Minua on jo vuosia kiusattu erilaisilla järjestelmällisen pahoinpitelyn muodoilla. Minua on pidetty tietoisesti hereillä. Joku valvoo elämistäni jonkun piilotetun kameran avulla. Usein kun olen nukahtamassa niin minut herätetään. Esim. läimäyttämällä ovi kiinni. Siis juuri kun olen vaipumassa uneen. Tämä on erittäin epämiellyttävää ja sadistista toimintaa. Uni on ihmisen tärkeimpiä oikeuksia. Tämä on tapahtunut Suomessa. Korostan siis että tämä tekee siitä vielä pöyristyttävämpää. Samoin ruokaani on laitettu usein jotain sopimatonta josta olen saanut vatsakipuja sekä lakanani on ollut veressä. Vuosien ajan myös minua on vainottu erilaisilla kuulusteluilla työhöni liittyen, joissa minulla ei ole ollut mitään rikkeellistä osuutta. Parhaillaan minua odottaa näistä jo syytekin. Oikeudenkäyntiä odotellessa minun tekemisiäni ja sanomisiani tulkitaan valheellisesti ikäänkuin kannanottoina kyseiseen lakiasiaan. Se on niin pitkällevietyä että esim. tv:ssä olemistani kommentoidaan jos eksyn katsomaan jotain livelähetystä. Tämä ei ole tervettä eikä oikein. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Vainottuna eläminen
Anonyymi-ap
3
134
Vastaukset
- Anonyymi00001
Jokaisessa taloyhtiössä on joku tai joitain kyttääjiä. Niillä ei ole.omaa elämää ja ovat kateellisia muille. Hulluja riittää joten älä välitä
Jos ne haastaa oikeuteen hakevat hullun kirjat. - Anonyymi00002
Ei oo kokemusta, oot vaan hullu.
- Anonyymi00003
Koska tämä valittaja tekee seuraavan turhan valituksensa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018764- 695725
- 245297
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni375186Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385021Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h784933- 624463
- 434127
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on503433- 493115