Joku herkkähipiäinen antisemitisti aikaisemmin valitti, ettei juutalaisista voi kertoa vitsejä ja jne. , no kerrotaanpa näin illan kevennykseksi juutalaisvitsi, eikä olla liian tosikkoja.
"Kristitty ja juutalainen keskustelivat junassa. Kristitty: Näin viime yönä unta, että olin juutalaisten paratiisissa. Likaa ja epäjärjestystä ja kauhea melu ja puheensorina kaikkialla.
Juutalainen: Kumma kun minä näin unta kristittyjen paratiisista. Ihana paikka, joka puolella kukkia ja auringonpaistetta kaikkialla. Mutta ei yhtään ainutta ihmistä."
lähde: Juutalainen kulttuuri, T Harviainen ja K-J Ilman.
"Kristitty ja juutalainen keskustelivat junassa. Kristitty: Näin viime yönä unta, että olin juutalaisten paratiisissa. Likaa ja epäjärjestystä ja kauhea melu ja puheensorina kaikkialla.
Juutalainen: Kumma kun minä näin unta kristittyjen paratiisista. Ihana paikka, joka puolella kukkia ja auringonpaistetta kaikkialla. Mutta ei yhtään ainutta ihmistä."
lähde: Juutalainen kulttuuri, T Harviainen ja K-J Ilman.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaksi juutalaista lähti papin luo antaakseen kastaa itsensä kristinuskoon. Kirkon ovella Isak ehdotti: Mene sinä ensin Jakob, ja kerro sitten, millaista siellä oli. Kun Jakob palasi kirkosta, Isak kysyi: No kuinka sujui? Jakob: Turpa kiinni juutalainen!
Nämä pari juutalaisvitsiä kuvaavat hyvin tekokristillisyyden suhdetta juutalaisiin ja juutalaisuuteen. Ilman juutalaista kulttuuria ei olisi kristinuskoa syntynyt, jonka teologit tietävät hyvin, mutta eivät aina sitä ääneen kykene muistamaan.
Nimenomaan vasemmistolaiset liberaaliteologit myöntävät nuo kristinopin juutalaiset juuret. Lue vaikka Matti Myllykosken teoksia.
Lisäksi kristinuskon juutalaiset juuret myöntävät myös pääosa Suomen viidesläisistä konservatiiveista eli lähes koko ev. lut. kirkossa käyvä kansa. Helluntailiikkeessä ja muissa perinteisissä vapaissa suunnissa tämä asia lienee vielä ilmeisempi.
Viaton on kuitenkin oikeassa siinä että kristinuskon juutalaistaustan kieltämisen takana on ollut joukko merkittäviä saksalaisia teologeja ja uskontofilosofeja yms. "kulttuurintekijöitä". Näiden herrojen vaikutus näkyy paljon vielä nykyisessä teologiassakin.
Panoksensa antoivat mm. uskontofilosofit, jotka halusivat tulkita kristinuskon mieluummin indoeurooppalaiseen kuin juutalaiseen jatkumoon. Tämän suuntaisesti askaroivat mm. Johann Semler (1725-1791), Hegel, Johann G. Fiche (1762-1814) , Friedrich Schleiermacher (1768-1834) ja Paul de Lagarde (1827-1891).
Merkittävä ed. aikakauden kulttuurivaikuttaja oli kulttuurikriitikko professori Paul de Lagarde (1827-1891). Hänen ideansa oli vastustaa liberalismia, materialismia ja juutalaisia. Lagarde kehitteli uskonnollis-kansallista antisemitismiä. Hän vaati juutalaisilta täydellistä sulautumista saksalaisiin tai maasta poistumista (esim. Madagaskarille). Hän olikin kansallissosialistien Madagaskar-suunnitelman henkinen isä. Lagarde hyökkäsi juutalaisia vastaan rajulla biologisella kielenkäytöllä (termejä: märkäpaise, fossiili, trikiini, basilli, syöpäläinen…). - On aika rajua, että Septuagintan eli Vt:n kreikankielisen käännöksen luennoilla voidaan esitellä tänäkin päivänä de Lagarde vallitsevan Septuagintan syntyteorian isänä kertomatta mitään de Lagarden henkilöstä!
Olen myös huomannut, että Schleiermacher esitetään myös monissa kirjoissa filosofisena auktoriteettina, mutta ei mainita mitään hänen henkilökohtaisista vaikuttimistaan!
Monesti teologiassa, filosofiassa ja psykologiassa lainataan auktoreita, joiden kokonaismaailmankuva on aivan kestämätön. Tässä mielessä viaton on oikeilla jäljillä.
Näissä kuvioissa liberaalien ja konservatiivien rajat usein sekoittuvat, sillä vaikka esim. de Lagarde vastusti liberalismia sen "juutalaismyönteisyyden" takia , natsi-Saksan aikoina vaikutti juutalaisten rinnalla murhattu tunnustuskirkon "konservatiivi" Dietrich Bonhoeffer, jolle juutalaiskristillinen traditio oli luovuttamaton asia kristinuskossa. - Bonhoefferin perinnettä jatkaa käsittääkseni myös Suomen herätyskristillisyys...
Ns. Liberaaliteologiassa taas on usein nähty tietoteoreettisella taustalla Hegelin esittelemä "nousujohteinen" ihmis/historiakuva, joka koki romahduksensa Holocaustin jälkeen (syinä lienee em. Hegelin asenne, että ihmiskäsityksen idealistisuus)...
Kuten pieni raapaisu osoittaa, aineksia löytyy monenlaiseen pohdintaan, mutta viaton näkee ihan oikein siinä, että virallinen kirkko elää uskonnollisuudessaan usein enemmän irrallisena juutalaisista juuristaan, kuin olisi tarpeen... Usein syynä on myös puhdas laiskuus ja välinpitämättömyys alkuperäisen "tuotemerkin" tekijänoikeuksille.
