Miksi Rasismi on uutta arkea Suomessa ?

Anonyymi-ap

Vielä muutama vuosi sitten rasismin kyttäyksessä mentiin aivan naurettavuuksiin ,nyt on asiassa tehty täysi käännös ja Rasismi on uutta arkea Suomessa.
Miksi mentiin ojasta allikkoon ,eikä siinäkin olisi kannattanut pitää Suomessa järki päässä eikä sortua kumpiinkaan äärimmäisyyksiin. ?

1. Rasismi Venäläisiä vastaan on kaikkien huvi Vasemmalta oikealle.
Tätä perustellaan Eu:n ja Venäjän Sodalla Ukrainasta.

2. Sitten on toinen homma Gazan sota ja sen varjolla levitettävä rasismi.
Ääri oikeisto levittää rasismia Muslimeita vastaan ja Ääri vasemmisto harjoittaa rasismia Juutalaisia vastaan ,nämä ei niin selvää ja julkista ole kuin kaikkien rasismi Venäläisiä kohtaan mutta mitään ei jää apäselväksi niin selvää asia on.
Luultavasti tulevassa Iranin sodasssa on samat jako linjat Ääri oikeisto vaatii Teurastusta Iraniin ja Vasemmisto taas vastustaa Israelia jonka puolella Usa on.

Eikö Suomen olisi kannattanut olla puolueeton eikä sekaantua toisten sotiin ja Uskon asioihin ja poltiikkaan ? Eikä varsinkaan alkaa levittämään rasismia !

Meillä olisi asiat paljon paremmin jos olisimme näin toimineet ! Olisi mm.

-100 Miljardia vähemmän (sodan tukemisesta syntynyttä valtion velkaa)
-5 % vähemmän Työttömiä
-Tuhansia konkursseja vähemmän
-Olisi säästynyt useita metsä tehtaista lakkautukselta
-Ei olisi tarvinnut sairaaloita sulkea
-Uuden kaupungin autotehdastakaan tuskin olisi tarvinnut sulkea (josta tuli jätti kulut valtiolle)
-Fortumkaan ei olisi menettänyt n. 30 Miljardin omistuksia Venäjällä ja Saksassa ja Ruotsissa (ydinvoimalat) jne...
- Pörssi sähkökään ei olisi tällaisssa lukemissa ollut koskaan kun olisimme saaneet halpaa sähköä ostettua Venäjällä ja meille valmistuisi uusi ydinvoimala .
Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin.... 100 Miljardin lisä valtion velka joka johtuu Ukrainan tuesta on vain murtoosa kaikesta mitä tämä hulluus on tullut maksamaan...ja tulee...koska velat on maksettava joskua se voi vaikuttaa 100 vuotta Suomen talouteen...

Miksei me osattu olla ihmisiksi vaan piti alkaa sota hulluiksi ,eikö olisi ollut järkevämpi elää rauhassa sotaa lietsomatta ja rahoittamatta isoa hullua naapuria vastaan joka tulee entistä hullummaksi mitä enemmän rahoitamme sotaa sitä vastaan...
RAUHAAN JA TALOUTEENHAN SITÄ OLISI PITÄNYT KESKITTYÄ ETTÄ OLISI SAATU ENTISETKIN VALTION VELAT MAKSETTUA JA TEHTYÄ ENEMMÄN VIENTI TUOTTEITA JOSTA OLISI TULLUT VALUUTTAA JOTTA MEIDÄN OSTOVOIMA OLISI KASVANUT JA KAIKKILLE OLISI OLLUT TÖITÄ JA MAASSA RAUHA !

Tämä on aivan hullua ja järjetöntä politiikkaa mitä Suomessa harjoitetaan...
Olemme Ukrainan suurin tukija asukas lukuun verrattuna maailmassa mistä syystä velkaannumme nopeiten ja työttömyytemme kasvaa nopeiten ja konkurssi luvut on myös maailman korkeimmat...

MIKSI SUOMI TEKEE TAHALLAAN TALOUDELISEN JA MYÖS TURVALLISUUDELLEISEN ITSE MURHAN ?

Muutamien poliitikkojemme Miljoona palkkaisten Eu virkojen takiako vaan ????

Rasismin levitys ja sietäminen tässä maassa johtuu samasta asiasta...
Maa on aivan sekaisin mm. puolueet jotka ennen oli sotaa vastaan ja oli ns.- sivari puolueita nyt ne on hulluimpia sodan lietsojia ja vaativat jopa ydinaseita meille.

Meidän pitäisi ja kannataisi katsoa karttaa kenen hullun vieressä asumme (Kainalossa merten takana Euroopasta) ja pitää vähän pienempää suuta koska me emme voi sille yhtään mitään .
Liittyykö rasismin yleinen hyväksyntä sota propakandaan jolla kansa saadaan aivopestyä vihaamaan naapureita jotta ne on helpompi määrätä tarttumaan aseisiin ? Vai mistä tässä on kyse ? vai onko tämä jotain uutta kansan huvia vaan ?

0

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2195
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        64
        801
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        706
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        511
        698
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        630
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        595
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        570
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe