Haapaveden kaupunki ja litteä maa

Anonyymi-ap

Haapavedellä kajahtaa. Nimittäin tosiasioiden tunnustus. Haapavedellä on kasvava joukko meitä flättäreitä ja määrämme on vakaassa kasvussa. Olemme kohdanneet toisiamme vastikään avatussa ScanBurgerissa. Muita kohtaamispaikkoja meillä on eri puolilla Haapaveden kaupunkia. Haapakanteleessa, Kylpyläsaaressa sekä S-Marketin aulassa. Haapavedellä ollaan huomattu maan todellinen muoto, vaikka osa pitää meitä tosielämän trolleina, jotka muka trollaisimme omilla kasvoillamme ihmisten edessä. Emme ole trolleja. Olemme tosissamme asian kanssa. Ja olemme kasvava joukko. Viemme aitoa maatietoisuutta Haapavedeltä myös ympäri Suomen. Mm. Kuusamosta saimme yhden uuden flättärin joukkoomme. Kittilässä ollut myös tilausta. Ylivieskassa meihin on suhtauduttu penseästi. Samoin Nivalassa ja Oulaisissa. Kärsämäellä olis tarkotus järjestää eventti kevättalvella. Tästä on hyvä jatkaa!

20

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Vaikka nykyinen pääasiallinen kohtaamispaikkamme onkin vastikään avatulla ScanBurgerilla, olemme kokoontuneet paljon tätä aiemminkin esim kirjaston lukusalissa, terveyskeskuksen odotusaulassa, kodeissamme ja erinäisissä vaihtuvissa paikoissa. Zoomissa yms emme oke kokoontuneet, koska nämä alustat voivat salakuunnella eventtejämme ja käräyttää meidät valtaa pitävälle eliitille, joka sitten tekisi kaiken vaientaaksemme meidät.

    • Anonyymi00002

      Onko siellä mitattu kovin suuria radonpitoisuuksia? Joku syy siihen on olemassa.

      • Anonyymi00004

        Eiköhän sisäsiittoisuus selitä asiaa pitkälle. Heidän vanhemmat ovat tavanneet toisensa sukukokouksissa.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Eiköhän sisäsiittoisuus selitä asiaa pitkälle. Heidän vanhemmat ovat tavanneet toisensa sukukokouksissa.

        Juuri näin.

      • Anonyymi00006

        Miten nyt jotku radonin liittyy siihen, että olemme tulleet maatietoisiksi? Radon vaurioittaa tutkitusti sikiöitä, mutta nyt ei todellakaan ole kyse mistään vaurioista, jos ihminen valaistuu ja tullee järkiin. Tosiaankaan ei ole kyse siitä. Ite oo ylpiästi maatietonen ja tällä tiellä aion jatkossaki pysyä!

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Miten voi väittää olevansa "maatietoinen" kun ei tiedä maailmasta yhtään mitään?

      • Anonyymi00010

        Siis aiot elää valheessa? Miksi?

      • Anonyymi00012
        UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Miten voi väittää olevansa "maatietoinen" kun ei tiedä maailmasta yhtään mitään?

        Kuule, se et ainakaa ole sinä joka tietää jottain. Oot oikia lammas ja suoranainen puupää ja valta median vetämä pässin pää kaikessa tyhmyydessäsi. Pallopää! Pallopää on paukapää! Heissä ei viisaus asu kuten ei sinussakaan. Puu pää oot!

      • Anonyymi00014
        UUSI
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Kuule, se et ainakaa ole sinä joka tietää jottain. Oot oikia lammas ja suoranainen puupää ja valta median vetämä pässin pää kaikessa tyhmyydessäsi. Pallopää! Pallopää on paukapää! Heissä ei viisaus asu kuten ei sinussakaan. Puu pää oot!

        Tulipas taas typeryyksiä suurella paatoksella.
        Tosin ei tuossa ollut ensimmäistäkään tosiasiaa litteästä maasta? Onhan se helpompaa haukkua toisia kirjoittajia kuin todistaa omaa vakaumustaan?
        Mitäs jos pistäisit jonkun todisteen siitä sinulle niin rakkaasta litteästä maasta?
        Miksihän niitä ei ole vieläkään näkynyt?

      • Anonyymi00016
        UUSI
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Tulipas taas typeryyksiä suurella paatoksella.
        Tosin ei tuossa ollut ensimmäistäkään tosiasiaa litteästä maasta? Onhan se helpompaa haukkua toisia kirjoittajia kuin todistaa omaa vakaumustaan?
        Mitäs jos pistäisit jonkun todisteen siitä sinulle niin rakkaasta litteästä maasta?
        Miksihän niitä ei ole vieläkään näkynyt?

        Se koira älähtää, keneen kalikka kalahtaa. Tais pallopäällä osua arkaan paikkaan!

    • Anonyymi00003

      Aikanaan ollessani duunissa mielisairaalassa opin siellä pidempään talossa olleelta henkilökunnalta että selvästi enemmän päästään viallisia tulee juurikin pienistä paikkakunnista missä on kautta menneen historian tunnetusti ja olosuhteiden pakosta oltu varsin ristisiittoisia.

      Vaikkei suoraan omien sisarusten kanssa olla sekoiltu, serkusten liitot menneinä aikoina oli varsin yleisiä; ja 2. tai 3. serkuksen liitot vielä sitäkin yleisempiä.

      Kun sitä pientä geenipoolia ei riittävästi sekoita niin älykkyys vähenee ja mielenterveys heikkenee jokaisessa sukupolvessa. Tuota heikkenemistä ei myöhemmin juurikaan saada korjattua, viallinen geeni ei parane.

      Siitä tuossakin on kyse.

      • Anonyymi00007

        Höpöhöpö. Miksi maan suurimmat mielisairaalat on issoissa kaupungeissa? Sepä se. Taitaa niistä löytyä eniten mielisairastuneita. Maatietosuudella ei oo mittää tekemistä mielisairauden kanssa. Itelläni ei oo mittään diagnooseja ja joka solultani tunnen vankkumattomasti sen, että me todella asumme litteässä maassa, emmekä pallossa! Tästä on oikiastaan turha ees väitellä, sillä kaikki merkit puhhuu litteän maan puolesta. Nää faktat vain halutaan saattaa pimentoon, jotta 99% pyssyis tyhyminä lampaina. Ja lampaita on heleppo hallita!

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Mielisairaalat on väestökeskissymissä koska niissä löytyy se tarvittava työväestö yms.

        Ja tosi lukumääräisesti jostain 100k ihmisen kaupungista löytyy enemmän mielivikaisia, mutta tässä puhutaankin siitä kuinka paljon väestöstä on mielisairaita; 100 mielisairasta kaupungista ei ole niin merkittävä asia kuin se jos pienessä alle 100 asukkaan kylässä niitä on 10.

        Tuo että pieniltä paikkakunnilta tulee mielenvikaisia suhteessa merkittävästi enemmän on helposti todennettavissa lukemalla potilastietoja siitä mistä potilaat on kotoisin. Toki tuon näkeminen vaatii sen ensin että on siellä laitoksessa duunissa - siksipä sinä et siitä mitään tiedä.

        Seuraavalla kerralla osastolla ollessasi kysys kaikilta "kavereiltasi" mistä niiden suvut on kotoisin, niin yllätyt.

        Kyseessä ei siis ole mikään salaliitto, se on todellisuutta. ja syytkin on päivänselviä, ihmisiä ei ole targoitettu naimaan lähisukulaisiaan, aikoina ennen Karjalaisten asutusta se vaan sattui olemaan Maan Tapa(tm) koska väestön liikkuminen maaseudulla oli harvinaista.

        Ja ei sitten tosiaan riitä se että tapaat mielisairaalassa jonkun kaupungissa syntyneen ja julistat että olen väärässä, merkitystä on sillä missä näiden -vanhemmat- ja -isovanhemmat- yms syntyi ja eli. Ne geenit jotka heikentyi sisäsiittoisuudesta näkyy jälkipolvilla pitkään.

      • Anonyymi00011

        Ootko miettinyt, että jos 99prosenttia tietää Maan olevan pallo, se viimeinen prosentti on toista mieltä ilman mitään todistetta kuin luja usko oikeassa olemiseensa, eikö mitkään hälytyskellot soi pienessä mielessä?

