Hienoa analyysiä Venäjän kohtalosta!
Virolaishistorioitsijan mielestä Venäjää uhkaa sen neljäs valtiollinen romahdus.
Venäjän nykyinen hallinto romahtaa, kirjoittaa virolainen sotahistorioitsija Jüri Kotšinev Postimees-lehdessä. Hänen mukaansa se tapahtuu Ukrainan sodasta johtuvien sisäisten paineiden vuoksi.
– Putinin hallinto ei voi mitenkään pysäyttää sitä karusellia, jonka se käynnisti 24. helmikuuta 2022, kirjoittaa Kotšinev.
Hänen mukaansa se olisi ollut mahdollista vielä vuonna 2014 tapahtuneen Krimin valtauksen jälkeen – mutta ei enää. Edessä on vääjäämätön romahdus.
Kotšinev vertaa nykytilannetta kolmeen aiemmin tapahtuneeseen historialliseen mullistukseen, joiden seurauksena Venäjän hallinto rakennettiin kokonaan uudelleen.
Niistä ensimmäinen koettiin tsaari Boris Godunovin valtakautta seuranneen niin kutsutun sekasorron aikakauden jälkeen. Se päättyi Romanov-suvun valtaannousuun vuonna 1613.
Toinen Kotšinevin mainitsema täyskäänne oli vuoden 1917 vallankumous ja kolmas Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1991. Kaikki nämä tapahtuivat ennen kaikkea sisäisistä syistä.
Venäjän muuttaminen ulkopuolisella painostuksella on historioitsijan mielestä mahdotonta. Hänen mukaansa lännessä on aliarvioitu venäläisten Putinille ja Venäjälle antama tuki.
Historioitsija perustelee arviotaan myös sillä, että Yhdysvaltain nykyinen turvallisuusstrategia vähentää hänen mielestään Venäjään kohdistuvia ulkoisia paineita sodan lopettamiseksi.
– Yhdysvallat pitää Kiinaa paljon suurempana vihollisena kuin Venäjää eikä pidä Putinia edes uhkana.
Yhdysvaltain linjaukset saattavat kuitenkin muuttua, kun republikaanien Donald Trumpin valtakausi päättyy. Kotšinev muistuttaa, että kylmän sodan aikakaudella demokraattien johto suhtautui Neuvostoliittoon republikaaneja kriittisemmin.
Aggressioon varauduttava
Yhdysvaltain nykylinjausten vuoksi Ukrainan tärkein tuki tulee Kotšinevin mukaan nyt Euroopasta.
– Euroopan unionin maista Ukrainalla on erityisen tiiviit suhteet kehittymässä Baltian maiden, Skandinavian maiden ja Puolan kanssa, hän kirjoittaa.
Toisaalta hän muistuttaa, että Euroopastakin löytyy Putinin hallinnon kanssa tiiviisti yhteydessä olevia maita kuten Serbia, Slovakia ja Unkari. Lisäksi historioitsija nostaa esiin Venäjän suhteet Euroopan ulkopuolisiin maihin.
– Venäjä myy luonnonvarojaan yhä Kiinaan ja Intiaan, ja nämä puolestaan myyvät niitä edelleen länteen, ansaiten välistä voittoa.
Kotšinev ennakoi, että Venäjän valtio tulee vaikuttamaan ja uhkaamaan lähinaapureidensa elämää sekä Euroopan unionin turvallisuutta myös sodan kuuman vaiheen päätyttyä.
Siksi Venäjän naapurimaiden tulee varautua mahdollisen aggression torjumiseen niin kauan kuin nykyinen hallinto on vallassa.
– Ulkoisella paineella on mahdotonta muuttaa Venäjää. Tämä voi tapahtua vain sisäisten tekijöiden vaikutuksesta, kuten on jo kolme kertaa historiassa tapahtunut, summaa Kotšinev.
– Kun sisäinen paine ylittää ulkoisen paineen, hallinto räjähtää sisältäpäin.
Historioitsija on aiemminkin pohtinut Putinin hallintoon kohdistuvaa sisäisten paineiden taakkaa sekä sen presidentille aiheuttamaa mainehaittaa.
– [Putinilla] ei ole tarjota loistokkaita voittoja taistelukentällä kansalleen ja poliittiselle eliitille. Pitkittyneellä sodalla on tuhoisa vaikutus Putinin maineelle ”toiminnan miehenä”, hän arvioi viime kesänä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloitus todistaa Euroopan tavoitteet.
Totta kai Venäjän kansa on suurella yksimielisyydellä taistelee vastustaakseen
Lännen pyrkimyksiä.
Tämä yksimielisyys on kansan ominaisuus jota sen johtajat tukevat, niin ettei vieraan maan agentit pääse vaikuttamaan.
Toisin kävi meillä kun riitaisuuksia alettiin rakentamaan.
Nettipanelistien mielipide nimettiin kansan tahdoksi.
Ei venäjällä kansa vastusta lännen pyrkimyksiä vaan kansa yrittää parhaansa mukaan elää yhtä laadukasta elämää kun lännessä eletään.
Tämä kaikki muu hevonpaska on vain Venäjän hallinnon luomaa utopiaa joka ei perustu yhtään mihinkään.
Sinua tuntuu huippaavan Suomen kehitys Natojäsenyyden toteuduttua.
Kaikki jotka eivät heittäytyneet korona kuoleman- eikä sitä seuranneeseen Venäjä pelkoon hyvinkin ymmärsivät ennustettavat ja nähdyt seuraukset..
Miten läpäisi meidän medioidemme seulan ryhdikäs tutkija Noora Kotilainen, päästessään sanomaan useammankin kolleekansa mielipiteen tapahtumien kulusta.
Ne ennustivat totuudenmukaisia, Suomen kannalta synkkiä näkymiä, toisin kuin UPI:n tutkijat ovat osoittamassa päättäjillemme polkua joka näyttäisi vievän aina vaan pahempaan kansan oirehtimiseen.