Olen uskovainen nainen ja koen toisinaan voimakasta vetoa naisiin. Olen kuitenkin päättänyt olla toteuttamatta tätä synnillistä ominaisuutta. Melko kovaa on kuitenkin tämä yksinäisyyden tunne ja se kun ei voi oikein rehellisesti kertoa itsestään. Luulen tosin, että monet sitä osaavat myös epäillä ilman kertomistakin. Joku sen minussa paljastaa. Pohdin, onko jotkut tietyt asiat lapsuudessani luokiteltavissa seksuaaliseksi hyväksikäytöksi ja onko sillä jokin yhteys asiaan.
Uskovainen lesbo/bi
37
267
Vastaukset
- Anonyymi00001
Oikein teet, kun et toteuta lesboutta. Ei elämä ole helppoa, ei elämä ole harmoniaa. Monikin taistelee läpi elämänsä jotakin helmasyntiään vastaan. Tilannettasi voisi helpottaa, jos puhuisit tästä asiasta jollekin pitkän linjan hurskaalle uskovaiselle, naiselle tai miehelle. Jollekin luotettavalle, empaattiselle ihmistuntijalle joka ei kerro eteenpäin.
- Anonyymi00003
Oikea uskova kuitenkin tekee kuten ohje on, että mikä kuiskataan korvaan, niin se toitottakaa torilla, joten kannattaa miettiä kelle kertoo.
Toisaalta mitä se hyödyttää kertoa että ei pidä miehen köriläistä kun ovat sekä inhottavia ja tyhmiä. Eivät osaa mitään muuta kuin herjata toinen tosiaan, niin niihin mitään vetoa edes pitä tuntea. On aivan luonnollista tuntea vetoa siihen mikä on oikeasti viehättävää ja kaunista katsella.
Eikä Raamattu edes kiellä naisen maakamasta naisen kanssa siten kuten miehen kanssa maataan. Lakikirjasta kun ei löydy siihen ohjetta eikä piirtoa niin teoriassa ei siitä edes voi mitään sanoa vaikka vähän kokeilisi miten toinen parkaisee jos vähän otetaan tuntumaa.
Pyhä Henki tietenkin johdattaisi oikealle polulle, mutta siitä joutuu enemmän herjattavaksi kuin siitä että toteuttaa lesboutta viimeiseen pisaraan. Saa kuulla kaikki hurmos-ym.s herjat jos erehtyy Pyhän Hengen johdatusta seuraamaan. - Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Oikea uskova kuitenkin tekee kuten ohje on, että mikä kuiskataan korvaan, niin se toitottakaa torilla, joten kannattaa miettiä kelle kertoo.
Toisaalta mitä se hyödyttää kertoa että ei pidä miehen köriläistä kun ovat sekä inhottavia ja tyhmiä. Eivät osaa mitään muuta kuin herjata toinen tosiaan, niin niihin mitään vetoa edes pitä tuntea. On aivan luonnollista tuntea vetoa siihen mikä on oikeasti viehättävää ja kaunista katsella.
Eikä Raamattu edes kiellä naisen maakamasta naisen kanssa siten kuten miehen kanssa maataan. Lakikirjasta kun ei löydy siihen ohjetta eikä piirtoa niin teoriassa ei siitä edes voi mitään sanoa vaikka vähän kokeilisi miten toinen parkaisee jos vähän otetaan tuntumaa.
Pyhä Henki tietenkin johdattaisi oikealle polulle, mutta siitä joutuu enemmän herjattavaksi kuin siitä että toteuttaa lesboutta viimeiseen pisaraan. Saa kuulla kaikki hurmos-ym.s herjat jos erehtyy Pyhän Hengen johdatusta seuraamaan.Korvaan kuiskuttaminen liittyi varoitukseen sen ajan fariseusten toiminnasta:
"Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä. Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi. Niinpä se, mitä te sanotte pimeässä, kuullaan päivänvalossa, ja mitä te neljän seinän sisällä kuiskaatte toisen korvaan, se kuulutetaan julki katoilta."
Se ei tarkoita rippisalaisuuden tai luottamuksellisen asian paljastamista, pikku ystäväiseni. - Anonyymi00007
Olen hieman sivunnut aihetta parin henkilön kanssa, mutta en mä siitä mitenkään viisaammaksi tullut. Olen myös tosi huono tuosta avautumaan, niin että ei siitä keskustelusta oikein tule mitään. Ilman Jumalaa olisin langennut jo lukuisat kerrat.
