Ukrainan väkiluku uhkaa kutistua miljoonilla!?

Putinin perkele minkä meni tekemään. Haagissa joutuu selittelemään sotarikoksiaan. Tuohan on tuhoamissotaa kun kokonainen kansakunta lakkaa olemasta.

KHM!

ERINOMAISEN HYVÄLTÄ TUNTUU!

Ai mikäkö? No Suomen koko eduskunnan puoluejohtajien yhteislausuma kuvien kera sitoutumisesta Ukrainan tukemiseen.

Olen käynyt Ukrainassa noin 70 kertaa. Joka puolella Ukrainaa. Aina, ilman poikkeuksia minua on kohdeltu Ukrainassa häkellyttävän hyvin. Kuin parasta ystävää. Kohteliaasti ja huomaavaisesti sekä vieraanvaraisesti. On tuntunut siltä, että olemme yhtä yhteistä, rakasta ja kunnioittamaamme Euroopan perhettä.

En koskaan unohda niitä onnellisia ja rentoja hetkiä jasmiinipuiden, syreenien, sukovitsojen (morus nigra silkkipuiden), ruusujen, hevoskastanjoiden yms. ja perennoiden ja hedelmäpuiden ja -pensaiden leppeän kesäpäivien romanttisia hetkiä, jossa myös monien ihmisten kauneus oli ylenpalttista ja ihmiset avoimia, hauskoja, rentoja ja positiivisesti tunneorientoituneita. Näytti ja tuntui kuin Krimmin satujen romanttiset puutarhat olisivat täällä, Ukrainassa. Kävimme usein syömässä ravintoloissa, nimeltään Selentano, Olivia, Busata hata ja esim. Sarskaja selo. Joskus myös Katjuska -ravintolassa.

Kävellessäni Marinski puistossa ystävyyden kaaren läpi ystävien seurassa naureskellen kesän ja kauneuden kyllästämässä maassa, voin vain ihmetellä. Ukrainalaiset ovat monet kauneudenkin superlatiiveja ja viisaita. Ihmettelin, kun kysyin usein: ”Uskotko Jumalaan?” Sain lähes poikkeuksetta vastaukseksi: ”Tokkakai uskon”. Sekin lämmitti mieltä. Ateismin kylmät ja kovat huurut eivät olleet vielä turmelleet Luojan luomaa herkkyyttä ja sielun kulttuurista kauneutta.

Anteeksi sentimentaalisuuteni. Mutta kun vierailet joskus vaikkapa Kiovassa, Marinskipuistossa ja vaikkapa kaupunginpuutarhassa, voit nähdä vuosisadat elävinä kulttuureina yhtäaikaisesti, vieläkin ja arkkitehtonisina pohdintaa innoittavina erikoisuuksina. Jos saat katseesi irti ihmiskauneudesta, mitä on muualta vaikeaa löytää. Inhimillisyys ja positiivinen herkkyys tuntuu kuin raikas tuulahdus vielä turmeltumattomien sukupolvien takaa.

Tuntuu kurjalta vain se, että venäläisetkin voisivat olla ystäviä. Sodan alkamisen aikoihin tuskin kukaan näytti uskovan veljeskansan hyökkäykseen. Sittemmin sodan melskeet ja uhrit ovat tehneet selväksi ukrainalaisille, että Venäjä onkin vihollinen, eikä ystävä. Tietynlainen kohtalonusko on kuitenkin läsnä kaikkialla Ukrainassa. Usko siihen, että lopulta Jumala määrää ihmisten kohtaloista ja elinpäivistä.

Joka maassa on aina myös monenlaisia haasteita, suruja ja epäonnistumisiakin. Vähään tottunut kansalainen voi löytää onnen muualta kuin mammonanpalvonnasta. Läheiset ovat tärkeitä ja heistä huolehditaan, vanhempiakin kunnioitetaan.

Ehkä näen ukrainalaiset erilailla kun seuraavan kerran pääsen siellä viettämään aikaa. Toivon, että sota loppuu pian ja ukrainalaisille koittaa noususuhdanteen ja ”euroremonttien” ja uudisrakentamisen toiveikas, työn täyteinen kausi.

Mutta mistä lisää hiihtäjiä, kävelijöitä ja luistelijoita sekä kauneusjulkkiksia johtamaa osaamisellaan Suomi nousuun?