Aikanaan sanottiin Lauri Relanderia Reisu-Lassiksi, kun hän kävi Ruotsissa ja samana vuonna Virossa.
Nyt voidaan sanoa, että Stubb ei juuri ole ehtinyt käydä kuin kääntymässä Suomessa.
"Oma maa mustikka, muu maa mansikka?"
Reussu-Stubbi
21
169
Vastaukset
- Anonyymi00001
Pitää Suomen puolta.
- Anonyymi00003
kun päässä ei liiku mikään, täytyy itse käydä maailmalla näyttämässä naamaansa uutisiin joka kissanristiäisissä että vaikuttais siltä kuin jotain tekisi...
- Anonyymi00002
Presidentin tärkeimpiä tehtäviä ovat ulkopolitiikan hoitaminen ja Suomen edustaminen ulkomailla. Se edellyttää tietenkin jatkuvaa matkustelua ulkomailla, juuri kuten Stubb tekeekin, eli hoitaa virkaansa kuten sitä kuuluukin hoitaa.
Tollojen kannattaisi ottaa selvää mitä presidentin toimenkuvaan oikeasti kuuluu, ennen kuin urputtavat siitä että tekee juuri sitä mitä pitääkin tehdä. Sisäpolitiikan hoitaiminen ei kuulu presidentille, vaan hallitukselle ja eduskunnalle. Onko se huono asia että presidentti pitää yllä kansainvälisiä suhteitamme? Se on osa hänen työtään.
- Anonyymi00004
"Suomen presidentin toimenkuva on kokenut merkittävän muutoksen itsenäisyyden ajan alusta nykypäivään: se on muuttunut vahvasta, suoritusvaltaisesta "presidenttijohtoisesta" järjestelmästä parlamentaarisempaan suuntaan, jossa korostuvat ulkopolitiikka ja arvojohtajuus."
Maan ulkopoltiikkaa johtaa presidentti, joten hänen kuuluukin matkustaa.
. - Anonyymi00005
"Tasavallan presidentin tehtävistä ja toimivallasta säädetään pääasiassa perustuslaissa. Perustuslaissa säädettyjen tehtävien lisäksi presidentti hoitaa hänelle muualla lainsäädännössä erikseen säädetyt tehtävät.
Perustuslaissa säädetyt tehtävät
- Hallitusvallan käyttö
- Kansainväliset suhteet
- Valtiopäivät ja ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen
- Lain vahvistaminen ja asetusten antaminen
- Valtioneuvoston jäsenten nimittäminen ja vapauttaminen tehtävistään
- Virkanimitykset ja tehtävään määräämiset
- Puolustusvoimien ylipäällikkö
- Armahdus
Muut tehtävät
- Kunniamerkit ja arvonimet
- Ahvenanmaa
- Valtuudet poikkeusoloissa
Hallitusvallan käyttö
Suomen perustuslain mukaan hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tehtäviään hoitaessaan presidentti toimii yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Kansainväliset suhteet
Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Presidentti tekee kaikki merkittävät ulkopoliittiset ratkaisunsa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja valtioneuvoston valmistelusta. Presidentti päättää Suomen ulkopoliittisesta toimintalinjasta, aloitteista ja Suomen edustajien toimintaohjeista kaikissa periaatteellisesti tai muuten merkittävissä kysymyksissä: valtioiden tunnustamisesta, diplomaattisuhteiden solmimisesta tai katkaisemisesta, diplomaattisista edustustoista, kansainvälisiin järjestöihin liittymisestä tai niistä eroamisesta sekä valtuuskunnista kansainvälisiin neuvotteluihin.
Presidentti määrää tehtävään Suomen diplomaattisten edustustojen päälliköt eli suurlähettiläät. Presidentti ottaa vastaan Suomeen nimitettyjen (akkreditoitujen) toisten valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen diplomaattisten edustajien valtuuskirjeet.
Eduskunta hyväksyy kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta, jos ne sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat muutoin perustuslain mukaan eduskunnan hyväksymisen. Muutoin kansainväliset velvoitteet tulevat voimaan tasavallan presidentin asetuksella.
Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.
Ulkopoliittisesti merkittävien kannanottojen ilmoittamisesta muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille vastaa ministeri, jonka toimialaan kansainväliset suhteet kuuluvat.
Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Eduskunta osallistuu Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun sen mukaan kuin perustuslaissa säädetään."
On tässä tehtävää vaikka ei matkustelisikaan. On Stubb kyllä jo reissannut enemmän kuin Niinistö toisena kautenaan. Hyvä vai huono asia, sitä tuskin moititaan, mutta hän varmasti tähtää vielä korkeamnalle kuin tämä nykyinen virka on.
.- Anonyymi00007
Hyvin monet noista listatuista tehtävistä ovat harvoin tapahtuvia tai kertaluonteisia, eivätkä silloinkaan vaadi juuri muuta kuin allekirjoituksen laittamisen valmiiseen paperiin.
Ulkopolitiikka ja Suomen edustaminen ulkomaisissa kokouksissa vaativat jatkuvaa työtä ja läsnäoloa ja sitä matkustamista. Se kaikki on juuri sitä Suomen etujen ajamista, vaikka öyhöttäjät muuta väittävätkin.
Turha pönöttäminen joissain kotimaisissa kissanristiäisissä on juuri sitä turhaa patsastelua, josta ei ole suomalaisille mitään hyötyä.
- Anonyymi00006
Kalliiksi käy Kokoomuspresidentti Suomelle kun pitää joka asiaan tunkea nokkansa maailmalla.
