Omaiseni sairastaa parkinsonin tautia asumme kahdestaan enkä kykene hänestä enään huolehtimaan kun olemme iäkkäitä ihmisiä niin hänet on viety Katriinan sairaalaan eli mahdollisimman kauaks kotoa n15 km. Eikä ks sovi mitenkään ko taudin hoitoon siellä ns hoitajat ovat pääasiassa ulkomaisia ja harjoittelijoita. Vantaan ja Keravan aluehallinnon byrokraatit estävät pääsyn lähempänä olevaan paikkaan varmaan rahankin takia. Lisäksi eri valitusmahdollisuudet on tarkoituksella tehty mahdollisimman vaikeaksi. Vanhoja sairaita ihmisiä voidaan rääkätä kaikella tavalla suomessa.
terveydenhoito Vantaa
Anonyymi-ap
3115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
15 kilometriä ei ole kaukana! 150 kilometriä olisi aika kaukana. Suomea on vielä 650 kilometrinkin päässä, joten 15 kilometriä on ihan vieressä.
Kun on sairaalassa niin on sairaalassa, ihan sama, missä sairaala on. Ei sieltä kotiin kävellä kuitenkaan.
Nykyään on jo paljon saatu, kun on ylipäätään päässyt sairaalahoitoon.
Huonosti liikkuvalle omaiselle se 15 kilometriäkin voi olla pitkä matka. Aloittaja taisi lähinnä tarkoittaa asiaa juurikin kotona olevan omaisen suunnalta, ei sen laitoksessa olevan.
Jos ei itse pääse kunnolla liikkumaan, kulkemaan, ja jos on köyhempikin ihminen, niin ei ole aina helppo kulkea edes niitä lyhyempiäkään välimatkoja.
Ja jos nyt ei itse pidä 15 kilometriä pitkänä matkana, niin ei pidä. Joku toinen voi pitää sitä pitkänä matkana.
Vantaalla on toimiva joukkoliikenne. Jos sen käyttö ei onnistu, voi liikuntarajoitteinen saada taksikortin. Ei kai siellä sairaalassa tarvitse joka päivä käydä?