Taksitoiminnassa tapahtuva ihmiskauppa ja alipalkkaus

Rikoslain mukaan ihmiskaupan tunnusmerkistö koostuu kolmesta osatekijästä: keinoista, tekotavasta ja tarkoituksesta.

Kaikkien kolmen osatekijän on täytyttävä, jotta kysymys olisi ihmiskaupasta. Lisäksi vaaditaan, että osatekijöiden välillä on yhteys. Ihmiskaupparikos on rangaistavaa vain tahallisena.

Alla poimintoja oikeudenkäynnistä, jotka soveltuvat suoraan Kelan, kuntien, hyvinvointialueiden ja välitysyhtiöiden yhteisiin tekoihin, joista syyttäjä vaatii henkilövastaajille vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

"Kiantama-tuomio tuli nimenomaan törkeästä ihmiskaupasta, koska yritys käytti kavaluutta eli petosmaista erehdyttämistä. Lisäksi oikeus otti huomioon pitkän keston (2 kk), suunnitelmallisuuden sekä suuren uhrimäärän.

Kiantama-jutussa asianomistajilla ei tuomion mukaan ollut tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa sopimusten sisältöön, vaan ehdot piti hyväksyä niin kuin ne olivat sopimukseen kirjattuna.

Keskeistä aiemmissa tuomioissa on ollut taloudellisen riippuvuuden ja velkasuhteen systemaattinen hyväksikäyttö yhdistettynä erehdyttämiseen ja liiallisten kulujen perimiseen."
13274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Milloin polisi keskeyttää toiminnan, joka on selkeästi laitonta?

Äänestä
  • Taksitoiminta ei taida olla laitonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Taksitoiminta ei taida olla laitonta.

    Täysin vastaavaa kuin aloittajan kuvaama marjanpoimintayrityksien toiminta.
    https://yle.fi/a/74-20208255

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Wolt toimii samoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Täysin vastaavaa kuin aloittajan kuvaama marjanpoimintayrityksien toiminta.
    https://yle.fi/a/74-20208255

    Ei tuo ole sama asia. He ovat tulleet sieltä ja eivät osaa suomen kieltä saatikka sitten tunne maan lainsäädäntöä. Heillä ei siis ole ollut muuta vaihtoehtoa. Suomalaisilla sen sijaan on. Suomalainen ja suomessa asuva, vaikkapa taksikuski tai millä tahansa alalla toimiva voi aina sanoa ettei suostu tuollaiseen kohteluun eikä alipalkkaukseen ja vaihtaa työpaikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Olet rasisti, koska mielestäsi suomalaisten sorto syntyperän mukaan on hyväksyttävää. Vai luokittelitko ihonvärin mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olet rasisti, koska mielestäsi suomalaisten sorto syntyperän mukaan on hyväksyttävää. Vai luokittelitko ihonvärin mukaan.

    Jos haluat tahallaan ymmärtää tuon väärin niin se on sinun ongelma!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei tuo ole sama asia. He ovat tulleet sieltä ja eivät osaa suomen kieltä saatikka sitten tunne maan lainsäädäntöä. Heillä ei siis ole ollut muuta vaihtoehtoa. Suomalaisilla sen sijaan on. Suomalainen ja suomessa asuva, vaikkapa taksikuski tai millä tahansa alalla toimiva voi aina sanoa ettei suostu tuollaiseen kohteluun eikä alipalkkaukseen ja vaihtaa työpaikkaa.

    Mamuilla on ollut sadoittain eri vaihtoehtoja eri maista. Turha ulista, itse ovat valintansa tehneet Suomeen tullessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos haluat tahallaan ymmärtää tuon väärin niin se on sinun ongelma!

    Suomessa on samat lait kaikille. Ongelma on sinun rasismi suomalaisten kansanryhmää kohtaan.

    Äänestä

Hyvää ei saa halvalla. Jostain ne kuskit on kuskeiksi revittävä. Tätä on kansalaiset halunneet ja tätä kansalaiset nyt saavat. Täysjärkiset suomalaiskuskit ajalee keikkoja joista saa jotain rahaakin.

Äänestä
  • Kelakyytejä ei aja jatkossa kun matut, jos nekään.

    Äänestä

Kuvasit juuri Kelan ajojen hinnoittelun, kilpailutuksen ja miten sen ainoa tarkoitus on käyttää työvoimaa hyödyksi alipalkkauksen avulla.

Äänestä

Nuoret, kiertäkää kaukaa tämä ala

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Rikoslain mukaan ihmiskaupan tunnusmerkistö koostuu kolmesta osatekijästä: keinoista, tekotavasta ja tarkoituksesta.

Kaikkien kolmen osatekijän on täytyttävä, jotta kysymys olisi ihmiskaupasta. Lisäksi vaaditaan, että osatekijöiden välillä on yhteys. Ihmiskaupparikos on rangaistavaa vain tahallisena.

Alla poimintoja oikeudenkäynnistä, jotka soveltuvat suoraan Kelan, kuntien, hyvinvointialueiden ja välitysyhtiöiden yhteisiin tekoihin, joista syyttäjä vaatii henkilövastaajille vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

"Kiantama-tuomio tuli nimenomaan törkeästä ihmiskaupasta, koska yritys käytti kavaluutta eli petosmaista erehdyttämistä. Lisäksi oikeus otti huomioon pitkän keston (2 kk), suunnitelmallisuuden sekä suuren uhrimäärän.

Kiantama-jutussa asianomistajilla ei tuomion mukaan ollut tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa sopimusten sisältöön, vaan ehdot piti hyväksyä niin kuin ne olivat sopimukseen kirjattuna.

Keskeistä aiemmissa tuomioissa on ollut taloudellisen riippuvuuden ja velkasuhteen systemaattinen hyväksikäyttö yhdistettynä erehdyttämiseen ja liiallisten kulujen perimiseen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu