Raamattu sanoo minulle, että jos ajattelen olevani pelastettu ja kuvittelen samalla, että joku voi jäädä pelastumatta, en tunne Jumalaa niin kuin Hänet tuntea tulee.
Eli jos kuvittelen vakavissani, että Jumala on pelastanut minut sulasta armosta Poikansa tähden, mutta jättää pelastamatta jonkun muun, siinä tapauksessa kuvittelen Jumalan katsovan henkilöön (nimittäin minuun).
Jos kuvittelen pelastuneeni siksi, että suostuin ottamaan armon vastaan, ja jonkun jäävän pelastumatta siksi, ettei hän suostu ottamaan armoa vastaan, silloin luen oman armon vastaanottamiseni omaksi ansiokseni ja tuolle toiselle hänen armon vastaanottamattomuutensa hänen syykseen.
Tämä edellyttää kuvitelmaa, että Jumala on jättänyt armon vastaanottamisen niin minun kuin tuon toisenkin osalta meidän omalle vastuullemme, jolloin se, joka osaa käyttää harteilleen sälytetyn vastuun viisaasti, pelastuu.
Toisin sanoen se tila, jossa me molemmat olemme tässä meille sälytetyssä asetelmassa, on armon ULKOPUOLELLA. Me olemme ikään kuin ei kenenkään -maalla, jossa ei vallitse armo vaan joka on jonkinlainen tyhjiö, jossa on ainoastaan mahdollisuus vastaanottaa armo, joka ei siis automaattisesti ole meidän osamme vaan jota ainoastaan tarjotaan.
Eli: Jumala ei auta meitä tässä valintatilanteessa, vaan meidän on tehtävä viime kädessä valintamme aivan yksin, ilman Jumalan apua.
Tämä kuvitelma on harhaa.
Kun Kristus korotettiin maasta, hän veti jok'ikisen ihmisen ristille tykönsä ja kuoli jokaisen ihmisen kuoleman ja heräsi henkiin uuden ihmiskunnan Päänä (herättäen samalla uuden ihmiskunnan henkiin Itsessään tehden tyhjäksi ihmiskunnan lankeemuksen Aadamissa). Jumala pitää huolen, että lopulta jok'ikinen ihminen näkee tämän ja tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herraksi, koska itseään Hän ei kieltää saata.
Eli jos kuvittelen vakavissani, että Jumala on pelastanut minut sulasta armosta Poikansa tähden, mutta jättää pelastamatta jonkun muun, siinä tapauksessa kuvittelen Jumalan katsovan henkilöön (nimittäin minuun).
Jos kuvittelen pelastuneeni siksi, että suostuin ottamaan armon vastaan, ja jonkun jäävän pelastumatta siksi, ettei hän suostu ottamaan armoa vastaan, silloin luen oman armon vastaanottamiseni omaksi ansiokseni ja tuolle toiselle hänen armon vastaanottamattomuutensa hänen syykseen.
Tämä edellyttää kuvitelmaa, että Jumala on jättänyt armon vastaanottamisen niin minun kuin tuon toisenkin osalta meidän omalle vastuullemme, jolloin se, joka osaa käyttää harteilleen sälytetyn vastuun viisaasti, pelastuu.
Toisin sanoen se tila, jossa me molemmat olemme tässä meille sälytetyssä asetelmassa, on armon ULKOPUOLELLA. Me olemme ikään kuin ei kenenkään -maalla, jossa ei vallitse armo vaan joka on jonkinlainen tyhjiö, jossa on ainoastaan mahdollisuus vastaanottaa armo, joka ei siis automaattisesti ole meidän osamme vaan jota ainoastaan tarjotaan.
Eli: Jumala ei auta meitä tässä valintatilanteessa, vaan meidän on tehtävä viime kädessä valintamme aivan yksin, ilman Jumalan apua.
Tämä kuvitelma on harhaa.
Kun Kristus korotettiin maasta, hän veti jok'ikisen ihmisen ristille tykönsä ja kuoli jokaisen ihmisen kuoleman ja heräsi henkiin uuden ihmiskunnan Päänä (herättäen samalla uuden ihmiskunnan henkiin Itsessään tehden tyhjäksi ihmiskunnan lankeemuksen Aadamissa). Jumala pitää huolen, että lopulta jok'ikinen ihminen näkee tämän ja tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herraksi, koska itseään Hän ei kieltää saata.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.