Ap
- Anonyymi00002
Unohda harhainen uskonto ja elä yhtä ja ainutkertaista elämääsi. Älä usko uskonkiihkoilijoita.
- Anonyymi00004
Lesbous sinänsä aika pieni vaiva siihen mitä kuraa saa päällensä kuin jos erehtyy Pyhän Hengen kanssa pelehtimään. Silloin tulee lunta tupaan ovista ja ikkunoista miten on kaikki vialla ja väärällä tavalla uskottu.
- Anonyymi00006
Hyvää mietintää ap:lta.
Olen itse miettinyt sitä, että miten paljon meihin vaikuttavat varhaislapsuudessa kokemamme asiat, joita emme edes itse muista, tai sitten mielemme on vain suojauksen vuoksi ne pois sulkenut.
Monelle selviää ne asiat vasta esim. terapiassa, tai jonkun elämässä tapahtuvan tapahtuman kautta ja avulla ja sitten ne voidaan käsitellä pois ja vapautua niistä ja niiden vaikutuksista.
Olen pitkähkön elämäni aikana ymmärtänyt sen, että monesti me olemme elämämme tuotoksia, ja ne tuotokset ovat hyvin usein aiheuttaneet monenlaista rikkinäisyyttä meissä ja ne ns. sielun haavat ja rikkinäisyydet sitten vaikuttavat toimintaamme todella vahvasti, ikävä kyllä.
Puhun omastakin kokemuksestani, mutta olen saanut nähdä ja todeta sen käytännön tasolla muissakin ihmisissä / uskovissa.
Uskovana olen kokenut sen Jumalan johdatuksena, että Hän on johdattanut minua siten, että Hän on päässyt minua eheyttämään ja parantamaan ja vapauttamaan monesta minulle vahingollisesta asiasta.
Vieläkin on Herralla tehtävää minussa, mutta uskon ja toivon, että kerran saan olla vapaa lopuistakin sielun haavoista ja sitä kautta ja niiden vuoksi johtuvista oireiluistani.
Herra sinuakin ap siunatkoon ja auttakoon ja eheyttäköön ja parantakoon ja vapauttakoon .- Anonyymi00009
Kiitos vastauksesta! Mä muistan noita tiettyjä tilanteita selvästi. Vasta aikuisena olen kuitenkin havahtunut siihen, miten ne voitaisiin ehkä luokitella jopa seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.
Noin minäkin ajattelen, että meissä on haavoja, ylisukupolvisia traumoja ja elämän aikana syntyneitä taakkoja, mitkä vaikuttavat toiminnassamme enemmän tai vähemmän. En usko, että kukaan meistä on sellaisesta täysin vapaa. Tämä homoseksuaalisuus on vaan niin vaikea aihe. Välillä tekisi mieli poistaa itsensä tästä maailmasta.
Ap - Anonyymi00021
Anonyymi00009 kirjoitti:

ApOn kiva lukea kirjoituksiasi, sillä sinä selvästi olet jo käsitellyt noita sielun haavojasi ja siten olet ymmärtänyt niiden syntymekanismitkin hyvin ja oikein.
Noin se juurikin menee, eli samat haavoittamiset jatkuvat sukupolvelta toiselle, jos ei kukaan niitä käsittele ja siten vapaudu ja siten sitten ei myöskään enää valuta niitä seuraavien sukupolvien taakaksi.
Jossain on sanottu, että ns. "kirous" katkeaa Kristukseen, eli se käsittääkseni tarkoittaa juurikin sitä, että jos ja kun uskoontullut suostuu Herran käsittelyyn ja hänellä on halu vapautua, niin Herra vapauttaa ja siten se kierre katkeaa Herran ansiosta.
Mutta se ns. pyhitystyö on Herran työtä, meidän osamme on vain suostua siihen käsittelyyn ja vaikka joudutaan käsittelemään todella kipeitäkin asioita ja aiheita, joita ennen on vain paettu, sen ahdistavuuden vuoksi, niin Herran avulla opimme kohtaamaan ne pelkomme ja kipuisuutemme.
Joku on joskun verrannut sielun haavojen kohdalla Herran työtä, ulkoisten haavojen hoitoon.
Eli esim. lapsella jos on tullut ikävä ja kipeä haava, niin sitä ei lapsi haluaisi koskettavan millään tavalla, mutta jos siihen ei kosketa ja sitä puhdisteta ja voidella, niin se pysyy auki ja tulehtuu vain ja tilanne voi mennä vain yhä pahemmaksi.
No, lapsen vanhemman on suostuteltava se lapsi siihen, että se haava kuitenkin on parempi puhdistaa, jotta se siten puhdistuu ja paranee.
Näin samoin toimii meidänkin Taivaallinen Isämme / Herra Jeesus, eli Herra ei tee mitään ilman meidän tahtomamme / suostumustamme, eikä Herra siis tee väkivaltaa saati riko meitä yhä lisää, vaan Hän hoitaa ja osaa hoitaa meitä varoen ja hellävaraisesti.
Eli meidän osamme on siis ilmoittaa Herralle oma halumme siihen, että Herra käsittelee meitä ja haavojamme vapaasti, luottaen juuri siihen, mihin luonnollisen lapsenkin tulee luottaa, eli siihen, että vanhemmat haluavat vain hyvää, ei pahaa, vaikka se hetken kirpaisikin.
Minua on ilahduttanut juuri tuo sinun oma halusi vapautua ja eheytyä.
Sillä monet uskovat ovat kiinni kaikenlaisessa, mutta heillä ei ole haluakaan vapautua eikä eheytyä , se on ollut todella surullista seurattavaa vierestä.
- Anonyymi00008
Olet ehkä edellisessä elämässä ollut mies.
Onko harrastukseksi tai mieltymyksesi miehisiä?- Anonyymi00010
En kristittynä usko edellisiin elämiin. Olen aika feminiininen muuten, mutta välillä tuntuu, että suhtautumiseni muihin naisiin vastaa enemmän miehen kuin naisen suhtautumista. Usein koululaisena ja teininäkin tosin tunsin itseni tosi epätyttömäiseksi vaatteiteni takia.
Ap - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
En kristittynä usko edellisiin elämiin. Olen aika feminiininen muuten, mutta välillä tuntuu, että suhtautumiseni muihin naisiin vastaa enemmän miehen kuin naisen suhtautumista. Usein koululaisena ja teininäkin tosin tunsin itseni tosi epätyttömäiseksi vaatteiteni takia.
ApVoi olla kristitty vaikka uskoisikin reinkarnaatioon ja karmaan. Nehän ovat olleet opppeina joskus alkukristillisyydessä.
- Anonyymi00013
Anonyymi00011 kirjoitti:
Voi olla kristitty vaikka uskoisikin reinkarnaatioon ja karmaan. Nehän ovat olleet opppeina joskus alkukristillisyydessä.
Ne eivät koskaan ole olleet kristinuskon oppeja. Tämä valhe alkoi levitä, kun Rudolf Steiner siitä puhui 1800-luvulla, mutta se ei pidä paikkaansa. Tämä käy ilmi muinaisten kirkkoisien kirjoista ja ensimmäisten kirkolliskokousten pöytäkirjoista.
- Anonyymi00020
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ne eivät koskaan ole olleet kristinuskon oppeja. Tämä valhe alkoi levitä, kun Rudolf Steiner siitä puhui 1800-luvulla, mutta se ei pidä paikkaansa. Tämä käy ilmi muinaisten kirkkoisien kirjoista ja ensimmäisten kirkolliskokousten pöytäkirjoista.
On jälleensyntymisoppi ollut. Se on niin hyvin hävitetty kristinuskosta että on helppo väittää että jälleensyntymisoppia ei ole ollut kristinuskossa.
Karma " mitä kylvää sitä niittää" on salattuna Raamatussa. - Anonyymi00023
Anonyymi00020 kirjoitti:
On jälleensyntymisoppi ollut. Se on niin hyvin hävitetty kristinuskosta että on helppo väittää että jälleensyntymisoppia ei ole ollut kristinuskossa.
Karma " mitä kylvää sitä niittää" on salattuna Raamatussa.Höpö höpö !
Jälleensyntymis oppia et Raamatusta löydä !
Tuo "mitä kylvää, sitä niittää", puhuu ihan muusta asiasta, eli se kertoo tulevasta tuomosta, eli kukin joutuu tuomiolle.
Kol. 3:25 Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei katsota.
10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".
31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. - Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Höpö höpö !

31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.Höphöpö itsellesi. Tuomiopäivän on se kun synnytään tänne maan päälle.
- Anonyymi00025UUSI
Anonyymi00020 kirjoitti:
On jälleensyntymisoppi ollut. Se on niin hyvin hävitetty kristinuskosta että on helppo väittää että jälleensyntymisoppia ei ole ollut kristinuskossa.
Karma " mitä kylvää sitä niittää" on salattuna Raamatussa.Jälleensyntymisoppi ei koskaan ole ollut kristinuskossa. On se kumma, miten joku ei halua uskoa historiankirjoituksen tieteellisiä faktoja, vaan uskoo mieluummin Rudolf Steinerin keksimään valheeseen jolle ei ole mitään todisteita.
- Anonyymi00029UUSI
Anonyymi00025 kirjoitti:
Jälleensyntymisoppi ei koskaan ole ollut kristinuskossa. On se kumma, miten joku ei halua uskoa historiankirjoituksen tieteellisiä faktoja, vaan uskoo mieluummin Rudolf Steinerin keksimään valheeseen jolle ei ole mitään todisteita.
Kristinusko on pullollaan vaihtelua. Naurettavia oppeja niinkuin ylöstempaus 😆.
- Anonyymi00030UUSI
Anonyymi00029 kirjoitti:
Kristinusko on pullollaan vaihtelua. Naurettavia oppeja niinkuin ylöstempaus 😆.
Pullollaan valehtelua
- Anonyymi00012
Kerro Jumalalle mitä ajattelet ja mitä tunnet! Myönnä, että rakastat naisia enemmän kuin miehiä! Anna Hänen vaikuttaa itsessäsi tahtomista ja mielenmuutosta!
Monet miehet ovat todellakin vaikeasti rakastettavia, naiset ovat usein hellempiä.
Miesten tulisi myöskin olla helläsydämisiä. Kyllä niitäkin varmaan löytyy.
Ilmeisesti et ole ajatellut perheen perustamista. Sehän on vaikeampaa ilman puolisoa.
Ei rakastaminen ole väärin, rakastat ketä hyvänsä. Meidän tuleekin rakastaa jokaista lähimmäistä niinkuin itseämme. Saat siis huoletta rakastaa naiskavereitasi ja syleillä heitä, ja pussata tavatessasi, kunhan se ei loukkaa ketään.- Anonyymi00027UUSI
En tiedä onko tämä Jumalan tekoa, mutta vuosien saatossa olen alkanut kokemaan enemmän sympatiaa ja ymmärrystä miehiä kohtaan. Töissäkin olen joutunut (vai johdattunut?) usein työryhmiin tai asiakasryhmiin, missä lähes kaikki on ollut miehiä.
Olen kuunnellut monet avautumiset näiltä miehiltä, kun he selittävät tuntojaan, katuvat valintojaan, ovat elämässään hukassa jne. Nuorempana koin usein seuraan tunkemista, lääppimistä ym tahtomattani useilta miehiltä. Vaikka työskentelen paljon miesten kanssa, niin mitään tuollaista en ole enää kokenut.
Koen siis, että Jumala on laajentanut mun ymmärrystä miehistä, mutta silti sellainen romanttinen puoli miesten kanssa puuttuu. Naisten kanssa kokee helpommin spontaania vetovoimaa, ihastumista, yhteyttä jne. En myöskään pysty samaistumaan siihen, miltä tuntuisi nähdä joku mies hirveän vetävänä tai rakastua sellaiseen.
Tässä sekamelskassa on vaikea ajatella perheen perustamista. Niinpä olen viime vuodet keskittynyt lähinnä miettimään ja kehittämään itseäni ihmisenä. En halua lokeroitua kenenkään mielessä homoksi tai heteroksi tai jonkun uskon suunnan edustajaksi, vaan keskittyä siihen mitä oikeasti olen. Eli ensisijaisesti haluan vain olla ihminen ihmisten joukossa ja ne muut asiat seuraavat perässä.
Ap - Anonyymi00028UUSI
Anonyymi00027 kirjoitti:

Ap"Olen kuunnellut monet avautumiset näiltä miehiltä, kun he selittävät tuntojaan, katuvat valintojaan, ovat elämässään hukassa jne. Nuorempana koin usein seuraan tunkemista, lääppimistä ym tahtomattani useilta miehiltä. Vaikka työskentelen paljon miesten kanssa, niin mitään tuollaista en ole enää kokenut."
Tähän on luonnollinen selitys. Meinaan jos "parasta ennen" -päiväys on mennyt ohi, niin miehet eivät enää ole kiinnostuneita sinusta seksuaalisena olentona.
- Anonyymi00015
Olen uskovainen mies ja aviossa, mutta siltikin tunnen vetoa naisiin. Pillu on mielessä heti aamusta alkaen. Vaimo laittoi polvet ristiin,. kun olin 58-v, eikä ole enää antanut edes märällä sormella koittaa - kuivassta puhumattakaan. Ja vaikka sanotaan, että jokaisella on se oma ristinsä kannettavana, se 'risti' tuntuu joskus hyvinkin raskaalta, eikä helvettiin tuomitsijat lohduta asiassa persettivie. On tietys niitäkin, jotka sanovat, että lopeta entisen vonkaaminen ja ota ero ja ota uusi, tai käy prostituoidun kanssa. Mutta taidan olla varsinainen masokisti, koska edelleenkin elättelen toiveajattelua asiassa.
- Anonyymi00018
Se johtuu vaihdevuosista ja hormooneista sekä sinulla että vaimollasi jonka kyllä kuuluisi sinua ymmärtää! TV. Aurora
- Anonyymi00022
Kuinka monta vuotta siitä on kulunut, kun olit 58v ?
Ällöttää ajatuskin, että vanhat ukot ajattelee edelleen naisia jonakin pilluna, lihakimpaleena. Miehet eivät näytä muuttuvan edes vanhana. Eivät edes uskovaiset.
Miehet loivat Jumalan omaksi kuvakseen, joten turha sitä kuvaa on kumarrella ja pilata omaa elämäänsä kaikenlaisella taikauskomisella. - Anonyymi00032UUSI
Anonyymi00022 kirjoitti:
Kuinka monta vuotta siitä on kulunut, kun olit 58v ?
Ällöttää ajatuskin, että vanhat ukot ajattelee edelleen naisia jonakin pilluna, lihakimpaleena. Miehet eivät näytä muuttuvan edes vanhana. Eivät edes uskovaiset.
Miehet loivat Jumalan omaksi kuvakseen, joten turha sitä kuvaa on kumarrella ja pilata omaa elämäänsä kaikenlaisella taikauskomisella.Olen vähän päälle 7-kymppinen, mutta edelleenkin 'se' käy mielessä. Ja jos joskus joku naisimmeinen tahtoisi hieroa läheisempää tuttavuutta, niin en panisi hanttiin, enkä pitäisi sitä minään pervona, sillä se on aivan luonnollinen asia, eikä katso ikää, jolloinka sitä harrastetaan.
Toivottavasti en nyt kuitenkaan kohtaa kaltaistasi inhaa pervoa ämmää, jota ällöttää vanhempien luonnollinen seksuaalinen toiminta. - Anonyymi00038UUSI
Anonyymi00032 kirjoitti:
Olen vähän päälle 7-kymppinen, mutta edelleenkin 'se' käy mielessä. Ja jos joskus joku naisimmeinen tahtoisi hieroa läheisempää tuttavuutta, niin en panisi hanttiin, enkä pitäisi sitä minään pervona, sillä se on aivan luonnollinen asia, eikä katso ikää, jolloinka sitä harrastetaan.
Toivottavasti en nyt kuitenkaan kohtaa kaltaistasi inhaa pervoa ämmää, jota ällöttää vanhempien luonnollinen seksuaalinen toiminta.Millähän perusteella pidät minua inhana pervona ämmänä?
Minäkään en halua kohdata kaltaistasi pillusta haaveilevaa "uskista".
Hanki tekopillu, kun se pillu vain on mielessäsi, niin et hartaana uskiksena petä muijaasikaan.
- Anonyymi00016
Tuo, mitä aloituksessasi kerroit, on seurakunnissa aivan yleistä, mutta sisaret pitävät asian aivan omana tietonaan, koska seurakunnassa asiasta puhuminen on tabu. Seksuaalisia asioita ei seurakunnissa käsitellä, vaikka niille olisi tarvetta. Esim. seurustelevia pariskuntia ei millään muulla tavalla ohjeisteta, kuin sillä, että isolla 'leimakirveellä' leimataan heidät avopariksi, vaikka he vasta aloittelevat seurustelua. Ja Sinun asiassasi ei varmaankaan löydy seurakunnasta muita 'asiantuntijoita', kuin tuomareita, kun ei ole älyä eikä ymmärrystä asioissa, sillä suhtautuminen ja asenteet ovat hyvinkin raadollisen mustavalkoisia.