      • Anonyymi00013
        UUSI
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Mielisairaalat on väestökeskissymissä koska niissä löytyy se tarvittava työväestö yms.

        Ja tosi lukumääräisesti jostain 100k ihmisen kaupungista löytyy enemmän mielivikaisia, mutta tässä puhutaankin siitä kuinka paljon väestöstä on mielisairaita; 100 mielisairasta kaupungista ei ole niin merkittävä asia kuin se jos pienessä alle 100 asukkaan kylässä niitä on 10.

        Tuo että pieniltä paikkakunnilta tulee mielenvikaisia suhteessa merkittävästi enemmän on helposti todennettavissa lukemalla potilastietoja siitä mistä potilaat on kotoisin. Toki tuon näkeminen vaatii sen ensin että on siellä laitoksessa duunissa - siksipä sinä et siitä mitään tiedä.

        Seuraavalla kerralla osastolla ollessasi kysys kaikilta "kavereiltasi" mistä niiden suvut on kotoisin, niin yllätyt.

        Kyseessä ei siis ole mikään salaliitto, se on todellisuutta. ja syytkin on päivänselviä, ihmisiä ei ole targoitettu naimaan lähisukulaisiaan, aikoina ennen Karjalaisten asutusta se vaan sattui olemaan Maan Tapa(tm) koska väestön liikkuminen maaseudulla oli harvinaista.

        Ja ei sitten tosiaan riitä se että tapaat mielisairaalassa jonkun kaupungissa syntyneen ja julistat että olen väärässä, merkitystä on sillä missä näiden -vanhemmat- ja -isovanhemmat- yms syntyi ja eli. Ne geenit jotka heikentyi sisäsiittoisuudesta näkyy jälkipolvilla pitkään.

        Prosentuaalisesti täällä Haapaveellä on vähemmän mielen vikaisia, mitä suurissa asumislähiöissä. Esimerkiksi Hesoissa on niin paljon enemmän ilman saasteita, että on selevää, että siellä on myös enemmän aivovaurioita. Ikinä en muuttais Hesoihin, enkä toissaalta haluais asua Oulussakaan. Seki on paska kaupunni ja haiseeki ihan paskalle niin ku isot kaupungit. Kuka niissä ees viihtyy. Täällä Haapaveellä on puhdas luonto ja terveys. Jos asuisin Hesoissa, olisin ehkä edelleen pallomaahan uskova puupää. Onneksi en asu 😊

    • Anonyymi00015
      UUSI

      Hesoissa? Montako niitä on? Samoin teitä on kasvava joukko? Onko kaksi vai kolme höyrypäätä?

      • Anonyymi00017
        UUSI

        Kai oot kuullut, että Hesoiksi kutsutaan Helsinkiä ympäryspitäjineen. Hesoihin kuuluu mm. Espoo, Vantaa, Sipoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Kerava, Tuusula jne. Miksi luettelemaan näitä erikseen, kun Hesat tarkottaa näitä kaikkia. En ikinä muuttais Hesoihin!

      • Anonyymi00018
        UUSI

        Voihan tuo olla, että hän on yksin ja kuvittelee muita.

        Tai sitten todennäköisemmin siellä on porukoilla tylsää ja saavat nauraa tälle yhdelle kylähullulle. Saavat live hölmöilyä seurata. Pitkälti litteän maan kannattajien videoiden tilaajinakin on näitä, jotka haluavat vain nauraa typeryydelle.

        "Kai oot kuullut, että Hesoiksi kutsutaan Helsinkiä ympäryspitäjineen."

        Eipä taida kukaan muu näin tehdä kun sinä.
        Ja tuo lista oli kyllä epämääräinen.

    • UUSI

      Sahti Pekkala oli Haapavedeltä.🍺🇫🇮
      Suurmies.🇫🇮RIP.🕊

    • Anonyymi00019
      UUSI

      Jep. Teitä oli viime vuonna 1 ja nyttemmin 2. Kasvua siis mahtavat 100 % vuodessa! WOW!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19867
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      80
      6894
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6516
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      108
      6289
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6139
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      104
      6027
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5435
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      46
      5186
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      61
      4497
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      4110
    Aihe