Täytyy muistaa, että kristinoppi on ikään kuin yhteenveto useista sitä edeltäneistä uskontokulteista ja on ikään kuin sekoitus juutalaisuutta (Messiasajatus), kreikkalaista filosofiaa (Jumalan Poikuus), Zarathustralaisuutta (helvetti ja viimeinen tuomio), buddhalaisuutta (virtaan astuminen merkkinä tielle lähtemisestä), muinaisegyptiläisyyttä (hauta ja ylösnousemus) sekä babylonilaisuutta (Jumalan Pojan marttyyrikuolema).
Vedät synkretistisen tulkintasi huomattavan tarkoitushakuisesti. - Minusta on pikemminkin hyvä muistaa, että muinaisitämainen kulttuuriperintö oli ensinnäkin moneen eri suuntaan tapahtuvan vuorovaikutuksen "pelikenttä", jonka kronologinen historia on vielä monelta osin epäselvä.
Sitten...
Jumalan poikuus kreikkalaisen filosofian tuotteena on käsittääkseni lähdemateriaalin ajoituksen perusteella lähinnä anakronismia tms.
Zarathustrankin liittäminen kristinoppiin taitaa olla enemmin antropologisen seuran kuin tiedeyhteisön konsensuksen "löytöjä" siinä määrin vähäistä tieto tuon kaverin vaikutuksesta lienee...
Yleisemminkin heittämäsi metaforat muinaisegyptiläisyydestä ja babylonialaisuudesta jäävät aika lailla ilmaan roikkumaan...
Usein nämä ed. kaltaiset väitteet nousevat muutamasta "löydöstä" joltakin 60-luvun mielikuvitusrikkaalta assyrologilta, joka lisäsi kirjansa myyntilukuja pikkaisen popularisoiden.
Esim. israelilaisen kultin kuningasideologia/telogia on mainio osoitus monoteimista, jossa kuitenkin ympäröivän uskonnollisen kulttuurin kulttipaikat ja termistö löytävät selkeästi monoteistisen sisällön. Höpsömpi populisti puhuisi tässäkin synkretismistä...
On siis aivan eri asia löytää samannäköistä kuin samansisältöistä muinaisitämaista teologiaa. -
Kaikki ei ole synkretismiä, mikä siltä näyttää. Suuri osa kuoriutuu pois anakronismeina ja ainoastaan terminologisena samannköisyytenä!
Ei siis pidä muistaa sellaista totuutena, mikä pitääkin muistaa kyseenalaisena!
KTS ja tertturellin kevennykset ovat hiukan pitkiä, kun on huumorista kyse, mutta huumorillakin on oma sanomansa.
Huumoria on monenlaista. On komiikkaa, tragi-komiikkaa, ironiaa ja satiiria...
Huumoria on mielestäni parhaimmillaan viattomana tilannekomiikkana.
Satiiri ja ironia ovat taitolajeja. Niitä voidaan käyttää myös hyvin ikävästi ja tarkoitushakuisesti.
Jos katsot profiiliani, huomaat, että olen totinen torvensoittaja.
Vitsi juutalaisten käännytystarinasta, jonka heitit, vetää minut lähinnä syviin aatoksiin. - Eikö se ollut pohjimmiltaan myös sinun tarkoituksesi?
Minäkin pidän juutalaisesta huumorista, se on sekä viatonta että pääosin hyvällä maulla varustettua purevaa ironiaa ja satiiria. - Sille, että toisinaan hyväkin vitsi johtaa vakaviin ajatuksiin, en voi luonteessani mitään...
Kaikkea hyvää
t. tertullianus
Hyvin päätelty tertullianus, kuten tuo aikaisempikin kommenttisi. En tiedä kenen sanonta, "huumorinkukka se kaunehin kukka on", mutta kaunis kukka kuitenkin.
Hyvää jatkoa myös sinulle juutalaisen kulttuurin parissa. Soittaisin jonkun klezmer-biisin lopuksi, mutta, kun tuo äänentoisto on niin hiljainen tällä palstalla. Mike Taborilta on hyvä CDlevy JEWISH SOUL vuodelta 2002.
Lainaan historioitsija Nathaniel Harrisin kirjaa Antiikin Rooma (History of ancient Rome), 2001, Gummerus:
"Mithra oli myös valon jumala, joka esitettiin hyvän eli valon puolustajana pahaa eli pimeyttä vastaan. Mithralaisuuden voimakas synmbolieläin oli härkä, jonka uhraaminen merkitsi kaiken uudistumista ja rituaaliin osallistuvien uudestisyntymää...
Mithralaisuuteen sisältyvä ajatus hyvän ja pahan välisestä taistelusta, sen pappien palvoma uudestisyntynyt Mithran lapsi sekä leivän ja viinin nauttiminen eli ehtoollinen osoittavat, että mithralaisuudessa ja kristinuskossa oli paljon yhteistä. Myöhäisen antiikin myyttien ja laajalle levinneiden uskomusten valossa kristinuskon lopullinen voitto tulee ymmärrettävämmäksi. Näitä olivat mm. neitseelliset syntymät, jumalalliset kolminaisuudet, kuolemat ja jälleensyntymät, sisäinen jumaluus, keskinäinen rakkaus ja kuolemattomuuden lupaus. Se oppisuunta, joka kykeni sulauttamaan itseensä kaikki nämä ainekset, tulisi yhdistämään myös Rooman, mikäli sitä voitiin lainkaan uskonnollisesti yhdistää." (S. 155, luvusta uskonto ja aatteet)