- Anonyymi00017
Jos seurakunnan suhtautuminen asiaan on mustavalkoisen raadollista, eikä ymmärrystä asiaan löydy, niin ainoa vaihtoehto epätietoisuuteen on Jeesuksen nimessä pyydetty apu Isältä Jumalalta, jonka Jeesus lupaa auttaa kaikissa asioissa. Että kerro hänelle asiasi aivan suorinvartaloinkerien, niin saat rauhan asiassasi.
- Anonyymi00034UUSI
Anonyymi00017 kirjoitti:
Jos seurakunnan suhtautuminen asiaan on mustavalkoisen raadollista, eikä ymmärrystä asiaan löydy, niin ainoa vaihtoehto epätietoisuuteen on Jeesuksen nimessä pyydetty apu Isältä Jumalalta, jonka Jeesus lupaa auttaa kaikissa asioissa. Että kerro hänelle asiasi aivan suorinvartaloinkerien, niin saat rauhan asiassasi.
Jeesus on ihan hiljaa eikä auta missään asiassa. Rukoillessa kuulee vain omat ajatukset, ei mitään taivaallista. Taivas on hiljaa. Miksi? Ehkä siellä ei ole ketään kotona?
- Anonyymi00019
Surullinen tilanne ettet saa uskontosi takia elää elämääsi onnellisena. Mutta se on sinun ainutkertainen elämäsi, jonka vietät kuten parhaaksi näet.
En ole ikinä ymmärtänyt tätä seksuaali vähemmistöjen vihaamista. Minusta se ei ole keneltäkään mitään pois, jos kaksi toisiinsa rakastunutta henkilöä viettävät elämänsä yhdessä. Millainen pikkumainen Jumala pitää olla, että se olisi varsinkaan häneltä mitään pois?
Se on ihan humpuukia, että homoksi/lesboksi tulee jonkun lapsuuden trauman takia. Kas kun ei väitettä kuinka vasenkätiseksi tulee jonkun lapsuuden trauman takia.
Onhan se mahdollista kuinka käytöksesi poikkeaa kun olet jonkun lähellä johon tunnet vetoa. Itse ainakin ihan heteronakin teen tiedostamattani sitä. Siis minulle on jälkikäteen naureskeli ja kerrottu kuinka käytökseni on ollut normaalista poikkeavaa. - Anonyymi00026UUSI
Hyväksy rehellisesti itsesi lesbona. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Tsemppiä!!
- Anonyymi00031UUSI
Seuraavassa elämässä olet ihan hetero.❤️😅
- Anonyymi00033UUSI
Missä seuraavassa elämässä, kun ei milloinkaan tapahdu jälleensyntymistä?
- Anonyymi00035UUSI
Anonyymi00033 kirjoitti:
Missä seuraavassa elämässä, kun ei milloinkaan tapahdu jälleensyntymistä?
Kun hopealanka katkeaa niin sielu menee henkimaailmaan. Kun on levätty tarpeeksi sielu saa uudet vanhemmat ja syntyy uudelleen. Aloittaa vauvasta elämänkoulunsa.
Ei kukaan tule
Valmiiksi vain yhden luokan elämänkoulua käytyään.
- Anonyymi00036UUSI
Vaikuttaa toi rakkauden toteuttaminen ihan provolta.
Toki moni meistä on ihastunut tai rakastunut ihmiseen joka ei ole vapaa tai ei ole meistä kiinnostunut. Ja juu onhan se syntiä ukkomiehen kanssa seukata. Ja parempi jättää väliin. Tai sitten aiheuttaa ukkomiehen ero ja vaihtaminen radikaalimpaan puolueeseen.
Ihan sun oma asia. - Anonyymi00037UUSI
Homo on ollut edellisessä elämässä nainen ja lesbo on ollut mies. Sama sääntö koskee transseksualisteja ja sukupuolen vaihto leikkaukseen haluavisa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711163Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8010281- 514353
- 244067
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni134028Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353816Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573719No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413553- 533253
- 422975