Voisi Purra puuttua asiaan ja leikata kuuluisilla saksillaan Stubbin reissurahastoa.- Anonyymi00008
Purra leikkaa vain köyhiltä ja pienituloisilta. Kokoomuslaiset rikkaat porskuttavat, eikä heiltä leikata vaan heille annetaan vain lisää tuloja.
- Anonyymi00009
Mitä muuta tekemistä presidentillä olisi kuin käydä mainostamassa maataan ulkomailla? Istua linnassaan ja leikkiä kuningasta?
- Anonyymi00010
Kokousta kokouksen perään,Macron on aina odottamassa jossain kädet levällään.Kahvia ja pullaa kuluu,mutta mitään näkyvää ei juuri saada aikaan.
- Anonyymi00011
Neljä vuotta mennyt Ukrainan sodassa. Presidenttimme edustaa kyllä maailmallla ja olemmehan siksikin pystynét antamaan jo apua 4 mrd tukena Ukrainaan. Kotimaassakin voi olla ihmisiä jotka tarvitsevat tukea, mutta heistä huolta kantaminen ei loista maailman parrasvaloissa ja heiltähän leikataan hallituksen saksilla .
- Anonyymi00012
. Miksi niitä pressan asuntoja rempataan miljoonilla? Ei ole montaa yötä niissä nukkunut. Aina lennossa johonkin suuntaan.
Hän pelaa peliä ehtiikö käydä jokaisessa maailman valtiossa kautensa aikana. - Anonyymi00013
Niinistö kertoi 80 luvulla lempiharrasteenaan olevan pubissa kaljan juonti, tupakin tupruttelu ja ihmisten kyyläys.
Siihen se sopiikin.
Aivan asioita hoitamaton presidentiksi. - Anonyymi00014
Venäjämielisesti (lue; putinin narratiivi) katsottuna Stubbin aktiivinen länsisuhteiden hoitaminen on paheuksuttava asia ja siitä kannattaa yrittää kylvää riittaa suomalaisten keskuuteen.
putinin narratiivin edut tiltuilussa:
1. Riidankylvö suomalaisten keskuuteen.
2. Vähentää Stubbin länsisuhteiden ylläpitoa.
Ongelmana on se, että suomalaisilla on hyvä medialukutaito, toisin kuin venäläisillä joiden mukaan tiltujen internetvaikuttamisen oppikirjassa pääasiassa toimitaan. - Anonyymi00015
Stubb tekee etätyötä, siksi pitääkin matkustella.
Varsinaisena työnä hänellä on hauskuuttaa kokousvieraita vitseillään.- Anonyymi00016
Tällaisena aikana, jolloin Suomella ei taloudellisesti mene hyvin ja kansalaisilla on vaijeaa, odottaisi jonkinmoista kiinnostusta Suomen asioihin. Pääministerimmehän on jo luovuttanut kaiken ulkopoliittisen vallan pressalle ja sisäpoliittisen Purralle!
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Tällaisena aikana, jolloin Suomella ei taloudellisesti mene hyvin ja kansalaisilla on vaijeaa, odottaisi jonkinmoista kiinnostusta Suomen asioihin. Pääministerimmehän on jo luovuttanut kaiken ulkopoliittisen vallan pressalle ja sisäpoliittisen Purralle!
Itellä ja tutuilla menee kylläkin hyvin että ei tuo sun surkea tilanne läheskään kaikkia koske.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Itellä ja tutuilla menee kylläkin hyvin että ei tuo sun surkea tilanne läheskään kaikkia koske.
Mistäs tiedät miten minulla menee ja että olisi minulla surkea tilanne?
Oletko joku selvännäkijä? Voin lohduttaa sinua, että olet hakoteillä, mututietosi on juuri niin mielikuvitukseton kuin olla ja voi, eläke reilusti yli neljä tonnia...kyllä sillä tulee toimeen
Yleisellä tasolla esim. nuorisorylttömyys on korkea, työpaikkoja ei ole valmistuville koulutetuille ja jos 12200 € ansaitseva johtaja jää työttömäksi, hänkään ei saa kuin 2400 € työttömyyskorvausta ja 2900 ansaitseva hiukan pälle tonnin.
Siis kyllä nuokin vaikuttaa siihen, että juuri Suomi ei tästä toivu nopeasti ja varsunkaan persujen ehdottamalla risujen keräämisellä ja kaikesta leikkaamalla, kaikkein pienituloisemmilta. - Anonyymi00020
Anonyymi00017 kirjoitti:
Itellä ja tutuilla menee kylläkin hyvin että ei tuo sun surkea tilanne läheskään kaikkia koske.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/viedaan-turvaa-ihmisilta-joiden-elama-on-jo-palasina-keskustan-kettuselta-tunteikas-purkaus-valikysymyskeskustelussa/
Niin tietysti! Kun on tarpeeksi itsekäs, ei tunne mitään omantunnontuskaa vaikka muut tuuprtuisivat edessäsi. Puskista voi huudella, mutta kun joku vie esim. autosi renkaat, ei kannata huolestua, renkaat realisoituaan rahaksi, hän ostaa vain ruokaa nälkäänsä!
Sottenhän nuo renkaasi ovat mahsollustaneet että jollakin muullakin mwnee hetken hyvin!
- Anonyymi00019
Euroopan komission puheenjohtaja aloitti toisen viisivuotiskautensa 1.12.2024, joka kestää 31.10.2029 asti
Ja kuka siihen virkaan tähtää seuraavaksi, mitä luulette?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873978Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 131865
- 6824
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740