GlobalISMI

On olemassa ideologia, valtavirran yhteiskunnan ja megatrendien aallonharjalla ratsastava aate globalismi. Sitä tukevat suurimmat puolueet, suurimmat mediat - ja suurimmat pääoman omistajat, joiden kiistaton etu globalisaatio ensisijassa on.

Globalismin ensimmäinen periaate on, että rahan voiman olisi oltava vapaana kansallisvaltion tason säätelystä, ja luonnollinen jatko sille on, että poliittisen hallinnon olisi myös oltava mahdollisimman suurta osaa maailmaa koskevaa. Globalistien unelma on maailman yhdentyminen yhdeksi valtioksi, joka on heidän vakaasti päättämänsä ja määrätietoisesti ajamansa tavoite. Jonkin foorumin nimi on jo "The World Government", ja epäilemättä se pelaa siihen suuntaan samoin kuin Maailman talousfoorumi, joka pyrkii kyseiseen tavoitteeseen mm. sitouttamalla eri maiden johtavia poliitikkoja globalismin agendaan.

Globalismi yhdistää siis keskenään poliittisen luokan, neljännen valtiomahdin eli valtamedian, ja myöskin liberaalin vasemmiston, jonka kannattajien eli työväen etu maailman laajuinen rahavallan ehdoilla tapahtuva kehitys ei todellakaan ole.
3143
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taitaa olla toiselta nimeltään Cabal, joka näyttää olevan kaatumassa Epsteinen takia:
https://www.bitchute.com/video/1E0M2SRy1hb4
Silti vanha valta pitää ihmiset pelon vallassa noiden erilaisten ajatushautomoiden esittämien ja ylläpitämien uhkakuveien avulla.
Sotaa
Epidemioita
Terroristeja
Meteoriitteja
Ilmastokatastrofeja
yms.
Pakkohan tuon edessä on oltava paskot housuissa, jos ei tajua, mikä on pelin henki ja ketkä sitä peliä ohjaavat.

Äänestä

Glopalismilla on myös suurta vastustusta. Glopalismi edustaa epäkristillistä maailmaa ja se suosii kaikkia muita uskontoja paitsi kristinuskoa.

Monet kristityt johtajat näkevät kyllä tuon saatanallisen agendan valheellisuuden ja lopulta tulevat kaatamaan koko orjuutuksen.

Nyt kannattaa olla voittajan puolella.

Äänestä

Arvopohjainen itsemurhapolitiikka, Suomen talouden vapaaehtoinen alasajo

Siis mikä siinä on että tänne päästetään ja tuodaan ulkomaalaisia ja turisteja ympäri maailmaa, muttei venäläisiä ja halutaan katkaista kaikki mahdolliset suhteet Venäjään ''arvomaailman'' takia, jolloin sieltä ei tule enää tarvikkeitä tänne esim. raakaöljyä. Tämä on täydelistä itsemurhapolitiikkaa, ei meidän tekemiset vaikuta Putiniin tai Venäjän ''sodan tukemiseen'' millään tavalla, vaan kysymys on arvomaailmasta, ei reaalipolitiikasta. Suomen ''arvomaailmainen'' ulkopolitiikka on tosiaan talouden itsemurhapolitiikkaa ja vipun vetämistä jalkojemme alta. Suomen taloutta tuhoaa Suomen toiminta itse, ei Venäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On olemassa ideologia, valtavirran yhteiskunnan ja megatrendien aallonharjalla ratsastava aate globalismi. Sitä tukevat suurimmat puolueet, suurimmat mediat - ja suurimmat pääoman omistajat, joiden kiistaton etu globalisaatio ensisijassa on.

Globalismin ensimmäinen periaate on, että rahan voiman olisi oltava vapaana kansallisvaltion tason säätelystä, ja luonnollinen jatko sille on, että poliittisen hallinnon olisi myös oltava mahdollisimman suurta osaa maailmaa koskevaa. Globalistien unelma on maailman yhdentyminen yhdeksi valtioksi, joka on heidän vakaasti päättämänsä ja määrätietoisesti ajamansa tavoite. Jonkin foorumin nimi on jo "The World Government", ja epäilemättä se pelaa siihen suuntaan samoin kuin Maailman talousfoorumi, joka pyrkii kyseiseen tavoitteeseen mm. sitouttamalla eri maiden johtavia poliitikkoja globalismin agendaan.

Globalismi yhdistää siis keskenään poliittisen luokan, neljännen valtiomahdin eli valtamedian, ja myöskin liberaalin vasemmiston, jonka kannattajien eli työväen etu maailman laajuinen rahavallan ehdoilla tapahtuva kehitys ei todellakaan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu