausuttu, että palkalla ei tarvitse tulla toimeen. Jos ei tule, niin joutuu palkan päälle hakemaan tukia, että pärjää. Tällöin veronmaksajat osallistuvat myös palkan maksuun. - Anonyymi00011
Anonyymi00004 kirjoitti:
Jenkeissä normaalin synnytyksen hinta on noin 10000$ (ilman vakuutusta)
Suomessa normaalin synnytyksen hinta on noin 10000€ (ilman vakuutusta)
Eikö ole mielenkiintoista !
Suomen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 57% (maailman korkein)
Yhdysvaltojen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 39%Pitäisi ehdottomasti mennä jenkkimalliin esim. noissa terveydenhoitopalveluissa - se joka niitä käyttää niin maksaa niistä.
- Anonyymi00019
Anonyymi00004 kirjoitti:
Jenkeissä normaalin synnytyksen hinta on noin 10000$ (ilman vakuutusta)
Suomessa normaalin synnytyksen hinta on noin 10000€ (ilman vakuutusta)
Eikö ole mielenkiintoista !
Suomen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 57% (maailman korkein)
Yhdysvaltojen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 39%Jostain syystä tuossa laskelmassa on mukana mm. työeläkkeet jotka nostavat prosenttia merkittävästi .
- Anonyymi00005
Se on niin yksinkertaista, että ei ole varaa.
- Anonyymi00007
Olikohan ne nyt sitten ihan uusia autoja? Ettei vaan olisi vanhoja romuja nekin jotka näyttää vähän paremmilta. Ostas joku 10 vuotta vanha Mersu tai Bemari ja käy elvistelemässä naapurille joka ajaa uudella Toyolla niin se tappaa kateudesta vaikka sun autolla on ajettu puoli miljoonaa.
- Anonyymi00008
SDP, vasemmistoliitto, vihreät ovat lypsänneet ylisuurella verotuksella kansaa niin köyhäksi ettei ihmisillä ole varaa heidän unelma autoihin. Itse en ikinä suostu äänestämään näitä puoleita edes silloinkaan jos joutuisin työttömäksi.
- Anonyymi00009
Tämäpä se. Suomessa halutaan että yli puolet palkka-ansiosta kiertää poliittisten päättäjien kautta. (tulovero + ALV + muut vero).
Muutes, Ruotissa ei ole perintöveroa koska Ruotsin demarit totesivat että se estää kansaa vaurastumasta. Suomen demarit näkee asian vain kateuden kautta. - Anonyymi00010
Kaikkein hölmöintä mitä duunari voi tehdä on äänestää kokoomusta tai muita fasistisia oikeistopuolueita!! Toki himoverottajapuolueitakaan ei pidä äänestää, joten eipä jää sitten oikeastaan mitään puoluetta jota voisi äänestää. Äänestämättömyys on kannanotto myös!!
Jos kaikki ehdokkaat on kelvottomia konnia, eihän niistä voi äänestää ketään!!! - Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kaikkein hölmöintä mitä duunari voi tehdä on äänestää kokoomusta tai muita fasistisia oikeistopuolueita!! Toki himoverottajapuolueitakaan ei pidä äänestää, joten eipä jää sitten oikeastaan mitään puoluetta jota voisi äänestää. Äänestämättömyys on kannanotto myös!!
Jos kaikki ehdokkaat on kelvottomia konnia, eihän niistä voi äänestää ketään!!!Mitä vähemmän kuulutaan ammattiliittoon,sitä huonommat palkat.
- Anonyymi00013
Niin sitä kun käy joskus muuallakin niin saattaa huomata ettei me täällä ollakaan mitään maailman vauraimpia vaan oikeastaan aika köyhiä.
- Anonyymi00014
Mistähän maasta mahtoi olla kyse?
- Anonyymi00015
Hei anonyymi 00011!
Olet onneksesi toistaiseksi saanut olla liian terve, ettet vielä ole huomannut,
että kun ikää karttuu vaivat alkavat.
75-vuotiaaksi en juuri käynyt lääkärissä.
Siiten kaikki vaivat iskivät yhtäaikaa, sattuu nimittäin yllättäviä kaatumisia, liukastumisia, pyörtymisiäkin, joilla kaikilla yleensä on seurauksensa.
Nimim. Molemmat ranteensa murtanut.- Anonyymi00017
Tapaturmia voi käydä, mutta niihin voi varautua vakuuksilla tai kerryttämällä puskurirahastoa (mikä onnistuisi helposti kun verotus olisi huomattavasti kevyempi).
Jenkkimalliin siirtyminen vähentäisi huomattavasti kustannuksia jotka johtuvat suoraan tai osittain itse aiheutetuista sairauksista (ns. elintasosairaudet), ja kannustaisi paljon nykymallia enemmän ihmisiä itse huolehtimaan terveydestään. - Anonyymi00020
Anonyymi00017 kirjoitti:
Tapaturmia voi käydä, mutta niihin voi varautua vakuuksilla tai kerryttämällä puskurirahastoa (mikä onnistuisi helposti kun verotus olisi huomattavasti kevyempi).
Jenkkimalliin siirtyminen vähentäisi huomattavasti kustannuksia jotka johtuvat suoraan tai osittain itse aiheutetuista sairauksista (ns. elintasosairaudet), ja kannustaisi paljon nykymallia enemmän ihmisiä itse huolehtimaan terveydestään.Haluaisit siis maksaa 5000 - 10000 € vakuutuksista vuosittain ?
- Anonyymi00016
Minullakin ollut aina uuden kiiltävät ruosteettomat autot.
Ei ole kannattanut maksaa uudesta autosta tai edes käytetystä jolla hintaa paljon. Jos käytettynä vähemmän maksavia on myynnissä
Omat 1400 - 2900eur summan maksaneet, olleet moitteettomassa kunnossa korin ja maalipinnankin osalta. Itseasiassa ei eroa uudesta autosta.
Tietynlaisilta alueilta ja omistaja pessyt, vahannut kerran vuoteen. Ostin nykyisen 6 vuotta sitten, silloin oli paljon vuosia ja km, olisin voinut ostaa 10 vuotta uudemman käytetynkin toiselta merkiltä. Mutta tämä valikoitui kun ehkä parhaiten tehtyjä autoja ja auton maalipinta kuin uutena, pyöränkaaria myöten. Ne eivät ole muuttuneet yhtään 6 vuodessa eikä korin pohjan asiat. Tekniikka on moitteeton
Paljon on rahaa omalle tilille jäänyt kun ei siirretty auton takia muille. Voi pitää omaa lomaa. Vaikka 5kk vuodessa - Anonyymi00018
Tuskin ne uusia on. 15 vuotta vanhakin voi näyttää pakasta vedetyltä. Itsellä 15 vuotias mersu ja autoista tietämättömät luulee uudeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1353786Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362454Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442108Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171081Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701041- 46925
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63886En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31865- 43790
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies97772