Kokonaan tekoälyn ohjaama risteilyohjus kehitettiin Romaniassa

Melkein voisi kuvitella että Romania antaa noita kokeiluun eräälle naapurivaltiolle joka pystyy kokeilemaan ohjuksia kaikenlaisiin maaleihin....Venäjällä.

Tekoälyalgoritmin ansiosta ohjus ohjautuu navigointijärjestelmien häirinnästä huolimatta.

Romania on ottanut huomattavan askeleen liittyäkseen niiden Euroopan maiden kasvavaan joukkoon, joilla on kansallinen ohjusohjelma. Tästä Romanian on kiittäminen Cluj’ssa sijaitsevaa alun perin digitaaliteknologiaan keskittynyttä OVES Enterprise –yhtiötä, joka näyttää laajentaneen toimialaansa kaukovaikutteisiin asejärjestelmiin.

Yhtiön risteilyohjus nimeltään Sahara on jo kehityksensä loppusuoralla. Viime vuonna tehdyt alustavat testit olivat onnistuneita.

Ohjukseen on integroitu Nemesis AI -niminen tekoälyalgoritmi, jonka ansiosta se pystyy lentämään maaliinsa matalalla sekä alueilla, joissa navigointijärjestelmiä häiritään.

Algoritmin kerrotaan analysoivan satelliittien välittämää sijaintidataa 200 millisekunnin välein havaitakseen signaalin mahdollisen väärentämisen tai elektronisen häirinnän. Tarpeen vaatiessa se siirtää ohjuksen inertianavigointiin.

Ohjuksessa on pienikokoinen suihkuturbiini, joka tuottaa 310 newtonin työntövoiman vain 55-kiloiselle ohjukselle. Ohjuksen taistelukärki – joka voidaan vaihtaa myös muuksi hyötykuormaksi – painaa 10 kilogrammaa. Ohjuksen kantamaksi ilmoitetaan noin 200 kilometriä 20 kilogramman polttoainemäärällä. Ohjuksen lentonopeus on 0,85 Machia eli 1040 kilometriä tunnissa. Valmistaja ilmoittaa suunnittelevansa myös 500–600:aan ja 900–1100 kilometriin ulottuvaa ohjusta.

OVES on investoinut ohjuksen kehittämiseen miljoona euroa ja arvioi käyttävänsä vielä kaksi miljoonaa euroa ohjuksen optimointiin ja testilaukaisuihin. Ohjuksen toiminnan virallinen esittely järjestetään toukokuussa ja täyden toiminnan kykyä esitellään ensi vuonna.

Ohjuksen räjähdekärjen koko heijastaa Yhdysvalloista alkanutta suuntausta. Yhdysvaltain merijalkaväki on juuri valinnut Red Wolf -risteilyohjuksen, jonka taistelukärjen paino on 10 kilogrammaa, mutta ohjuksen kantama 370 kilometriä.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No mutta jos ne ovat kokonaan tekoälyn ohjaamia niin sehän se tekoäly itse päättää kenelle niitä annetaan.

Äänestä

FP-5 Flamingo nojaa samaan konseptiin, mutta on ELSO-suojallaan, 3 000 km kantamalla ja 1 150 kilon taistelukärjellä ylivoimainen.

Äänestä

Kokonaan tekoälyn ohjaama risteilyohjus kehitettiin Romaniassa ja kartosi kuin OneCoin ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Melkein voisi kuvitella että Romania antaa noita kokeiluun eräälle naapurivaltiolle joka pystyy kokeilemaan ohjuksia kaikenlaisiin maaleihin....Venäjällä.

Tekoälyalgoritmin ansiosta ohjus ohjautuu navigointijärjestelmien häirinnästä huolimatta.

Romania on ottanut huomattavan askeleen liittyäkseen niiden Euroopan maiden kasvavaan joukkoon, joilla on kansallinen ohjusohjelma. Tästä Romanian on kiittäminen Cluj’ssa sijaitsevaa alun perin digitaaliteknologiaan keskittynyttä OVES Enterprise –yhtiötä, joka näyttää laajentaneen toimialaansa kaukovaikutteisiin asejärjestelmiin.

Yhtiön risteilyohjus nimeltään Sahara on jo kehityksensä loppusuoralla. Viime vuonna tehdyt alustavat testit olivat onnistuneita.

Ohjukseen on integroitu Nemesis AI -niminen tekoälyalgoritmi, jonka ansiosta se pystyy lentämään maaliinsa matalalla sekä alueilla, joissa navigointijärjestelmiä häiritään.

Algoritmin kerrotaan analysoivan satelliittien välittämää sijaintidataa 200 millisekunnin välein havaitakseen signaalin mahdollisen väärentämisen tai elektronisen häirinnän. Tarpeen vaatiessa se siirtää ohjuksen inertianavigointiin.

Ohjuksessa on pienikokoinen suihkuturbiini, joka tuottaa 310 newtonin työntövoiman vain 55-kiloiselle ohjukselle. Ohjuksen taistelukärki – joka voidaan vaihtaa myös muuksi hyötykuormaksi – painaa 10 kilogrammaa. Ohjuksen kantamaksi ilmoitetaan noin 200 kilometriä 20 kilogramman polttoainemäärällä. Ohjuksen lentonopeus on 0,85 Machia eli 1040 kilometriä tunnissa. Valmistaja ilmoittaa suunnittelevansa myös 500–600:aan ja 900–1100 kilometriin ulottuvaa ohjusta.

OVES on investoinut ohjuksen kehittämiseen miljoona euroa ja arvioi käyttävänsä vielä kaksi miljoonaa euroa ohjuksen optimointiin ja testilaukaisuihin. Ohjuksen toiminnan virallinen esittely järjestetään toukokuussa ja täyden toiminnan kykyä esitellään ensi vuonna.

Ohjuksen räjähdekärjen koko heijastaa Yhdysvalloista alkanutta suuntausta. Yhdysvaltain merijalkaväki on juuri valinnut Red Wolf -risteilyohjuksen, jonka taistelukärjen paino on 10 kilogrammaa, mutta ohjuksen kantama 370 kilometriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu